Ikävä kyllä se ei ollut ainoa pula-aika ja ihmisiä elää pahoinvoivina ja köyhinä myös nykyään. Jotkut myöhemminkin syntyneet ovat joutuneet vuosikausia elämään niin että kaikelle on tullut hieman enemmän arvoa.
Eikä se aina ole vain omaa vikaa, jouppoutta tai tuhlaamista, joskus vaan surkeiden sattumien summa.
Joten ei tartte aina paapoa suuria ikäluokkia, ne kuitenkin vastineeksi omasta kurjuudestaan ajoi maan lamaan (minkä seurauksena myös heidän omista lapsistaan noin 70-luvulla syntyneista iso osa jäi ikuiseen pätkätyöputkeen ja työttömiksi), tuhlasi sen varat ja tunki ensimmäisinä omat vanhempansa hoitolaitoksiin, minne ne ne myös jätti. Ettei ne mitään pyhimyksiä ole ja tiedän ison joukon esim. naisia, joiden äiti on kylmä ja narsistinen suurien ikäluokkien laiminlyöty: eikä ihme, mutta epätasa-arvo ja köyhyys teki monesta suurien ikäluokkien äidistä myötätuntokyvyttömän kus*pään, jonka etsii tyttärestään äitiään ja jatkaa naisten ylläpitämää naisten väheksyntää. Mihin miehet osallistuu tietenkin myös väheksymällä, juopottelulla, väkivallalla ja loistamalla perheessä lähinnä poissaolollaan.
Vanhemmille ihmisille on ollut hyvä ajat jo kauan. Ei 60- ja 70-luku olleet mitään kurjaa aikaa ja töitä riitti kaikille, normaali elämä oli jokaisen saavutettavissa - toisin kuin nykyään. Meillä on näkyvämpää hyvinvointia, mutta piilotettua pahempaa pahoinvointia ja ihmisiä, joille tosiasiassa ei vaan ole töitä, eikä mitään muutakaan. Ja joiden ihmisarvo on nyky-yhteiskunnassa ilmeisesti nolla. Suuret ikäluokat ovat siis eläneet kyllä puutteessa ekat 15-20 vuotta, sen jälkeen suurimmassa yltäkylläisyydessä 40-50 vuotta: ei paljon säälitä.
Välistä vaan sanon, että se on jännä juttu, mutta aina ymmärretää jotain muuta kuin aikalaisia, tai naapuria. Köyhiä tuetaan Afrikassa ja hyvä ettei omiaan piestä, suuria ikäluokkia ei saisi syyttää edes niistä teoista mitä ne teki, mutta nykyihmistä mistä vaan, vaikka työttömyydestä vaikkka olisi potkut saanut kun koko firma meni nurin. Ja vaikka tiedetään että tosiasiassa 30% ei ole töitä, on vain piilopaikkoja.
Se kurjuus on myötätunnon arvoista kun asuu brasiliassa, mutta suomessa se on vaan luonteen heikkoutta. Todellista myötätuntoa ei ole ja aina se on oma vika, jos köyhyys onkin totta, aina on helppo potkia heikompiosaisia päähän, jos ne onkin omaa ikäluokkaa ja itse on onnistunut. Koska jos myöntäisi ettei kurjuus ole kokonaan kurjien vikaa, joutuisi tunnustamaan ettei oma menestyskään ole pelkkää tietoa ja taitoa, vaan osittain myös onnea.
Mitä hamstraamiseen tulee, niin se ei välttämättä ole tosiaan ahneutta. Se voi olla tietenkin köyhyyden pelkoa, mutta myös semmoista hamsterimaista keräilijän luonnetta, missä vilpittömästi vaan tykkää kaikesta nostalgisesta, tai saamastaan tai voi tarvita joskus, jne. jne. ihminen on aika helposti hamsteri ja tottahan se on, että kaikkea voi tarvita... Vielä joskus ;)
Eikä se aina ole vain omaa vikaa, jouppoutta tai tuhlaamista, joskus vaan surkeiden sattumien summa.
Joten ei tartte aina paapoa suuria ikäluokkia, ne kuitenkin vastineeksi omasta kurjuudestaan ajoi maan lamaan (minkä seurauksena myös heidän omista lapsistaan noin 70-luvulla syntyneista iso osa jäi ikuiseen pätkätyöputkeen ja työttömiksi), tuhlasi sen varat ja tunki ensimmäisinä omat vanhempansa hoitolaitoksiin, minne ne ne myös jätti. Ettei ne mitään pyhimyksiä ole ja tiedän ison joukon esim. naisia, joiden äiti on kylmä ja narsistinen suurien ikäluokkien laiminlyöty: eikä ihme, mutta epätasa-arvo ja köyhyys teki monesta suurien ikäluokkien äidistä myötätuntokyvyttömän kus*pään, jonka etsii tyttärestään äitiään ja jatkaa naisten ylläpitämää naisten väheksyntää. Mihin miehet osallistuu tietenkin myös väheksymällä, juopottelulla, väkivallalla ja loistamalla perheessä lähinnä poissaolollaan.
Vanhemmille ihmisille on ollut hyvä ajat jo kauan. Ei 60- ja 70-luku olleet mitään kurjaa aikaa ja töitä riitti kaikille, normaali elämä oli jokaisen saavutettavissa - toisin kuin nykyään. Meillä on näkyvämpää hyvinvointia, mutta piilotettua pahempaa pahoinvointia ja ihmisiä, joille tosiasiassa ei vaan ole töitä, eikä mitään muutakaan. Ja joiden ihmisarvo on nyky-yhteiskunnassa ilmeisesti nolla. Suuret ikäluokat ovat siis eläneet kyllä puutteessa ekat 15-20 vuotta, sen jälkeen suurimmassa yltäkylläisyydessä 40-50 vuotta: ei paljon säälitä.
Välistä vaan sanon, että se on jännä juttu, mutta aina ymmärretää jotain muuta kuin aikalaisia, tai naapuria. Köyhiä tuetaan Afrikassa ja hyvä ettei omiaan piestä, suuria ikäluokkia ei saisi syyttää edes niistä teoista mitä ne teki, mutta nykyihmistä mistä vaan, vaikka työttömyydestä vaikkka olisi potkut saanut kun koko firma meni nurin. Ja vaikka tiedetään että tosiasiassa 30% ei ole töitä, on vain piilopaikkoja.
Se kurjuus on myötätunnon arvoista kun asuu brasiliassa, mutta suomessa se on vaan luonteen heikkoutta. Todellista myötätuntoa ei ole ja aina se on oma vika, jos köyhyys onkin totta, aina on helppo potkia heikompiosaisia päähän, jos ne onkin omaa ikäluokkaa ja itse on onnistunut. Koska jos myöntäisi ettei kurjuus ole kokonaan kurjien vikaa, joutuisi tunnustamaan ettei oma menestyskään ole pelkkää tietoa ja taitoa, vaan osittain myös onnea.
Mitä hamstraamiseen tulee, niin se ei välttämättä ole tosiaan ahneutta. Se voi olla tietenkin köyhyyden pelkoa, mutta myös semmoista hamsterimaista keräilijän luonnetta, missä vilpittömästi vaan tykkää kaikesta nostalgisesta, tai saamastaan tai voi tarvita joskus, jne. jne. ihminen on aika helposti hamsteri ja tottahan se on, että kaikkea voi tarvita... Vielä joskus ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni vanhempien hamstrausvimma kuuluu hyvinkin lapsillensa. Mehän sitten sotkut joudutaan siivoamaan.
Äitini on asunut yksin omakotitalossaan 25 vuotta. Hän on vuosien mittaan sairastellut ja mennyt asteittain huonoon kuntoon. Yritin puhua hänelle jo 20 vuotta sitten että alkaisi raivaamaan tavaraa. Tavaraa on niin paljon että taloa ei ole pystynyt imuroimaan eikä siivoamaan kunnolla ehkä 15 vuoteen. Kaikenlaista rojua on kertynyt monta huonetta ja komeroa täyteen.
Nyt äitini on mennyt niin huonoon kuntoon että ei pärjää enää omin avuin. Asunto oli mielestäni terveysriski, pölyä niin järjetön määrä että ei voi sanoin kuvailla ja ötököitä jopa ja nurkkiin kuolleita hiiriä.
Jouduin ihan lopettamaan työni ja muuttamaan äidin luo toisesta kaupungista. Ensimmäisen vuoden raivasin tavaraa kaatopaikalle ja kierrätykseen ja kuurasin sottaisia paikkoja lattiasta kattoon. Ajatelkaa, vuosi palkatonta työtä!
Nyt asunto alkaa olla asuttavassa kunnossa. Vaan ei siinä mitään, vieläpä odottaa kesämökki joka on samassa tilassa, mökki, aitat, saunat kaikki lattiasta kattoon roinaa täynnä, 60-80-luvuilta, olkipatjoja, höyhentyynyjä, mattoja, pyöränraatoja, rikkinäisiä huonekaluja.
Äidilläni on tosiaan ongelmana se että mistään ei raski luopua vaikka rikki olisi, ja myös alennusmyynnit ja kirpputorit, jos jotain on saanut halvalla niin tyhmähän sitä olisi jos ei ottaisi. Ja ilmaisjutut, tottakai nekin pitää ottaa(esim. 20 kpl mainoslippiksiä, äiti ei edes pitä lippiksiä mutta kun ne sai ilmaiseksi!
Liiassa tavarassa on mielestäni se ongelma että jos tarvitsee jotain esinettä, niin ei löydä tai ei muista omistaako sellaista ja sitten joutuu ostamaan sellaisen. Sitten siivouksen yhteydessä niitä joskus myöhemmin löytyykin useampia.
Itse olen vähentänyt omia tavaroitani jo vuosikymmenen. Monet kutsuvat asuntoani askeettiseksi, mutta itselleni se tuo mielenrauhaa. Aikaa ei myöskään kulu siivoamiseen kuin tunti. Aikaisemmin kun oli paljon tavaraa, siivoamiseen meni koko päivä.
Nyt olen ihaillut tällaista menoa:
http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/query/tags/?tag=1000 Tavaran Haaste
Tätä ketjua läpi kahlatessani yhteen asiaan olen kiinnittänyt huomiota. Siihen, että moni keskustelija ei tunnu tiedostavan sitä mikä ero on normaalilla keräilyllä sekä säästäväisyydellä ja pakko-oireisella hamstrauksella (compulsive hoarding) joka on ihan oikeasti tautiluokiteltu häiriö.
On ihan kunnioitettavaa, että tavarat käytetään loppuun ja jotain aikansa tuotteita jää myös jälkipolville. Ei esimerkiksi osteta uutta puhelinta joka syksy tai muuta vastaavaa. Ja varmasti joku nostalginen rukki on kivan tunnelmallinen esine mökillä. Mutta aloituksessa ei tainnut olla siitä kyse. Pakko-oireisella hamstraajalla jo henkilökohtainen hygienia kärsii, koska keittiöt ja saniteettitilat ovat aivan ruokottomassa kunnossa. Koska niissä ensinnäkin on tavaraa niin, ettei niitä mahdu käyttämään ja ne ovat niin ruokottomassa kunnossa. Ja toisekseen hamstraus on yleensä oire jostain muusta, eikä hamstraaja ymmärrä pitää tiloista huolta. Kun ei ensiksikään mahdu, eikä sitten kykene.
Hamstraaja usein myös häpeää asuntoaan, eikä päästä ketään sisälle, vaikkei pysty asialle yksin mitään tekemäänkään. Meillä valitettavasti on yksi sukulainen joka on tällainen, oli päihdeongelmaa ja muuta ja on ollut kursseilla ja työkokeiluissa minkä nyt henkinen tila sallii. Oli hyvin tiukka siitä, ettei päästä asuntoonsa ketään. Sitten kun sinne sitten mentiin, kun sponssattiin mikro ja televisio.
Kaikkea tavaraa on mahdotonta luetella, mutta mainitaan nyt vaikkapa keittiössä ollut puoliksi juotu viinipullo jonka suulla lenteli banaanikärpäsiä. Ja lokakuun maito, joka avaamattomana oli aivan räjähdyspisteessä. Kahvia tuo ei keittimestä huolimatta kai juo, pussipesässä oli homehtuneita poroja. Likaisia vaatteita, lakanoita ja muuta lumppua oli hamstrattu säkkeihin. Pesemättömänä. Se haju.
Varmasti minäkin saan nyt haukkuja, että mitä puutut toisten asioihin (samalla kun sivulauseessa kommentoidaan että ennen vanhaan pidettiin ihmisistä huolta) ja menee edellinen osittain kuuroille korville.
Mutta sitten vielä pari juttua. Uskokaa nyt pois vaan, se välittääkö perikuntanne teistä oikeasti, ei ole riippuvainen siitä paljonko säästätte heille arvotonta krääsää kuten Nyrkkipostin vuosikertoja, mehupillejä tai rikkinäisiä vasemman jalan kenkiä. Ne muistot, pöytähopeat ja valokuva-albumit riittävät ihan hyvin. Romaniväestöllä mielestäni on yksi hyvä perinne: Kuolleen tavarat, siis kaikki, hävitetään eikä tunnearvoilla ole tuossa suhteessa mitään merkitystä eikä sillä ”jos joskus tarvis”.
Ja sitten vielä muunlaistakin näkökulmaa. Totta on, että kirjahylly on tietynlainen sivistyksen merkki, melko junttina pitäisin ihmistä joka oikein kehuskelee ettei ole eläessään yhtäkään kirjaa lukenut. Mutta silloin kun kirjoja, lehtiä, mainoksia, sanomalehti, ohjelmalehtisiä, bussilippuja, paperitiliotteita ym. on lattiasta kattoon, tajuatteko ollenkaan minkälaisen palokuorman se muodostaa? Pehmeäkantiset kirjat totta kai vaimentavat epämiellyttävää huonekaikua joka on minimalistisessa tyylissä riesana, mutta liika on liikaa koska asuinrakennuksia ei ole sprinklattu kuten julkisia kirjastoja.
Tässä ketjussa ei käsitellä uskonasiota, eikä riidellä. Uskoko se panee riitelemään ja panettelemaan lähimmäisiään?