7.2 miljoona

korkolain mukaan korot lisää miljoonan kahtapuolen.
Mutta mihin Terveystalon vaatimus perustuu, ilmeisesti perusteettomaan koska ko kilpailutus johon ko vaade nojaa on/oli väärin marssitettu-ja siten pohja pois, myös
VN-ja luultavasti myös Kho päätyy samaan
35253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Laiton kaikinpuolin mutta huom. juridisesti sitova eikä se edes riitä. Konsultteja palkattiin ettei kukaan kilpailutukseen osallistujista riitauta syystä tai toisesta mutta eikös A:n edustajat käsi kädessä kuntajohdon kanssa vieneet kilpailutuksen(KIN) läpi ja mikä nolointa, jäivät siitä(KIN) vielä kiinni. Siihen vielä pisteenä iin päälle hyvävelit "laski" pisteet ja julisti voittajaksi A:n vaikka em. tarjouksen jättäjän tarjous ei ollut edes paras..Korjasivat jo jälkiään mutta eikös samalla antaneet A:lle lisäpisteitä siinä samalla heh heh..

Kunnon soppa. Parhaimmillaan käräjillä puidaan miten A ohjasi kunnan lakien vastaisesti eroamaan kuntayhtymästä jonka jälkeen yhdessä kuntajohdon kanssa veti kilpailutuksenkin teatteriksi hoitamalla senkin yhdessä mistä ei missään nimessä olisi saanut jäädä kiinni. Siinä sivussa tämä sama kilpailun yksi osallistujista edelleen kuntajohdon kanssa laati valituksiin vastineet jne. eikä loppua näy. Noloimmillaan A:n lakimies oikein paikallislehtien sivuilla kertoi miten valtio on väärässä yms. ihan uskomatonta omille jaloille kusemista. Siellä se A odottaa vieläkin kunnanjohtajan ja hyvävelien selän takana ja supattaa heidän korvaan mitä heidän tulee seuraavaksi tehdä. Siitä esimerkkinä yrittävät vielä uudestaan saada A:n kärsämäelle vaikka hävisivät jo. Sitä eivät tunnusta vaan käräjöivät muutamia vuosia ja ennen KHO:n päätöksiä todennäköisesti aloittaa jo uudet sotepiirit heh heh..

Äänestä
  • ...ja tarinaa piisaa...tarinankertojienkylä...heh heh!!

    Äänestä

Atten kilpailutukseen osallistumisessa on monta virhettä ja siten 2 ja Terveystalo 1, mutta sekin 1 on jo VN-ja luultavasti Kho kin hylkää, joten mistä ja millä perusteilla 7,2 miljoonan hyvitystä Terveystalo vaatii?

Äänestä
  • KVG!

    Äänestä

  • ..koska Attekaan ei saanut

    Äänestä

  • S.Vance kirjoitti:

    KVG!

    kts mutta kun vn on jo ulostuksen kieltänyt

    Äänestä

  • T.talo&co ei oikein digannut miten yksi kilpailuun osallistujista osallistui kilpailuttamiseen eikä siihen, miten pisteiden laskijat tekaistulla tekosyyllä antoi ao:lle kilpailutukseen sekaantuneelle tarjouksen jättäneelle voittoon tarvittavat pisteet koska heidän tarjouksensa ei olisi muuten voittanut. Oliko muita kysymyksiä? Jos ei kerro miten kj antoi hallituksen nimissä markkinaoikeudelle vastineen ilman että hallitus käsitteli koko asiaa?

    Äänestä

  • 7200000 neuvo kirjoitti:

    ..koska Attekaan ei saanut

    niiih!, ei sit kaverillekkaan!

    Äänestä

  • a v u kirjoitti:

    T.talo&co ei oikein digannut miten yksi kilpailuun osallistujista osallistui kilpailuttamiseen eikä siihen, miten pisteiden laskijat tekaistulla tekosyyllä antoi ao:lle kilpailutukseen sekaantuneelle tarjouksen jättäneelle voittoon tarvittavat pisteet koska heidän tarjouksensa ei olisi muuten voittanut. Oliko muita kysymyksiä? Jos ei kerro miten kj antoi hallituksen nimissä markkinaoikeudelle vastineen ilman että hallitus käsitteli koko asiaa?

    kieerron teki khpj and kj, seo heidän kahden kauppa Atten, Kämäkiläisillä ole mitään vastuuta em asian kanssa

    Äänestä

  • proosana kirjoitti:

    melkein 20 kärsämäkistä jotka tuon sotkun takana seisoo ei 1 tai 2 kärsämäkistä mutta sitä vastuuta he aiheuttamistaan ongelmista kunnalle kanna vaan sen he kippaavat kuntalaisten niskaan myöntämällä itselleen vastuuvapaudet ihan kaikesta.

    "vastuu hiipii kuntavero´jen maksuissa, hiljaa, hiljaa, kuin lammem laine syntyi maksut bulliaisten

    Äänestä

  • kyllä niitä on kirjoitti:

    melkein 20 kärsämäkistä jotka tuon sotkun takana seisoo ei 1 tai 2 kärsämäkistä mutta sitä vastuuta he aiheuttamistaan ongelmista kunnalle kanna vaan sen he kippaavat kuntalaisten niskaan myöntämällä itselleen vastuuvapaudet ihan kaikesta.

    ooko se sitä sisäsiittolaisuutta?

    Äänestä

siis oohan se selvä, ettei Terveystalon vaatimus mene läpi, mistä veto?

Äänestä
  • Menee "heittämällä" läpi, ja pullakahveesta veto vaikka paikallisessa lounas-paikassa tarjottuna.

    Äänestä

  • kesämopo kirjoitti:

    Menee "heittämällä" läpi, ja pullakahveesta veto vaikka paikallisessa lounas-paikassa tarjottuna.

    tarjoa kaffet Ps jolle kuuluu, eli Aimolle, Aimon paljastusten johdosta T-talon vaade kaatuu

    Äänestä

  • UPDATE_10662416 kirjoitti:

    Aimo pelastaa kaiken..ihan ja kaiken!!

    "Aimon paljastuksilla"?Jos unohdetaan sellainen pienen pieni asia ettei yksikään kilpailutukseen osallistujista koskaan aloita kärsämäen sote-palveluiden tuottajana..

    Täytyy toivoa ettei hyvitysmaksu vaatimus mene läpi, esim. oikeudenkäynti kulut kunta maksaa....
    Aimolle kuuluisi paljon muutakin, paljon. ensinnäkin suuri kiitos Aimolle, on mies paikallaan ja tietoa on asioista ja asioiden hoidosta.
    Kunnassa on sattunut" paljon tänävuonna sellaisia kokouksia missä pöytäkirjat eivät vastaa kokouksen kulkua. On puuttunut eriäviä mielipiteitä, liitetiedostoja sekä on ilmesttynyt niitä ihmeen lisäselvityksiä mitä ei ole kokouksessa edes käsitelty.
    Jo esitetty esimerkki siitä mitä Ministeriölle vastataan oli menossa äänestykseen mutta neuvottelutuokio jälkeen KVPJ otti asian pois ja ilmoitti, että ei äänestetäkään ja
    vastauksen on lähettänyt Ministeriöön KJ kunnanhallituksen nimissä kuten Markkinaoikeuteen ja valitus KHO:n.
    Tarjousasikirjojakin on KJ muuttanut omin päin niin ettei sisällöstä tiedä kunnanvaltuutetut eikä kaikki hallituksenjäsenetkään.
    KJ:lla ja hallituksella yhdessä on ollut oikeus viilata tarjousasiakirjoja sopivammaksi mutta KJ on tehnyt muutoksia ihan ominpäin niihin(aten kaa).
    Siksi esim. valt.kok. KHPJ ei edes tiennyt kysyttäessä onko niihin tehty muutoksia ja vastasi: ei ole tehty ja KJ vastasi ensin saman mutta korjasi perään, että on tehty muutoksia mutta ei osannut kertoa mitä muutoksia. Aina ei edes KHPJ ole ollut ajantasalla KJ:n tekemisistä vaikka hommaa yhdessä ovat eteenpäin vieneet.
    Esim. tänä vuonna valtuuston kokouksissa KJ on käskyttänyt KVPJ:a lähes koko ajan kun on ollut kyse attendon tuomisesta K-mäkeen.
    Ei KJ & co Aimoa ole kuunnelleet kokouksissa Kunta-ja Hallintolain mukaisissa asioissa, ainoastaan ovat kysyneet neuvoa kesken kokouksen kokoustekniikkaan liityvissä asioissa kun heillä on hakusessa kokoustekniikkakin.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat kirjoitti:

    Ihan sama, vaikka ei aloita, korvauksiin Terveystalo on oikeutettu ja tässä maassa tämä kilpailutus on pyhä asia, eli kalliiksi tuli nämä hokkuspokkus temput kunnalle. Mutta kun tuon tason päättäjät valitsevat KJ:n paikalle kartanpiirtäjän, niin laskujahan siitä syntyy.

