Tyttö ja fysiikan tukiopetus

jujuju1

Jos tämä tunti ei pian lopu, niin hyppään tuosta ikkunasta alas, ajattelin.
Aloin tuskastua. Olin koittanut jo tunnin opetella fysiikkaa, mutta minä osasin asiat riittävän hyvin, ei enää huvittanut keskittyä. Aloin jutella vieressä istuvalle ystävälleni.
-Kannattaisi keskipenkin tytönkin jakaa tätä laskua eikä sitä itseään… Opettajani huusi pöytänsä takaa. Irvistin häijysti. Opettaja oli pitkä ja tumma. Ja silmät, niihin silmiin rakastuisi kuka vaan. En minä mikään teiniprinsessa ollut, joka ihastuu kehen sattuu. Opettajani kuitenkin oli saanut huomioni ulkonäöllään. Hän heitteli pikkutuhmia juttujaan aina, mutta uskon ettei hänellä ollut tarkoituksenaan vietellä ketään. Pelkkää läppää.
-Itseasissa voisit tulla kirjoittamaan tuon tehtävän ratkaisun taululle, opettaja sanoi ja hymyili. Tuo hymy oli silkkaa vittuilua. Päätin yllättää jokaisen ja kipitin taululle, enköhän minä jotain runoile.

Opettaja alkoi sillä aikaa selittää muille aiheesta, mutta luokalla tuntui olevan paljon kiinnostavampia puheenaiheita keskenään.
-…Tämä tässä on esine, jota pitää käsitellä varovasti. Seuraavalla tunnilla tehtävässä kokeessa tarvitsemme tätä. Jokainen käyttää suojalaseja ja muita varusteita, väärinkäytettynä tämä vipu voi laueta ja napsahtaa sormille.
-Kyllä mäkin noille sormille laukeaisin, sanoin niin, että hän ainoastaan kuuli tämän ja menin hymyillen pulpetilleni. Opettaja istui hämmentyneenä tuolillaan. Itseasiassa tästä tunnista voi tulla erittäinkin mielenkiintoinen, ajattelin mielessäni. Tehtävä taululla oli täysin tuulesta temmattu, olin päättänyt leikkiä tyhmää.
-Nouseppa seisomaan…. (Vain jos sinäkin, heitin väliin)
-Paljonko sinä olet oikeasti oppinut täällä? Tässä laskussa ei ole mitään järkeä, opettaja sanoi ja katsoi minua jo hiukan turhaantuneena. ’’Menetetty tapaus.’’
-Kai mä jotain värähtelystä. Kun niinku lämmittää tarpeeks niin objekti alkaa värähdellä, niinku mä vaikka. Mut hei ope, yks juttu mua mietityttää. Eiks se menny jotenkin niin et jos jotain lämmittää tarpeeks niin se alkaa kasvaa tai laajeta tai jotain. (Tässä kohtaa nojasin hiukan pulpettiin ja laitoin kynäni toisen pään hampaiden väliin, hiukan silmiä räpsytellen.) Ja mä en oikestaan koskaan loppuun asti ymmärtänyt energian siirtymisestä toiseen (esim. ihmiseen=, voisitko sä antaa mulle tukiopetusta lämpöenergiasta? Tiesin, miten naurettavia heittoja ne olivat miten lapsellisesti käyttäydyin, mutta joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.

Opettaja punastui ja käski minut takaisin istumaan.
-No niin, alatte olla niin rauhattomia, että eiköhän aloiteta se videopätkän katselu, mutta jokainen katsoo sitten ruutua eikä kaveria. Tämä on tärkeä osa kurssia.
Valkokankaalle laitettiin pyörimään fysiikka-aiheinen videopätkä, joka sai vähäisenkin kiinnostukseni karkaamaan.
Nyt kun kerran aloitin opettajan ajattelun, miksi en jatkaisi? Ei sitä kukaan pimeässä luokassa huomaa… Ajattelin opettajan käsiä ja hartioita. Meidän vartaloitamme yhdessä. Sitä jännitystä, mikä syntyisi niin laittomasta asiasta. Tiesin, että aloin kiihottua jokaisesta mielikuvasta kokoajan enemmän. Suljin silmäni. Opettajan pöydällä, seinää vasten, lattialla. Liikutin pulpetin alla kenenkään huomaamatta kynää ylös alas farkkukangasta.
-Ootko sä vähän levoton tänään?
Silmäni rävähtivät auki ja hypähdin hiukan säikähdyksestä, kun korvaani kuiskattiin.
Käänsin päätäni ja näin opettajani katsovan minua viiden sentin päästä omista kasvoistani.
-Jos on mitenkään mahdollista, niin lopettaisit sen vääntelehtimisen siinä tuolilla, opettaja hymyili ja vilkaisi käsiäni. Kynä oli edelleen intiimialueeni kohdalla, mutta en ollut varma, huomasiko hän tämän. Hetken shokistani toivuttua ymmärsin hymyillä takaisin ja hän lähti takaisin pöytänsä ääreen. Itse palasin takasin unelmointiini.

-Eiköhän tämä tunti ollut tässä, palauttakaa viime kerran esseet, opettaja ilmoitti ja minä heräsin torkahdettuani hetkeksi. Oppilaat ryntäsivät viemään lappujaan ja äkkiä ulos luokasta. Laahustin viemään paperia opettajalle, mutta kun ojensin esseen, häneltä putosi ’vahingossa’ kynä hänen jalkojensa juureen.

-Viitsisitkö nostaa tuon, just tärkee juttu täs koneella, hän selasi muka-tärkeänä koneeltaan jotain tekstiä. Katsoin häntä kuin idioottia, mutta päätin suostua pyyntöön, olinhan kiusannut raukkaa koko tunnin.
Kynä oli vierinyt opettajan pöydän alle ja lähdin kurkottamaan sitä kohti. Kuului kolahdus kun ovi oppilaan perässä kiinni ja seuraavaksi huomasin, kuinka opettajani tarttui lujasti hiuksiini kiinni. Hän nosti leukaani ylöspäin ja katsoi minua silmiin.
-Eiköhän opeteta lutkalle lämpölaajenemista, hän sanoi kiima silmissään.

4

5567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jujuju1

      Tajusin tässä vaiheessa, että olin mennyt liian pitkälle, mutta oli myöhäistä peruuttaa.
      En minä mitään tahtonut, kai. Se oli vain läppää. Fantasiaa!
      Mies avasi housunsa napit ja paljasti täydessä valmiudessa olevan kullinsa.
      -No niin, eiköhän siinä ole laajenemista. Nyt voisit opetella painetta, ime lutka, hän sanoi. En uskaltanut kieltäytyä. Olin juuri sellainen tyttö, saatoin vittuilla porukan keskellä, mutta kun minut kutsuttiin puhutteluun tms. tuli minustakin hiljainen.
      Otin juuresta kiinni ja tartuin toisella kädellä kiveksiin. Tein kaiken, mitä osasin. Imin ja nuolin kyrpää kuin jäätelöä, opettaja työnteli takaraivosta vauhtia. Koitin parhaani mukaan vältellä oksennusrefleksiä, kuola alkoi jo valua suupielestä.
      -Kehityskelpoinen tyttö, opettaja myhäili.
      -Otappa nyt kunnolla poskeen. Hän otti kaksi kättä takaraivolleni ja alkoi työntää penistään syvälle kurkkuuni. Silmäni alkoivat vettyä. Yhtäkkiä mies otti kullin suustani ja nappasi kiinni leukaani. Hän laukesi kasvoilleni ja avonaiseen suuhuni, sperma valui pitkin leukaani alas. Nousin lattialta ja olin kävelemässä lavuaarille, eiköhän opettaja ole nyt tyydytetty.
      Mies nappasi tiukan otteen ranteestani ja nousi seisomaan. Käteni olivat takana lukko-otteessa.
      -Annoinko lupaa poistua?, opettaja kysyi kiinni korvassani.
      -E-et, säikähdin lujaa otetta.
      -Toista perässäni: Herrani, opettajani, oppilaanasi ja lutkanasi, en saanut lupaa poistua.
      Toistin hänen sanansa. Hän tuli selkääni kiinni ja laittoi kätensä paitani alle.
      Kädet hioivat lantiotani, hän suuteli kaulaani. Hengitykseni kiihtyi ja vaikka salaa nautinkin tilanteesta, mieleni teki lähteä.
      Kädet löysivät rinnoilleni, toinen käsi lähti hitaasti alaspäin. Odotin kättä housujen alle, tiesin, että pilluni oli alkanut vuotaa kuin Niagaran putous. Toivoin hänen puristavan tissejäni, mutta hän vain kiusasi käsillään.
      -Mun pitäis oikeesti kyl mennä.
      Hän työnsi minut rajusti kasvot vasten liitutaulua, kipu vihlaisi hetken. Mies oli selässäni kiinni ja kouraisi lujaa rintaani.
      -Me ei olla menossa minnekään, tukiopetus on kesken, opettaja tiuskaisi.
      Hän päästi otteen ja laittoi oven lukkoon avaimella. Avaimen hän laittoi laatikkoonsa.
      -Strippaa opelle.
      Silmäni pyöristyivät. Tanssia, minäkö? Ei herranjumala. En uskaltanut laittaa vastaan joten aloin liikehtiä niin hyvin kuin suinkin osasin.
      -Syliin.
      Tulin aivan kiinni opettajantuoliin ja pyöritin pyllyäni vasten häntä, hän otti käsillä kiinni lantiostani, kädet käskivät paitaa pois. Nostin paitaa hitaasti ylöspäin ja jatkoin tanssiani, käänsin itseni häneen päin ja istuin opettajan syliin. Kroppani jatkoi liikehdintää ja otin hänen takaraivostaan kiinni. Samalla kun rintsikoistani aukesi hakaset, mies suuteli rintojani. Hän otti nännin suuhunsa ja puraisi sitä hellästi.
      Tässä vaiheessa tunsin, kuinka nesteeni lähtivät valumaan pitkin reittä.
      Mies nappasi minut syliinsä ja nousi seisomaan, suutelimme. Hän teki työpöydälleen tilaa ja kaatoi minut makaamaaan, farkuistani aukesi nappi. Tahdoin häntä kipeämmin kuin koskaan, tahdoin tuntea miehen sisälläni. Farkkuni lähtivät jalasta, stringit samassa mellakassa. Yhtäkkiä hän otti stringini ja pyyhkäisi sitä pimpissäni.
      -No niin, tukihan lutka turpasi ja laita nuo suuhun.
      Ilmeeni oli järkyttynyt, mutta tein niin kuin mies sanoi, olin alkanut pelätä häntä.
      Nyt mies levitti jalkani ja klitorikseni pyysi kosketusta.
      Hän kosketteli reisiäni, takapuolta. Kieli lipoi sisäreittä, mutta kiusallakaan hän ei hipaissutkaan huutavaa pilluani. Hän vieritti sormea ohitse ja hymyili ilkeästi.
      Pilluni takoi kiimaa, minun käteni haroivat hiuksia. Lantioni liikkui pöydällä vääntelehtien.
      -Taasko se vääntelehtiminen alkaa, opettaja kysyi häijysti. Hän otti kynän käteensä ja hipaisi klitorista. Vartaloni nousi kymmenen senttiä pöydästä, suustani kuului stringeihin vaimentunutta puuskutusta. Laitoin silmät kiinni ja hengitin raskaasti.
      Tunsin hänen hengityksensä ihollani ja aloin tulla kärsimättömäksi.
      -Loppuu tämä kiusanteko, haluan päästä maistamaan nuorta oppilastani, oi miten hyvä tuoksu, mies tokaisi ja upotti kielensä pimppiini.
      Hän nuoli koko pituudelta, leikki klitoriksella ja laittoi sormia reikään. Minä kierin nautinnossani. Laukesin siinä hetkessä.
      Mies lopetti ja kysyi, tahdonko lisää, tahdonko hänet sisääni.
      Otin stringit suustani ja paiskasin menemään.
      -Anna lutkalles opetus, oon ollu tuhma oppilas, sanoi huultani purren.

      • jujuju1

        Opettaja otti uudelleen nousseen vehkeensä ja laittoi minut lattialle. Hän otti minut hitaasti takaapäin, tunsin kuinka tiukka vittuni täyttyi hänen runkatessa minua.
        Tunsin kirpeän läimäisyn persposkellani kun hänen kätensä lävähti voimalla.
        -Ota sitä kyrpää teinihuora, miltä tuntuu?
        -Lisää, ahh, syvemmälle opettaja, voihkin.

        Mies käänsi minut uudestaan ja takoi täydellä voimalla pilluuni.
        Tunsin kuinka orgasmi oli tuloillaan.
        Lopulta voihkin täydellä voluumilla, pelkäsin joka hetki että joku pääsee ovesta sisään.
        Mies painoi kyrpänsä pohjaan saakka ja minä kouristelin orgasmin pauloissa.
        Opettaja otti mulkkunsa ulos ja laukesi vatsani päälle.
        Hikisenä ja yltä päältä eritteistä nousin lattialta, opettaja nappasi stringini ennen kuin ehdin ja laittoi taskuunsa. Mukisematta puin päälleni ja kiitin tukiopetuksesta.
        Otin tavarani ja opettaja avasi minulle oven. Lähdin käytävää pitkin ulos, ja vilkaisen taakseni kun hän vinkkaa silmää ja huutaa vielä perääni:
        -Ensi viikolla samaan aikaan!


    • ggdgh

      Olin 16v poika koulussa.Jäin tukiopetukseen naisopettajan kanssa.Hän oli 26v ja seksikäs,isot rinnat.Opettajalla oli farkut,t-paita,paita,pitkät mustat hiukset.Olimme luokassa kahdestaan juttelimme.hän näki minun seisovan kaluni.oettaja meni vessaan ja käski minun tulla mukaan.no menin mukaan ja hän suuteli minua.minä suutelin takaisin ja otimme vaatteemme pois.hän sanoi:nussi minua! Laitoin kaluni pilluun ja työnsin.sitten lastini lensi.opettaja nuoli kaluni puhtaaksi.Laitoimme vaatteet päälle ja suutelimme.lähdin sitten kotiin.sain häneltä meilkein joka viikko pillua.

      • pienipilu

        Uuh ihana seksikäs novelli


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe