Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistaminen on ajautunut umpikujaan. Kahdesta tarjouksen jättäneestä yrityksestä toinen on hylätty markkinaoikeuden päätöksellä. Jäljelle jäänyt Attendo on ottanut kovat keinot käyttöön varmistaakseen, ettei tarjouskilpailua avata enää uudestaan.

Kiista koskee markkinaoikeuden kesäkuun alussa antamaa päätöstä, jonka mukaan tarjouskilpailun voittanut Pihlajalinna Oy tulisi hylätä. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan Pihlajalinnan tarjousta ei voitu hyväksyä, koska se jätettiin konsernimuotoisena, ei yritysryhmittymänä.

Mänttä-Vilppulan kaupungin mielestä päätös on väärä, mutta päätti arvioida hakijoiden soveltuvuutta uudelleen.

- Tulkitsimme päätöksen niin, että voisimme palata hankintaprosessissa alkuun. Sen vuoksi pyysimme täsmennyksiä molemmilta yrityksiltä, kaupunginjohtaja Esa Sirviö toteaa.

Tämä ei miellyttänyt Attendoa. Yritys lähetti kaupungille kirjelmän, jossa vaadittiin kovasanaisesti neuvotteluyhteyttä. Kesäkuun lopussa kaupunginhallituksen jäsenille saapui toinen kirje, jonka sävy on koettu pelottelevaksi. Kirjeessä Attendo esitti uhkasakkoihin ja vahingonkorvausvaatimuksiin vedoten, että yritys tulisi valita palveluntuottajaksi ilman lisäselvityksiä.
5348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... kunnan isillä on hankintaosaamista. (vitsi vitsi)

Äänestä

ropakantaa, halutaan luoda uhkakuvia myös Pieksämäelle. Oletko joku kommunistien ja muuten vinksahtaneiden kätyri??? Hyi perke....

Äänestä

Eikös jätebisnes pyöri tuohon malliin

Äänestä

Pieksä-Hölmölä aikoo laskea palvelutasoa ja tuhota omia työpaikkoja todetakseen muutaman vuoden kuluttua, että kustannukset ovat vain nousseet.
Ikävä kyllä kukaan poliitikko vastuuseen ei joudu. Tavanomaista.

Äänestä
  • Tuhoamisen iloa (ko?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PMK johdon esimerkki kirjoitti:

Mänttä-Vilppulan sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistaminen on ajautunut umpikujaan. Kahdesta tarjouksen jättäneestä yrityksestä toinen on hylätty markkinaoikeuden päätöksellä. Jäljelle jäänyt Attendo on ottanut kovat keinot käyttöön varmistaakseen, ettei tarjouskilpailua avata enää uudestaan.

Kiista koskee markkinaoikeuden kesäkuun alussa antamaa päätöstä, jonka mukaan tarjouskilpailun voittanut Pihlajalinna Oy tulisi hylätä. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan Pihlajalinnan tarjousta ei voitu hyväksyä, koska se jätettiin konsernimuotoisena, ei yritysryhmittymänä.

Mänttä-Vilppulan kaupungin mielestä päätös on väärä, mutta päätti arvioida hakijoiden soveltuvuutta uudelleen.

- Tulkitsimme päätöksen niin, että voisimme palata hankintaprosessissa alkuun. Sen vuoksi pyysimme täsmennyksiä molemmilta yrityksiltä, kaupunginjohtaja Esa Sirviö toteaa.

Tämä ei miellyttänyt Attendoa. Yritys lähetti kaupungille kirjelmän, jossa vaadittiin kovasanaisesti neuvotteluyhteyttä. Kesäkuun lopussa kaupunginhallituksen jäsenille saapui toinen kirje, jonka sävy on koettu pelottelevaksi. Kirjeessä Attendo esitti uhkasakkoihin ja vahingonkorvausvaatimuksiin vedoten, että yritys tulisi valita palveluntuottajaksi ilman lisäselvityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu