mä oon seurustellu nykyisen poikaystäväni kanssa nyt 1v ja 5kk. Jätkäni on nyt 19 ja on elänyt koko elämänsä äitinsä kanssa joka on alkoholisti. hän ei juo joka päivä. Saattaa mennä useitapäiviäkin ettei hän juo ollenkaan, mutta kun hän aloittaa sen juomisen, niin hän juo jopa yli viikon päivät putkeen. minä itse olen 16 v ja olen "kunnollisesta" perheestä. Poikaystäväni isä on myös alkoholisti, mutta ei asu poikaystäväni ja äidin kanssa. Jätkäni on vauvasta asti joutunut näkemään juomista hurjaa väkivaltaa pitkään vavomista huutojen kera.
Minua huolettaa poikaystäväni tulevaisuus. Hän juo paljon. Ei joka päivä mutta silloin kun juo niin todella paljon. Ja se on kauheaa. Haluaisin olla hänen kanssaan, mutta aina kun se juo niin se on ihan hirveää. jätkä on vainoharhanen, syyttää minua asioista joita en ole tehnyt, huutaa, riitelee jne. ja aamulla muka ei muista mitään niin ei voi keskustella. Aina kun yritän keskustella asioista niin hän vaan tokaisee että haluutko sä riidellä. jätkäni menee nyt tammikuussa armeejjaan ja toivon että siellä hän muuttuisi.
Selvinpäin jätkäni on tosi ihana ja huolehtivainen ja muutenkin täydellinen. en voi erota. Olen monesti koittanut. kun se on juonu ja tulee taas se kauhee huuto ja väärinkäsitykset sun muut niin olen vaan karkeasti lähtenyt isäni luokse. mutta seuraavana päivänä en pysty syömään,itken kokoajan sydämmeen sattuu ja löydän pian itseni jätkäni luolta. Nyt tuntuu etten koskaan pysty eroamaan hänestä enkä haluaisikaan. Haluan vain että hän hillitsisi juomistaan.
äitini ei pidä yhtään jätkäni juomisesta,ei sitten yhtään. Äiti on monesti kieltänyt minua menemästä sinne, mutta sit se päästää kumminkin kun tietää miten paljon rakastan tätä. äÄidin kanssa on monet kerrat tapeltu tästä aiheesta ja minä itken kun äiti sanoo niin pahasti jätkästäni.
musta on kiva olla kundini luona. sen äiti välittää minusta kui omasta lapsestaan, kehuu kauniiksi ja sanoo että olen paljon aikuisempi kuin muut ikäiseni. naapurit tuttavat kaikki pitävät minusta ja kehuvat. Mutta äitini ei ole koskaan sanonut minusta mitään muuta kun että voi voi kun sie oot taas lihonu!!!
mie toivon tulevaisuudelta omaa elämää poikaystäväni kanssa yhteisessä asunossa, ILMAN ALKOHOLIA!!! Me ei melkein koskaan riidellä selvin päin kaikki on niin hyvin ja ihanaa.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Ps. Poikaystäväni ja sen äiti on humalassa ihan samanlaisia. kun sen äiti on humalassa ja jätkäni valittaa sille. niin tekisi mieli joskus sanoa että olet itse juuri samanlainen ja mieti miltä se minusta tuntuu!!!
Mun poikaystävä ja sen äiti
12
1478
Vastaukset
- Eräs vain
tuo tilanteenne. Et voi estää poikakaveriasi juomasta, se sinun on heti tajuttava. Hänellä on kehittymässä alkoholiongelma. Kuvaan voi tulla vielä fyysistäkin väkivaltaa, ja jo tuo henkinen väkivalta mitä joudut kokemaan koko ajan on tarpeeksi kauheaa, ei sitä jaksa pidemmän päälle kukaan. Säästä itseäsi! Voithan ehdottaa ammattiauttajalle tai esim. A-klinikalle menoa, tuskin auttaa, koska poikaystäväsi ei myönnä ongelmaansa. Jos hän aikoisi jatkaa suhdettanne, hänen pitäisi ottaa vastuu ja hakea apua juomiseensa, eikä vähätellä asiaa ja sinun tuskaasi. Harva vaan hakee apua, eikä siihen voi toista pakottaa. Mun mielestä sun kannattaisi ottaa etäisyyttä nyt itsesi takia, esim. ilmoittaa ettet tahdo tavata poikakaveria kun hän on juovuksissa, ja myös pitää jämäkästi kiinni tästä. On hyvin raskasta jos tulee riippuvaiseksi toisesta niin että tämän juominen alkaa hallita omaakin elämää, sulle on käymässä niin. Siinä sairastuu itsekin. Onhan se raskasta kun toisessa on paljon hyviäkin puolia, viina vaan on asia joka on niin iso kun siitä tulee ongelma että hyvät asiat menettää merkitystään. Äitis on susta huolissaan, mutta ilmaisee sen väärin. Ja olethan jo aikuinen ja itse sinun on tehtävä päätöksesi. Voisitko ajatella meneväs vaikka yksin, poikakaverille sanomatta, keskustelemaan johonkin ammattiauttajan luo, onhan niitä nuorille monenlaisia, ihan vaikka terveyskeskuksesta kysyä neuvoa. Tai soittaa palvelevaan puhelimeen, tai netin kautta ottaa yhteyttä johonkin. Ajattele itseäsi ja hae apua! Tilanne vaan pahenee muuten. Ei noin voi elää.
- anna
Armeija-aika varmasti rauhoittaa, sielä ei voi kovasti juoda...Parasta ehkä olisi, että kun poikaystäväsi pääsee armeijasta, rupeisitte etsimään yhteistä asuntoa, ettei pojan tarvitsisi asua alkoholisti-äitinsä kanssa ja nähdä juomista(valitettavasti tämän roolimallin hän on saanut jo pienenä. ) Kun asuisitte yhdessä, voisit kertoa kuinka paljon poikaystäväsi juominen sinua häiritsee ja tuottaa mielipahaa, ja että toivoisit että hän ei enää joisi niin paljon..luulisi että sinun takiasi hän tekee mitä vaan ja kuuntelee toiveitasi. Alkoholista voi päästä eroon, mutta se vaatii päätäväisyyttä. aloittakaa vaikka yhdessä jokin uusi kiva harrastus kun hän pääsee armeijasta..vie keskittymisen pois alkoholista. Tsemppiä!
- Sologdin
Omasta kokemuksestani tiedän, että armeija-aika ei varmasti vähennä kenenkään sellaisen juomista joka juoda tahtoo. Päinvastoin. Löytyy uusia samanhenkisiä kavereita ja uusia paikkoja; ihmeen paljon löytyy aikaakin ja päivärahat riittävät kumman pitkälle. Vitutus antaa vielä lisää potkua juomishimolle.
- kokenut
Ei armeija auta mitenkään ! Näet hänet vain humalaisena lomilla! Jo matkalla kotiin hän vetää läskit silmille!
- Toinen huolestunut
Voi itku. Sano mun sanoneen, että ei se poikaystäväsi käytös mitenkään itsestään muutu. Näyttää aika huolestuttavasti siltä, että siitä on kovaa vauhtia tulossa alkoholisti. Selvinpäin täydellinen? Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja eniten mua ihmetyttää just tuollaiset ylistykset, että "selvinpäin se on tosi mukava". Kyllä sen mukavan miehen pitäisi olla joka päivä ihan mukiinmenevä, vaikka meillä jokaisella vähän huonompia päiviä joskus onkin.
Sinulla vaikuttaa olevan heikko itsetunto, koska kaipaat kehuja äidiltäsi ja muilta ihmisiltä. Ihmisen, joka tuntee oman arvonsa, ei tarvitse miettiä, pitävätkö muut ihmiset varmasti hänestä. Oman arvonsa tunteminen näkyy jo siinä, ettei huoli poikakaverikseen ihan ketä tahansa. Minusta raja menee juuri alkoholismin, huumeidenkäytön, väkivaltaisuuden yms. kohdalla.
Olen seurustellut melkein kolme vuotta rakkaan poikaystäväni kanssa, joka myös tulee alkoholistiperheestä. Syynäsin alussa hyvin tarkkaan sen, onko mies samanlainen kuin isänsä. Ei ollut - kaikki perheen lapset ovat kohtuukäyttäjiä/absolutisteja. Kihlattuni ottaa joskus saunakaljan ja muutaman kerran vuodessa runsaammin alkoholia kavereitten kanssa, ei muuta. Onneksi hän ei ole kuin isänsä, joka on joka viikonloppu humalassa.
Poikaystäväni vanhemmat ovat edelleen naimisissa, mutta aikamoista tappelua koko touhu on. En ikinä haluaisi kasvattaa omia lapsiani sellaisen mylläkän keskellä. Siitä on rakkaus, välittäminen ja itsestä huolehtiminen kaukana.
Sinä olet vielä nuori ja vaikket sitä tällä hetkellä uskokaan, ehdit vielä löytää uuden kunnollisemman miehen. Älä pilaa omaa elämääsi, jooko... - 7 kk raittiina, <30v mie...
haluatko itseäsi satutettavan nyt ja jatkossa niin, kuin kaverisi juopottelullaan ja sekoilullaan tekee. eli onko kaikki se tuska sen arvoista, että hän selvinpäin on "ihana".
noi juomamäärät ja käytös alkon vaikutuksen alaisena, kuten myös lapsuudesta saatu malli tekevät sen, että alkosta eroon pääsy hänellä ei tule olemaan helppoa, kohtuukäyttäjäksi en usko hänen "toipuvan", paitsi ehkä joskus mahdollisesti myöhemmällä iällä. vaikeinta asiassa on se, että lopettamispäätöksen tulisi lähteä hänestä itsestään, kenenkään tai minkään pakottamatta. tuon ikäisenä ja tuolla käytöksellä se ei tule tapahtumaan pitkään aikaan, etenkin jos hän ei suostu ottamaan asiaa edes puheeksi.
kirjoitan tämän vain siksi, että kehoitan harkitsemaan sitä, mikä on minkäkin arvoista, ettet "pitkässä juoksussa" polttaisi itseäsi kokonaan. itse olen ollut ongelmissa alkon takia useasti, eli join harvakseltaan, en pitkiä putkia, mutta aina överiksi. tämä johti siihen, että ex-avopuolisoni kärsi suunnattomasti, minä olin sen verran tyhmä, etten tätä tajunnut, "lopetin" alkon käytön useita kertoja, mutta aina se veti kuitenkin aloittamaan uudestaan. sotkin elämääni 10 vuoden ajan alkolla, vaikka välissä oli toki seesteisempää, onnistuin övereillä sotkemaan lähes kaikki asiani. useat kännissä tehdyt itsetuhouhkaukset, -yritykset ja puheet, törkeä rattijuopumus ja lääkkeiden ajoittainen väärinkäyttö eivät saaneet minua lopettamaan lopullisesti. suhteemme loppui, osaksi ehkä senkin takia että tunteet loppuivat ja olimme liiankin erilaisia, mutta alkollakin oli osuutta. pointtini oli siis se, että alkoa väärinkäyttävä henkilö, jolle se ei sovi ollenkaan, voi pilata läheisensä elämää tajuamatta vaikka kuinka kauan, eli jos päihteilijä ei tätä itse tajua ja toinen kärsii, kannattaa tämän kärsivän jättää päihteilijä, vaikka se kovin vaikeaa onkin. toki yhden erehdyksen voi antaa anteeksi, mutta jos kuvio toistaa itseään, kannattaa todella harkita lähtemistä, jos toinen ei tajua aiheuttamaansa vahinkoa.
olen siis itse ollut tällainen paha, vasta nyt olen tajunnut luopua alkosta oikeasti kokonaan, sillä minulla ei ole varaa menettää puolisoani, tuhota tulevaisuuttamme ja tulevaisuuttani, sekä kaikkea mitä minulla elämässäni on, alkon takia. kymmenen vuotta meni sooloiluineen, ennen kuin pystyin tekemään lopullisen ratkaisun, tajuamaan, että sen on loputtava´, ennenkuin tuhoan lopullisesti kaiken. valitettavasti tehtyä ei saa tekemättömäksi, kadun vieläkin pahimpia töppäyksiäni, vaikka niistä suurimmasta osasta vuosia onkin. tämänkin vuodatuksen sanoma on se, että voi menna hyvin kauan aikaa, ennenkuin päihteilijä tajuaa tuhoavansa elämänsä ja läheistensä elämän, eli kannattaa miettiä, mikä on minkäkin arvoista. sen armeijan varaan ei kannata paljon laskea, voi olla että kaikki menee hyvin kun näette harvemmin, mutta nekin harvat kerrat ja hetket saattavat olla viinanhuurua täynnä.
voimia siis sinulle, mitä ikinä päätätkin, muista säästää itseäsi! se ei ole itsekkyyttä!!- hyvä mies
eivät ole vanhan juopon jorinoita kuitenkaan, jäi tuo nimimerkki vajaaksi, vaan olen alta 30 v mukava ja ilman alkoa hyvä mies
- raitis alkoholisti
Luin nuo kaikki vastaukset ja olen sitä mieltä myös että suhteenne ei tule olemaan onnellinen..älä pilaa omaa elämääsi vaikka rakkaus olisi kuinka syvää tahansa..tuo juomistausta kaveristasi oli hyvin tuttua tekstiä..ei se lopu, se vain kiihtyy ajanmyötä ja pahimmassa tapauksessa saatat olla itse samassa veneessä..vielä yksi tärkeä tosiasia, alkoholismi on parantumaton sairaus.
- usko mua
voi sinua. olet niin nuori ja elät niin vaikeaa tilannetta. todellakin sinä itse -sinun persoonasi- alkaa vasta muotoutua. tiedän kyllä mitä ajattelet seuraavasta: toivon että ajattelet tätä oikein tarkasti:
jos äitisi välittää riidellä kanssasi hän välittää sinusta.
ihmisten kehuilla ei ole piirunkaan merkitystä oikeassa elämässä.
poikaystäväsi on alkoholisti.
sinä olet "hyvästä perheestä" ja poikaystäväsi hieman "huonommasta". kuinka paljon tämän pojan kanssa yhdessäolo on murrosikään kuuluvaa kapinointia -jota et todellakaan itse osaa tunnistaa?
olet 16 vuotias. minusta sinun kannattaisi laittaa välit poikki heti. eli vasta sitten kun olet hukannut nuoruutesi hänen kanssaan. ei vasta sitten kun sinun pitää huolehtia lapsistannekin samalla. - Lissu
Voi ei! Anteeksi, mutta huomaa että olet nuori,kokematon ja vielä hyväuskoinen. Poikaystäväsi harjoittelee kovaa vauhtia alkoholistiksi. Sinä et voi asialle mitään, muutoksen on lähdettävä poikaystävästäsi. Sinä et voi häntä muuttaa millään keinolla. Parasta olisi uskoa. Älä rupea vakaviin suhteisiin tällaisen kanssa ja jätä yhdessä asumisen haaveet sikseen. Se on parasta sinun kannaltasi. Tällaisia tarinoita on Suomenmaassa aivan liikaa.
- saman kokenut
16vuotiaana seukkasin reilun vuoden 19vuotiaan holistin alun kanssa...ei siitä mitään tullut,pistin välit poikki ja hyvä niin.Juoppous syveni kaverilla ja kerran jälkikäteen kävi jopa minuun kiinni!! Jos noin nuorena jo viina verissä,huono juttu!Älä ala tollaiseen,muutoin huomaat että mahd.seuraavatkin kaverit kelpaa...vaik ovat juoppoja....
- Yks vaan
....vaikka kuinka rakastaisit! Eikä auta alkoholistia AA:t eikä Jeesus (eikä varsinkaan jeesustelijat). Sitten kun päätös lähtee omasta päästä ja omasta halusta on toivoa.
Ihan turhaa on puolisoitten lähteä mihinkään hoitoon kuskaamaan jos alkoholisti itse ei ole asiassa täysillä mukana.
Olet nuori tyttö. Ei sinun rakkautesi pysty parantamaan. Sehän on nähty maailman sivu näissä jutuissa. Pelasta itsesi, lähde suhteesta. Eron itku on pieni itku verrattuna siihen mitä ovat murheet tulevaisuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727