Vinkkejä ikkunoiden huoltoon kaivataan

Rempparouva

Olemme tekemässä mittavaa ulkoremonttia 70-luvun puolivälissä rakennetulle omakotitalollemme. Ajateltiin säästää ikkunoissa ja huoltaa sekä maalata kolmikerroksisten ikkunoiden puitteet uudestaan. Varsinaista lahoa ei ikkunanpuitteissa ole, mutta ulkopuitteiden alaosissa selvästi kosteus tehnyt jo hieman töitään ja maali rapisee. Pitäisikö lasin ja puitteen saumassa olla jonkinlainen massa, kuten olen jostain lukenut? Näistä ei ainakaan sellaista löydy.
Entäpäs tiivisteiden uusiminen. Talossa on vain painovoimainen ilmanvaihto. Silti olen kaikista ohjeista lukenut, että sisin ikkuna tiivistetään täysin. Eikö tämä estä ilmantuloa ikkunasta? Tällä hetkellä tiivisteitä on ihan missä välissä sattuu ja joka ikkunassa eri tavalla... Ikkunat ei ole yhtä lukuunottamatta kuitenkaan tässä parin vuoden aikana huurtuneet tai jäätyneet lainkaan. Tämä yksi ajoittain jäätyvän ikkunan uloin lasi taas "helisee ja hetkuu". Lieneekö tarvita vaihtaa?

5

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muutamia ohjeita

      Ulkoikkunan kaikkiin sauma- liitoskohtiin kannattaa laittaa elastinen ikkunakitti.
      - lasin/ lasituslistan / puitteen (pokan) liitokseen ja ikkunakitti.
      Sisäpuolen ikkunat tiivistetään ilmatiiviiksi.
      Riittävän paksu sekä pitkäikäisin ikkunatiiviste on Silikoni.
      Ulospäin mennessä jokainen ikkuna tiivistetään ja tiivisteisiin laitetaan pienet tuuleentumisaukot. Laita tiivisteaukkoihin suodattimet (kärpäset, pöly, lumi).
      Voit myös tiivistä tuuletusikkunan "korvausilmaikkuna", Google
      Parhaat ikkunan korjaus ja huolto-ohjeet: kirja, Valoa ikkunoista. Kirjasto
      Ikkunoiden massaus ja kittausohjeet: Ikkunatiivisteen ja pintamassojen asennusohjeet. Google.
      Ikkunoiden ja ovien viralliset tiivistysohjeet: Korjaustieto.fi, Ympäristöministeriö

      Teette ison remontin. Miksi ette asenna seinään kunnollisia manuaalisesti säädettäviä korvausilmaventtiilejä?
      Niistä saatte vedottomasti suodatettua korvausilmaa tai esilämmitettynä.
      Esilämmityksellä varustettuja venttiilejä: Mobira, Google

      Puiset ulkoikkunat kestävät huollettuna yli 100 vuotta.
      - ulkoikkunan liitosmassojen ja kittausten on oltava vesitiiviitä
      - ulkoikkuna on tiivistettävä teknillisesti oikein
      - ulkoikkuna maalipintojen on oltava ehjiä.
      MAALIN TEHTÄVÄ ON SUOJELLA PUUTA

    • Maalia pintaan

      Hyvässä puu kunnossa oleviin kaksilasisiin ikkunoihin kannattaa vaihtaa sisälasin paikalle eristyslasi. Halavalla uutta vastaavat ikkunat.

    • Tarkka euro

      Ei kaikkiin ikkunoihin kannata laittaa eristyslasia. Minä laitoin ainoastaan keittiön ja olohuoneen ikkunoihin. Niiden lähettyvillä tulee oleskeltua talvisin.

    • järkeä päähän

      Avaaja kirjoitti, että ikkunat ovat kolmelasisia. Kannattaa lukea teksti ensin ennenkuin kommentoi. Muuten antaa itsestään pöljän vaikutelman.

    • Useita asioita

      "Maalia pintaan" laajensi alkuviestin sisältöä. Talon ikkuna ja ovi remmonttia suunniteltaessa, on huomioitava yli 80 nippeli asiaa.
      Maalia pintaa ja lasien vaihtaminen ovat vain yksiä asioita muiden asioiden joukossa. Tosin nekin asiat vaativat useita nippeli tietoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      98
      3656
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2403
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      35
      915
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      841
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      815
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      799
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      695
    Aihe