Tänään oksentamatta 2 vuotta!

Sober

Olen ollut oksentamatta jo 2 vuotta! ;) En aio enää koskaan oksentaa. Elämä on ollut paljon parempaa ja halvempaa kun ruokaan ei mene kauheasti rahaa ja ei tarvitse koko ajan miettiä oksentamista, syömistä, salailua, painoa, kaikki pyöri sen bulimian ympärillä. Voin tehdä mitä vaan, koska enää ei heikota ja siksipä myös lenkkeilen!

Olin sairas 11 vuotta ja viimeisinä vuosina oksensin kymmeniä kertoja päivässä ja kaikki rahat menivät ruokaan, monta tuhatta euroa kuukaudessa! Hampaani eivät enää reikiinny, kasvoni eivät pöhötä, hiukseni ovat paksuuntuneet ja kunto on parantunut, ihoni voi paremmin ja silmänaluset eivät ole enää mustat, saan nukuttua ja kuukautiset tulevat normaalisti. Olen ystävieni ja perheeni kanssa nyt tosi hyvissä väleissä ja menen jopa syksyllä kouluun kouluttautumaan lisää! Olen viimeisen vuoden jaksanut tehdä töitäkin! Olen saanut ystäviä ja elämänkumppanin, en ole katunut päivääkään että lopetin sairauteni, tahdoin niin kovasti olla onnellinen ja lopettaa oksentamisen, onneksi se onnistui kertayrittämällä, aiemmin kun ei ollut motivaatiota. Tajusin että ei elämä voi näin jatkua, melkein kuolinkin kun olin parin vuoden aikana sairaalassa 6 kertaa.

En vain pystynyt aiemmin luopumaan siitä ruoasta, suklaasta, karkeista, herkuista, mutta kun sain tilalle kummapnin ja hänen aidon rakkautensa, kaikki se ruoka muuttui merkityksettömäksi, se ruoka kai oli minulle rakkaudenkorvike.
Etsin sitä kautta rakkautta ja tyytyväisyyttä.

Toivotan teille kaikille hyvää elämää ja parantumista, se ei ole mahdotonta, jos löytää syyn parantua! Olen triljoona kertaa onnellisempi nyt kuin ennen! On ihana tehdä asioita ja syödä terveellisesti, jotta elimistö voi hyvin!

7

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bulimikon tytär

      Olen todella onnelinen puolestasi.

      • Sober

        Kiitos sinulle, olen kyllä itsekin äärimäisen tyytyväinen ja onnekas että tervehdyin niinkin pitkään kestäneestä kaaoksesta, kaikki sai alkunsa koulukiusauksesta ja siitä että tutut ja ystäväni ympärillä laihduttivat, minäkin yritin laihtua normaalisti, mutta koska olen niin kilpailuhenkinen, tahdoin olla paras ja laihtua eniten ja niin teinkin, koska oksensin kaiken syömäni ja juomani pois.

        Laihduin lievästä ylipainosta alipainoiseksi ja kuukautisetkin loppuivat puoleksi vuodeksi. Oksentelu riistäytyi täysin käsistä, mutta vaikka kuinka läheiset ja ystävät yrittivät auttaa, en halunnut heidän apuaan, enkä tahtonut parantua, en tahtonut lihoa. Oksentelin pitkin päivää ja ruoka oli elämäni keskipiste, millekään mulle ei jäänyt tilaa, osastojaksotkaan eivät auttaneet, en halunnut apua, mikään muu ei tuonut minulle iloa kuin se ruoka ja oksentaminen, kontroilli. Valheiden verkko alkoi jo hajota käsiin. Valheita aamusta iltaan.

        Se oli kyllä yhtä helvettiä, jatkuvaa salailua ja holtitonta rahan tuhlausta, ennemmin varastin jopa ruokaa kuin olin syömättä ja oksentamatta, sain monia sakkojakin, koska varastin ruokaa kun minulla ei ollut enää rahaa jäljellä. Monesti jäin kiinni ja siitäkin tuli tapa että varastin. Kerran olin menossa terapiaan vanhempieni kanssa, mutta myöhästyin sillä jäin kiinni kun yritin varastaa vaatteita ja polisit veivät minut asemalle putkaan ja ottivat kuvat ja sormenjäljet, koska vaatteet olivat sen verran arvokkaita, että se katsottiin varkaudeksi. Sitten selitin jotakin tekosyitä vanhemmilleni ja kerkesin kuitenkin terapiaan.

        Olen käynyt terapiassa jo 8 vuotta, mutta koskaan en ole siitä apua saanut, nyt lopetan terapian koska pärjään omillani, se oma oivallus on tie parantumiseen, kukaan muu ei voi sinua parantaa kuin sinä itse. Pikkuhiljaa ajatusmallini muuttuu, koko ajan parempaan ja nyt olen tosiaankin menossa oikeaan suuntaan ja tunnen jo itseni lähes täysin terveeksi. Syön normaalisti, painoon liittyvät ajatukset ovat vähentyneet ja nautin ruoasta, terveellisestä sellaisesta, ei tule paniikki jos en pääse puntarille valvomaan painoani, saatan punnita itse vaikka kerran viikossa tai joskus harvemmin. Olen paljon iloisempi ja onnellisempi kuin koskaan. En mieti ruokien kaloreita vaan syön monipuolisesti ja säännöllisesti silloin kun minulla on nälkä. Joitakin ruokarajotteita tietysti on koska vatsani ei kestä kaikkea.

        Olen myös paljosta velkaa kumppanilleni, koska hän sai minut muutoksen tielle rakkaudellaan. Sain sen mitä halusin; kokea itseni haluttuna ja rakastettuna, sellaisena kuin olen ja hän aidosti tahtoi parastani. Hän on se oikea rakas minulle. Heti kun muutin hänen luokseen, tahdoin tehdä muutoksen, halusin suhteemme onnistuvan enkä halunnut sairauteni olevan hiertämässä välejämme.

        Mitään en kadu, koska ilman tätä sairautta en varmasti olisi kumppaniani tavannut. Toivotan kaikille ihanaa kesää ja parantumista tästä sairaudesta, pienet muutokset voivat johtaa suurempiin muutoksiin! Koskaan ei kannata luopua toivosta.


    • Eienäkoskaan

      Onneks olkoon! Mulla on täynnä 1 vuosi 3 kuukautta ja 15 päivää..

      • Jepppppppp

        Täällä 5 kk täynnä, eikä loppua näy!


    • parantujaeukko

      489 päivää. Tolleen sanottuna tuntuu hirveän vähältä jotenkin...

    • iloinen_puolestasi

      Ihanaa, oon niin onnellinen puolestasi! Tää antaa itsellekin voimia taistella ja uskoa siihen, että bulimiasta voi päästä eroon:)

      Mullakin on nyt poikaystävä, enkä ikinä laittaisi sairautta hänen edelleen. Kuitenkin ahmimiskohtauksia on tullut, mutta olen nyt päättänyt, etten enää oksenna. Elämässäni on paljon tärkeämpiä ja merkityksellisempiä asioita kuin ruoka.

      Silti se on vaikeaa. Äsken ahmin, mutten kovin pahasti. Pystyin kuitenkin olemaan oksentamatta ja oon siitä tosi ylpeä! Luettuani tämän sain lisää toivoa paremmasta tulevaisuudesta ilman bulimiaa. Takapakkeja tulee, mutta niistä ei saa lannistua. Pitää katsoa kokonaiskuvaa ja huomata ne pienetkin edistysaskeleet.

      Tsemppiä kaikille syömishäiriön kanssa kamppaileville! Muistakaa, että aina on toivoa, kun vain jaksaa tehdä paljon töitä. Se palkitsee

      • Starfish

        Mulla on vähän sama tilanne, tekis mieli ahmia mutta oksentamisen olen päättäny lopettaa lopullisesti. Vaikeaa on välillä, mutta en enää voi mennä takaisin siihen mitä se joskus oli. Onneksi olen kirjoittanu päiväkirjaa, johon voi palata, kun tuntuu ettei mikään mka ole muuttunut. Paljon tsemppiä ja rakkautta kaikille, jotka ovat päättäneet parantua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      463
      6586
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      188
      3916
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2050
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      139
      1436
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1325
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1176
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1105
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      79
      1098
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      46
      1049
    Aihe