Suomen Hopeanuoli-fanit ry

fani ilman yhdistyst

En ymmärrä tämän yhdistyksen toimintaa. Joskus ajattelin liittyä jäseneksi, mutta kuulin muutamaltakin taholta, ettei moinen kannata. Jäsenkortteja saa odotta maailmantappiin asti, eivätkä siltikään saavu.

Kaikesta otetaan hirvittävä hinta, mutta mitään et saa vastineeksi. Et edes sitä pirun jäsenkorttia. Lehdestä saat jäsenenäkin maksaa, vaikka yleensä jäsenlehdet kuuluvat ilmaiseksi jäsenyyteen. Eikä siinä vielä kaikki, yhdistyksen eteen pitäisi tehdä ilmaiseksi materiaalia (esim. jäsenlehteen ollaan pyydetty julistetta muutamilta piirtäjiltä ilmaiseksi, vaikka piirtäjät tekevät elantoaan tilaustöillä). Etkä saa vastineeksi edes sitä lehteä ilmaiseksi, johon työsi olisi tulossa kuvitukseen.

Koko yhdistys on yhtä hiekkalaatikko leikkiä. Ollaan niin tärkeinä coneissa, kuin elämäntyötä tekemässä, mutta koko yhdistys on vain surkea floppi. Ja arvatkaapa mihin kaikki yhdistyksen rahat menevät? Orvoille koirille johonkin Romaniaan! Yhdistyksen varojenhan pitäisi kattaa yhdistyksen omat tarpeet, eikä vinkua jäsenille miten tiukassa yhdistyksen varat ovat, ettei voida jäsenlehteäkään jäsenille toimittaa.

Mitä joskus conissa sivusilmällä katsoin tätä Ginga Roomia, niin oli aika autistista menoa. Porukka hihhuloi hännät persuksissa ja leikkivät sanansaattajia tästä Hopeanuoli -sarjasta. Pidän siitä itsekin, mutta tuo touhu on aivan liikaa, mitä he pelleilevät. Aivan kuin joku sarjan tekijän palvontakerho, jossa on todella lapsellista menoa.

Ei kannata liittyä, ei ole sen 5€:n arvoista odottaa jäsenkorttia, josta ei ole loppupeleissä juurikaan hyötyä. Jäsenyydellä et tee juurikaan mitään muuta, kuin lahjoitat rahasi Romanian katukoirille. Vastineeksi et saa mitään muuta kuin seurata piirileikkiä foorumin kautta ja coneissa, sekä omituisissa Ginga kerhoissa.

Olen kuullut myös, että taloudenhoidosta, toimintaorganisoinnista ja jäsenlehden kolmuneista sekä jäsenkorteista vastuussa oleva henkilö floppaa hommansa täysin. Tämä sama kyseinen henkilö hössöttää monta rautaa tulessa, eikä osaa keskittyä niihin tärkeimpiin asioihin.

Genreweariltakin tuli läjä pinssejä sitä vastaan, että tuota mainostettaisiin yhdistyksen lehdessä, mutta senkin ne mokomat menivät kusivat täysin.

Eli ilmaiseksi pitäisi kaikkea saada, mutta mistään ei makseta. Yhdistys toki itse sitten pulittaa about kaikesta.

19

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fani ilman yhdistyst

      Korjaus Genrewear-kohtaan, siis mainos oli joo lehdessä, mutta niitten pitikin lähettää lehtiä Genrewearille vastineeksi pinsseistä, muttei lähettäneet lehtiä sinne.

      Sitte sekin seikka, että niitä lehtiä ei edes tule niin usein. Uhosivat, että tänä vuonna tulisi kaksi lehteä ulos, mutta kaks viikkoa kesti aktiivinen materiaalien kokoaminen, kunnes koko homma lässähti ja epäaktivoituivat. Tähän mennessä siis tullut kaksi numeroa vasta ja yhdistys ollut muutamia vuosia jo pystyssä.

      • karvatassu1

        No mun mielestä lehdet tähän mennessä on ollut hyviä tosin eka numero oli vähän tylsä. 2 oli selkeesti parempi jo ja yhdistys on ollu pystys vasta vuodesta 2012 et ihan normii että on vasta kaksi lehteä. oma mielipide vaan.


    • karvatassu1

      itse olen ollut yhdistyksessä pari vuotta, vieläkään en ole saanut jäsenkorttia (mut en oo kehdannu kysellä sen perään myöskään :P). aion olla jäsenenä nyt kuitenkin, kun ei se 5 euroa ole niin iso summa, tosin on ollut puhetta että jäsenmaksut kallistuisi jotta saisi jäsenlehden jäsenet ilmaiseksi?
      en sitten tiiä missä on ongelma kun moni asia tuntuu tökkivän?Mutta kuitenkin on kiva idea tää yhdistys, ja että he järjestävät tapahtumia coneissa, sentään jotain. En vielä aio erota, mutta jos jäsenyys kallistuu niin sitten eroan ellei sitten oikeasti ne kortit ja lehdet rupea saapumaan jäsenille

    • ginga1

      mun kaveri on tossa ja se on kyl saanu kortin mut siin kesti kai aika kauan ja se joutu kai siit pyytään sitä korttii. mut se ei kauaa ehtiny olla voimassa enää.
      se ei kyl oo kertonu et onks noist korteista mitää hyötyy esim. coneissa. et saaks lipuist jotain alennusta esim?

      • karvatassu1

        Mun mielestä conilipuista ei sais alennusta, mutta yhdistyksen tuotteista pitäisi saada. Muttakun en tiiä mitä tuotteita yrityksellä on myynnissä ja mistä ostaa? En ole foorumilla ollt pitkään aikaan niin ehkä siellä on jotain tietoa.


      • karvatassu1
        karvatassu1 kirjoitti:

        Mun mielestä conilipuista ei sais alennusta, mutta yhdistyksen tuotteista pitäisi saada. Muttakun en tiiä mitä tuotteita yrityksellä on myynnissä ja mistä ostaa? En ole foorumilla ollt pitkään aikaan niin ehkä siellä on jotain tietoa.

        tosin oon nähnyt kyllä yhdistyksen paidoista ja mukeista kuvia, en muista oliko ne jotain kilpailupalkintoja vai mitä, mutta kaikissa sama makaava Hopsu kuva (siis se mikä on niillä logona). se on ihan söpö joo, mutta ei ny innosta montaa paitaa ja muuta tavaraa ostaa samalla kuvalla sitten. ehkä oon liian vaativa nyt. :O mutta nyt noita pinssejä vissiin tulee myyntiin?


    • Kaasukepponen

      Onks tollanen yhdistys oikeesti olemassa?!

      • Harakiri

      • Kaasukepponen

    • marmelo

      Mä luulin, että tää olis ollut sille inkkarisarjakuvalle ollut yhdistys, mutta tämähä onki joku lasten koirapiirretty yhdistys.

    • yhdistysläinen

      Ensikis aloittaja voisi ottaa tuon ananaksen pois perseestä ja sitten miettiä faktoja.

      Yhdistys on ollut olemassa vain vähän aikaa ja sen aktiivisesta toiminnasta vastaa tyyliin kolme ihmisten, joiden harteille on kasaantunut kaikki työ. Ei ihme jos hommat kusee, kun tiettyihin hommiin ei löydy vapaa-ehtoisia lopusta porukasta..

      Yhdistys kuitenkin kehitttyy koko ajan sitä mukaa kun se kasvaa. On mahtavaa että Hopeanuolen kaltaiselle sarjalle on oma faniyhdistys.

      Onneksi aloittajan kaltainen ihmisperse ei kuulu yhdistykseen. Juuri tuollaiset ruikuttajat ovat Ginga-fandomin pahinta syöpää... Mahdatko edes olla oikea Hopeanuoli-fani vai pelkästään surkea trolli..?

      • puuhailuako

        Kannattaisi ehkä ensin miettiä pystyykö esim. jäsenkortit toimittamaan kohtuullisessa ajassa ennen kuin sellaisia alkaa lupailemaan. Sellainen yhdistys joka ei osaa pitää sitä minkä jäsenilleen lupaa, jää nopeasti pienen kaveriporukan puuhastelukerhoksi ja kuolee sitten pois.

        Myös ammattipiirtäjiltä ilmaisten piirrosten kerjääminen lehteen ilman että edes sitä lehteä saisi kiitokseksi, kuulostaa tosi tökeröltä toiminnalta. Sen kyllä ymmärrän, että vitosen jäsenmaksulla ei kovin kummoista jäsenlehteä toimiteta, mutta tämäkin asia olisi kannattanut selvittää siinä kohtaa kun jäsenmaksuista ja jäseneduista päätettiin, että mitä sillä vitosella saa ja mitä jäsenlehden taittaminen ja painattaminen kustantaa (ja vaikka kyse olisi itse tehdystä ja tietokoneella tulostetusta lehdestä, siitäkin tulee paljon mustekuluja).

        Nyt siis muokkaamaan jäsenmaksuja ja jäsenetuja toisensa kohtaaviksi, tai sitten kyselemään sponsoreita joiden tuella jäsenlehteä voi tehdä (ja jonka mainokset sitten vastineeksi ovat lehdessä isosti näkyvillä, koska aika harva lähtee sponsoroimaan ilman vastinetta). Miettikää kenelle olisi etua siitä että mainokset näkyisivät jäsenlehdessänne. Tehkää vaikka jäsenkysely siitä kenen tuotteita jäsenet ostavat jos ette muuten keksi.


      • okyhdistys
        puuhailuako kirjoitti:

        Kannattaisi ehkä ensin miettiä pystyykö esim. jäsenkortit toimittamaan kohtuullisessa ajassa ennen kuin sellaisia alkaa lupailemaan. Sellainen yhdistys joka ei osaa pitää sitä minkä jäsenilleen lupaa, jää nopeasti pienen kaveriporukan puuhastelukerhoksi ja kuolee sitten pois.

        Myös ammattipiirtäjiltä ilmaisten piirrosten kerjääminen lehteen ilman että edes sitä lehteä saisi kiitokseksi, kuulostaa tosi tökeröltä toiminnalta. Sen kyllä ymmärrän, että vitosen jäsenmaksulla ei kovin kummoista jäsenlehteä toimiteta, mutta tämäkin asia olisi kannattanut selvittää siinä kohtaa kun jäsenmaksuista ja jäseneduista päätettiin, että mitä sillä vitosella saa ja mitä jäsenlehden taittaminen ja painattaminen kustantaa (ja vaikka kyse olisi itse tehdystä ja tietokoneella tulostetusta lehdestä, siitäkin tulee paljon mustekuluja).

        Nyt siis muokkaamaan jäsenmaksuja ja jäsenetuja toisensa kohtaaviksi, tai sitten kyselemään sponsoreita joiden tuella jäsenlehteä voi tehdä (ja jonka mainokset sitten vastineeksi ovat lehdessä isosti näkyvillä, koska aika harva lähtee sponsoroimaan ilman vastinetta). Miettikää kenelle olisi etua siitä että mainokset näkyisivät jäsenlehdessänne. Tehkää vaikka jäsenkysely siitä kenen tuotteita jäsenet ostavat jos ette muuten keksi.

        Lehdet eivät missään nimessä ole itsetulostettuja. Kaikki lehdet, lehtiset ja esitteet painatetaan painotaloissa (mm Grano).


    • O2l4e6t8ko

      Ymmärräthän, että tällaisten viestien julkinen jakaminen "Olen kuullut myös, että taloudenhoidosta, toimintaorganisoinnista ja jäsenlehden kolmuneista sekä jäsenkorteista vastuussa oleva henkilö floppaa hommansa täysin" voi jonkun mielestä vaikuttaa kunnianloukkaussyytteen arvoiselta. Jatkossa kannattaa hoitaa kettuilut siten, ettei niistä jäi kirjallista aineistoa :)

    • ei homma toimi

      Yhdistys on melko lapsellinen. Jäsen ei hyödy oikein mitään. Tähän vastataan yleensä että tarviiko sitä hyötyä, eikö pitäisi olla iloinen että tällainen yhdistys on olemassa.... Voi tavata uusia faneja ja jutella foorumilla.... jos vähän vaatii jotain, valittaa jostain niin tulee melkoista tekstiä takaisin...

    • 7+8

      asiat venyy ja venyy, ja ainut mitä saa vastaukseksi on, että "yhdistys tekee hommia vapaa-ajalla eikä kukaan saa palkkaa", toki näin, mutta se ei ole mikään selitys. Lisäksi sieltä aina valitetaan milloin mistäkin, kuinka hommat ei kiinnosta yms. Tosi vakuuttavaa...

    • Nawulf

      Olemme kaikki vielä vasta-alkajia yhdistystoiminnan pyörittämisessä, mutta työ tekijäänsä opettaa.

      Jäsenmaksu nousee, ja siihen tulee kuulumaan nyt sitten lehti.

      Korttijärjestelmä uusittiin, nyt saa kortin pian liittymisen jälkeen ja vuosittain vaihdettavan tarran (vrt. Matkahuollon opiskelijakortti).

      Myynnissä on pinssejä ja t-paitoja, joista jäsenet saavat alennusta.

      Hallitus koostuu n. 25-30-vuotiaista, eli emme ole enää mitään nuoria. :'D Jäsenistö taas on sieltä 11-vuotiaasta ylöspäin.

      Pari faktaa teille~ Hyvää joulua!

    • GingaBellatrix

      Oon mukana siinä yhdistyksessä ja aika kivaa porukkaa siellä. :)

    • CDR

      http://bit.ly/OBECjm

      Osallistumalla nettikyselyihin voit olla mukana vaikuttamassa tulevaisuuden tuotteiden ja palveluiden kehitykseen. Kyselyihin vastaaminen kestää yleensä muutama minuutti ja saat aina korvauksen ajastasi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1291
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      277
      928
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe