Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sähköinsinööriksi

yksinkertainen inssi

Olen jo aiemmin suorittanut tekniikan insinööritutkinnon, mutta omalta alalta ei töitä löydy, ei sitten millään. Kaikki harvatkin paikat menee joko filosofian maistereille, tai usean vuoden työkokemuksen omaaville. Tai suhteilla toimitusjohtajan serkkutytön kummilapselle, joka hyppää töihin suoraan peruskoulusta.

Niinpä tästä syystä ajattelin vaihtaa täysin toiselle alalle ja yksi kiinnostuksen kohde on sähköala. Jolle ei (toivottavasti) kouluttamattomat pääse edes suhteilla.

Katselin opintosuunnitelmasta, että saisin aiemmasta insinööritutkinnosta johtuen hyväksiluettua matematiikkaa, fysiikkaa, kieliä ja muita perusopintoja noin 55op. Eli jäljelle jäisi harjoittelu opinnäytetyö = 45op, jotka suoritetaan omalla ajalla. Eli käytännössä kursseja pitäisi käydä siis 140op. Jos pitää oikein kiirettä, eikä päällekkäisiä kursseja ole paljoa, niin teoriassa voisin saada sähköinsinöörin tutkinnon kouraan noin 2 - 2,5 vuodessa.

Tästä kuitenkin heräsi pari kysymystä ja kummastus, että miten sähköalasta melkoisen pihalla oleva tyyppi (ainakin sähköasentajiin verrattuna) oppii 2,5 vuodessa samanlaisen ammattipätevyyden kuin esim. ammattikoulun käynyt sähköasentaja, joka kouluttautuu sen jälkeen sähköinsinööriksi? Eli on opiskellut sähköalaa 3 vuotta (ammattikoulussa) 4 vuotta (ammattikorkeakoulussa), eli yhteensä 7 vuotta, kun minä (ja kuka tahansa sähköinsinööri) olisi tuossa tapauksessa opiskellut vasta 2,5 vuotta.

Eroaako sähköasentajan perustutkinto ja sähköinsinöörin tutkinto sitten jotenkin radikaalisti toisistaan? Amiksessahan syljeksitään suurin osa tunneista kattoon ja kääritään sätkiä, mutta silti tuntuu hurjalta, että opetellaan 6-7 vuoden asiat parissa vuodessa. Käsittääkseni sähköinsinööritutkintoon ei tarvita aiempaa kokemusta sähköalalta.

Virtaa kyllä riittäisi, kun olen lopen kyllästynyt nykyisen alan työllisyyteen ja sähköalalla luulisi pääsevän teollisuuteen, kun moni sähköalan ammattilainen siirtyy eläkkeelle lähivuosina.

1

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksinkertainen inssi

      Niin ja pitää vielä lisätä se, että tiedän, ettei ammattipätevyyttä löydy kirjoista ja kansista, vaan se saadaan työelämässä. Että jos opiskelisin sähköinsinööritutkintoa vuoden, joko siinä vaiheessa pääsisi alan töihin harjoittelemaan?

      Jos tästä vielä lähden amk:n opiskelemaan, niin muutaman asian tekisin toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Enää en tekisi sitä virhettä, että suorittaisin puolet työharjoittelusta hanttihommissa, vaan kaiken pitäisi olla omalta alalta. Enkä enää heittäisi muistiinpanoja roskakoriin välittömästi tentin jälkeen, vaan säilyttäisin siististi kansiossa työelämää varten. Enkä valitsisi niitä kaikkein helpoimpia ja mielenkiintoisimpia kursseja, vaan ne, joista on eniten hyötyä työnhaussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe