Ongelmanani on yölliset ahdistuskohtaukset. Olen 17v tyttö ja ihan terve, ei pitäisi olla stressiä tai mitään. Silti olen lähiaikoina alkanut kärsiä siitä että herään yöllä järkyttävän peloissani. Mulla on järkyttävä hiki tuntuu että hukun siihen ja vaikka otan peiton pois olo ei helpotu. Pelkään aivan kamalasti enkä oikein tiedä edes mitä. Mua vaan pelottaa ja joskus ajattelen että kuolleena ois helpompaa. Aamulla olo on taas ihan normaali ja ihnettelen että miksi minä edes sellaisia ajattelin. En herää painajaiseen herään vaan jostain syystä. Se on ihan kamalaa, ja vie yöunet. Tätä ei tapahdu joka yö mutta vähintään kahdesti viikossa. Mitä voisin tehdä että saan nää loppumaan
apua
quvr
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei quvr
Kuulostaapa ikäviltä nuo tuntemuksesi!
Minä kannustan sinua ensin juttelemaan asiasta lääkärin kanssa. On hyvä tarkistuttaa esim. veriarvot. Uskoisin kuitenkin, että kyse on jostain elämäntilanteesta jota nyt käyt läpi. Oletko mahdollisesti kokenut menetyksiä tai muuta kurjaa joka nakertaa turvallisuuden kokemustasi? Kenen kanssa voisit käsitellä elämäsi kuulumisia luottamuksellisesti? Joku aikuinen, terve ihminen? Jos olet koulussa, syksyllä myös koulupsykologi tai vastaava on käytettävissäsi.
Usein tuontyyppiset ahdistus/paniikkituntemukset kumpuavat jostain kokemastaan ikävästä asiasta jonka on painanut mielessään taka-alalle. Voisiko olla, että päivisin elämäsi on niin täynnä kaikenlaista ettet oikein ehdi tuntea ja ajatella? ja sitten jokin asia, joka syvällä sinua painaa, pursuu tavallaan öisin sitten esiin tuollaisina kohtauksina?
Jos sinulla on hyvät välit vanhempiisi tai vaikka äitisi siskoon, tätiisi yms, voisit kysyä ovatko he joskus kokeneet vastaavaa. Ihmisen herkkyys kokea ahdistustakin on osittain perinnöllinen. Ehkä he osaisivat lohduttaa sinua tai keksiä keinoja, millä voit itseäsi rauhoitella kohtauksen tullessa.
Toivon sinulle turvallista mieltä ja että tämä asia helpottaa! Valoisaa elämää!
diakoni Meiju
Moi!
itsellä paniikkihäiriölääkitys nyt toista kertaa. Lääkärille ilman muuta heti käymään. Ei tarvitse hävetä yhtään. Elämä muuttuu helpommaksi, kun asiaan puututaan. Itselläkin kuoleman pelko, sydänkohtauksen pelko ym. Itsellä kaksi lääkettä. Xanor auttaa lähes heti kohtauksen lähestyessä (itse osaan jo arvata tilanteen) ja sitten kestolääkitys venlafaxin. hyvin taas pärjää elämäss. Lääkitys puretaan hiljalleen, kun itsestä alkaa taas tuntua siltä. Täsmälääkityksellä pärjäsin vuosia. Tarvin vain muutaman kerran vuodessa. Rohkeutta vaan hakea apua. Et todellakaan ole ainut. EDMUND J. BOURNE: Vapaaksi ahdistuksesta. Lue se!