Hämmästys &

Ajelen päivittäin Riistavedelle ja takaisin, sekä viikottain Iisalmeen. Osaisikohan kukaan kertoa, miksi Joensuun tietä ajetaan melkein poikkeuksetta? Mikä oikeus joillakin on tuhota toisten (työtä tekevien) aikataulut, ajelemalla kilometri kaupalla huomattavasti alle rajoi-tusten? Tällaista käytöstä en ole Kuopio-Iisalmi välillä huomannut, ainakaan usein.
Tietysti joku voi näppärästi sanoa että, nopeus-rajoitus on ylin, ei alin nopeus. Voisiko joku alinopeutta ajeleva kertoa, miksi nopeus on satasen alueella jatkuvasti 70-80 km/h?
9899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin minä ajelen monesti alinopeutta. Ei kukaan alinopeutta ajeleva ajattele, että hän tuhoaa toisen aikataulun. Ja myös alinopeutta ajavista moni on töissä, eli äläpä tee itsestäsi nyt niin tärkeää. Niinpä, miksi joku vauhti kelpaa toiselle ja toinen toiselle?.Toinen ajaa alinopeutta ja toinen ylinopeutta, ehkä sitten itse kuulut siihen ryhmää joka ajaa jämptisti ylintä sallittua nopeutta. Itselläni on sen verran vahva itsetunto, etten lähde aiheesta kisaamaan kanssasi tai puolustelemaan omaa ajoani, vaan tyydyn toteamaan, että ohita minut ja muut jotka häiritsevät sinun kulkuasi.

Äänestä
  • Nimen omaan "ei kukaan alinopeutta ajeleva ajattele..." meininki sotkee turhaan ja tahallaan
    muuten hyvinkin sujuvan liikenteen. Mitähän taholtanne on odotettavissa, kunhan talvirajoitukset tulevat voimaan? Sitten teillä mielestänne on varmaan oikeus ajella vaikkapa viittä kymppiä?!

    Äänestä

  • Kummastus kirjoitti:

    Nimen omaan "ei kukaan alinopeutta ajeleva ajattele..." meininki sotkee turhaan ja tahallaan
    muuten hyvinkin sujuvan liikenteen. Mitähän taholtanne on odotettavissa, kunhan talvirajoitukset tulevat voimaan? Sitten teillä mielestänne on varmaan oikeus ajella vaikkapa viittä kymppiä?!

    Itse en ole nähnyt satkun alueella ajettavan 50km/h, en ainakaan muista. Ja jos onkin, niin ole ystävällinen ja mene ohi....sillä se asia ratkeaa.

    Äänestä

  • Teme kirjoitti:

    Itse en ole nähnyt satkun alueella ajettavan 50km/h, en ainakaan muista. Ja jos onkin, niin ole ystävällinen ja mene ohi....sillä se asia ratkeaa.

    Hei, Teme! Jos olisit lukenut tekstini tarkemmin,
    olisit huomannut että kyseessä oli ajankohta, jolloin talvinopeudet tulevat voimaan. Eli kysymys uusiksi: jos Sinusta on satasen aluella mielestäsi oikein ajella esim. 80 km/h, niin ajatko sitten talvirajoitus alueella (80km/h) viittä tai kuutta kymppiä.
    Tietysti on ajettava sää olosuhteitten mukaan, olkoon se vaikka kolmeakymppiä.

    Vastaappa Teme ainakin tähän yksinkertaiseen esimerkki kysymykseen: jos valtaosa autoilijoista
    ajaa rajoituksen mukaan satasta, ja joku siellä seassa kahdeksaa kymppiä, kuka aiheuttaa liikenteessä turhia jarrutteluja ja ohituksia, eli vaaratilanteita?

    Äänestä

  • Kum. kirjoitti:

    Riippuu ajotyylistä. Jos tämä "alinopeutta" ajava jurruttaa keskiviivan tuntumassa eikä helpota ajotyylillään ohittamista, hän on vaaratilanteissa puoliksi osasyyllinen. Muussa tapauksessa mahdollisen vaaratilanteen aiheuttaa vain ja ainoastaan ohittaja. Se liikennemerkissä oleva numero tarkoittaa edelleenkin korkeinta sallittua nopeutta. Ainoastaan moottoritiellä liian hitaasti ajavaa (ja sekin tarkoittaa n. 50km/h) sakoitetaan hitaudesta johtuvasta liikenteen vaarantamisesta.

    Minuakin usein kiireessä harmittavat nuo hitaasti ajavat, mutta itseäni saan vain syyttää, pitää joka tapauksessa aina ottaa huomioon että liikenteessä on esteitä. Ei ole tarkoituskaan että jos rajoitus on 100km/h, pystyt ajamaan kyseisen tieosuuden koko ajan tuota nopeutta.

    Äänestä

  • ajaa vaikka sivuun niin et aiheuttaisi vaaratilanteita huimapäisten ohittaessa ok..

    Äänestä

joensuu-kuopio välisellä tiellä on lähes mahdoton ohittaa edessäajavia kun tie on niin kapea ja mutkainen (ja melkein koko ajan keltaiset viivat..). jos joku ajaa kasikymppiä edessä niin on taatusti kohta monen kilometrin jono perässä.. siinäpä sitten ootetaan ohituskaistaa seuraavat 70 kilometriä!

Äänestä
  • Viime kesältä samalta pätkältä esimerkkitapaus, (Mitä näissä enää voi tehdä? Vastaavia nähty aiemminkin.):

    Köröteltiin Joensuuhun päin satasen alueella vajaa kahdeksaakymppiä erään eläkeläisen perässä, joka oli tullut viettämään mummonsa kanssa aikaa tienpäälle juuri samaan aikaan kuin kunnon ihmiset olisivat menneet mökille saunanlämmitykseen. Jono perässä oli jo lyhyellä matkalla lentoaseman risteyksestä lähtien kertynyt reilun 10 auton mittaiseksi. Vastaantulevaa lomaliikennettä oli sen verran, että kieli pitkällä odottelin ohituskaistan alkua. Jännevirran jälkeen sellainen tulikin. Mitä tekee tämä vanhus (alla Samara) ohituskaistan alkaessa. Vaihtaa samantien ohituskaistalle. En jäänyt peräpeiliin katsomaan olinko ainoa, joka (laittomasti tietenkin) meni oikealta ohi. Huom! Samara-kuskin edessä ei ollut ohitettavia, joten hän käytti vain autourheilussa sallittua oman ajolinjan valintaa.

    Ehdottaisin ko. pätkälle tien päällä tehtäviä lääkärintarkastuksia, jotka johtaisivat sitten ajokyvyn uudelleen arviointiin. Vain siten saataisiin hullut ja sairaat pois liikenteestä ajoneuvon ratista.

    Äänestä

  • Saappikuski kirjoitti:

    Viime kesältä samalta pätkältä esimerkkitapaus, (Mitä näissä enää voi tehdä? Vastaavia nähty aiemminkin.):

    Köröteltiin Joensuuhun päin satasen alueella vajaa kahdeksaakymppiä erään eläkeläisen perässä, joka oli tullut viettämään mummonsa kanssa aikaa tienpäälle juuri samaan aikaan kuin kunnon ihmiset olisivat menneet mökille saunanlämmitykseen. Jono perässä oli jo lyhyellä matkalla lentoaseman risteyksestä lähtien kertynyt reilun 10 auton mittaiseksi. Vastaantulevaa lomaliikennettä oli sen verran, että kieli pitkällä odottelin ohituskaistan alkua. Jännevirran jälkeen sellainen tulikin. Mitä tekee tämä vanhus (alla Samara) ohituskaistan alkaessa. Vaihtaa samantien ohituskaistalle. En jäänyt peräpeiliin katsomaan olinko ainoa, joka (laittomasti tietenkin) meni oikealta ohi. Huom! Samara-kuskin edessä ei ollut ohitettavia, joten hän käytti vain autourheilussa sallittua oman ajolinjan valintaa.

    Ehdottaisin ko. pätkälle tien päällä tehtäviä lääkärintarkastuksia, jotka johtaisivat sitten ajokyvyn uudelleen arviointiin. Vain siten saataisiin hullut ja sairaat pois liikenteestä ajoneuvon ratista.

    ne kasikymppiä ajavat alkaa ohituskaistan tullen ajaakin satakakskymmentä lasissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummastus kirjoitti:

Ajelen päivittäin Riistavedelle ja takaisin, sekä viikottain Iisalmeen. Osaisikohan kukaan kertoa, miksi Joensuun tietä ajetaan melkein poikkeuksetta? Mikä oikeus joillakin on tuhota toisten (työtä tekevien) aikataulut, ajelemalla kilometri kaupalla huomattavasti alle rajoi-tusten? Tällaista käytöstä en ole Kuopio-Iisalmi välillä huomannut, ainakaan usein.
Tietysti joku voi näppärästi sanoa että, nopeus-rajoitus on ylin, ei alin nopeus. Voisiko joku alinopeutta ajeleva kertoa, miksi nopeus on satasen alueella jatkuvasti 70-80 km/h?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu