Ystävä, pelastaja?

Kiitos kaunis... Ujoudestahan tässä lopulta on kysymys. Se voi vaan joskus olla ylitsepääsemätön tunne. Maisemien vaihto varmasti auttaisi asiaa, mutta ei näinä aikoina ole varaa luopua vakituisesta työsuhteestaan.

Eiköhän tässä taas jonkun aikaa pärjätä.
Jään keräilemään voimia joulupyhiä varten...

Niin, parempi kai olisi pitää suunsa kiinni. Jatkaa tätä yksinäistä elämää, eikä vaivata ketään synkillä ajatuksilla... Tervettä elämää, eikö totta?

Vaivasin sitten koko yön pientä päätäni sinun turhalla viestilläsi... No, syöpä on aina ikävä asia ja hyvä että olet sinut itsesi kanssa. En silti lähtisi vähättelemään masentuneen ihmisen ongelmia ja kertomaan tälle elämän totuuksia. Pahimmasssa tapauksessa henkilö kaivautuu vain syvemmälle kuoreensa. Yksinäiset, masentuneet, itsemurha-ajatuksia päässään pyörittelevät ihmiset pitäisi aina ottaa vakavasti... Oikeastaan minäkään en muuta kaipaa kuin että joku olisi läsnä, kuuntelisi ja jakaisi kanssani ahdinkoni.

kohina- kirjoitti:

Vaivasin sitten koko yön pientä päätäni sinun turhalla viestilläsi... No, syöpä on aina ikävä asia ja hyvä että olet sinut itsesi kanssa. En silti lähtisi vähättelemään masentuneen ihmisen ongelmia ja kertomaan tälle elämän totuuksia. Pahimmasssa tapauksessa henkilö kaivautuu vain syvemmälle kuoreensa. Yksinäiset, masentuneet, itsemurha-ajatuksia päässään pyörittelevät ihmiset pitäisi aina ottaa vakavasti... Oikeastaan minäkään en muuta kaipaa kuin että joku olisi läsnä, kuuntelisi ja jakaisi kanssani ahdinkoni.

Lue lisää

Hei,

luin viestisi ja tunnistin jotain itsestani. Olen talla hetkella ulkomailla toissa, ihan omasta halustani. En arvannut sen olevan nain rankkaa ja yksinaista, viela en ole pohjakosketusta tehnyt ja yritan taalla jaksaa, mutta erityisesti toi 'toihin ja yksin kotiin' kohta kuulosti pelottavan tutulta...mita yritan sanoa, on se, ettei sosiaalinenkaan ihminen aina loyda heti ystavia ja ilman ystavia elama voi tuntua tosi rankalta. Nakokohdat ja tunteet on kuitenkin kontrolloitavissa ja positiivisella asenteella paasee yllattavan pitkalle. Taalla onni on se, etta tutustuminen on helpompaa, voi oikeasti loytaa jonkun joka kokee samoja asioita uudessa maassa. Ei se silti tarkoita, etta Suomessa kontaktien luominen olisi mahdotonta. Joten rohkeasti eteenpain paiva kerrallaan. Ei masennuta liikaa ja jos tuntuu kertakaikkisen ylitse paasemattomalta, niin kerrotaan se jollekin...tama ei ehka kosketa taysin sinua, mutta tuleepahan ainakin vastauksia ja samalla terapioin vahan itseanikin :)
Lykkya ja ikina ei kannata lopettaa yrittamasta!!

-Iris-

lumeton joulu kirjoitti:

Hei,

luin viestisi ja tunnistin jotain itsestani. Olen talla hetkella ulkomailla toissa, ihan omasta halustani. En arvannut sen olevan nain rankkaa ja yksinaista, viela en ole pohjakosketusta tehnyt ja yritan taalla jaksaa, mutta erityisesti toi 'toihin ja yksin kotiin' kohta kuulosti pelottavan tutulta...mita yritan sanoa, on se, ettei sosiaalinenkaan ihminen aina loyda heti ystavia ja ilman ystavia elama voi tuntua tosi rankalta. Nakokohdat ja tunteet on kuitenkin kontrolloitavissa ja positiivisella asenteella paasee yllattavan pitkalle. Taalla onni on se, etta tutustuminen on helpompaa, voi oikeasti loytaa jonkun joka kokee samoja asioita uudessa maassa. Ei se silti tarkoita, etta Suomessa kontaktien luominen olisi mahdotonta. Joten rohkeasti eteenpain paiva kerrallaan. Ei masennuta liikaa ja jos tuntuu kertakaikkisen ylitse paasemattomalta, niin kerrotaan se jollekin...tama ei ehka kosketa taysin sinua, mutta tuleepahan ainakin vastauksia ja samalla terapioin vahan itseanikin :)
Lykkya ja ikina ei kannata lopettaa yrittamasta!!

