Toivon että olisi joku joka samaistuisi minuun ..tietääkseni onko tämä normaalia. Eli siis en uskalla käydä vessassa poikaystäväni aikana, ajattelen sen olevan häpeällistä tai noloa. Minusta tulee vaivaantunut ja jotenkin kehoni aistii jännityksen ja suolistoni menee lukkoon. Käyn vessassa silloin kun tulee sopiva hetki. ..myös uusien tuttavuuksien ja kavereiden seurassa tämä on vaikeaa. Voinko parantua?
En uskalla käydä vessassa
6
2124
Vastaukset
- Saatjakaa1
Normaalia suhteen alkuvaiheilla, häviää kyllä siinä vaiheessa kun muutatte yhteen ja elämästänne tulee yhteistä arkea.
Vessassa käyminen on normaalia ja kaikki terveet ihmiset tekevät sitä. - khyll
Jep, tutun kuulosta. Me ollaan oltu yhdessä melkein vuosi, ja tämä vessa-asia on yhtä vaikea sekä itselle että poikaystävälle. Minulla menee samoin suoli tukkoon jännäämisestä, mutta rentoutta on jo näkyvissä ja lisäksi olemme alusta asti tehneet niin, että laitamme musiikit kovalle niin ei kuulu niitä suoliääniä sieltä vessasta :D.
Uskon myös, että yhteenmuutto tasoittaa tilanteen :D - kakapåhu
Itsellänikin oli alussa vaikeuksia käydä käydä vessassa, tai oikeastaan kakalla poikaystävän ollessa kuuloetäisyydellä. Täälläkin meni suoli aluksi aina tukkoon jännittämisestä :D ja välillä pidättelinkin useamman päivän.. Mutta nyt 1,5 vuoden jälkeen ei ole enää mitään ongelmaa, voisin istua kakkalla vaikka toinen olisi vieressä pesemässä hampaita.
- Muumit liikkeellä?
Mikä teitä vaivaa? O.o
- Anonyymi
nyt vittu loppu tuo kusetus taas tää huomion haku alko täällä sulla käy siellä paskalla pyyhi perse pesekädet! lähde pois.
- Anonyymi
Pyydä lääkäriltä vessassakäyntilääke. Lääkkeet auttavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841388EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111202- 81923
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102781- 54773
- 30706