Miksi Hirssaarelaisille ollaan kateellisia ?

Asuminen eliittialueella on valintakysymys.
49825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Kotkassa ei ole eliittialueita. Eikä tällä menolla myöskään koskaan tule olemaan.

Äänestä
  • Mihin Kotkassa eliittialueita edes tarvittaisi, kun ei ole eliittiäkään; ei taloudellista, poliittista, kulttuurista, kielellistä tai mitään muutakaan. Kotka on taantuva työttömyyden, rikollisuuden, huumeiden ja koko ajan kasvien sosiaalisten ongelmien keskellä kuolonkamppailussa koriseva entinen teollisuuskaupunki.

    Kaikki kykenevät ihmiset muuttavat pois, ja jos joku joskus erehtyy muuttamaan Kotkaan, niin paikan nurkkakuntaisuus ja ahdistavä sisäänpäinkääntynyt ilmapiiri kyllä karkottaa tulijan nopeasti matkoihinsa.

    Äänestä

  • Muuttaja kirjoitti:

    Mihin Kotkassa eliittialueita edes tarvittaisi, kun ei ole eliittiäkään; ei taloudellista, poliittista, kulttuurista, kielellistä tai mitään muutakaan. Kotka on taantuva työttömyyden, rikollisuuden, huumeiden ja koko ajan kasvien sosiaalisten ongelmien keskellä kuolonkamppailussa koriseva entinen teollisuuskaupunki.

    Kaikki kykenevät ihmiset muuttavat pois, ja jos joku joskus erehtyy muuttamaan Kotkaan, niin paikan nurkkakuntaisuus ja ahdistavä sisäänpäinkääntynyt ilmapiiri kyllä karkottaa tulijan nopeasti matkoihinsa.

    Mistä tulee ne 100 omakotirakentajaa,jotka pykkäävät talon kuntoradan maisemiin. Tuskin mistään loispummiryhmästä on kyse.

    Äänestä

  • Räskintien kulkija kirjoitti:

    Mistä tulee ne 100 omakotirakentajaa,jotka pykkäävät talon kuntoradan maisemiin. Tuskin mistään loispummiryhmästä on kyse.

    Ei mistään, varsinkin kun Pyhtään puolelle Heinlahteen tulee parempia tontteja, ja kunnallisvero on pienempi.Ei Kotkaan kannata investoIda.

    Äänestä

"Eliittialueen" palvelut ovat ainakin kunnossa, Bonushuoraajille einesmyymälä ja kylmäasema.

Muutan, NOT .

Äänestä
  • Kaupassa on suht' asiallinen tuotevalikoima.

    Äänestä

  • Merkantti 44 kirjoitti:

    Kaupassa on suht' asiallinen tuotevalikoima.

    Totta, jos pitää eineksistä ja omistaa mikrouunin.

    Salessa on tietysti se yksi hyvä juttu, kun ei ole tarjouksia, niin saa enemmän bonusta.

    Äänestä

sitä minäkin ihmettelen

Äänestä

Miä en Hirssuu muuttais vaikka maksettais, ei mitään palveluita koko alueella ja talot lähes kiinni toisissaan.

Äänestä
  • Joka toinen on venäläinen.

    Äänestä

  • samat sanat,kyttäävät toinen toisiaan kateuksissaan,kun ovat korviaan myöten veloissa.

    Äänestä

Onhan se eliittiä kun junat ja rekat pitää meteliä24/7.Satamakin ääntelee siinä lähellä ja laivat huutavat juopoista ja narkeista puhumattakaan.
Kyllä Tuska on parempi "elittipaikka".

Äänestä
  • Meillä varakkaammille ihmisille, pitää olla oma alueemme.Onhan muissakin kaupungeissa ns eliittialueet!
    Jos joku on kade,on se turhaa.kadehtimalla ei saavuta mitään.
    Perustakaa omia yrityksiä,opiskelkaa ja kouluttakaa itsenne.
    On aivan turhaa valittaa jos itse jättäytyy duunariksi.Tosin kyllähän duunarihommissakin tienaa,eikä kaikkien tarvitse hirssussa asua,Mussalo,Aittakorpi on myös laadukaita työläiskaupunginosia!

    Äänestä

  • Hirssulalainen kirjoitti:

    Meillä varakkaammille ihmisille, pitää olla oma alueemme.Onhan muissakin kaupungeissa ns eliittialueet!
    Jos joku on kade,on se turhaa.kadehtimalla ei saavuta mitään.
    Perustakaa omia yrityksiä,opiskelkaa ja kouluttakaa itsenne.
    On aivan turhaa valittaa jos itse jättäytyy duunariksi.Tosin kyllähän duunarihommissakin tienaa,eikä kaikkien tarvitse hirssussa asua,Mussalo,Aittakorpi on myös laadukaita työläiskaupunginosia!

    Te itse maksatte huonot palkat te kapitalistit olette itse ajateltu tehä työt itse aina haukutte vaan työntekijät ollaan tässä itsekin amiksessa oltu .

    Äänestä

  • Karkkarialainen kirjoitti:

    Te itse maksatte huonot palkat te kapitalistit olette itse ajateltu tehä työt itse aina haukutte vaan työntekijät ollaan tässä itsekin amiksessa oltu .

    Kyllä just näin on. Ahneita paskoja vaan turpiin ja kunnolla .

    Äänestä

  • Börjetäti kirjoitti:

    Kyllä just näin on. Ahneita paskoja vaan turpiin ja kunnolla .

    Koulutautomat duunari hemmot ei kestä kritiikkiä.
    Heti ovat väkivaltaan turvautumassa,tällä asenteella siirrämme työt ulkomaille jossa niitä arvostetaan.
    Saatte sitten tapella keskenänne.

    Äänestä

  • Börjetäti kirjoitti:

    Kyllä just näin on. Ahneita paskoja vaan turpiin ja kunnolla .

    Ei väkvallalla ratkaista asioita. Laiskan ja vähä-älyisen on pysyttävä lestassaan. Työtä tekemällä pääsee eteenpäin. Opiskelukin on työtä.

    Äänestä

Pulahdan aamuisin suomenlahteen ja nautin sydämestäni asuinpaikastani.
Nauttikaa tekin,joilla 0n 45m2 kaksio "kaikilla mausteilla" Karhuvuoressa.
Hypätkää pyörän selkään,laskekaa mäki alas ja pian olette, omalla,kivikkoisella, ruonalan uimarannalla,siellä kaverit odottaa mäyräkoiran ja pussikaljan kanssa.

Merkonomin(lyhenne Mrknmi)-tutkinnon hyödyt tulivat esiin jo 70-luvulla,kun minut revittiin työelämään,monien Kotkalaisyritysten toimesta.

Äänestä

Saako uimapaikassanne pulahdella myös ASO-asukkaat ja ulkomaalaiset vuokralaiset.

Äänestä
  • Täällä saa koiratkin uida samassa vedessä ja paskoa minne sattuu.

    Äänestä

  • vuokralainen1 kirjoitti:

    Täällä saa koiratkin uida samassa vedessä ja paskoa minne sattuu.

    hienoa että koirillakin on vapaus,toista kuin hirssaaren asukkailla jotka on pankin kanssa naimisissa loppuikänsä,ja sitä paitsi koirahan on luontoeläin.että semmottii.on se hyvä että itellä on oma talo eikä yhtään velkaa päin vastoin saamisia vaikka kuinka paljon ,ja pankissa noin puoli miljoonaa.

    Äänestä

Onko Hirssaaressa hyvä homostella? Jos on, voin vaikka heti muuttaa aloittajan tykö.

Äänestä

On täällä ainakin kotkan hienoin koirapuisto merinäköalalla ja isolla nurmikentällä, jossa koirat saavat vapaana juoksennella.

