No meikä on 17v poika, koko elämä ollu vitun paskaa ja luulin että ku kasvan vähän niin negatiivisesti ajattelu loppuisi mutta ei oo loppunut. Jos riittäis pokkaa tappaa itteni ni tekisin sen mutta ei vaan vittu oo miestä siihe. Ehkä mun pitäs kertoa vähän taustoja..
Noh, synnyin, asuin suurimman osan lapsuudesta Vantaalla isän ja äidin kanssa. Mulla oli paljon kavereita siellä ja se oli mun elämän parasta aikaa helposti. Silloin ihan jopa tuntu että elämässä on jotain sisältöä. Noh sitten vanhemmat rupes riiteleen ja eros ku olin 4v ja muutin äitin luo. Äiti rupes seurustelee yhen miehen kanssa (itseasiassa se oli pettänyt iskää sen kanssa). No tää uus mies oli vitun kusipää paska alkoholisti ja se selvis vasta jälkeenpäin. Se rupes hakkaamaan sitte mua koska halus musta kunnon miehen ja sitte myöhemmi rupes hakkaamaan kai äitiä myös. Äiti oli ollu pitkään masentunu ja rupes yliannostamaan lääkkeitä. Yks yö se sit yliannosti ihan kunnolla ja ei pystyny puhumaan ja tärisi siinä lattialla. Mä olin omassa huoneessani tällöin mutta kuulin kaiken oven takaa. Äiti joutu sairaalaan ja se pääs sieltä ehkä kuukauden päästä ja siinä meni sit aikaa ja äiti sai potkut töistä yms. Elämä oli paskaa muutenkin tähän aikaan. No äiti sitten päätti hylätä minut sekä pikkusiskoni ja vei meidät johonkin lastenkotiin ja sanoi että tulee joskus hakemaan sitten kun on saanut asiat selvitettyä. No, ei se tullut. Oltiin siellä lastenkodissa siskoni kanssa jotain 4 kuukautta, kunnes mun isä tuli hakemaan meidät. Me sitten muutettiin isän luo siskon kanssa yhteen pieneen kaupunkiin minkä nimeä en halua kertoa. Noh, aikaa meni ja isä rupes hakkaamaan mua. Alotin myös koulun tällä paikkakunnalla. En ollut hyvä koulussa, ja mua kiusattiin siellä paljon. (Olin siis ala-aste ikäinen) Rupesin pelleilemään koulussa ja isä sai aina kuulla pelleilyistäni ja kun tulin kotiin koulusta niin sain aina kunnolla turpaan. Siskoani sen sijaan isä ei koskaan lyönyt, hän kunnioittaa naisia. Koko lyömiskuvio oli varmaan sen takia että musta kasvais kunnon mies joku päivä.
Noh, mennään vähän ajassa eteenpäin. Yläaste alkoi. Minun luokalleni tuli vanhoja tuttuja ala-asteelta, mutta olin silti yksinäinen. Olen aina ollut empaattinen ja hiljainen persoona, minkä takia minulla ei ehkä ole ollut kavereita. No, kumminkin. Mua ruvettiin kiusaamaan ylä-asteella. Haukuttiin nörtiksi, vitun rumaksi, yms. (Omistan silmälasit mutta ei se minua nörtiksi tee). No, yritin olla välittämättä vittuilusta mutta se oli aika raskasta. Aina, kun pääsin 7 tunnin päivän jälkeen kotiin, nukuin 2-3 tuntia jotta saisin rauhoituttua. Nyt äsken pääsin 9 luokalta pitkän paskataivaleen jälkeen. Mulla todettiin 9 luokan lopussa lukihäiriö, mutta se ei paljoa auttanut koska keskiarvo oli jo mennyt pieleen. Koulu meni mun osilta ihan päin vittua, koska mulle auottiin päätä joka päivä, olin väsynyt, motivaatio loppunut ja sit tuo lukihäiriö. En pystynyt normaalisti keskittymään kokeisiin luettaessa. Ja se ei yhtään auttanut, että oma isä haukkui minua vitun säälittäväksi paskaksi ketä ei tuu koskaan pärjäämään elämässä. Isä myös sanoi, että lukihäiriö on tekosyy olla huono koulussa. (Hän ei tietänyt mun taustoja, esim. että mua kiusattiin koko ylä-asteen ajan.)
Yritin uskotella itselleni että musta tulee vielä mies, että en oo mikään vitun nörtti nössö, mutta en mä viittiny ''kiusaajille'' pistää hanttiin koska he olivat tarkkailuluokalta, ja heitä oli jotain 6. Ja kyseiset herrat myös kantavat puukkoja koulussa. Aivan, kuulit oikein. Ja se on kans vitun huvittavaa että he kiusasivat minua, vaikka en oo koskaan sanonu heille sanaakaan tai aukonut päätä. Olin vaan koulun käytövällä aina yksin kun he menivät siitä ja rupesivat tönimään ja vittuilemaan.
Ihmiset vaan eivät ymmärrä että mulla on ollut niin vitun paska elämä ja oma isä aina hakannu niin oon tavallaan menettänyt oman sosiaalisen kykyni jos näin voi sanoa. En ole enään sosiaalinen koska olen kokenut niin paljon paskaa. Ja sitä kans en kestänyt että mua haukuttiin rumaksi, sain kuulla tätä myös tytöiltä. Mua vituttaa, kun oon niin lukkoon menevä kun on kyse tytöistä. Pienenä poikana mulla oli tyttöystäviä, nykyään ei. Oon hiljanen, en keksi mistä puhua. Ja ne menneisyyden vittuilut on jäänyt mulla päähän, jonka takia en varmaan koskaan edes yritä saada tyttöystävää.
Yhteiskunta on sen takia paska, koska ihmisiä tuomitaan luonteen takia. Esim. empaattisuuden, hiljaisuuden. Ja ulkonäön takia. Omasta mielestäni kyllä oon ihan hyvän näkönen, mutta olen laiha enkä mikään keho, ja kaikenlisäks vitun lyhyt ikäisekseni. Mutta silti oon se ainut äijä ketä välittäis muijasta, eikä ois kaksnaamanen paska tai muuten vaan hakis huomioo. Tän te naiset voisitte pistää sinne korvien taakke. Yrittäkää miettiä asioita monelta kannalta, eikä vaan aina sitä että ompas tolla jätkällä vitun hyvä kroppa ja se polttaa röökii, ei vittu ah..
Tappaisin itteni, jos uskaltaisin.
Noh, synnyin, asuin suurimman osan lapsuudesta Vantaalla isän ja äidin kanssa. Mulla oli paljon kavereita siellä ja se oli mun elämän parasta aikaa helposti. Silloin ihan jopa tuntu että elämässä on jotain sisältöä. Noh sitten vanhemmat rupes riiteleen ja eros ku olin 4v ja muutin äitin luo. Äiti rupes seurustelee yhen miehen kanssa (itseasiassa se oli pettänyt iskää sen kanssa). No tää uus mies oli vitun kusipää paska alkoholisti ja se selvis vasta jälkeenpäin. Se rupes hakkaamaan sitte mua koska halus musta kunnon miehen ja sitte myöhemmi rupes hakkaamaan kai äitiä myös. Äiti oli ollu pitkään masentunu ja rupes yliannostamaan lääkkeitä. Yks yö se sit yliannosti ihan kunnolla ja ei pystyny puhumaan ja tärisi siinä lattialla. Mä olin omassa huoneessani tällöin mutta kuulin kaiken oven takaa. Äiti joutu sairaalaan ja se pääs sieltä ehkä kuukauden päästä ja siinä meni sit aikaa ja äiti sai potkut töistä yms. Elämä oli paskaa muutenkin tähän aikaan. No äiti sitten päätti hylätä minut sekä pikkusiskoni ja vei meidät johonkin lastenkotiin ja sanoi että tulee joskus hakemaan sitten kun on saanut asiat selvitettyä. No, ei se tullut. Oltiin siellä lastenkodissa siskoni kanssa jotain 4 kuukautta, kunnes mun isä tuli hakemaan meidät. Me sitten muutettiin isän luo siskon kanssa yhteen pieneen kaupunkiin minkä nimeä en halua kertoa. Noh, aikaa meni ja isä rupes hakkaamaan mua. Alotin myös koulun tällä paikkakunnalla. En ollut hyvä koulussa, ja mua kiusattiin siellä paljon. (Olin siis ala-aste ikäinen) Rupesin pelleilemään koulussa ja isä sai aina kuulla pelleilyistäni ja kun tulin kotiin koulusta niin sain aina kunnolla turpaan. Siskoani sen sijaan isä ei koskaan lyönyt, hän kunnioittaa naisia. Koko lyömiskuvio oli varmaan sen takia että musta kasvais kunnon mies joku päivä.
Noh, mennään vähän ajassa eteenpäin. Yläaste alkoi. Minun luokalleni tuli vanhoja tuttuja ala-asteelta, mutta olin silti yksinäinen. Olen aina ollut empaattinen ja hiljainen persoona, minkä takia minulla ei ehkä ole ollut kavereita. No, kumminkin. Mua ruvettiin kiusaamaan ylä-asteella. Haukuttiin nörtiksi, vitun rumaksi, yms. (Omistan silmälasit mutta ei se minua nörtiksi tee). No, yritin olla välittämättä vittuilusta mutta se oli aika raskasta. Aina, kun pääsin 7 tunnin päivän jälkeen kotiin, nukuin 2-3 tuntia jotta saisin rauhoituttua. Nyt äsken pääsin 9 luokalta pitkän paskataivaleen jälkeen. Mulla todettiin 9 luokan lopussa lukihäiriö, mutta se ei paljoa auttanut koska keskiarvo oli jo mennyt pieleen. Koulu meni mun osilta ihan päin vittua, koska mulle auottiin päätä joka päivä, olin väsynyt, motivaatio loppunut ja sit tuo lukihäiriö. En pystynyt normaalisti keskittymään kokeisiin luettaessa. Ja se ei yhtään auttanut, että oma isä haukkui minua vitun säälittäväksi paskaksi ketä ei tuu koskaan pärjäämään elämässä. Isä myös sanoi, että lukihäiriö on tekosyy olla huono koulussa. (Hän ei tietänyt mun taustoja, esim. että mua kiusattiin koko ylä-asteen ajan.)
Yritin uskotella itselleni että musta tulee vielä mies, että en oo mikään vitun nörtti nössö, mutta en mä viittiny ''kiusaajille'' pistää hanttiin koska he olivat tarkkailuluokalta, ja heitä oli jotain 6. Ja kyseiset herrat myös kantavat puukkoja koulussa. Aivan, kuulit oikein. Ja se on kans vitun huvittavaa että he kiusasivat minua, vaikka en oo koskaan sanonu heille sanaakaan tai aukonut päätä. Olin vaan koulun käytövällä aina yksin kun he menivät siitä ja rupesivat tönimään ja vittuilemaan.
Ihmiset vaan eivät ymmärrä että mulla on ollut niin vitun paska elämä ja oma isä aina hakannu niin oon tavallaan menettänyt oman sosiaalisen kykyni jos näin voi sanoa. En ole enään sosiaalinen koska olen kokenut niin paljon paskaa. Ja sitä kans en kestänyt että mua haukuttiin rumaksi, sain kuulla tätä myös tytöiltä. Mua vituttaa, kun oon niin lukkoon menevä kun on kyse tytöistä. Pienenä poikana mulla oli tyttöystäviä, nykyään ei. Oon hiljanen, en keksi mistä puhua. Ja ne menneisyyden vittuilut on jäänyt mulla päähän, jonka takia en varmaan koskaan edes yritä saada tyttöystävää.
Yhteiskunta on sen takia paska, koska ihmisiä tuomitaan luonteen takia. Esim. empaattisuuden, hiljaisuuden. Ja ulkonäön takia. Omasta mielestäni kyllä oon ihan hyvän näkönen, mutta olen laiha enkä mikään keho, ja kaikenlisäks vitun lyhyt ikäisekseni. Mutta silti oon se ainut äijä ketä välittäis muijasta, eikä ois kaksnaamanen paska tai muuten vaan hakis huomioo. Tän te naiset voisitte pistää sinne korvien taakke. Yrittäkää miettiä asioita monelta kannalta, eikä vaan aina sitä että ompas tolla jätkällä vitun hyvä kroppa ja se polttaa röökii, ei vittu ah..
Tappaisin itteni, jos uskaltaisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sori kiroilusta jos se jotain häiritsee. Ja sen vielä sanon että pääsin 9 luokalta äsken ja ajattelin syrjäytyä kaikesta maailmasta. En päässyt mihinkään kouluun ja isä pitää minua ihan vitun luuserina. Että eipä tässä muuta.
Nyt perkele otat ittees niskasta kii! Se on hyvä ettei sulla oo pokkaa tappaa ittees, ja jos sun isäs oikeesti hakkaa sua nii ilmota lastensuojeluvirastoon! Syrjäytyminen on huono vaihto ehto myös! Itsellä oli masennusta jne., ei toki noin pahoista asioista, vaan siitä että mie oon ollu koko elämäni tyhmä ja kaikki vittuilee siitä mulle enkä koskaan saa tehtyy mitää oikein ja kusen aina kaiken, mutta se ei tietenkään voi olla verrattavissakaan suhun! Voit myös mennä terapeutille tai keksii jonkun tekemisen joka saa ajatukset muualle. Itellä tää oli lukeminen ja pelaaminen. Itellä oli tässä mielenterveydessä vähän häikkää jossain vaiheessa ja harkihin itsarii mutta nykyään ajattelen et mitä vittuu mie sillon ajattelin! Kyllä se päivä paistaa risukasaankin, ja jos haluut lohtuu joltain joka kokee samaa, lähetä youtubessa yksityis viestii käyttäjälle Perstechnique. Sillä tyypillä on aika kurja elämä takana Sitä koukukiusattii koko koulun ajan ja sen isä raiskas sen 4 v, sen parhaat kaverit on tehny itsarei ja se meinas puukottaa sen luokkakaverin kun ne oli kiusannu sitä nii pitkään ja hartaasti. Suosittelen kattoo sen elämäntarina videon myös. Toivottasti oli apua :)
Ainii se tyyppi on 21 v (muistaakseni) niin ei se sua hirveesti vanhempikaan oo.
Oot rohkee ja vahva ihminen, älä tapa itteäs! Oot kokenu aivan liikaa sun elämässä mutta se ei oo sun vika. Jos haluut puhua jollekki joka kuuntelee, laita mulle ihan rohkeesti viestiä [email protected]
Oot arvokas ja ihana tyyppi, älä luovuta!