Kaipailisin nyt kipeästi neuvoja.. olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta ja meillä on mennyt jo pitemmän aikaa todella huonosti. Nyt sitten kävikin niin että ihastuin mieheni parjaaseen ystävään. Emme ole tehneet mitään peruuttamatonta, silittelyjä, kosketuksia lukuunottamatta. Tunteeni ovat selvät, haluan erota miehestäni ja kokeilla syntyykö tämän toisen kanssa mitään. Olin jo eron kannalla ennen tätä ihastusta.
Nyt vaan en ymmärrä ihastukseni käyttäytymistä: hän ehdottelee suoraan sänkypuuhia pilke silmäkulmassaan toki, silittelee, koskettelee, antaa pitkiä katseita ja sanoo ihania asioita. Välillämme on sähköä jonka muutkin ovat huomanneet. Baarissa koskettelemme toisiamme ohimennen ja molemmat hakeudutaan muka vahingossa samoihin paikkoihin. Hän myös kerran sanoi että meillä on jo suhde.
Emme ole pitäneet mitään yhteyttä puhelimitse. Viime yönä kuitenkin laitoin hänelle viestin jossa kysyin mihin hän katosi baarista eilen, ja laitoin myös että toivottavasti hän ei suutu kun saa minulta viestin.. tällä tarkoitin sitä, että kun seurustelen hänen parhaan kaverinsa kanssa, niin tilanne on jo muutenkin hankala. Ja yleensä nämä "salasuhteet" tulee julki juuri puhelintiedoista jossain vaiheessa. Nyt ihmettelenkin miksi hän ei vastannut minulle mitään!!!! :( olen aivan ymmälläni. Voiko joku kertoa mikä voisi olla syynä? Kiinnostus kuitenkin on molemminpuolinen ja vahva...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Taitaa vain haluta sänkyyn kanssasi ja pitää asian salassa mieheltäsi. Todellinen paras ystävä, tuossa leikissä jää kaikki nuolemaan näppejään kun kaikilta menee välit kaikkien kanssa. Sinuna yrittäisin jättää asian sikseen.
Koetahan käydä erosi ensi läpi ja vasta sitten ajatella uutta suhdetta. On aika huono yhdistelmä hypätä suhteesta toiseen, siinä et eheydy ihmisenä ollenkaan.
Anna ajan kulua ja älä hyppää heti sen uuden ihastuksesi syliin. Jos hän haluaa sulta muutakin tutustumista kuin seksiä, niin hän jaksaa kyllä odottaa. Kirjoituksestasi päätellen olet itsekin viehättynyt miehestä eroottisessa mielessä, joten toivottavasti suhteestasi tulee muutakin kuin pelkkää seksiä tai laastarisuhde. Kun kerroit, että olitte baarissa, niin olittehan varmasti selvinpäin? ettei vaan homma ole mitään humalahuuruissa haksahtamista, mikä päivänvalossa sitten lopulta kaduttaa ja nolottaa.
Ollaan paljon tekemisissä sekä päissään että selvinpäin..kaveripiiri sama niin paljon nähdään. Tunteet on ihastumista mutta puhtaasti juurikin eroottisessa mielessä. Ulkonäöltä hän on täydellinen ihannemies. Parisuhdetta siitä ei voi syntyä koska luonne taas ei ehkä ihan natsaa ja hänellä on myös lapsia entisestä avioliitosta. Tiedän että pelkkä seksisuhde siitä kehkeytyy jos jotain. Sitä vain ihmettelin miksei hän vastannut viestiini, pelkääkö että mieheni huomaa yhteydenpidon vai säikähtikö että olen rakastunut, vai eikö muuten vain kiinnosta???? En ymmärrä! En ole haluamassakaan mitään parisuhdetta vaan voin kuvitella kuinka kiihkeää seksimme olisi tämän odottelun jälkeen..
KÄNNIÄÄLIÖ !
No hyi vit-tu millainen huo-ra olet.
Pahoin pelkään, että miehesi kaveria kiinnostaa vain seksi. Jos alat liikaa takertua jo alkuvaiheessa, kaveri häipyy kuvioista.
Tyttö 81? Olet aikuinen nainen jo! Itse olen myös ikäisesi ja ihmettelen tuollaista! Kirjoitatkin kuin 20v. Grow up, toivon mukaan teillä EI ole lapsia!