AMPUMAVÄLIK. LIMINGASSA

Voisiko joku heittää koordinaatit, mistä tuo ampumarata löytyy?
451478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Aika paska vitsi.

Äänestä

Asioista kannattaa opetella puhumaan. Muuten käy esim. näin.

Äänestä

Hirvasniemen ampumarata on suljettu (KHO:n päätös 407/1/12) eikä siellä voida enää harrastaa mitään ampumatoimintaa.

Ampuminen radalla on sakon uhalla kielletty!

Kielto koskee kaikkia ratoja eli haulikko-, kivääri-, hirvi- ja pistooliratoja.

Korvaavat merkkiammunnat Lumijoen urheilutalolla, Ukuranperäntie 215, 91980 LUMIJOKI

Lauantai 31.8. klo 12 - 15
Lauantai 7.9. klo 12 - 15

Äänestä

Mene paikalliseen, kyllä ne juoruakat siellä kertoo mielellään toiselle uteliaalle.

Äänestä

Paikalliselta ABC asemalta saat varmaan kaikki selville. Omatkin sairaskertomuksesikin. Mene sinne ihmettelemään että miten ihmeessä . . ?

Äänestä

Ja mitä sinä sillä tiedolla tekisit? Lue lehdestä niin kuin muutkin uteliaat urpot.

Äänestä

Nämä "pimahtavat" henkilötkin on joidenkin työkavereita, naapureita yms. Välillä tuntuu että ihminen ei välitä toisesta ihmisestä. Ihmisten pitäisi ottaa oma järki käteen ja ajatella omilla aivoilla mikä on hyvää, järkevää, oikein. Ei aina olla muiden vietävänä.

Äänestä
  • Kyllöhän ihmiset on muiden vietävänä. Se on sitä, kun juuret on jossakin ja eletään täällä Oulussa purkissa. Itse olen juureton ja se in vahvuus, mutta ilen ollut sitä pienestä asti. Mutta nämä Oulun poppoo on aikuisena muuttaneet tänne työn perässä ja siksi ne on mitä on – epäsosiaalisia ja kateellisia sopuleita.

    Äänestä

Jumalani, miksi vastaa et, vain vaikenet? Jumalani, mistä tiedän, että kuuntelet? Kuvaksesi olen luotu, kuulin sen, kuinka voisin elää siihen uskoen? Olkoon käsissäsi tämä elämäni.

Äänestä
  • Älä hyvä ihminen ota enää....

    Äänestä

  • Hengellisyys kätkeytyy uskontoon niinkuin harvinainen eläin kätkeytyy metsään. Etsivä voi löytää harvinaisen eläimen metsästä, mutta se voi myös tulla tiellesi etsimättä.

    Äänestä

  • Jousen veto kirjoitti:

    Hengellisyys kätkeytyy uskontoon niinkuin harvinainen eläin kätkeytyy metsään. Etsivä voi löytää harvinaisen eläimen metsästä, mutta se voi myös tulla tiellesi etsimättä.

    Hengellisyys on mielen köyhyyttä ja uskonto on sokeiden pelasturengas.

    Äänestä

  • jeesusmenijo kirjoitti:

    Hengellisyys on mielen köyhyyttä ja uskonto on sokeiden pelasturengas.

    Hullu selittää taivaankin olevan vihreä. Suu käy, eikä kukaan pidättele.

    Äänestä

Lestalystinpitoa?!

Äänestä

Voisiko joku kertoa, missäpäin Liminkaa tuo on tapahtunut. Onko omakotitalossa? Minkä ikäisiä? Nimiä ei tarvitse kertoa.

Äänestä

Oletan että joku keski-ikäinen isäntämies hermostunut perusteellisesti ja yrittänyt tappaa akkansa, sitten ottanut hengen iteltään. Näitä surullisia tarinoita joita sattuu aika ajoin.

Äänestä
  • Uskon, että 30-vuotias mies ja kesälomalla joutuneet akan kanssa liikaa toisiaan katselemaan. Emitionaalisesti kuollut suhde alla. Yhdessä pentujen, sukulaisten takia ja kun se on taloudellinen pakko. Visa-kortin luotto ollut tapissa ja eivät päässeet totuutta pakoon. Lomat lusittu ja pätkätyöt odottaa.

    Liminka - Tupos - Tyrnävä ja Kempele. En muuttaisi ikinä!

    Äänestä

  • Analysoiva kirjoitti:

    Uskon, että 30-vuotias mies ja kesälomalla joutuneet akan kanssa liikaa toisiaan katselemaan. Emitionaalisesti kuollut suhde alla. Yhdessä pentujen, sukulaisten takia ja kun se on taloudellinen pakko. Visa-kortin luotto ollut tapissa ja eivät päässeet totuutta pakoon. Lomat lusittu ja pätkätyöt odottaa.

    Liminka - Tupos - Tyrnävä ja Kempele. En muuttaisi ikinä!

    No muuta Turkuun varissuolle, tai itähelsinkiin, jospa se alkais mieli sen jälkeen muuttua?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    No muuta Turkuun varissuolle, tai itähelsinkiin, jospa se alkais mieli sen jälkeen muuttua?

    Miksi muuttaisin sinne, kun on ihmismäisiäkin seutuja.

    Äänestä

No huh, mitä skeidaa.

Äänestä
  • Tottahan tuo on.

    Äänestä

Limingan ampuminen: Mies vahingoitti naista ja tappoi itsensä


Oulun poliisi valottaa Limingassa lauantai-iltana sattunutta ampumavälikohtausta.

Poliisi vahvistaa, että tilanteessa menehtyi mies, joka ampui itseään kuolettavasti. Ampumista ennen mies vahingoitti naista erittäin vakavasti.

Välikohtaus sattui yksityisasunnossa Limingassa Temmeksen suunnalla.

Mies ja nainen olivat aviopari, jolla oli yhteisiä lapsia. Poliisin mukaan lapset eivät olleet tapahtumahetkellä kotona. Talossa ei tiedettävästi ollut muitakaan ihmisiä pariskunnan lisäksi.

Poliisin mukaan tilanne sai mahdollisesti alkunsa pariskunnan välisestä riidasta.

Mies pahoinpiteli naista toistaiseksi tuntemattomalla tekovälineellä. Naiselle tuli vakavia vammoja pään alueelle.

Mies ei käyttänyt naisen vahingoittamiseen ampuma-asetta.

Mies ampui itseään väkivallanteon jälkeen pienikaliiperisella luotiaseella. Ase oli luvallinen.

Mies oli kuollut poliisin ja pelastustyöntekijöiden saapuessa paikalle.

Nainen toimitettiin sairaalahoitoon. Hänellä ole enää hengenvaaraa.

Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä ja kuolemansyyntutkintana.

Poliisin mukaan alkoholilla oli todennäköisesti osuutta tapahtumiin, mutta asiaa ei ole varmistettu.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/limingan-ampuminen-mies-vahingoitti-naista-ja-tappoi-itsensa/669097/

Lisätietoa 5.7. Limingassa tapahtuneesta väkivallan teosta
07.07.2014

Lauantaina 5.7.2014 Limingassa tapahtui yhden henkilön hengen vaatinut välikohtaus. Poliisin tutkinnassa selvinneiden seikkojen perusteella Limingassa asuneelle pariskunnalle on tullut mahdollisesti riitaa, jonka seurauksena mies on aiheuttanut naiselle vakavia vammoja. Nainen on toimitettu sairaalahoitoon, mutta naisella ei ole enää hengenvaaraa. Naisen vammoja ei ole aiheutettu ampuma-aseella. Naisen vahingoittamisen jälkeen mies on aiheuttanut itselleen kuolettavan vamman ampuma-aseella. Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä ja kuolemansyyntutkintana. Kuolemansyyntutkinnasta ei tiedoteta enempää.

http://www.poliisi.fi/poliisi/oulu14/home.nsf/pfbd/7EEF2063AB138550C2257D0E00259BAF?opendocument

Äänestä

Minkä ikäinen poppoo tämä on ollut? Mustis mies vissiin?

