Kertokaapa vinkkiä noviisille hyvistä päristely pätkistä kajaanin lähialueilla sekä yleisemminkin kainuun alueella.
Hyvät moottoripyöräreitit ja mutkatiet kainuussa
Customilla baanalle
363777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ajappa vaekka vähän kontiomäestä pohjosseen, ja kohan tulloo risteös varttius, niin sitten sinne päen, ja vuan mennä niin pitkälle kun benssiinnii riittää, tankkoa vaekka rajakontissa lisseä, ja eiku urkkuo kohti novosibirskkie, siinä sulle aluksi lähiretkeillyö.
Ei täällä oikein mutkapätkiä ole. Koutaniemen lenkki jonkinlainen, mutta asvaltti ihan hirveässä kunnossa. Hyväjousisella kyykyllä menee ihan OK, mutta customilla voi olla aika pyllystä. Paltaniemen kierros lisättynä hannusrannalla myös jonkinlainen. Vaatii vain h*lvetinmoisen ylinopeuden, että tuntuisi edes vähän mutkaiselta. Yli 150 pitää olla vauhtia vähintään. Itellä on vähän väliä yli 180, kun tupettelee oikein huolella. Hirvivaara ihan tajuton!
Kuhmon suunta on hyvä, voi valita kahdesta reitistä toisen. Perillä voi rammarin viedä kamariin ja rentoutua.
Moni on löytäny tämän paikan, isot pyörät menee täällä, pitkissä jonoissa. Se on jytinää se.
Pieraise poka Ukkohallaan ja sieltä Paljakan kautta takaisin Kajaaniin. Ukkohallassa voi vaikka lounastaa...jos seon auki?
Ensi vkloppuna on Kuhmon Rompepäivät. Ajele sinne pohjoispuolen tietä ja tule eteläpuolen tietä takaisin. Pysähdy myös Sotkamossa taikka Vuokatinvaaran päällä. Aja rohkeasti vaaran päälle ajokiellosta huolimatta. Maisemat palkitsevat.
Ajele Paltamon kautta Manamansaloon ja tule Vuolijoen kautta takaisin. Tutki Manamansaloa tarkkaan. Huommaa, että paluumatkalla on lossi.
Ajele Kostamustien kautta Laahtaselle (Ristijärvi-Sotkamo tien varressa) ja käy myös Hiisijärvellä. Pyshdy Soråtkamossa jatai ajele Vukatinvaaran päälle.
Ajele Hyrynsalmelle ja siitä Puolangan suuntaan Hepokönkäälle. Palaa takaisin sillä Puolangalle ei kande mennä
Ajele Ristijärven Uvalle ja siitä Paltamoon. Pysähdy Karppalan myllylle. Huom, sorapätkä, jossa voit ajaa päivän enduron.
Ajele Puolangalle, sieltä Utajärjelle ja sieltä Vaalan kautta takas Puolangalle. Ei oo mitää hyväkuntoisia, mutta et helpolla nii mutkasia teitä löydä ku nämä Puolanka-Utajärvi ja Vaala-Puolanka.
Uvalle on öljysoratie, kuten periaatteessa Paltamoonkin, mutta aika kuoppainen, mutta ajettavissa customilla.
Saukkovaaralle kannattaa ajella ja ostaa makkarat alhaalta s-marketista, vaaran päällä on laavu makkaranpaistopaikkoineen Kainuun parhaalla näköalalla.
Mökkinaapuri varoitteli uvan tiestä ja ajettua tuli, ei kovinkaan kaksinen ollut. Ristijärvi-Puolanka ok, Puolanka-Paltamo loistokunnossa, asfalttityöt menossa osassa pätkää. Manamansalossa tänään paljon motoristeja liikkeellä ja mikä ettei näillä keleillä kelpaa päristellä. Saukkovaaralla pari kertaa pyörähdetty mutta polttopuut olisi pitänyt olla omasta takaa jos tulet olisi halunnut. Kaljapurkeista, nuotion rippeistä päätellen nuoriso hoitaa öiseen aikaan puiden polton. Raatteen museotie alkoi kiinnostaa, minkähän kuntoinen se on?
Pölisevä soratie.
Käväsehän parikymmentä kertaa Vimpelinvaaraalla edestakaisin yhteen putkeen niin rauhoitut.
Jyrkimmässä nousussa vielä mutkat suoriksi, niin hyvällä tuurilla voit saada extrakiksejä.
Ajele Koutaniemen ja Vuoreslahden kautta Vuolijoen tielle ja jatka siitä vuolijoelle taikka kiänny Kajaaniin. Tälläkin reitillä on soratietä, jolla voit kokeilla pyöräsi enduro-ominaisuuksia
Komiaholta Kirkkoahon kautta Raviradalle, on mutkaa ja mäkeä.
Leihunvaaran päällä vielä kääntymässä.
Moottoripyöräily on suomessa tylsää, Tampereen korkeuden pohjoispuolella. Hyväkuntoisia teitä alkaa olla enää vain kolminumeroisesta parempaan suuntaan. Custompyörällä ei ole mitään hauskaa. Hauskanpito näillä teillä tarkoittaa 200 - 300km/h nopeuksia, jossa touhussa riski terveydelle, ajo-oikeudelle ja taloudelle on sietämätön. Itse möin oman tähän tarkoitukseen soveltuvan laitteen hiljan pois juuri tästä syystä.
Moottoripyöräilyyn soveltuva tiestö löytyy tuolta päijänteen ympäristöstä, hämeestä, sekä saaristosta. Kainuulainen ei tee mopolla mitään. Pari kesää kun noita tässäkin ketjussa edellä mainittuja reittejä hinkkaa, lopahtaa kiinnostus koko harrastukseen nopeasti.
Otti ohjeista vaarin oppaaksi ja lähti Vaalan kierrokselle?
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/kaksi-loukkaantui-moottoripyoran-ulosajossa-vaalassa/669524/
Rapiat 150 kilsaa tuli tälle päivälle mittariin ja hyvin on tiellä pysytty, tosin matkanopeudetkin ovat olleet hyvinkin paljon rauhallisemmat kuin mitä, suositeltiin.
Kiire tappaa nautinnon myös moottoripyöräilyssä.
Nimenomaan! Suomessa ostetaan isokuutioisia pyöriä, koska näyttämisen halu on kova ja itsetunto matalalla. Niillä sitten pullistellaan vaikka ajotaidot voi olla ihan hakusessa. Pienemmälläkin pärjää!
Kainuun korkeudella jonkinasteinen enduro on on paras ratkaisu. Kustomilla ja kyykyllä tylsistyy äkkiä ellei sitten pyöri kylän pinnassa tai Jormuan ja Nuottijärven kioskien väliä patsastelemassa. Ovat parhaimmillaan parkissa. Sorateitä riittää lähiseudulla lähes loputtomiin ja niitä kattaa yrittää hyödyntää. Hienopieruille se ei tietenkään sovellu kun saattaa vielä kaupanjäjiltä olevat viikkaukset goretexissä kärsiä ja paikat pölyyntyä. Eikä siellä ole tietenkään yleisökään moto- ja nevamieheiä lukuunottamatta. Suosittelen kuitenkin.
Itselläkin meni 18 vuotta asian huomaamiseen.
Mistä se sinä tiedät mikä se kellekkin parhaiten sopii. Eiköhän jokainen valitse mieleisensä pyörän itselleen. Olet olevinaan kaikkitietävä. Näyt tietävän toisten itsetunnonkin :) pelle!
Mitkään reitit kun eivät ole täydellisiä niin varoituksen sana on aina paikallaan. Ja mitä Kainuun reiteistä puhe on niin pikitietä on vähänlaisesti mutta soraa sitäkin enemmän ja niillä hienoja paikkoja. Totta toki, ettei sinne kustomilla kannata mennä, tuli pari viikkoa sitten itsekin todettua kun yhtä nostelin pystyyn kunnon haisaiderin jäljiltä.
Nuohan on polkupyörille sopivia lenkkejä..
Pankaa vaan keltaset tvhliivit päälle koko porukka ja alkakaa ajaa niillä orientaalisilla tirisijöillänne ja pöhköenduroillanne garmiinejanne tuijottaen silmämunat pullollaan . Peltilaukusta jätevettä kulaus ja puolipäätä silmien eteen. P.S onhan tupenlämmittimet päällä kun on alle 25 celsiusta?
Mikäs nyt pännii? Menikö mopokortti vallesmannille vai ihanko vaimo kielsi motskarin oston?
Varmaan joku custom-kuski joka ei uskalla ajaa kuon oman kaupungin alueella voi olla noin katkera.
Paltamoa kohti ja siitä Puolangalle.Sieltä Utajärvelle päin ja kun tulee tienhaara oikealle (Ylikiiminki) kääntyy sille tielle.Mukavan mutkainen tie ja Oulua kohti, Oulusta Vaalaan josta Vuolijoelle päin. Manamansalon tienhaara vasemmalle,josta Alassalmen lossilla yli Oulujärven. Manamasalosta takasin kohti Paltamoa j.n.e.
Onko Kajaanin lähistöllä mitään hyvää reittiä enduroajoon? MIelellään laillinen sellainen...ei kiinnosta mennä laittomasti ajelemaan toisten metsiin vaikka selkeää polkua olisikin.
Ihan kelpo lenkki on kun pyöräyttää citymarketin parkkipaikalta pohjolankadun kiertoliittymän kautta takaisin citariin. Käypi sitten alkosta pullon ja lämmäyttää saunan.
Kajaanista etelään ennen Sonkajärveä on hyvä endurorata.
Kivimäessähän on enduroreitti...
Kontiomäki-sotkamo naapurinvaaran kautta 5/5
Kauppakadun ja eliittialue Onnela kun ajat läpi takarengas sutien koko matkan niin siinä on tekemistä.