-Iris-

Lue lisää

Kiitos huomionosoituksesta, kaikki tulee tarpeeseen. Toistaiseksi tämä netti on ainoa purkautumisväylä tunteilleni. Sekä tietty kissani, jonka kanssa vaihdellaan tiuhaan kuulumisia. Toivottavasti se ystäväkin joskus löytyy :)

Ei lumi yksin joulua tee...

kohina- kirjoitti:

Kiitos huomionosoituksesta, kaikki tulee tarpeeseen. Toistaiseksi tämä netti on ainoa purkautumisväylä tunteilleni. Sekä tietty kissani, jonka kanssa vaihdellaan tiuhaan kuulumisia. Toivottavasti se ystäväkin joskus löytyy :)

Ei lumi yksin joulua tee...

Lue lisää

Hei,
tekisi mieleni kysyä sinulta yhtä juttua.
Olen itsekin vähän yksinäinen, mutta jonkun mielestä en tietenkään laisinkaan, koska seurustelen mukavan miehen kanssa. Kaipaisin kuitenkin muitakin ystäviä. Harrastukseni ovat kotona puuhailemista, joten eipä siitä apua. Töissä näen ihmisiä, ja juttelen joskus jotain, kuitenkaan koskaan "liian henkilökohtaisuuksiin" menemättä. Kysymykseni liittyykin siihen, siellä kun on myös eräs tyttö, joka on minun silmissäni aivan hiirulainen, ei puhu koskaan mitään, paitsi jos kysytään, ja silloinkin niin hiljaa että tuskin kuulee. Katsoo yleensä ohi, eikä tervehdi aamulla jos ei itse ensin tervehdi häntä, ei hymyile. Paitsi, kun joskus jotain työasiaa menee hänelle ystävällisesti kertomaan, itse hymyillen, huomaan varovaisen hymyn... Ja minä kun olen luullut itse olevani hiljainen ja arka... No aika varautunut minä kyllä olenkin. Minun tekisi mieleni joskus jutella tälle tytölle, muutakin kuin työasioita, koska kukaan muukaan ei näytä sitä tekevän. Mutta mitä luulet, jos hänellä on kovasti sosiaalisia pelkoja, säikähtääkö hän pahan kerran, jos alan jotakin kyselemään? Haluaisin vain ystävystyä, mutta en tiedä miten. Monilla on ystävät aivan muualta kuin työpaikalta, mistä minä tiedän kuinka paljon ystäviä hänelläkin on. Niin sinunkin kohdallasi, eivät työkaverisi taida tietää mitään ongelmastasi?
Toivon että sulle löytyisi mukavia ihmisiä lähiaikoina!
Ja terveisiä kissallesi, kissat ovat mahtavia! ;)

minni kirjoitti:

Hei,
tekisi mieleni kysyä sinulta yhtä juttua.
Olen itsekin vähän yksinäinen, mutta jonkun mielestä en tietenkään laisinkaan, koska seurustelen mukavan miehen kanssa. Kaipaisin kuitenkin muitakin ystäviä. Harrastukseni ovat kotona puuhailemista, joten eipä siitä apua. Töissä näen ihmisiä, ja juttelen joskus jotain, kuitenkaan koskaan "liian henkilökohtaisuuksiin" menemättä. Kysymykseni liittyykin siihen, siellä kun on myös eräs tyttö, joka on minun silmissäni aivan hiirulainen, ei puhu koskaan mitään, paitsi jos kysytään, ja silloinkin niin hiljaa että tuskin kuulee. Katsoo yleensä ohi, eikä tervehdi aamulla jos ei itse ensin tervehdi häntä, ei hymyile. Paitsi, kun joskus jotain työasiaa menee hänelle ystävällisesti kertomaan, itse hymyillen, huomaan varovaisen hymyn... Ja minä kun olen luullut itse olevani hiljainen ja arka... No aika varautunut minä kyllä olenkin. Minun tekisi mieleni joskus jutella tälle tytölle, muutakin kuin työasioita, koska kukaan muukaan ei näytä sitä tekevän. Mutta mitä luulet, jos hänellä on kovasti sosiaalisia pelkoja, säikähtääkö hän pahan kerran, jos alan jotakin kyselemään? Haluaisin vain ystävystyä, mutta en tiedä miten. Monilla on ystävät aivan muualta kuin työpaikalta, mistä minä tiedän kuinka paljon ystäviä hänelläkin on. Niin sinunkin kohdallasi, eivät työkaverisi taida tietää mitään ongelmastasi?
Toivon että sulle löytyisi mukavia ihmisiä lähiaikoina!
Ja terveisiä kissallesi, kissat ovat mahtavia! ;)

Lue lisää

Jos tuo tyttö todella kärsii peloista, ei juttua kannata väkisin vääntää. Siinä menee helposti lukkoon ja tuntee itsensä vain entistä vaivautuneemmaksi. En tiedä mitä teette työksenne, mutta paras tapa tutustua toiseen on työskennellä yhdessä ja antaa ajan hoitaa hommat. Pian arkakin ihminen rentoutuu seurassasi ja availee sanaista arkkuaan... Eli, luottamus on ansaittava. Jos ei yhdessä työskennelle, niin jollain muulla tavalla. Enkä usko että tuokaan tyttö, vaikka hiljainen onkin, haluaa viettää kaiken aikansa yksin.

Kissat on juu persoonia :)
Välitän terveiset... Ja kiitos viestistäsi.

kohina- kirjoitti:

Jos tuo tyttö todella kärsii peloista, ei juttua kannata väkisin vääntää. Siinä menee helposti lukkoon ja tuntee itsensä vain entistä vaivautuneemmaksi. En tiedä mitä teette työksenne, mutta paras tapa tutustua toiseen on työskennellä yhdessä ja antaa ajan hoitaa hommat. Pian arkakin ihminen rentoutuu seurassasi ja availee sanaista arkkuaan... Eli, luottamus on ansaittava. Jos ei yhdessä työskennelle, niin jollain muulla tavalla. Enkä usko että tuokaan tyttö, vaikka hiljainen onkin, haluaa viettää kaiken aikansa yksin.

Kissat on juu persoonia :)
Välitän terveiset... Ja kiitos viestistäsi.

Lue lisää

...kunpa joku olis kiinnostunu munki elämästä niin paljo, et kyselis jotain, edes jotain pientä.
Olen usein hiljaa, kun muut puhuvat. Hiljaiseksi mua sanotaan. Siltä näytän muille. Mutta mielestäni hiljaisuuskin on kannanotto. Tykkään seurata muiden keskustelua sanomatta mitään. Jos joku alkaisi jutella kanssani, minulla olisi paljon sanottavaa. Kerrottavaa elämästäni, itsestäni. En minä silleen ujo ole, en vain aina "jaksa" avata suutani, kun yhtähyvin voin olla hiljaa. Olen avoin persoona, ja kerron paljon jos kysytään...jos kysytään...

Katja kirjoitti:

...kunpa joku olis kiinnostunu munki elämästä niin paljo, et kyselis jotain, edes jotain pientä.
Olen usein hiljaa, kun muut puhuvat. Hiljaiseksi mua sanotaan. Siltä näytän muille. Mutta mielestäni hiljaisuuskin on kannanotto. Tykkään seurata muiden keskustelua sanomatta mitään. Jos joku alkaisi jutella kanssani, minulla olisi paljon sanottavaa. Kerrottavaa elämästäni, itsestäni. En minä silleen ujo ole, en vain aina "jaksa" avata suutani, kun yhtähyvin voin olla hiljaa. Olen avoin persoona, ja kerron paljon jos kysytään...jos kysytään...

Lue lisää

Nii-in, minunkin on helpompi puhua jos asioita kysellään. Mutta koska olen sillai ujo, mieluummin olen hiljaa kuin avaan suuni. Saatan vielä pitkään jonkun jutun jälkeen murehtia sanomisiani ja sitä mitä muut minusta nyt ajattelevat...

Mitään ystävää ei ole elämääni vielä löytynyt. Vaan enpä ole määrätietoisesti etsinytkään... Ehkäpä ensivuoden aikana, peräti :)

kohina- kirjoitti:

Nii-in, minunkin on helpompi puhua jos asioita kysellään. Mutta koska olen sillai ujo, mieluummin olen hiljaa kuin avaan suuni. Saatan vielä pitkään jonkun jutun jälkeen murehtia sanomisiani ja sitä mitä muut minusta nyt ajattelevat...

Mitään ystävää ei ole elämääni vielä löytynyt. Vaan enpä ole määrätietoisesti etsinytkään... Ehkäpä ensivuoden aikana, peräti :)

Lue lisää

Luin aiempia viestejä ujojen ihmisten ahdingosta ja yksinäisyydestä. Itse en ole ujo, vaan hyvinkin puhelias ja avoin ihminen. Puhun paljon ihmisten kanssa ja minulla on hyviä ystäviä. Ne olen saanut aloittamalla sinnikkäästi keskusteluja tuntemattomien kanssa. Usein se on hankalaa, mutta aina joskus yrittäminen palkitaan ja toinen innostuu kertomaan itsestään enemmänkin. Suomalaiset ovat niin passiivisia ja hitaasti lämpeneviä, että jos haluaa ystäviä, on itse kysyttävä siltä toiselta hiljaiselta. Olen aloittanut keskusteluja koulussa, töissä, harrastuksissa, bussipysäkeillä jne. Ihmiset puhuvat mielellään itsestään ja vastaavat aina, kun heiltä kysytään tavallisia kysymyksiä tyyliin: Me ei olla koskaan oikein juteltukaan, mitä sulle kuuluu, mitäs sää olitkaan opiskellut, missäs sää asutkaan, mistäs sää oot tulossa, mitä saiot tehdä tänään jne. Pahin, mitä voi tapahtua, on se, että toinen ei jatka keskustelua. Mutta silloinhan tulos on sama kuin jos sitä ei olisi koskaan aloitettukaan. Torjunta ei ole henkilökohtaista, toinen vaan on itse niin ujo, hiljainen tai kiireinen, ettei osaa tai halua tutustua juuri silloin.

Vaikka minulla on ystäviä, olen silti yksinäinen. Samalla tavalla palaan illalla kissan luo tyhjään kotiin. Ystävilläkin kun on omat menonsa. Asun tarkoituksella soluasunnossa, jotta ainakin joku on kotona ja välillä voi moikkailla. Sillä tavalla ei ole niin yksinäinen olo.

Ai niin, siitä sosiaalisesta ahdistuksesta voi käydä juttelemassa esim. kriisikeskuksissa tms. Siihen löytyy apua, jos tuntuu, että se estää sinua toimimasta haluamallasi tavalla. Muista, että muita ei punastumisesi tms. yleensä häiritse :) Jakselehan!

mauste kirjoitti:

Luin aiempia viestejä ujojen ihmisten ahdingosta ja yksinäisyydestä. Itse en ole ujo, vaan hyvinkin puhelias ja avoin ihminen. Puhun paljon ihmisten kanssa ja minulla on hyviä ystäviä. Ne olen saanut aloittamalla sinnikkäästi keskusteluja tuntemattomien kanssa. Usein se on hankalaa, mutta aina joskus yrittäminen palkitaan ja toinen innostuu kertomaan itsestään enemmänkin. Suomalaiset ovat niin passiivisia ja hitaasti lämpeneviä, että jos haluaa ystäviä, on itse kysyttävä siltä toiselta hiljaiselta. Olen aloittanut keskusteluja koulussa, töissä, harrastuksissa, bussipysäkeillä jne. Ihmiset puhuvat mielellään itsestään ja vastaavat aina, kun heiltä kysytään tavallisia kysymyksiä tyyliin: Me ei olla koskaan oikein juteltukaan, mitä sulle kuuluu, mitäs sää olitkaan opiskellut, missäs sää asutkaan, mistäs sää oot tulossa, mitä saiot tehdä tänään jne. Pahin, mitä voi tapahtua, on se, että toinen ei jatka keskustelua. Mutta silloinhan tulos on sama kuin jos sitä ei olisi koskaan aloitettukaan. Torjunta ei ole henkilökohtaista, toinen vaan on itse niin ujo, hiljainen tai kiireinen, ettei osaa tai halua tutustua juuri silloin.

Vaikka minulla on ystäviä, olen silti yksinäinen. Samalla tavalla palaan illalla kissan luo tyhjään kotiin. Ystävilläkin kun on omat menonsa. Asun tarkoituksella soluasunnossa, jotta ainakin joku on kotona ja välillä voi moikkailla. Sillä tavalla ei ole niin yksinäinen olo.

Ai niin, siitä sosiaalisesta ahdistuksesta voi käydä juttelemassa esim. kriisikeskuksissa tms. Siihen löytyy apua, jos tuntuu, että se estää sinua toimimasta haluamallasi tavalla. Muista, että muita ei punastumisesi tms. yleensä häiritse :) Jakselehan!

Lue lisää

Small talk on yksi heikoista kohdistani. Ja jos jo pelkkä kaupassa käynti tuottaa tuskaa, niin en voi sen lisäksi vaatia itseltäni keskustelun aloittamista vieraan ihmisen kanssa. Tuskin toista kertaa kehtaisin kyseisessä liikkeessä asioida. En ole vain ujo, vaan oikeasti pelkään tiettyjä tilanteita. Ei se välttämättä päällepäin näy, eikä pidäkään. Minähän yritän olla mahdollisimman huomaamaton.

No joo. Mulla on taas tällainen päivä. Enkä minä ajatuksiasi täysin tyrmää... Ja kyllä tässä jaksetaan, sillä ei ole mahdoton ajatus, että joskus vielä tuntisin itseni hyväksytyksi.

*Millasta olis olla sosiaalinen ihminen?*