Äänestä

"Poliisi ei tarkemmin yksilöi pahoinpitelyvälinettä. Pariskunta oli perheellinen, mutta poliisi ei kerro lapsilukua."


Oli MTV3 uutisoinut. Taitaa olla Lest sakki kyseessä?

Äänestä
  • "Poliisin mukaan alkoholilla oli todennäköisesti osuutta tapahtumiin, mutta asiaa ei ole varmistettu." Lainaus tuosta ylempää... Eli tuskin lestadiolaisista kyse.

    Äänestä

  • Että niin kirjoitti:

    "Poliisin mukaan alkoholilla oli todennäköisesti osuutta tapahtumiin, mutta asiaa ei ole varmistettu." Lainaus tuosta ylempää... Eli tuskin lestadiolaisista kyse.

    Onko alkoholi hidastanut lestadiolaisia ennenkään mitenkään?

    "TODENNÄKÖISESTI OLI" -> ei tarkoita samaa kuin "OLI"

    Poliisikin kenties VL

    Äänestä

  • Taas näitä kommentoijia, jotka syyllistävät lestadiolaisia heti. Heidät syyllistettiin edellisestäkin Oulun tapauksesta. Ja kummassakaan jutussa ei ollut mitään perää. Miksi kirjoittelette tällaisia juttuja täällä?

    Äänestä

  • Entäs jos kyseessä olikin homo?

    Äänestä

  • Yleensähän kysymyksessä on aina tuo mystinen "astalo".

    Äänestä

  • ihmettelijä 45834958 kirjoitti:

    Taas näitä kommentoijia, jotka syyllistävät lestadiolaisia heti. Heidät syyllistettiin edellisestäkin Oulun tapauksesta. Ja kummassakaan jutussa ei ollut mitään perää. Miksi kirjoittelette tällaisia juttuja täällä?

    ettei lasten lukumäärää kerrottu uutisessa. Yleensä se mainitaan, siksi se on kiinnostavaa tässä tapauksessa.

    Jos jutusta ilmenisi esim. monilapsinen perhe, niin se olisi heti selvää pässin lihaa eli lestadiolaisia. Ns. tavallisissa perheissä on tänä päivänä keskimäärin 2-3 lasta, mutta sitä enemmän on kyllä yleensä lestaperheen tavaramerkki. Niitä kun riittää Pohjois-Pohjanmaan alueella.

    Ei se, että on lesta, sulje väkivallan tekoa pois. Muutama vuosi sitten 18-vuotias lestapoika Oulunsalosta tappoi huumehuuruissa Oulun keskustassa toisen nuoren miehen, tapon motiivi, päässä kilahti.

    Äänestä

  • Outoa jutussa on se, kirjoitti:

    ettei lasten lukumäärää kerrottu uutisessa. Yleensä se mainitaan, siksi se on kiinnostavaa tässä tapauksessa.

    Jos jutusta ilmenisi esim. monilapsinen perhe, niin se olisi heti selvää pässin lihaa eli lestadiolaisia. Ns. tavallisissa perheissä on tänä päivänä keskimäärin 2-3 lasta, mutta sitä enemmän on kyllä yleensä lestaperheen tavaramerkki. Niitä kun riittää Pohjois-Pohjanmaan alueella.

    Ei se, että on lesta, sulje väkivallan tekoa pois. Muutama vuosi sitten 18-vuotias lestapoika Oulunsalosta tappoi huumehuuruissa Oulun keskustassa toisen nuoren miehen, tapon motiivi, päässä kilahti.

    Tämä kertomukses "lesta poika" ei ollut lesta poika vaan ex-lesta poika, eli mies joka syntyi tahtomattaan lestadiolaisperheeseen ja myöhemmin tullessaan järkiin erosi liikkeestä.
    Kerroit että päässä kilahti, no ehkä kilahti mutta lisäksi se oli melkosen kovissa aineissaan tekohetkellä. Tietolähteenä hänen lapsuudenkaveri.

    Äänestä

Kerokaa nyt nimet, ettei tartte arvailla, mikä valtionsalaisuus tää nyt on, tehty mikä tehty, ei se nimiä salaamalla miksikään muutu.

Äänestä

Varmasti näitä saitteja lukee myös naapurit, jotka 100varmasti tietävät, kuka/ketkä ovat kyseessä. Olis kyllä tarpeellista tietää, ennenkö työt alkaa, että oliko työkaveri. Mitkä ..kele siinä on, että nimiä pitää pantata. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää, tapahtunut mikä tapahtunut.

Äänestä
  • "Mitkä ..kele siinä on, että nimiä pitää pantata. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää, tapahtunut mikä tapahtunut."

    Jos tapahtuma olisi sattunut perheessäsi, niin olisiko vielä yhtä kova kiima tiedottaa osallisten nimiä julkisuuteen?! JOS et vielä niitä tietä taikka osaa muualta kaivaa esille, niin silloin sinä et niitä tietoja ansaitse!

    Äänestä

  • LaitaHamePäälle kirjoitti:

    "Mitkä ..kele siinä on, että nimiä pitää pantata. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää, tapahtunut mikä tapahtunut."

    Jos tapahtuma olisi sattunut perheessäsi, niin olisiko vielä yhtä kova kiima tiedottaa osallisten nimiä julkisuuteen?! JOS et vielä niitä tietä taikka osaa muualta kaivaa esille, niin silloin sinä et niitä tietoja ansaitse!

    Ei täällä nimiä ole kukaan kysellyt, vaan ikää ja muita tietoja. Kertomalla nimet katkoo huhuilta siivet.

    Äänestä

  • Ojasta allikkoon kirjoitti:

    Ei täällä nimiä ole kukaan kysellyt, vaan ikää ja muita tietoja. Kertomalla nimet katkoo huhuilta siivet.

    Voit ihan omin sanoin kertoa omasta uskonnollisesta suuntaumuksestasi. Soita psyk.päivystykseen jos se noin paljon kaiveluttaa r€ctuumia. Ja kerro yllä oleva viestisi sinne ja sairaanoloisesta halustasi katkoa siipiä.

    Äänestä

mitä teet sillä tiedolla? Entäpä mitä se minua hyödyttää?

Äänestä

jos noin paljon kiinnostaa, niin tiedosta pitää maksaa.... Pitäähän minunki jollain elää

Äänestä

Tässä ketjussa on käynyt sensuuri.

Äänestä

voi kylän akat...

Äänestä
  • Kylän akat tietää jo, mutta kyllähän se ihmisiä kiinnostaa.

    Äänestä

Kaleva (se paikallinen valtalehti) kirjoittelee vihjailevasti emännän kotiutumisesta ja että tapahtumapaikka on limingan ja temmeksen välillä. Mikä on tuollaisen uutisoinnin tarkoitus, jos nimiä ei kuitenkaan mainita. Olen ollut aistivani, että tuo seutu on nykyään "turistirysä" :)

Äänestä

Nimiä ei tietenkään mainita! Jos tuomitaan rikoksesta yli yhden vuoden ehdottomaan vankeuteen, nimi voidaan mainita, mutta vasta tuomion jälkeen. Sekin sääntö on naurettavan rajoilla, mitä me sen nimen tietämisesta hyödymme?

Tuommoisten tragedioitten uutisoinnilla hekumoiminen saisi muutenkin loppua.

Äänestä

En ole tiennytkään, että jossakin laissa sanotaan, että yli yhden vuoden....nimi voidaan mainita. Missä laissa noin sanotaan?

Äänestä
  • Se on Laki epäsosiaalisesta mediasta, kolms luku ja kuuves pökylä. Siis kolomas...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


16 kali kirjoitti:

Voisiko joku heittää koordinaatit, mistä tuo ampumarata löytyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu