Ökypaatin vesillelaskun kyylääminen satamassa. Ihan joka kesä!
Kuljin siitä ohi ja kauempaa katsottuna olisi paikalle kerääntyneen rahvaan määrästä päätellen voinut melkein luulla, että vähintäänkin jumala olisi päättänyt laskeutua taivaasta keskuuteemme, mutta ei nyt ihan sentään.
Oli jokseenkin huvittavaa tarkkailla ihmisten reaktioita. Itse lähinnä odotin, että se kippo olisi rysähtänyt maahan nosturikuskin ohjausvirheen vuoksi. SE olisi ollut spektaakkeli. Mutta ehkä sitten ensi kesänä...
Kuljin siitä ohi ja kauempaa katsottuna olisi paikalle kerääntyneen rahvaan määrästä päätellen voinut melkein luulla, että vähintäänkin jumala olisi päättänyt laskeutua taivaasta keskuuteemme, mutta ei nyt ihan sentään.
Oli jokseenkin huvittavaa tarkkailla ihmisten reaktioita. Itse lähinnä odotin, että se kippo olisi rysähtänyt maahan nosturikuskin ohjausvirheen vuoksi. SE olisi ollut spektaakkeli. Mutta ehkä sitten ensi kesänä...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Taejat olla katteellinen,kun nuin kyrsii.Anna laskee vesille puattiaan,eläkä toevo pahhoo.
Kateellinen p@ska on toi "Pyhä yksinkertaisuus". Eiköhän ökypaatin omistaja ole veneensä omillaan ostanut.
Missä sisälukutaito, teillä molemmilla?
Sitähän tuossa ihmettelin, että jotain veneen vesillelaskua keräännytään hämmästelemään kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Antaisivat työrauhan.
En myöskään toivonut pahaa, vaan loppuun oli laitettu sarkastisen humoristinen letkautus. Sille en mahda mitään, jos joku ei ymmärrä mustan huumorin päälle. Toisaalta, joidenkin mielestä huumorikaan ei saa olla mustaa. Ainakin rasistien keskuudessa se lienee kiellettyä.
Väännetään nyt vielä kerran rautalangasta: viesti ei ollut vittuilua veneen omistajalle, se ei ole minulta pois. Vinoilu kohdistui siihen ympärillä kyyläävään hölmöläisporukkaan.
Eli olit siis yksi niistä hölmöläis sakisra.
Kuten jo avausviestissä mainitsin, kuljin siitä ohi, eikä voinut olla huomaamatta paikalla vallinnutta massahysteriaa.
Se luetun ymmärtäminen...
"Itse lähinnä odotin, että se kippo olisi rysähtänyt maahan nosturikuskin ohjausvirheen vuoksi" - tällä ei ole mitään tekemistä sarkasmin tai mustan huumorin kanssa. Lähinnä vaikutat pahaa toivovalta ääliöltä.
Olisit mennyt kaukaa ohi, etkä jäänyt itse töllistelemään ja häiritsemään tapahtumaa.
Toiseksi, olisit jättänyt kertomatta tästä "hirvittävästä" tapahtumasta.
Veneitä lasketaan ja nostellaan satamissa yleensä keväisin ja syksyisin, ei ole
erikoinen uutistapahtuma. Lievä kateus paistaa runoilustasi.
Ei näillä sivustoilla kaikki lukijat edes tiedä, mitä on sarkasmi tai musta huumori,
joten niiden taakse on turha piiloutua.
"Ei näillä sivustoilla kaikki lukijat edes tiedä, mitä on sarkasmi tai musta huumori"
Huomattu on, juu...
Lukekaa vaikka Wikipediasta ensi alkuun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_huumori
Aika rankkaa arviota ja vähän uskomusoppiin viittaa tuo sinun "pahaa toivova".
Oletko alan harrastaja?
Jos olet, onnea valitsemallasi polulla...
Anteeksi, kun kauas alkuperäisestä, sinänsä kiinnostavasta aiheesta versoilee tämä.
Aika rankkaa arviota ja vähän uskomusoppiin viittaa tuo sinun "pahaa toivova".
Oletko alan harrastaja?
Jos olet, onnea valitsemallasi polulla...
Anteeksi, kun kauas alkuperäisestä, sinänsä kiinnostavasta aiheesta versoilee tämä.
Mainitsit nähneesi tapauksen ja näkeväsi tulevaisuudessa.
Olet siis hölmöläinen.
Tässä ketjussa tiivistyy hyvin savolainen kansanluonne.
Pohjaton uteliaisuus muiden tekemisiä kohtaan ja toisaalta jopa pahantahtoisuuteen yltävä kateellisuus.
Näyt itse vahtivan tuota tapahtumaa joka vuosi ja odotat innolla uutta kevättä!
Jumala kirjoitetaan ISOLLA alkukirjaimella.
Uskovaiset kirjoittakoon, minä en.
Ovathan uteliaita, jos varsinkaan ei ole muuta tekemistä.Tuskinpa ovat kovin kateellisia, saavat jopa intoa hankkia moisia vehkeitä itselleenkin. Olihan Iisalmen Sanomissakin juttu henkuilöistä, jotka käyvät torstaisin juna-aseman luona katsomassa Ponssen metsäkoneiden lastausta....
Kyllähän ökyily kiinnostaa tavallista rahvasta, ei siitä mihinkään pääse. Katsotaanhan sitä hullun kansan lailla Kauniita ja Rohkeitakin sen takia, koska rikkaiden elämästä ja sen omituisista sukuritsauskiemuroista ollaan kiinnostuneita. Ei Suomen ja Iisalmen ökyt ole sen onnellisempia, kuin me tavalliset tallaajatkaan. Suomen ökyistä tuo Seiska-lehtikin saa jokaiseen numeroonsa jos minkälaista tarinaa, yleensä negatiivista, mutta meistä tavallisista tallaajista vähemmän. Onhan tuo mukava asia, että Iisalmen sanomat on tehnyt jutun tavallisesta henkilöstä, joka on kiinnostunut metsäkoneiden lastauksesta. Eihän tuosta mitään irvittävää pitäisi löytää, työkoneiden lastaus juniin on VR:n arkipäivää?
Öky sitä, öky tätä, onnellisuus sitä, onnellisuus tätä... Täälläkin yksi noin 80 000 € vuodessa tienaava Iisalmelainen kirjoittelee lähes täysin remontoidussa omakotitalossaan tänne palstalle. Sanonpahan vain että onnellisuus ei ole rahasta kiinni. Aivan yhtä onnellinen olin kuusi vuotta sitten kun asuin vielä Petterinkulman vuokrakaksiossa.
Raha ei tuo onnellisuutta. Uusia "leluja" kylläkin, mutta aina haluaa parempaa. Autojen suhteen olen onneksi onnistunut pitämään itseni kurissa, tälläkin hetkellä ajan 90-luvulla valmistetulla perusautolla, joka on vielä ainakin toistaiseksi vienyt perille asti joka kerta. Kaikkea muuta turhaa uutta teknistä vimpainta on kyllä tullut hankittua, mutta eivät ne minun onnellisuuden tasoani nosta...
Tosi hyvät tulot ja hyviä periaatteita, jalat maassa.
Heh... ei noilla tuloilla ole asiaa ökyilemään.
Miksi sitten kyyläät. Ja joka kesä?