en ota muuten kantaa, mutta on väärin verrata ruoka-annoksia talvisotaan. Silloin oli aivan toinen tilanne, en usko, että yksikään sotilas moitti ruokaa silloin. Kun sitä ei ollut tarpeeksi saatavana edes. Isäni kertoi, kun oli kaukopartiossa söi kaurapuuron hevosen edestä. Oli niin kova nälkä. Sota oli sota ja nyt on rauha. Enpä usko, että nykyajan sotilaatkaan moittisivat ruokia, jos ei juuri mitään saisi.
Minä menin naimisiin kesällä 1964 ja mieheni meni syksyllä armeijaan. Kyllä hän jo silloin moitti niitä ruokia (vaikka oli tottunutkin kotiruokaan), Ei silloin ollut pizzoja. Kuitenkin minun piti lähettää ruokia, kun ei ollut ruokaa tarpeeksi armeijassa. Ei saanut vatsaa täyteen. Muistan, että lähetin metwurstia, se kun säilyy hyvin. Olihan siinä lihaa kuitenkin. Armeija säästi jo silloin. Mieheni pääsi kuukautta ennemmin pois (koko ikäluokka) . En pannut pahakseni, ei miehenikään.
No, kaipa armeijan koulutukseen kuuluukin pitää varusmiehet nälässä, että oppivat olemaan syömättä tositilanteessa!
Armeijan ruoka
27
866
Vastaukset
- ||||||
Minun mieheni, silloinen sulhoni, kävi armeijän 70-luvun loppupuolella. Ei valittanut
sapuskasta, en vienyt minä eikä äitinsä ruokapaketteja.
Äitinsä oli oikea rättääjä, joka oli kyllä poikansa närpiksi opettanut.
Lihoi armeijassa 8 kiloa.
Tämän päivän asiaan en ota kantaa, koska ei ole mitään tietoa.
Media ottaa valokuvan yhdestä annoksesta, kun kymmenen muuta on OK.
Somen mahti vain kasvamistaan kasvaa. Höpö juttu,veljeni palveli samaan aikaan ja tuli siviliin posket rasvasta kiiltäen.
Vaikeeta uskoa et muonitus olisi niin paljon vaihdellut eri joukkoosastoissa.
Veljeni rantapyssyssä missäs sun miehes?
Nyt tuli likan poika siviliin kesäkuus ja paino nous melkein 7kg inttiaikana.- €ero
Rantapyssy ? Rannikkojääkärikö olin obnäsissä laivastossa siellä oli rantajääkäreitä,
No meillä ruokaa oli ja syötävä oli vaikkei se herkkua ollu €ero kirjoitti:
Rantapyssy ? Rannikkojääkärikö olin obnäsissä laivastossa siellä oli rantajääkäreitä,
No meillä ruokaa oli ja syötävä oli vaikkei se herkkua olluEerolle
60/70 luvulla valtaosa Turun seurun nuorista palveli laivastossa tai rannikko tykistössä.- €ero
koti-kiusattu kirjoitti:
Eerolle
60/70 luvulla valtaosa Turun seurun nuorista palveli laivastossa tai rannikko tykistössä.Joo kyllä huomasin, muistan kun tuli ilmoitus obnäsiin, ihmeteltiin paikkaa, no selvishän se sisämaassa olijalle.
Yrittivät mua värvätyksi sinne aseseppä koulun jälkeen, ei ollu mieleen. €ero kirjoitti:
Joo kyllä huomasin, muistan kun tuli ilmoitus obnäsiin, ihmeteltiin paikkaa, no selvishän se sisämaassa olijalle.
Yrittivät mua värvätyksi sinne aseseppä koulun jälkeen, ei ollu mieleen.Onks asesepällä vinkkiä antaa kun polvilukko lugeri jättää laukaisun jälkeen lukon pikkasen mutkalle.
- €ero
koti-kiusattu kirjoitti:
Onks asesepällä vinkkiä antaa kun polvilukko lugeri jättää laukaisun jälkeen lukon pikkasen mutkalle.
Aatteleppas k/k et siitä on 50 v. Kohta, hyvä että liipamisesta ammuttua ossaan nykyään on siitä pitkä aika, viiskymmentä etiä tuntuu pitkältä.
Kuopiossa olin 3 kk opissa mutta oli vaimo jo katottuna en malttana jäähä rannikolle, oli kiirus sen viereen, mukavoo aikoo eikä tää nykyinenkään huonoa oo mut sillon oli mukavompoo. €ero kirjoitti:
Aatteleppas k/k et siitä on 50 v. Kohta, hyvä että liipamisesta ammuttua ossaan nykyään on siitä pitkä aika, viiskymmentä etiä tuntuu pitkältä.
Kuopiossa olin 3 kk opissa mutta oli vaimo jo katottuna en malttana jäähä rannikolle, oli kiirus sen viereen, mukavoo aikoo eikä tää nykyinenkään huonoa oo mut sillon oli mukavompoo.Niinpä onkin ,kuhan kysyin,ärsyttää vaan kun en tajua mistä se ahristaa.
En minäkään enää kaikkee muista valonheittäjän huollosta ,puhumattakaan niist voimaasemista patterien uumenissa.
Itte koin armeija ajan sen astisen elämäni helpoimpana aikana.- €ero
koti-kiusattu kirjoitti:
Niinpä onkin ,kuhan kysyin,ärsyttää vaan kun en tajua mistä se ahristaa.
En minäkään enää kaikkee muista valonheittäjän huollosta ,puhumattakaan niist voimaasemista patterien uumenissa.
Itte koin armeija ajan sen astisen elämäni helpoimpana aikana.Sitä se oli ei tarvinnu aatella, toiset määräsivät tahdin ainakin alku aikana, loppuajan oli torpeedotehtaalla, se olikin jo helppoa.
Lomia ei pahemmin ollu ja kun oli, oli pitkä matka monen mutkan takana ennenkuin oli kotona. - nälkä armeijassa
Minun mieheni oli Karjalan Lennostossa Kuopiossa. Toi hänkin joskus niitä muonapakkauksia kotiin, mutta ei sen takia, että olisi liikaa ruokaa. Vaan sen takia, ettei niitä kunnolla voinut syödä leiriolosuhteissa. Mahtoiko heillä edes olla purkinavaajaa? Jotkut olivat säilykepurkkeja. Ei ollut aikaa valmistaa, kai.
Ja näkkileipää hän toi. Eipä siviilissä kelvannut sitten näkkileipä.
Sota-aikana olisi kelvannut, mutta kyllä ruoka rauhan aikana pitäisi olla kunnollista. Kotiruokaa. Oletteko syöneet näitä "äitien tekemiä" lihapullia ja sitten oman äidin tekemiä? Jos joku ei huomaa eroa, on makuaisteissa vikaa. Sellaista kun koko armeija ajan syö, eihän se edes voi olla terveellistä. Vaikka kuinka väittäisi muuta. Ennen vanhaan taisi armeijassa olla omasta takaa keittäjät. Nyt saavat vain einesruokaa. - kotiruoka kunniaan
nälkä armeijassa kirjoitti:
Minun mieheni oli Karjalan Lennostossa Kuopiossa. Toi hänkin joskus niitä muonapakkauksia kotiin, mutta ei sen takia, että olisi liikaa ruokaa. Vaan sen takia, ettei niitä kunnolla voinut syödä leiriolosuhteissa. Mahtoiko heillä edes olla purkinavaajaa? Jotkut olivat säilykepurkkeja. Ei ollut aikaa valmistaa, kai.
Ja näkkileipää hän toi. Eipä siviilissä kelvannut sitten näkkileipä.
Sota-aikana olisi kelvannut, mutta kyllä ruoka rauhan aikana pitäisi olla kunnollista. Kotiruokaa. Oletteko syöneet näitä "äitien tekemiä" lihapullia ja sitten oman äidin tekemiä? Jos joku ei huomaa eroa, on makuaisteissa vikaa. Sellaista kun koko armeija ajan syö, eihän se edes voi olla terveellistä. Vaikka kuinka väittäisi muuta. Ennen vanhaan taisi armeijassa olla omasta takaa keittäjät. Nyt saavat vain einesruokaa.se vaan tuppaa nykyään olemaan niin että kun ovat tottuneet niihin äitien tekemiin einespulliin, niin eivät kotikutoiset enää maistu
pizzaa, spagettia, ranskalaisia, hampurilaisia, sipsejä ja limua, niistä ne ahmatit tykkää - Eeron kaima
koti-kiusattu kirjoitti:
Niinpä onkin ,kuhan kysyin,ärsyttää vaan kun en tajua mistä se ahristaa.
En minäkään enää kaikkee muista valonheittäjän huollosta ,puhumattakaan niist voimaasemista patterien uumenissa.
Itte koin armeija ajan sen astisen elämäni helpoimpana aikana.kk
Mulla sattui hyvä säkä,kun saimme 30 viimeistä aamua anteeksi.
Sinä vuonna armeijalta loppui määrärärahat ja ukot kotiutettiin kuukautta aijemmin.
Silloin oli intissä mm Kivikasvojen "pojat" - Suomipoikanen
kotiruoka kunniaan kirjoitti:
se vaan tuppaa nykyään olemaan niin että kun ovat tottuneet niihin äitien tekemiin einespulliin, niin eivät kotikutoiset enää maistu
pizzaa, spagettia, ranskalaisia, hampurilaisia, sipsejä ja limua, niistä ne ahmatit tykkääSuomalaiset aikuiset ahmii itsensä lihaviksi ja opettaa lapset syömään roskaruokaa.
- Pirre*
Poikamme ainakin toi niitä syömättä jääneitä sissimuona -pakkauksia tolkuttoman paljon kotiin, ei siksi että olisimme niitä pyytäneet he, mutta ei kuulemma jaksanut syödä kaikkea. Poikamme palveli Onttolassa, ja sissejähän heistä kai koulutettiin, oisi luullu menevän pöperöäkin, mutta kai sitä sai niin paljon mukaan niille retkille, ettei kaikkea jaksanut syödä.
- Joskus nälkäinenkin
Pojista mitään tiedä, mutta ei minun aikanani mitään sissimuonapakkauksia tunnettu. Vaasassa, Oulussa, Sodankylässä ainakaan.
Ei se ruoka niin kummoista ollut, mutta mahan täytti. Yleensä. Yhden kerran vain sain ruokamyrkytyksen. Sodankylässä talvella 1964 tai 1965. Maksalaatikosta... Siinä se ilta meni vessan ja petin väliä ravatessa.
Siviilissä yhden tai kaksi ruokamyrkytystä olen saanut. Viimeksi lähemmäs 10 v sitten Atrian lenkistä, oli viimeisen myyntipäivän lenkki -30 %. Ilta, yö ja seuraava päivä meni pilalle... Korvasivat kympin kupongilla.
- muistissa on
Miehelläni oli tapana sanoa, ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, myös molemmat poikani sanoivat samaa. Palvelivat Karkialammilla, Haminassa, Hyrylässä ja Santahaminassa.
- ...
Miten sen nyt ottaa.
Vilkaisin lehdestä jonkin varuskunnan ruokalistan, ihan hyvän oloista perusruokaa. Mausta nyt tietenkään voi arviota antaa, tuskimpa net kuitenkan syömäkelvottomia voi olla. Jossain oli jaettu jotain vanhaa kamaa, se kylläkin huono asia, virheitäkin voi sattua, tuskin nyt ihan tahallista.
Makukysymyksiä ruoka-asiat, aina niistä väitellä voi.
Vaan se pitää ottaa huomioon, intissä ihmiset nuoria ja tavallaan kasvuiän lopulla. Lisäksi kunto kenelläkin mitä sattuu. Eikä ne treenit varmaan nykyisinkään ole mitään kevyitä. Kyllä siinä energiaa kuluu. Että se määrä, mitä syö, ei välttämättä riitä aina. Itsellä selkeä muistikuva omilta inttiajoilta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mutta ei ehkä tarpeeksi riittävästi. Sotkussa kului munkkia, jos sattui olemaan rahaa ja kateeksi kävi niitä, joilla oli sponsorit, tai rahoitus kunnossa, niillä tosiaankin oli kaapissa hedelmiä ja muuta murkinaa. Jota ne sitten nassutti illalla, kun itsellä ei ollut mitään, eikä ollut varaa just silloin sotkuunkaan. Noh, junailin itseni soittamaan levyjä sotkun musiikkikirjastoon, siitä sai kahvilipun sotkuun joka ilta, kun oli soittovuoro.
Eli en minä nälkää nähnyt intissä, mutta ruokailut kellonaikojen mukaan, välipalaa piti hommata itse jostain. Ja varusmiehet, ne tosiaankin syövät paljon. Että kunkin varakkuus näkyi kyllä sotkussa ja kasarmilla, just iltapaloissa ja vaikka metsäkeikalla, kun jotkut väänsi teetä ja näkkileipää, toisilla oli suklaapatukoita tms mukana. Siis extra murkinaa oli, kenellä oli.
Se huvitti, perjantaisin vieläkin ennen lomia tarjolla jarrua :D
=DW=- 70-luku
=DW=
Olin Tilkassa polvikierukkaleikkauksessa, voi vakuuttaa, että pizzataksit pyöri ahkeraan sairaalan pihalla.
- pizzaa ja ranskiksia
Joka pojalle/tytölle äityli mukaan, joka tilaa valtiolta kullannupulle hyvät ja terveelliset ainekset, joista äiti sitten loihtii namnam-ruokaa omalleen.
- fruttimare
Just ja aloituspakkaukseen lähimmän kotipizzan puhelinnumero.
- pullamössönuoret
Kun sitten joskus alkaa taas sotatoimet, muuttu tilanne täysin.
Muutama viikko vihollisen vankileirillä saa ihmeitä aikaan ja ruokakin alkaa maistumaan.
Eikä edes vinguta sattumien perään! - aiheesta valittavat
En minä kyllä sanoisi tätä makaronilaatikoksi:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070318460651_uu.shtml
Tämänhän on tehnyt pari ihmistä, joten miksi kaikki kokit ottavat asiasta itseensä?
Sianruualta näyttää. Talvisodan muistot kantoi minulle isäni pussissaan.
Synnyin vasta 1949.
Sodista tiedän kyllä paljon enemmän kuin monet muut, jotka eivät asiaa ole
opiskelleet.
1971 armeijassakin astunut 84kg. nuorukainen astui saman vuoden syksyllä pois
harmaudesta.
Vieläkin isompana 92kg.
Jääkäri arvoltaan, viesti-mies arvostelultaan.
Sen ajan viesti-laitteilla ei paljoa juoksenneltu.
Autoilla vaan ajeltiin.
Eli autot eivät olleet sen huonompaa laatua kuin ruokakaan.
Aloitus on huvittava, näin 60 -palstalle.
Aloittajasta tulee mieleeni joku tosi vanha.
Taikka sitten niin hintelä alokas, että jarru jäi häntä vaivaamaan.
Olen pahoillani!
Hänen puolestaan.
H.- Viinaa Tallinasta
LEPO ! Tarkemmin sanottua VUODELEPO. Loispummit,lihavat,nuoret.
- L - L
1963 / -64 en pysty valittamaan. Ruokaa oli riittävästi ja se oli ravitsevaa.
Yksipuolista kylläkin. Läskisoosia ja perunaa tai päin vastoin.
Tietenkin torstain rokkapäivä ja joskus keittoja.
Kesäkuumalla samojen härskien sillipalojen kierrätys ei ollut ruokahalua herättävää ja luusoppakaudella paino putosi mutta nousi ennalleen.
En tarvinnut ravitsemuksen vuoksi siviilipaketteja enkä niitä saanutkaan.
Muutaman alkupäivän jälkeen kukaan ei valittanut sapuskoista.
Pennut opetetaan halveksimaan kouluruokailua ja sama näyttää jatkuvan intin lihapatojen ääressäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321