    Äänestä

  • kesämopo kirjoitti:

    Täytyy toivoa ettei hyvitysmaksu vaatimus mene läpi, esim. oikeudenkäynti kulut kunta maksaa....
    Aimolle kuuluisi paljon muutakin, paljon. ensinnäkin suuri kiitos Aimolle, on mies paikallaan ja tietoa on asioista ja asioiden hoidosta.
    Kunnassa on sattunut" paljon tänävuonna sellaisia kokouksia missä pöytäkirjat eivät vastaa kokouksen kulkua. On puuttunut eriäviä mielipiteitä, liitetiedostoja sekä on ilmesttynyt niitä ihmeen lisäselvityksiä mitä ei ole kokouksessa edes käsitelty.
    Jo esitetty esimerkki siitä mitä Ministeriölle vastataan oli menossa äänestykseen mutta neuvottelutuokio jälkeen KVPJ otti asian pois ja ilmoitti, että ei äänestetäkään ja
    vastauksen on lähettänyt Ministeriöön KJ kunnanhallituksen nimissä kuten Markkinaoikeuteen ja valitus KHO:n.
    Tarjousasikirjojakin on KJ muuttanut omin päin niin ettei sisällöstä tiedä kunnanvaltuutetut eikä kaikki hallituksenjäsenetkään.
    KJ:lla ja hallituksella yhdessä on ollut oikeus viilata tarjousasiakirjoja sopivammaksi mutta KJ on tehnyt muutoksia ihan ominpäin niihin(aten kaa).
    Siksi esim. valt.kok. KHPJ ei edes tiennyt kysyttäessä onko niihin tehty muutoksia ja vastasi: ei ole tehty ja KJ vastasi ensin saman mutta korjasi perään, että on tehty muutoksia mutta ei osannut kertoa mitä muutoksia. Aina ei edes KHPJ ole ollut ajantasalla KJ:n tekemisistä vaikka hommaa yhdessä ovat eteenpäin vieneet.
    Esim. tänä vuonna valtuuston kokouksissa KJ on käskyttänyt KVPJ:a lähes koko ajan kun on ollut kyse attendon tuomisesta K-mäkeen.
    Ei KJ & co Aimoa ole kuunnelleet kokouksissa Kunta-ja Hallintolain mukaisissa asioissa, ainoastaan ovat kysyneet neuvoa kesken kokouksen kokoustekniikkaan liityvissä asioissa kun heillä on hakusessa kokoustekniikkakin.

    poiketen asiallien ja asiapitoinen kirjoitus. Huolestuttavin piirre minusta koko sopassa on alusta tähän päivään asti ollut se, ettei enemmistön luottamushenkilöillä ole ollut pienintäkään hajua asioista joita ovat olleet hyväksymässä hetkeäkään miettimättä. On ihan sama keneltä luottamushenkilöltä kysyt päätöksien sisällöistä kukaan ei osaa vastata. Sellainen hallituksen ja valtuuston enemmistö meillä.

    Aasinsillan kautta pyhäjokiseudun tuoreimmassa artikkelissa (selänteen säästöt) yksi edellämainituista yllättäen kyseenalaisti selänteen säästöjä vaikka kukaan ei tänäpäivänäkään tiedä Attendon säästöistä muuta kuin sen, että niiden suuruus vaihteli reilusta 200 000€:sta oliko peräti 800 000€ ja lopulta noin 500 000€?? Ei poikkinaista sanaa yhdeltäkään enemmistön edustajalta vaan joulukuusta asti istuttu kokouksissa suut supussa ja kun Selänne tarjosi kalkkiviivoilla säästöjä joita kunta kipeästi tarvitsee johan suu aukesi..

    Äänestä

  • kesämopo kirjoitti:

    Täytyy toivoa ettei hyvitysmaksu vaatimus mene läpi, esim. oikeudenkäynti kulut kunta maksaa....
    Aimolle kuuluisi paljon muutakin, paljon. ensinnäkin suuri kiitos Aimolle, on mies paikallaan ja tietoa on asioista ja asioiden hoidosta.
    Kunnassa on sattunut" paljon tänävuonna sellaisia kokouksia missä pöytäkirjat eivät vastaa kokouksen kulkua. On puuttunut eriäviä mielipiteitä, liitetiedostoja sekä on ilmesttynyt niitä ihmeen lisäselvityksiä mitä ei ole kokouksessa edes käsitelty.
    Jo esitetty esimerkki siitä mitä Ministeriölle vastataan oli menossa äänestykseen mutta neuvottelutuokio jälkeen KVPJ otti asian pois ja ilmoitti, että ei äänestetäkään ja
    vastauksen on lähettänyt Ministeriöön KJ kunnanhallituksen nimissä kuten Markkinaoikeuteen ja valitus KHO:n.
    Tarjousasikirjojakin on KJ muuttanut omin päin niin ettei sisällöstä tiedä kunnanvaltuutetut eikä kaikki hallituksenjäsenetkään.
    KJ:lla ja hallituksella yhdessä on ollut oikeus viilata tarjousasiakirjoja sopivammaksi mutta KJ on tehnyt muutoksia ihan ominpäin niihin(aten kaa).
    Siksi esim. valt.kok. KHPJ ei edes tiennyt kysyttäessä onko niihin tehty muutoksia ja vastasi: ei ole tehty ja KJ vastasi ensin saman mutta korjasi perään, että on tehty muutoksia mutta ei osannut kertoa mitä muutoksia. Aina ei edes KHPJ ole ollut ajantasalla KJ:n tekemisistä vaikka hommaa yhdessä ovat eteenpäin vieneet.
    Esim. tänä vuonna valtuuston kokouksissa KJ on käskyttänyt KVPJ:a lähes koko ajan kun on ollut kyse attendon tuomisesta K-mäkeen.
    Ei KJ & co Aimoa ole kuunnelleet kokouksissa Kunta-ja Hallintolain mukaisissa asioissa, ainoastaan ovat kysyneet neuvoa kesken kokouksen kokoustekniikkaan liityvissä asioissa kun heillä on hakusessa kokoustekniikkakin.

    sille hokkaselle valtuusto antoi luvan tehdä muutoksia ominpäin sopimukseen jos hän siihen katsoo aihetta olevan tms. ja siitä on päätökset olemassa. Lisää valtaa hallinnon puolella vähän aikaa sitten antoivat vaikka ao:lle pitäisi määrätä huoltaja perään katsomaan mutta vielä kun lisää valtaa sille joka ei sitä osaa käyttää. Miten moni asia on kärjillä tällä hetkellä? Esimerkkinä vallankäytöstä ja mihin se on johtanut.

    Ja mitä korvauksiin tulee oli ne satasen tai miljoonan nekin hyvävelit maksattaa kunnalla myöntämällä itselle vastuuvapaudet. Sellaista vastuunkantoa meidän enemmistö harrastaa.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat kirjoitti:

    "Aimon paljastuksilla"?Jos unohdetaan sellainen pienen pieni asia ettei yksikään kilpailutukseen osallistujista koskaan aloita kärsämäen sote-palveluiden tuottajana..

    PS/Aimon tekemä valitus Kho aiheutti VN helpon, eli ko K-mäen Soten ulkoistus-yritys ajankohdan huomioden-ja sopimuksiin on VN mukaan laiton, kuin myös väärin marssitettu-ja edelliseen liittyen tehty kilpailutus tullenee Kho väli-päätöksen mukaan päätöksellä laittomaksi, em johdosta Terveystalon vaade kohdistuu perusteettomaan-ja on perusteeton.

    Äänestä

  • pv1 kirjoitti:

    mitäs vaikutusta silloin oli tähän prosessin etenemiseen persusten tekemällä valituksella???

    Äänestä

  • laiton? kirjoitti:

    mitäs vaikutusta silloin oli tähän prosessin etenemiseen persusten tekemällä valituksella???

    PS/Aimo-ja Raija oli alulle panijat, em suomennos-ja rautalankaa, jos Kämäkiläistä em PS ei olisi ollut kuntahallinnossa; Attella ois 10 miljoonan diili-ja siitä 50% veroparatiisiin

    Äänestä

  • sittajalle soppaa.. kirjoitti:

    Aimo pelastaa kaiken..ihan ja kaiken!!

    Absoluuttiseen tyhmyyteen enemmistössä ja kunnan johdossa ei löydy pelastusta ennen kunnallisvaaleja !!!!!!!

    Äänestä

  • voi voi kun kirjoitti:

    sille hokkaselle valtuusto antoi luvan tehdä muutoksia ominpäin sopimukseen jos hän siihen katsoo aihetta olevan tms. ja siitä on päätökset olemassa. Lisää valtaa hallinnon puolella vähän aikaa sitten antoivat vaikka ao:lle pitäisi määrätä huoltaja perään katsomaan mutta vielä kun lisää valtaa sille joka ei sitä osaa käyttää. Miten moni asia on kärjillä tällä hetkellä? Esimerkkinä vallankäytöstä ja mihin se on johtanut.

    Ja mitä korvauksiin tulee oli ne satasen tai miljoonan nekin hyvävelit maksattaa kunnalla myöntämällä itselle vastuuvapaudet. Sellaista vastuunkantoa meidän enemmistö harrastaa.

    Ei hokkasella ole ollut valtaa tehdä muutoksia sopimukseen ominpäin, siitä on päätökset olemassa.
    Muutokset jotka on tehty sopimukseen olisi pitänyt tehdä kunnanhallituksen kanssa
    yhdessä, ei erikseen.
    Eihän edes KHPJ tiennyt tehdyistä muutoksista kun siltä asiasta kysyttiin.
    Sopimuksen hän on kyllä allekirjoittanut tietoisesti, että asia on vireillä markkinaoikeudessa ja ilmeisesti hokkasen käskystä.
    Nyt näyttäisi siltä, että sopimuksen sisällön tietää kunnassa vain ja ainoastaan KJ ja KHPJ. voi olla, että myös 1.varaKHPJ:kin tietää sopimus sisällön koska hänelläkin on kunnan nimen kirjoitus oikeus.

    Äänestä

  • ei ei kun kirjoitti:

    ei laittomasta vastaa proo, vaan joka laittoman on tehnyt, tämä selvää

    Äänestä

siis KHO´kin on jo sanansa sanoitanut

Äänestä
  • Tarkennus asiaan, kyseessä on KHO:n välipäätös 23.6.2014/1987/1927/3/14.
    Korkein hallinto-oikeus antaa päätöksensä pääasiassa myöhemmin erikseen.

    Joten KHO:n markkinaoikeuden päätöksiä odotellessa- mitähän se KJ seuraavaksi keksii?

    .

    .

    Äänestä

..mukaansa ei ottaneet maahan kaukaisiin..
koht punertaa Marjan pihlajat
kuin sana niillä oiss
on atte lentänyt jo kauaass poiss
sade kylmin kyynelein lyö ikkunaan
syksyn sade kulkijaa piiskaa nyt niin

Äänestä

mukaansa atten mennet he ei
kauas paratiisin hedelmiin
isäinmaa
kun
kutsuu
aten askareetas kauas
taakseen nyt saa

Äänestä
  • yön usva väistyy
    varjot mustat sen
    nousuun auringon
    haipuu ne
    valo voima
    tien kirkastaen
    kulkijan askeleen
    ohjaten

    Äänestä

  • pv1 kirjoitti:

    yön usva väistyy
    varjot mustat sen
    nousuun auringon
    haipuu ne
    valo voima
    tien kirkastaen
    kulkijan askeleen
    ohjaten

    oi miksi oi miksi
    sä peltosi annat
    mitä sitten sä auraat
    onko helppo ollut paiväsi työt
    niinkö helpolla päiväsi raskaat
    myöt
    ikuisuusmatkalle Attea kunnioittaen

    Äänestä

  • pv1 kirjoitti:

    oi miksi oi miksi
    sä peltosi annat
    mitä sitten sä auraat
    onko helppo ollut paiväsi työt
    niinkö helpolla päiväsi raskaat
    myöt
    ikuisuusmatkalle Attea kunnioittaen

    yö hetken rauhaa toi
    aamu uudeksi päivän loi
    se raskasko lie
    uusi päiväkö se
    ei
    työ huolet poistaa
    tunnit hetkeksi toistaa
    aika vierivi elämän virtaan
    uuteen
    versovan pirtaan

    Äänestä

miksi ihminen kiirehdit suotta
lyhyt vetosi on narun nuotta
saalista haet
ahne on mieli
matkalla kiireisen
kaksin käsin hamuat sen
hei
herää
et lähttösi hetkellä
mitään sä perää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pv1 kirjoitti:

korkolain mukaan korot lisää miljoonan kahtapuolen.
Mutta mihin Terveystalon vaatimus perustuu, ilmeisesti perusteettomaan koska ko kilpailutus johon ko vaade nojaa on/oli väärin marssitettu-ja siten pohja pois, myös
VN-ja luultavasti myös Kho päätyy samaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu