Hiukset

ilman lääkitystä

minulla on myös vajiksen oireita ja tsh ollut välillä yli 5 mut lääkitystä ei tipu.Sen sijaan hiukset tippuvat enkä tiedä mitä tehdä ettei ne kokonaan häviä.Olisiko mitään hoitokeinoja siihen?

2

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riikka

      Hei
      Minulla oli TSH 4.90. Otatin, kun hiuset tippu ja kulmakarvat hävisivät lähes kokonaan, ripsetkin harveni, paleli ja turvotti, paino nousi hurjasti, masensi ja olin täysin aloitekyvytön. Lääkeettä en heti saanut, piti käydä aika monella lääkärillä ennen kuin sain kokeilu Tyroxinit. Ne alkoivat auttaa aika nopeesti, siis uskomaton juttu kuinka olo parani.
      Olin aivan ihmeissäni. Kuitenkin tasapainottaminen vei aikansa, ikun huono olo palasi, mutta kyllä lääke kannattaa hankkia vaikka väkisin. Periksi ei saa antaa. Sullahan tuo arvo jo reilusti yli viitearvojen. Arvot eivät saa heilua kovin rajusti ylös tai alas. Joten yritä saada lääkitys kuntoon. Minulla hiusten lähtö pysähtyi vähitellen, mutta aika nopeesti lääkityksen aloittamisen jälkeen. Nyt odotellaan,että hiukset kasvaa ja muuttuvat silkkisiksi, kuivat ovat edelleen.

      ROHKEUTTA!

    • anniina

      Kyllä lääkitys on tarpeen. Luehan näitä viestejä. Olen monelta kuullut, että vasta kun TSH on laskenut alle 2, on olo alkanut normalisoitua. Itselläni on 1.2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12723
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4750
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1945
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      365
      1634
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe