Jospa jollain humanoidilla on väitöskirjaprojekti meneillään. "Primitiivinen kulttuuri ylivoimaisen intellektuellin powerin ilmaantuessa". Sosiologian osasto.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Paljon mahdollista, tai kyseessä vo olla piiloleikki hieman samoin meidän kanssa kuin meillä lemmikkiemme kanssa.
Peltokuviot ovat eräs ufotutkimuksen kiehtovimmista ilmiöistä, joten tällaista
väitöskirjaa todella tarvittaisiin !
Itse olen pohtinut aihetta lähinnä teknisestä viitekehyksestä:
Miten kuviot on saatu aikaan?
Arvoituksellinen paradoksi on lisäksi juuri tämä : miksi intellektuellin powerin hallitsevat alieenit turvautuvat suhteellisen alkeelliseen viestintätekniikkaan ?
En henkilökohtaisesti usko, että he kuvioita tallaamalla valmistavat, vaikka tällaistakin väitetään tapahtuneen.
Mieleeni on tullut lähinnä neljä menetelmää:
1) Lasersäteet
2) Paineilman käyttö
3) Lyhytaikaisesti radioaktiivinen jauhe tai neste
4) Meteoripölyn kylväminen kuviouriin
Ensin mainitussa urat poltettaisiin aluksesta lähtevällä voimakkaalla lasersäteellä. Tätä vastaan sotii tosin se, että useimmissa kuvioissa ei ole palamisjälkiä havaittavissa.
Toisessa menetelmässä aluksen pohjasta laskettaisiin lähelle
pellon pintaa paineilmaputki, joka lakoonnuttaisi viljan kapealta alueelta. Tässä teoriassa heikkous on se, että vilja lakoontuisi säteettäisesti, mikä ei sekään havaintojen mukaan ole useinkaan havaittavissa.
Kolmas, radioaktiivisen aineen kylväminen urien muodostamiseksi
on mielestäni todennäköisin edellä mainituista.
Tämä tietysti edellyttää, että käytössä olisi nopeasti, ehkä muutamassa minuutissa puoliintuva , alussa voimakkaasti radioaktiivinen aine. Ei liene mahdotonta ajatella , että tähtienvälisiin matkoihin pystyvä tekniikka voisi tällaistakin valmistaa.
Neljänteen vaihtoehtoon en vielä pysty ottamaan kantaa, koska empiiriset tutkimukseni meteoripölyn ja viljankorsien lyhytaikaisesta vuorovaikutuksesta ovat. vielä kesken
Itse kuvioiden viestin tulkintoihin en ole perehtynyt. Palstalla on esiintynyt tietoja, joiden mukaan muutamat tutkijat ovat ainakin jossakin määrin näissä tutkimuksissa edistyneet. Toivoa sopii, että valmistustekniikkaankin saataisiin tätä kautta lisävalaistusta.
Tämä pellontallaus on niin mielenkiintoinen aihe,että aion itsekin laatia siitä väitöskirjan.
Tästä syystä hylkään kolme valmisteilla ollutta väitöskirjaani jotka koskevat niitä kuviteltuja Lemurian ja Atlantiksen kadonneita mantereita sekä kuviteltua salaista arkeologiaa myös.
Ja nyt ei muuta kuin duuniin!
Aloituksessa ei kylläkään ollut kysymys peltokuvioiden tutkimisesta, vaan siitä, että olisiko peltokuvioiden tekemisessä itsessään kysymys tutkimuksesta, tutkimuksen kohteena me primitiivisen kulttuurin edustajat.
Milloin Blavatskyn kirja tulee ulos painosta ;)
No,tämä väitöskirjani tulee ulos painosta heti kun olen saanut sen valmiiksi.
Mutta ah ja voi!
Väitöskirjani tulee sisältämään niin stydiä tavaraa,että sensuuri todennäköisesti puuttuu välittömästi asiaan ja tästä seurauksena on se,että kirjani julkaistaan vain siten,että yli puolet sen teksteistä on mustattu!
Mutta tämähän on meidän "uuden ajan" edustajien ikiaikainen kohtalo!
,,ja "sinut poltetaan roviolla"?
Mikäli myös "roviolla polttamisen" uhka on olemassa,niin hätä ei ole tämän näköinen koska saamieni erittäin luotettavien tietojen mukaan humiksilla on suunnitelmat myös tällaisten tapausten varalta!
Eli kun "paha paikka" tulee,niin minutkin tempaistaan ufon kyytiin ja kiidätetään johonkin Valon Galaktisen Liiton turvapaikkaan!
Ja näin pääsen osallistumaan Valon Galaktisen liiton riemukkaisiin karkeloihin!
Noo, jos ne peltokuviot niin tärkeitä on , niin voisko tällanen tavallinen
maajussi niitten tutkimuksis auttaa ?
Kyllä voi. Tarkkaile peltojasi ja ilmoita mahdollisista kuvioista alan tutkijoille.
Onko olemassa mitään kirjallista julkaisua, joissa peltokuviokoodit olisi käännetty
jollekin maapallolla puhutulle kielelle ?
Meidän tulee ottaa huomioon myös se mahdollisuus, että peltokuviot ovat
avaruusveljiemme luomia taideteoksia, eikä herkeämättä etsiä niistä numero -
tai kirjainkoodeja.
Tarkoituksena voi hyvinkin olla pelkästään esteettisen taidenautinnon tuottaminen, samanlaisen, jonka koemme maallisten mestareiden taideteoksia katsellessamme.
Nehän voi olla myös universaaleja älykkyystestejä joita ihmiset eivät ole läpäisseet kuin ehkä muutaman. Luokalle jäädään koko porukka ja opettaja ei huoli omenaa.
Kyseessä saattavat todellakin olla universaalit älykkyystestit.
Eräs ihan perustesti niissä lienee samantyylinen kuin se maallinen testi jossa nelikulmaiset palikat työnnetään nelikulmaisiin reikiin ja pyöreät palikat pyöreisiin reikiin.
Tosin näinkin yksinkertaisen perustestin me maan immeiset edellenkin yritämme tehdä päinvastoin..... :D
Universaalinen Mensa-tyyppinen testi se on !
Mensa-testissäkin kaikenkattava älykkyys mitataan kuvioiden keskinäisiä riippuvuuksia
vertailemalla , ei siinäkään mitään korkeamman matematiikan lahjoja vaadita.
Niinpä ne mensalaiset ei tieteiden ja taiteiden alalla mitään merkittävää saa aikaan.
Yhtä vähän kuin peltokuviotutkijat ufotutkimuksen alalla.
Avaruuden aakkosia siis.
...niin, tai aakkosia myös universaalisen taiteen ymmärtämiseen. Eikä ainoastaan kuvaamataiteen, minulle ne ovat antaneet inspiraatiota runojen tuottamisessa.
Aaltomaiset peltokuviot tuovat minulle myös mieleen harmonisia sointuja ja
sävelkulkuja.
Ufotutkimuksen ulottuvuudet ovat moninaiset !
Nämä aakkoset universaalisen taiteen ymmärtämiseen taitavat olla jonkun universaalisen Pablo Picasson tai Salvador Dalin laatimia!
Kyllä vain ! Ne ovat hyvin kaukana kansallisromantiikan naturalistisesta tyylistä,
niin luonnonläheisiä kuin ympäristönsä suhteen ovatkin.
Joissakin olen näkevinäni samoja piirteitä kuin Paul Gauguinin maisemakuvissa.
Itse olen vakuuttunut, että peltokuvioita tekevät isiltään viikonlopuksi avaruusalusta lainanneet teinit, jotka vastoin vanhempien jyrkkää kieltoa ovat lähteneet asutulle planeetalle rillustamaan. Nuoriso ei muutu; kapina on galaktinen.
Peltokuvioiden sanoma on luokkaa: "Kilroy was here" tai Zaphod on runkku.
Itse taasen olen havainnut kuvioissa vahvoja vaikutteita Marc Chagallin ja Matissen maalauksista.
Sanoma on jo selvinnyt meidän näkökulmasta menetelmän erikoisuudesta huolimatta.
Sanoma on tieteellinen apu erilaisiin tarpeisiin. Syytä käytettyyn menetelmään (peltokuviot) voidaan vain pohtia. Tulkinnan ongelmista voidaan syyttää vain itseämme.
Kyseessä lienee laitteet ja ihmisten tai humanoidien tallaaminen on se kaikkein surkein hypoteesi selitykseksi. Eihän me ressukat tunneta edes painovoimaa tai sitä missä on universumin massasta yli 90% niin miten meiltä voitaisiin vaatia muunkaan tuntemattoman tuntemista?
Helpoin selitys ei ole välttämättä koskaan paras vaan se on vain helpoin selitys. Totuus on ihan eri asia kuin helpoin selitys koska selitys ei tarkoita totuutta.
On kiistämätön tosiasia, että ihmiset ovat tehneet peltokuvioita. Mistään muista tekijöistä ei sen sijaan näyttöä ole.
"Helpoin selitys ei ole välttämättä koskaan paras vaan se on vain helpoin selitys."
Tekniikassa on vanha nyrkkisääntö: "Yksinkertaisin ratkaisu on usein myös teknisesti paras ratkaisu".
On toki kiistämätön tosiasia että ihmiset ovat tehneet peltokuvioita.
Suurimmassa osassa tapauksia, jopa 95%, on kiistaton tosiasia myöskin se että tekijöitä ei tunneta eivätkä he ole ilmoittautuneet. Silloin kun tekijöitä ei tunneta, niin ei voida todeta että kuvio on ihmisen tekemä.
Samaten on kiistaton tosiasia se että osassa peltokuvioita on samankaltaisia anomalioita joita aiheuttaa voimakas sähkömagneettinen säteily ja osassa on poikkeuksellisen paljon meteorirautapölyä ympäristöön verrattuna ja muun muassa suomalaisen fyysikon Matti Pitkäsen tutkimuksen mukaan kyseinen pöly on ollut sulassa tilassa joutuessaan korsiin.
Mikäli asia todella on noin niinkuin Pitkänen ja hänen monikansalliset kollegat ovat todenneet niin siitä pääsemmekin siihen että onko peltoa tallatessaan pilailijalle relevanttia tai edes mahdollista kuljettaa mukanaan kalustoa jolla nuo anomaliat saataisiin aikaiseksi.
Totean kuten Pitkänenkin että kuulostaisi melko erikoiselta selitykseltä se että selittämättömien peltokuvioiden takana olisi kansainvälisesti järjestäytynyt huipputeknisillä laitteilla varustettu tiedemies- pilailijakaarti. Eikös vaan?
"Suurimmassa osassa tapauksia, jopa 95%, "
Mistä moinen tieto on peräisin. H&S menetelmääkö käytät?
Jos Pitkänen on tuollaista väittänyt, niin voidaan kysyä, viiraako hänellä.
Se on ihan tilastotietoa lukuisista lähteistä.
Pitkänen ei ole mitään väittänyt vaan hän on tehnyt tieteellisiä tutkimuksia viljakorsien anomalioista ja ne tutkimukset kestää kaiken tarkastelun.
Kuten jo mainitsin niin Pitkänen ei todellakaan ole ainoa joka on tehnyt samat tutkimukset ja saanut samat tutkimustulokset.
Onkos siellä vanha ystäväni varaktori taas ihmisiä haukkumassa hulluksi vai oletko vain hänen copy cat? 8)
Missä Pitkänen on niitä tutkinut? Sain käsityksen, että hän on paremminkin kommentoinut toisten tutkimuksia.
Vielä 95 %:sta.
Wiki: "Vuonna 1991 kaksi brittiläistä taiteilijaa, Doug Bower ja Dave Chorley ilmoittivat tehneensä viljaympyröitä 20 vuoden ajan.
Tapaukset saivat pian jatkoa muilta henkilöitä. Haastattelussa Rob Dickson ja John Lundberg kertoivat tehneensä 500 viljaympyrää. Ryhmässä oli mukana 13 henkilöä. He olivat suunnitelleet kuviot ensin tietokoneella ja pyytäneet maanomistajien lupaa tekemisilleen. Ilmiötä ruokkivat erilaiset uskovaiset, viljaympyröiden tutkijat sekä lehdet, jotka maksoivat maanomistajille valokuvista.[10]"
Jos jo yksi ainoa ryhmä kertoo tehneensä 500 viljaympyrää ja sen lisäksi toinen parivaljakko on tehtaillut niitä 20 vuotta, alkaa väitteesi 5%:sta joutua melkoisen outoon valoon.
Ps:
"Viljaympyröitä tutkivaa näennäistieteellistä alaa kutsutaan cereologiaksi!
Tiesitkö myös että Kennedyn, Kingin ja Lennonin murhaajiksi on ilmoittautunut tuhansia ihmisiä ja tänä päivänäkin "murhaajien" määrä kasvaa. Setämies sanoi pöpilässä käydessään että osastolla oli 7 Jeesusta ja kaksi Jumalaa.
Ilmoittautuminen peltokuvioiden tekijäksi on ihan yhtä luotettavaa.
Jos behindthethronessa olevaa postausta on uskominen, niin varaktori ei enään kirjoittele tänne. Onhan täällä tosin jo pitkään eräs vainoharhainen ufouskova nähnyt hänet suunnilleen kaikkien vähänkään skeptisempien viestien takia. Taidat olla kyseinen tyyppi?
Ihanko 13 hengen ryhmä?
Yksittäisiä hulluja löytyy vähän helpommin.
Sehä on hyvä jos yksi perusherjaaja on veke kisoista. Kukaan jaksa sellasta kuunnella.
Sanansa mittainen, sillä ei ole "varaktoria" näkynyt. Puskista ei lasketa,
On käynyt foorumi niin hiljaiseksi, että ei taida edes puskista huudella.
Jos se on siirtynyt kuiskaajaksi tai väki on kuuroutunut.
Puhu vaan omasta puolestasi. Varaktori kirjoitti ihan hyvin, vaikka joskus ampuikin yli.