Kissat kusee ympäriinsä, apuva!

väsähtänyt ötökkä

Asun sisareni kanssa kolmiossa, missä meillä on 3 aikuista narttu kissaa. 8-vuotias, 7-vuotias ja 6-vuotias. Ja kissat ovat asuneet yhdessä jo 3vuotta, pieniä tappeluja on, mutta silti ovat ihan ok väleissä. Ennen tätä ongelmaa ei ollut, mutta nyt ongelma ilmeni tässä pikku hiljalleen.

Oma huoneeni remontoitiin tässä huhtikuun aikana (vesivahingon takia), ja vaihdoin samalla järjestystä. Kaikki oli ihan ok ja sain järjestettyä jopa huoneenkin uudelleen. Jostain syystä tässä 1-2kk aikana kissat on kusseet ympäri minun huonetta! Eli pissa paikkoja on löytynyt mm. sängyltä, päiväpeitolta x2 (joka on ollut latialla). Pienestä hyllyköstä, missä oli pelejä ja myös lattialle ovat pissanneet pariin kertaan. Olohuone, keittiö, eteinen kyllä ovat ihan turvassa, mutta jostain syystä minun huoneeni.
Ja pissaavat ihan normaalisti kyllä hiekkalaatikkoon!

En tiedä mistä olisi kyse, että olen miettinyt johtuuko asia myös siitä, kun vaihdoin 6-vuotiaalle dieetti muonaa 1-2kk sisään, kun painoa oli tullut hieman. Olen ostanut ja syöttänyt omalle kissalleni: Felina Bozita - Sensitive Diet & Stomach kuivamuonaa. Omalla kissalla on ollut myös jostain syystä urosmaisia ruikkauksia hyllyjä vasten yms.

Eli olisiko jollakin yhtään vinkkiä, alkaa mennä hieman hermot jo näiden kolmen ötökän kanssa, varsinkin kun koko ajan saa olla pissoja siivoamassa.

4

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttu juttu!

      Kannattaa hankkia Feliway feromonohaihdutin. On kallis mutta kokeilemisen arvoinen, meillä nimittäin loppui ruikkiminen muutamassa päivässä.
      Tuskin on ruoan vaihtamisesta kyse. Suosittelen kyllä kokeilemaan raakaruokaa. Parantaa kissan yleistä terveyttä ja siten esim. stressimerkkailua.

    • kissarakas

      Onko tosiaan niin, että kaikki kissat pissailee ympäri huonetta vai voisiko kyseessä olla vain yksi kissa? Toisaalta jos yksi aloittaa, niin toiset saattaa tehdä perässä samaa.

      Jos syötät kissallesi pelkkää kuivamuonaa, niin on suuri todennäköisyys, että kissa sairastuu tästä nimenomaan munuais- ja virtsatiesairauksiin, mm. virtsatietulehdukseen, joka aiheuttaa ei-toivottuihin paikkoihin virtsaamista. Mielestäni (kuiva)ruoka voi todellakin olla syypää hiekkalaatikon ulkopuoliseen virtsailuun. Sinuna veisin kissan eläinlääkärin tarkastettavaksi ensitilassa ja toisennakin vaihtaisin ravinnon kosteuspitoisempaan märkäruokaan.

      Sen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää saada kaikki pissatut paikat täydellisen puhtaaksi ja hajuttomiksi, siis myös kissojen mielestä. Etikka on vanha konsti, jolla pissoja on perinteisesti pesty.

      Toinen vähän epätodennäköisempi syy voi olla tuossa kosteusvauriossa/remontissa. Asuntojen rakennuksessa käytetään nykyään keinotekoisia materiaaleja, joissa on kaikennäköisiä kemikaaleja mukana. Näitä kemikaaleja vapautuu normaalioloissakin jonkinverran huoneilmaan, mutta kosteusvaurio saattaa aiheuttaa sen, että jotakin kemikaalia haihtuu ilmaan liian suuria määriä. Ja tämä kemikaali saattaa kissojen mielestä tuoksahtaa virtsalle ja niin luulevat, että huone on nyt käymälä. Tai jokin remontissa käytetty materiaali päästää nyt uutena vähän enemmän jotakin kemikaalia, jonka kissat tulkitsevat virtsaksi.

      Kuitenkin, kuivaruuan pääasiallinen syöttäminen kissalle tarkoittaa suurta riskiä kissan sairastua virtsaamisongelmiin ja lähtisin ensimmäisenä siitä ja veisin kissan eläinlääkäriin.

    • väsähtänyt ötökkä

      Pahoittelen, etten ole ehtinyt vastata.

      kissarakas; Vastaakseni kysymykseesi, kaikki kolme ovat syyllistyneet pissailuun. Oma kissani on ehkä 1-2 kertaa ruikannut, mutta sitten on nämä pari salaista lätäkköä, mistään ole mitään hajua. Tosin nyt viimeisin koomisin tapaus oli se, että kun siskoni ei ehtinyt heti antaa huomiota vanhimmalle kissalleen, niin tämähän ruikkasi kaappia vasten, sisko oli hieman järkyttynyt, että mitä tämä oikein on?

      Voi olla, että se kosteusvaurio jotenkin provosoi kissoja pissamaan, että se haju jäi huoneeseen, jospa iltojen viilentyessä ikkunoita voi pitää auki ja haju edes hieman haihtuisi...


      Eli tilanne on seuraava. Ostin feliwayta ja tuntuu tehonneen. Kissat on jopa ns. rauhallisempia. Mutta ollessani reissussa, yksi kissoista. En tiedä kuka, oli pissannut eteisen mattoon ja feliwayn automaattinen laite on juuri eteisen ja minun huoneeni oven juuressa, että mikä ihmetyttää.

      Eli tuntuu, että alkaako feliway menettää tehonsa, vaikka oli ihan uusi pullo (toinen pullo jo tosin). Tosin voi olla, että kun anna tuorepurkki ruokaa, että sekin on vähän rauhoittanut kissoja, mutta olisiko suosituksia, mikä olisi hyvä rakaruoka kissoille?

      Rakastan kovastikkin näitä kolmea tuholaista ja haluan heille pitkän elämän, vaikka yksi niistä on se minun karvainen ötökkä.

    • suolapatiivaa

      sinappii kisun perseesee,loppuu kuseskelu tai suolaa sen kunnolla haulikolla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe