Haikean varovaiset katseet, se sanaton yhteys. Voi meitä. Pelkkä haave mahdottomasta pitää liekkiä yllä. Vuodesta toiseen se herää roihuun. Kipinä herättää ikävän.
Sinäkin huomasit
Tunsin Sen Poltteen
14786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä, saman tunsin.
Jos se kipinä on edelleen olemassa, niin miksi se ei voisi herättää jotain muutakin kuin pelkän ikävän?
Kyllä se herättää monenlaisia tuntemuksia ;) Ikävä on kuitenkin aina lopulta se päällimmäinen tunne. Valitettavasti, parempaan emme pystyneet.
Jospa se toinen ei tuntenut mitään yhteyttä tai haaveita.
täällä meitä saman kokeneita riittää. Miksi jäi pelkiksi katseiksi?
Oli myös joitain sanoja, vailla merkitystä,
Menee tekstisi yleismaailmalliseksi, ap. Sunnuntaina annoin itse kaihoisia katseita viehkolle naiselle, ja sananvaihto oli vain tervehtimistä molemminpuolin, valitettavasti. Henkilösi on saanut mieleni sekaisin, enkä saa hetken rauhaa sinun sieluuni piirtyneestä kuvasta. Äänesi kuuluu päässäni (ei foliohattua!), hymysi huulillasi saa minut uneksimaan paremmasta. Olisitko se sinä?
Missäspäin näitä katseita ja tervehtimisiä on vaihdettu?:)
Vanhainkodissa sitte.
Pääkaupunkiseudulla katseet vaihtuivat, ikävä jättää, sydäntä riipoo. Ei näkynyt taaskaan naista tutussa paikassa
sinäkin silloin ennen.
Jos ois.... Vuodesta toiseen kun menee kaverin narutuksessa, on välillä väsynyt ja sekaisin.
Rekisteröidy,flirttaile,tapaa ja paljon muuta http://flaturl.com/OuSV