Äänestä
  • Kotkasta puhuttaessa, siis Kotkasta, ei ole muuta Kotkaa kuin Kotkazarij, eli Kotkansaari. Liitoksilla voidaan liittää vaikka Kuopio Kotkaan, mutta silti ei ole muuta Kotkaa, kuin Kotkansaari. Hirssaarikin on järkyttävä ilman palveluita oleva ahdas slummi! Eihän sieltä ole edes tosiasiallista kävelymatkaa teatteriin tai konserttiin, kust et voi pihallasi osumatta naapurin tonttiin. Muuta Katariinaan, niin tiedät asumisen laadun ja vaivattomuuden, sillä Hirssaarihan on vain Kotkan lähiö, siinä missä Karhuvuorikin.

    Äänestä

  • Saaressa syntynyt kirjoitti:

    Kotkasta puhuttaessa, siis Kotkasta, ei ole muuta Kotkaa kuin Kotkazarij, eli Kotkansaari. Liitoksilla voidaan liittää vaikka Kuopio Kotkaan, mutta silti ei ole muuta Kotkaa, kuin Kotkansaari. Hirssaarikin on järkyttävä ilman palveluita oleva ahdas slummi! Eihän sieltä ole edes tosiasiallista kävelymatkaa teatteriin tai konserttiin, kust et voi pihallasi osumatta naapurin tonttiin. Muuta Katariinaan, niin tiedät asumisen laadun ja vaivattomuuden, sillä Hirssaarihan on vain Kotkan lähiö, siinä missä Karhuvuorikin.

    Puhut asiaa, itse en voisi kuvitellakaan asuvani kotkassa missään muualla kuin itse kotkansaarella.

    Kotkansaari on upea paikka asua ja elää. Ne valittajat viihtyy täällä suoli24 palstalla. Ne on niitä työttömiä ja sossupummeja karkkarista, mitä en pidä edes kotkana.

    Ainoastaan kotkansaari on Kotka!

    Äänestä

  • Onko aidattu koirapuisto?

    Äänestä

Karhuvuori kotkan monaco,ei käydä töissä eikä makseta veroja!

Äänestä

Hirssussa asuu kuulemma paljon lekureita. Pitääkö paikkansa?

Äänestä
  • Taas hyökätään eliitinkimppuun duunarivoimalla!
    Ymmärtäkää nyt jos ei ole johtajia/ yrittäjiä ei tarvita duunareitakaan!

    Äänestä

  • Iso osa lääkäreistä asuu varmasti täällä. Pitää seuraavalla uintikerralla kysyä Olegilta,että "oletko lääkäri".

    Äänestä

  • ei pidä,enemmin siellä asuu dokureita.

    Äänestä

Hirssu ja nämä uudemmat alueet ovat nousukasmestoja. Vanha raha asuu kaikessa rauhassa vanhemmilla asuinalueilla tai Kotkansaarella. Ei ole tarvetta näyttää ja todistella vaurautta kenellekään.

Äänestä

Kolmekerroksinen akvaario on myytävä kun ikää tulee.

Äänestä

Hahhah :D Kuka niille kateellinen on ? Kämpät vierekkäin samalla alueella niin että ei mitään omaa rauhaa. Muutama vuokrakerrostalo joissa asutaan kuten muuallakin, vuokraa vain saa kyniä enemmän koska alue on olevinaan jotenkin eliittinen. Lähinnä vituttaa ne velkaiset apinat kun itse menee töihin ja punaiset liikennevalot syttyy koska sieltä eläintarhasta änkeää joku eteen . Pysyisitte siellä luulosairaiden paratiisissanne ja antaisitte meidän muiden olla !

Äänestä

Valintatalo ja siihen liittyvä maksutapaetu. Yksi asia joka sai minut Hirssaaren asukkaaksi.

Äänestä

Helpompi mun on elää, kun ei ole helvetin isoja lainoja ja vakuutuksia maksettavana. En voi kadehtia. Kulssit pystyyn ja elämä on ihanaa?

Äänestä

No, oottekohan nyt "Hirssaarelaiset" ihan itse keksineet tuon eliittinne tai sen että joku olis Teille kateellinen, mukamas. Taitaa olla hieman pönkitystä ja itsensä jalustalle nostamista tuollainen väite. Muistan vielä kun vaarin kanssa aikoinaan käytiin Norssalmen sillan päässä, kivipolku joka loppui meren äärelle ennen Hirssaaren rantaa, vesi siis välissä, ei siltaa vielä siihen aikaan. Ei tuo teidän asuinalueenne nyt niin ihmeellinen ole tänä päivänä tai että olisi muuttunut vaikka oli asuntomessut aikanaan ja kaikki. En muuttaisi vaikka varaa olisi ja asukoon siellä Hirssussa ken huvittaa Uskoisin että tämä on aika yleinen mielipide näin meillä Kotkan alkuasukkailla. Oon muuten Merkonomi myös ; )

Äänestä
  • Ihan tavallisia ollaan. En kuitenkaan ole merkonomi.

    Äänestä

Olen autolla vaimon kanssa kerran käynyt pyörähtämässä Hirssaaressa ja tuntuipa ahdistavalta ja ahtaalta alueelta. Tontit postimerkin kokoisia, eikä mitään yksityisyyttä. Palvelut loistavat poissaolollaan ja vierasta autoa katsottiin kyräillen, joten ei tarvetta käydä sillan silläpuolen toista kertaa.

Äänestä
  • Mua ahdistaa noi Katariinan isot,hienot omakotitalot. Montako perhettä sinne mahtuu...kaikki vähintään paritaloja! Siinäkö ei muka sillit purkissa fiilis. Eikä oo tontitkaan suuruudella pilattu.

    Äänestä

Meidän perhe on tykännyt asua, asuntomessualueella omakotitalossa. On oma rantasauna, venelaiturilla, merinäköala ja iso tontti. Viihtyisää ja tilaa on, meidän tontilla ainakin.

Äänestä

Nyt pieni kankku vaivaa. Pari tuntia vielä ja baarit aukeaa. Hirssaaresta olisi ankeaa lähteä kävelemään saaren keitaita kohti. Ai niin, Hirssaarelaisethan eivät käytäkään alkoholia ylenmäärin, ainoastaan sivistyneesti yksi konjakki juhlapäivinä.

Äänestä

Kuka niitä kadehtii? Juostaan vieraissa, mukiloidaan vaimoa mutta pidetään pankin omistamat kulissiseinät viimeiseen asti pystyssä.

Äänestä
  • Omaan ymmärrykseen ei mahdu kotkalainen kateus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Jos naapurilla, työkaverilla tms. sattuu olemaan jotain, niin jo ollaan nenät vihreinä, vaikkei itsellä edes olisi tarvetta ko kateutta aiheuttavalle asialle. Jotenkin välittynyt sellainen kuva perus kotkalaisesta kaduntallaajasta, ettei uskalleta elää ja nauttia elämästä. Mutta mistäpä minä mitään tiedän, kun juuret ei täältä ole.

    Äänestä

Onko joku muka kateellinen hirssaarelaisille?

Äänestä
  • Hirssaari, skootteri ja Suomen kesä. 5min ja olet torikahvilassa, samalla reissulla saa kauppa-asiat hoidettua. 6-7kk vuodessa tätä ihanuutta. Talvella aika hankala asuinpaikka.

    Äänestä

Ei tekisi mieli muuttaa yhdellekään asuntomessualueelle, eräänlaisille leirintäalueille,sillä talolla pitää olla ikää n. 100 vuotta. Tehdasrakenteiset lyhytikäiset pömpelit kylki kyljessä eivät kiinnosta.Mutta kukin taaplaa tavallaan, rakastavathan purjehtijatkin (Merikarhut ym.) olla aina kylki kyljessä satamissa ja karavaanaritkin tahoillaan.

Äänestä
  • Karavaanaripariskunta menee illalla naapurivaunuun kylään.
    Jalkaisin,sillä matkaa on 4 metriä.

    Äänestä

Monessa muussa kaupungissa Hirssaari olisi ihan normaali pientalovaltainen keskiluokan lähiö, mutta Kotkassa se erottuu kun muuta alueet ovat surkeaa teollisuusalummia. Ehkä Katariinan alueen jotkut puutalot erottuvat myös edukseen muista alueista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merkonomi+65v kirjoitti:

Asuminen eliittialueella on valintakysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu