Isoisäsikin sanoisi ettei tämä valtio ole sen arvoinen, ainakaan enää.
Ja sotaveteraanikortti on aina hyvä, otan toki osaa isoisäsi kohtaloon ja kokemaan vääryyteen, mutta sekin vain siksi että hänet opetettiin uskomaan johonkin millä ei ole väliä.
Koulutus mikä sinulle on tarjottu on vain luetun toistamista. Opettele ulkoa, jotta osaat kokeessa. Myöskin opittavat asiat on muiden valitsemia, montako tuntia istuit opiskelemassa ainetta mitä et halunnut opiskella? Vaikkapa yhteiskuntaoppi? Senkin ajan olisit voinut opiskelle jotain mikä oikeasti kiinnostais, kunnes tämä pakotettu aine alkaa kiinnostamaan vaikkapa myöhemmällä iällä.
Koulutussysteemin tarkoitus on muovata ihmisestä sellainen, että hän uskoo mitä sanotaan. "Koska se ny vain on niin" Vasta hiljoittain on alettu opettamaan kriittistä ajattelua, tämäkin tuntuu olevan opettajakohtaista.
>Jos Suomalainen joutuu sotaan, se ei todellakaan ole meidän päättäjien päätös.
Mutta se on kumminkin päättäjien päätös, kysy minkä tahansa sota-alueen siviileiltä että halusivatko he sotaa. Vastaus on aika lailla ei.
Ihmiset hiljoitellen alkaa heräämään siihen, että korkea-arvoisempaa tahoa ei oikeasti ole ja että toisten käskyjä ei tarvitse totella, kuten mainitsemassasi itänaapurissa on alkanut jo käydä. Toki venäjä uhittelee, et vittu me tullaan, mut se on heidän poliitikkojen näkemys, moniko kansalaisista tukee sitä? Varmasti löytyy juuri sinun kaltaisia "kaunankantajia" jotka on valmiita sotimaan, koska menneisyydessä oltiin ahdasmielisiä ja se oli niin väärin vastapuolelta ja siksi pitää vihata vielä nykypäivänäkin. Sotia soditaan niin kauan kuin on halukkaita siihen, nämä halukkaat saisivat mennä kinasteleen keskenään jonnekkin ja jättää sivulliset rauhaan.
Väkisin halutaan erottautua, nähdä erilaisuutta, oppositioita, määritellä että "missä on minun rajat, missä minä lopun ja sinä alat", jotta voi tuntea olevansa jotain johonkin nähden. Sotimista ei lopeteta sotimalla. Rauhaa ei tule sotimalla(Vegetius on erimieltä vissiin). Ja jokainenhan meistä haluaa olla rauhassa sitä mitä on. Eli olla onnellinen. Myöskin nämä päättäjät, mutta kun se onnellisuus ei tule ulkoa, se ei tulee pyrkimällä mihinkään. Kun pyrkii johonkin, ei ole tyytyväinen, "jokin ei oo nyt ok pitää tehä/pyrkiä johonkin että olisi ok." Ja kun ei ole tyytyväinen ei ole onnellinen. Mutta jos tyytyisi siihen mitä on nyt, tällä hetkellä, niin on onnellinen. Ettei vaadi ympäristöltä enempää kuin mitä se tarjoaa.
Mutta koska on pakko pyrkiä, pakko olla jotain muuta kuin tämä mitä on, ei tää elämä voi olla vain tässä, pakko saavuttaa jotain ennen kuolemaa et voi olla jollain tavalla ikuinen, edes ihmisten muistoissa. Koska pelottaa olla mitätön. Muiden pitää siirtyä sivuun, koska yritetään saavuttaa jotain. Oma näkökulma on tärkein, koska se on yksilölle ainoa näkökulma mistä hän elämää näkee, muiden näkökulmilla ei ole väliä koska itselleen sitä on niin spesiaali. Ja mitäs sit kun vastaan tulee toinen tälläinen kuolemaa pelkäävä yksilö? Aluksi ehkä tekevät yhteistyötä. Mutta jossain vaiheessa yksilö, joka yrittää olla jotain, haluaa itselleen enemmän, koska on vain sitä vain on niin spesiaali. Ja kun toinen ajattelee samoin, tulee kiista.
Kiistassa vaikkapa toinen kuolee ja voittanut osapuoli alkaa miettimään, et "hei seuraavan kerran mä voin kuolla," ja koska tämä ajatus pelottaa, delegoidaan tämä kuoleminen jollekkin muulle jollain keinolla, näin syntyy johtaja. Ja jos tämä "alainen" selviää delegoituneesta konfliktista, hän delegoi sen seuraavalle. Ja alkaa kertymään joukkio, armeija, kansa jne. Pointtina se, että käydään toisten taisteluja, koska joku on uskotellut olevansa ylempi ja että hänellä on avain onneen ja vastaus kysymyksiin. Ja tätä pitäisi siksi uskoa ja puolustaa.
Ja kun sille ylemmyydelle ei ole konkreettista näyttöä, on täytynyt keksiä jokin määre. Joka meidän tapauksessa on vaikkapa raha. Aluks on jollekki uskoteltu et nää kolikot (oravannahat, gogot, pogot, pokemon-kortit?) on vitun kova juttu, tietenkin tällä, joka on homman keksiny, on näitä ihan vitusti, jotta on näyttöä siitä, että on joku.
Kun idea leviää pyramidi-huijauksen tavoin, kaikki haluaa näitä rahoja(vaihdetaan leivottu leipä vain rahoihin) ja sit se jolla niitä on vitusti saa ihmiset tekemään kaikkea niiden eteen. Siis taas jälleen lupaus onnesta. Palkataan henkivartijoita, jotka turvaa ettei kukaa tuu listimään, ja näin saadaan fyysistä valtaa. Mutta sekin perustuu siihen, että henkivartijat uskovat siihen harhaan, että rahalla on merkitystä. Sama homma armeijassa, rivien eheys perustuu siihen, että sotilaat uskovat tyhjän päällä pyörivään systeemiin.
Ja sotaveteraanikortti on aina hyvä, otan toki osaa isoisäsi kohtaloon ja kokemaan vääryyteen, mutta sekin vain siksi että hänet opetettiin uskomaan johonkin millä ei ole väliä.
Koulutus mikä sinulle on tarjottu on vain luetun toistamista. Opettele ulkoa, jotta osaat kokeessa. Myöskin opittavat asiat on muiden valitsemia, montako tuntia istuit opiskelemassa ainetta mitä et halunnut opiskella? Vaikkapa yhteiskuntaoppi? Senkin ajan olisit voinut opiskelle jotain mikä oikeasti kiinnostais, kunnes tämä pakotettu aine alkaa kiinnostamaan vaikkapa myöhemmällä iällä.
Koulutussysteemin tarkoitus on muovata ihmisestä sellainen, että hän uskoo mitä sanotaan. "Koska se ny vain on niin" Vasta hiljoittain on alettu opettamaan kriittistä ajattelua, tämäkin tuntuu olevan opettajakohtaista.
>Jos Suomalainen joutuu sotaan, se ei todellakaan ole meidän päättäjien päätös.
Mutta se on kumminkin päättäjien päätös, kysy minkä tahansa sota-alueen siviileiltä että halusivatko he sotaa. Vastaus on aika lailla ei.
Ihmiset hiljoitellen alkaa heräämään siihen, että korkea-arvoisempaa tahoa ei oikeasti ole ja että toisten käskyjä ei tarvitse totella, kuten mainitsemassasi itänaapurissa on alkanut jo käydä. Toki venäjä uhittelee, et vittu me tullaan, mut se on heidän poliitikkojen näkemys, moniko kansalaisista tukee sitä? Varmasti löytyy juuri sinun kaltaisia "kaunankantajia" jotka on valmiita sotimaan, koska menneisyydessä oltiin ahdasmielisiä ja se oli niin väärin vastapuolelta ja siksi pitää vihata vielä nykypäivänäkin. Sotia soditaan niin kauan kuin on halukkaita siihen, nämä halukkaat saisivat mennä kinasteleen keskenään jonnekkin ja jättää sivulliset rauhaan.
Väkisin halutaan erottautua, nähdä erilaisuutta, oppositioita, määritellä että "missä on minun rajat, missä minä lopun ja sinä alat", jotta voi tuntea olevansa jotain johonkin nähden. Sotimista ei lopeteta sotimalla. Rauhaa ei tule sotimalla(Vegetius on erimieltä vissiin). Ja jokainenhan meistä haluaa olla rauhassa sitä mitä on. Eli olla onnellinen. Myöskin nämä päättäjät, mutta kun se onnellisuus ei tule ulkoa, se ei tulee pyrkimällä mihinkään. Kun pyrkii johonkin, ei ole tyytyväinen, "jokin ei oo nyt ok pitää tehä/pyrkiä johonkin että olisi ok." Ja kun ei ole tyytyväinen ei ole onnellinen. Mutta jos tyytyisi siihen mitä on nyt, tällä hetkellä, niin on onnellinen. Ettei vaadi ympäristöltä enempää kuin mitä se tarjoaa.
Mutta koska on pakko pyrkiä, pakko olla jotain muuta kuin tämä mitä on, ei tää elämä voi olla vain tässä, pakko saavuttaa jotain ennen kuolemaa et voi olla jollain tavalla ikuinen, edes ihmisten muistoissa. Koska pelottaa olla mitätön. Muiden pitää siirtyä sivuun, koska yritetään saavuttaa jotain. Oma näkökulma on tärkein, koska se on yksilölle ainoa näkökulma mistä hän elämää näkee, muiden näkökulmilla ei ole väliä koska itselleen sitä on niin spesiaali. Ja mitäs sit kun vastaan tulee toinen tälläinen kuolemaa pelkäävä yksilö? Aluksi ehkä tekevät yhteistyötä. Mutta jossain vaiheessa yksilö, joka yrittää olla jotain, haluaa itselleen enemmän, koska on vain sitä vain on niin spesiaali. Ja kun toinen ajattelee samoin, tulee kiista.
Kiistassa vaikkapa toinen kuolee ja voittanut osapuoli alkaa miettimään, et "hei seuraavan kerran mä voin kuolla," ja koska tämä ajatus pelottaa, delegoidaan tämä kuoleminen jollekkin muulle jollain keinolla, näin syntyy johtaja. Ja jos tämä "alainen" selviää delegoituneesta konfliktista, hän delegoi sen seuraavalle. Ja alkaa kertymään joukkio, armeija, kansa jne. Pointtina se, että käydään toisten taisteluja, koska joku on uskotellut olevansa ylempi ja että hänellä on avain onneen ja vastaus kysymyksiin. Ja tätä pitäisi siksi uskoa ja puolustaa.
Ja kun sille ylemmyydelle ei ole konkreettista näyttöä, on täytynyt keksiä jokin määre. Joka meidän tapauksessa on vaikkapa raha. Aluks on jollekki uskoteltu et nää kolikot (oravannahat, gogot, pogot, pokemon-kortit?) on vitun kova juttu, tietenkin tällä, joka on homman keksiny, on näitä ihan vitusti, jotta on näyttöä siitä, että on joku.
Kun idea leviää pyramidi-huijauksen tavoin, kaikki haluaa näitä rahoja(vaihdetaan leivottu leipä vain rahoihin) ja sit se jolla niitä on vitusti saa ihmiset tekemään kaikkea niiden eteen. Siis taas jälleen lupaus onnesta. Palkataan henkivartijoita, jotka turvaa ettei kukaa tuu listimään, ja näin saadaan fyysistä valtaa. Mutta sekin perustuu siihen, että henkivartijat uskovat siihen harhaan, että rahalla on merkitystä. Sama homma armeijassa, rivien eheys perustuu siihen, että sotilaat uskovat tyhjän päällä pyörivään systeemiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kopiointirunkku iski jälleen. Omaa sanomaa ei ole. Hyi h-tti!