Kaikki eivät selviydy, sillä vain vahvat pärjäävät. Osa riutuu, luonto karsii epäkelvot pois. Jumala on sanallaan luonut epätäydellisen maailman, jossa sielunvihollinenkin saa riehua valtoimenaa. Kaikkitietäväinen Jumala teki tarkoituksella tällaisen maailman... Kaikki on Jumalan luomaa, myös se kiivaana käyvä jalopeura! Jumalan luoma kallis mutta langennut jalopeura. Ja kaikki pahuus johtuu jalopeurasta, ei Jumalasta, vaikka Jumalan työtä se jalopeurakin on! Kiitos ja kunnia Jumalalle!
Ite riudun... Ongelmasta toiseen. Kun tuntuu, että olen jaloillani, matto lähtee taas alta ja lujaa. Silloin iskee jalopeura: jätä tämä joukko. Jumala on hyljännyt sinut. Näin jalopeura minulle kuiskuttelee, kun menee oikein huonosti. Kuka vetää maton altani kerta toisensa jälkeen? Vetääkö sen Jumala, vai olenko vain luotu heikoksi, etten pysy liikkuvan maton päällä?
Olen käynyt seuroissa ja kuullut Jumalan sanaa kapaloikäisestä saakka. Uskonut hyvään Jumalaan ja johdatukseen. Kun tarkemmin ajattelee, Jumala onkin aika huono! Kaikkitietäväinen ja viisas Jumala näyttääkin olevan epäkelpo Herra, joka ei tiedä edes monta hiussuortuvaa minun päässäni on. Koska Jumalaa ei tunnu kiinnostavan mun selviytyminen millään tavoin, tuskin häntä paljon kiikuttaa minun hiusten määrä! Jumala unohti minut jo heti syntyessäni aivan, kuin hän unohti jalopeurankin sekaamme riehumaan. Jos Jumala olisi oikeasti viisas, hän olis antanut jalopeuralle kenkää jo aikojemme alussa, ennen kun oli vielä ainuttakaan ihmistä. Jopa ennen dinosauruksia. Kuinkahan monta dinosaurusta jalopeura sai olla eksyttämässä? Vai oliko ne vain koekappaleita ne dinot, joilla ei ollut sielua, kuten millään muullakaan nykyeläimellä.
Ihminenkin on tavallaan eläin, mutta meihin on puhallettu sielu nenästä sisään.... Vai onko? Ite tunnun olevan niin sieluton tapaus! Ja järjetön. Ihminen, jota ei kertakaikkiaan ole luotu selviytymään. Aivoni jumittaa. Samat virheet aina uudelleen ja uudelleen. Ja kaikesta käy kiittäminen muistiani! Herralle kiitos tästä!
Ja tätä elämääkö pitäis tällaisena pyrkiä elämään... Epämieluisaa... Olen vain kuluerä tässä maailmankaikkeudessa. Jos minua ei olisi autettu koskaan, ei minua enää olisi. Olisin kuollut jo vuosia sitten nälkään. Mutta ei se oo kiva näinkään, olla auki joka suuntaan! Eikä valoa edelleenkään näköpiirissä.
Jumalalle kiitos!
P.S. eniten tilanteessani tympii se, että kukaan ihminen ei voi varmuudeksi sanoa, minne kuoleman jälkeen kostumme. Joudunko minä kadotukseen, jos päätän lopettaa elämäni.... Entä jos tässä sieluntilassa yleensä kuolen. Minä kun en ole taakkojeni alla jaksanut enää uskoa. Jos en olisi syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin ja olisin yhtä huono selviytymään, olisin kai jo vuosia sitten itteni lopettanut. Mutta sittenkään en voi tietää, olisinko täl hetkel liekeissä, vai missä!
Ite riudun... Ongelmasta toiseen. Kun tuntuu, että olen jaloillani, matto lähtee taas alta ja lujaa. Silloin iskee jalopeura: jätä tämä joukko. Jumala on hyljännyt sinut. Näin jalopeura minulle kuiskuttelee, kun menee oikein huonosti. Kuka vetää maton altani kerta toisensa jälkeen? Vetääkö sen Jumala, vai olenko vain luotu heikoksi, etten pysy liikkuvan maton päällä?
Olen käynyt seuroissa ja kuullut Jumalan sanaa kapaloikäisestä saakka. Uskonut hyvään Jumalaan ja johdatukseen. Kun tarkemmin ajattelee, Jumala onkin aika huono! Kaikkitietäväinen ja viisas Jumala näyttääkin olevan epäkelpo Herra, joka ei tiedä edes monta hiussuortuvaa minun päässäni on. Koska Jumalaa ei tunnu kiinnostavan mun selviytyminen millään tavoin, tuskin häntä paljon kiikuttaa minun hiusten määrä! Jumala unohti minut jo heti syntyessäni aivan, kuin hän unohti jalopeurankin sekaamme riehumaan. Jos Jumala olisi oikeasti viisas, hän olis antanut jalopeuralle kenkää jo aikojemme alussa, ennen kun oli vielä ainuttakaan ihmistä. Jopa ennen dinosauruksia. Kuinkahan monta dinosaurusta jalopeura sai olla eksyttämässä? Vai oliko ne vain koekappaleita ne dinot, joilla ei ollut sielua, kuten millään muullakaan nykyeläimellä.
Ihminenkin on tavallaan eläin, mutta meihin on puhallettu sielu nenästä sisään.... Vai onko? Ite tunnun olevan niin sieluton tapaus! Ja järjetön. Ihminen, jota ei kertakaikkiaan ole luotu selviytymään. Aivoni jumittaa. Samat virheet aina uudelleen ja uudelleen. Ja kaikesta käy kiittäminen muistiani! Herralle kiitos tästä!
Ja tätä elämääkö pitäis tällaisena pyrkiä elämään... Epämieluisaa... Olen vain kuluerä tässä maailmankaikkeudessa. Jos minua ei olisi autettu koskaan, ei minua enää olisi. Olisin kuollut jo vuosia sitten nälkään. Mutta ei se oo kiva näinkään, olla auki joka suuntaan! Eikä valoa edelleenkään näköpiirissä.
Jumalalle kiitos!
P.S. eniten tilanteessani tympii se, että kukaan ihminen ei voi varmuudeksi sanoa, minne kuoleman jälkeen kostumme. Joudunko minä kadotukseen, jos päätän lopettaa elämäni.... Entä jos tässä sieluntilassa yleensä kuolen. Minä kun en ole taakkojeni alla jaksanut enää uskoa. Jos en olisi syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin ja olisin yhtä huono selviytymään, olisin kai jo vuosia sitten itteni lopettanut. Mutta sittenkään en voi tietää, olisinko täl hetkel liekeissä, vai missä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei. Et ole ainoa joka pohtii noin. Oman tien löytäminen on vaikeaa kun perus-vl linja ei tunnu omalta. Vl-porukan ulkopuolelta on vaikeaa löytää tiivistä yhteisöä, koska yhteiskunta ei olekaan mustavalkoinen. Jumaluus on joka yhteisössä omanlaisensa.
Kaipaako se uskominen jonkun yhteisön, ja prameat puitteet?
Oikeinko tosissanne aikuiset tuollaista mietitte?
Oli Jumalaa tai ei, epäkohtia maailmankaikkeudessamme on yllinkyllin. Elämä ei ole mielekästä, jos ei ole lähtökohdiltaan selviytyjä... Ihminen, jolla on kyvyt selvitä.
Ite haluaisin kovasti selvitä, mutta kun älyni yms. eivät tahdo riittää. Olen yksinkertaisesti vain liian huono yksilö. Muuten kai minulla menisi hyvin, mutta kun muistini on mitä on. En tiedä, kai jossain muullakin osa-alueella on jotain häikkää. Ongelmani johtuvat joko pelkästään muistista, muistin ja tyhmän pään yhdistelmästä, tai muistini heikkous johtuu jostain muusta ongelmasta, jota en tiedä. Olen tehnyt valtavasti erilaisia toimenpiteitä selviytyäkseen. Käyttänyt ammattiauttajiakin apuna. Ystävien tukea jne. Mutta rämpiminen sen kuin jatkuu ja se on turhauttavaa jos mikä! Halusta huolimatta rämpiä suon pohjalla.