Mennyt maailma

Eipä nyt tuohon minun sepustukseeni kovin tarttua, aattelin, että itekullakin on tärkeitäkin aikoja, jaksoja, joilla on ollut jotain enempää merkitystä. Tässä minulla oli niin täyteläistä aikaa tuossa kirjoittamassani, sekä iloa että surua. Mutta tarkoituksena ilmeisesti irtaantua kaikesta vanhasta, olihan se Virosta tulo juuri takana, tarkoitus saada uutta voimaa uudelle tielle. Mitä jos oisin jäänyt poterooni potemaan, oisinkohan täällä paukauttelemassa juttuja, mitä sattuu.

Elämänsä kudelman, olkoon se ihmisten silmissä vaikka räsymatto tai hienointa damastia, rytmiikan näkee vasta jälkeenpäin, ja sekavaltakin tuntuvat asetelmat asettuvat siihen selviksi kuvioiksi. Olen kutonut muutaman räsymaton kangaspuissa , leikannut kuteet vanhoista vaatteista ja liinavaatteista. Niissä kaikissa on molemmat päät samanlaiset, yksiväriset leveät rauhalliset raidat. Keskellä tummien ja kirkkaiden sävyjen yhdistelmiä, leveitä raitoja, joka toisessa tumma pääväri, joka toisessa vaalea. Mutta jokaista vaaleaa ja tummaa osiota raidoittaa ohuesti hyvin kirkkaat värit, kuten vanhoja marimekon verhoja, 70-luvun selkeitä oransseja ja vihreitä. Olenkin sukkulaa heittäessäni , pirtaa paukuttaessani ja viriötä polkiessani ajatellutkin kutovani siihen elämääni.

Rudolf Steiner jakaa lapsen kehityksen 7-vuotiskausiin : tahdon, tunteen ja ajattelun heräämisen kausiin. Elinkaaren jaot nuoriin, nuoriin aikuisiin , keski-ikäisiin, vanhoihin jne. ovat aika keinotekoisia, ja rajat näyttävät liukuvan ylöspäin. Kuka on oikeastaan vanhus, ja milloin keski-ikä alkaa ja loppuu.

Olen aikaisemmin tehnyt paljon suunnitelmia, ihan konkreettisesti listannut asioita paperille esim. 5-vuotistavoitteiksi. Ehkä niillä on ollut taipumus toteuttaa itseään, toisaalta hyvin tavanomaisia asioita tavoittelin ja sain. Olen piirtänyt myös aikajanoja, rytmittäen elämän kulminaatiopisteisiin, koulutuksen, avioitumisen, lasten syntymän, työuran ym. mukaan. Hyvin tärkeitä minullekin on ollut asuinpaikat ja naapurustot, etenkin koska olen ollut hyvin paikallani kauan pysyvää sorttia. Tätä itse suunniteltua ja rakennettua kotia en tahtoisi enää koskaan jättää, tänne olen juurtunut kuten rakkaat puutarhan kasvinikin, ja seudun ihmiset sydämelleni ottanut.

Eläkkeellä olon aikana olen itseeni tutustunut aina vain paremmin. Lapsenlapsista nuorinkin aloittaa koulun, enää ei mummi ole niin tarpeellinen käytännön asioissa, tuntuvat nuo nuoret perheet hyvin asiansa hoitavan, minä voin tavallaan rentoutua. Vaikka äiti on aina huolehtiva äiti, se taitaa olla naisen rooleista pitkäikäisin, enkä voisi kuvitella, että tulisin joskus lasteni hoivaamaksi. Avioliiton kaudet ovat tietysti luku sinänsä, mutta nyt lopetan niinsanotusti hyvän sään aikana, koska liittoon kuuluu kaksi , voisi tulla liian yksipuolinen näkemys. :)

Miten kaunis heinäkuun päivä alkamassa tänäänkin, 34 vuotta sitten kuopus oli maailmaan tuloillaan ja syntyi ruusujen kukkiessa sunnuntaiaamuna.

Kun jäin eläkkeelle minulle tuli pakonomainen halu muuttaa eikä siihen onneksi paljon aikaa tuhraantunut, jo kuukauden päästä nautin päivisin torielämästä ja päiväkahveista torilla siellä kahviteltassa oli aina mielenkiintoisia keskusteluja.
Päivisin pitkät lenkin Malmin laajoilla pelloilla jossa päivittäin voin seurata laskuvarjohyppääjiä, joskus muodostelmassa kuin kuviokelluntaa.
Opin pian 'vapauteen' ja ympyrät suurenivat päivittäin, Kauppatori, Itäkeskus, Forum kaikkine mielenkiintoisine liikkeineen jne.
Oli suurta 'juhlaa' liikkua yksin omissa ajatuksissa omien mielijohteiden viemänä, työssä kun oli aina ihmisiä ympärillä, oli nyt vapaus kuin lahja jota sai ihailla ja josta voi nauttia mielin määrin.
Mökilläkin viihdyin yksin pitkiä aikoja, kunnes poikani lapset kasvoivat mökki-ikäisiksi, siitä sitten alkoin monet retket ja matkat lasten lasteni kanssa ja paluu ihmisten pariin ;-)).

Paljon on tälläkin hetkellä meneillään ja 'sisärengas' tämä mummojen ja isomummojen oma ruokailusta-kahvittelusta ja etenkin keskusteluista nauttiva piiri, kokoonnumme muutaman viikon välein kuin Martat ikään, ja tämä kuukausi on elettävä ilman tapaamista, olemme kesälomalla.

Eilen ajelin mökille, enkä viihtynyt siellä kuin hetken menin Karkkilaan syömään se mökkielämä ei ole enää minun juttu, soitin lapsilleni kerroin mökkikuulumiset.

Näin se käy, iän asettaessa luonnolliset rajat. Kesämökin myynti vain vapautti minutkin liiallisesta vastuusta , mutta iloinnut olen ihmissuhteiden säilymisestä siltäkin 17 vuoden ajalta.

Paljon olen minäkin ottanut elämäni suuntaa omiin käsiini. Noin 4 kymppisenä oli jo oma tieni selvillä, ja sillä aavalla seilaan edelleen tässäkin elämänvaiheessani.
Johtotähti on tarvittaessa osoittanut suunnan, ohjannut elämän laeista kapinoivan, edes hetkeksi tyyneen suvantoon.

Ketjun luettuani tuli mieleeni miten paljon oli kaikkea touhua, ääntä ja virikkeitä, nyt kun lapset ovat jo nuorinkin pian 18 siis aikuisia, heillä on oma elämän muodostaminen uuden oppimiset.

Kesämökillä olin aina lasten kanssa, mielenkiintoa riitti ja olin helppo houkuteltava, kelluntaliiveillä monesti menimme hakemaan kaisloja ja lumpeita, niistä sai tehtyä kaikenlaista ja lummekaulakoru piti aina joka aamu tehdä.
Saunassa kylmävesiastiassa kellui aina lumme tai pari, minusta lumpeenkukka on maailman kaunein, lootus eroaa vain väriltään, ja tietysti lapset olivat samaa mieltä.

Nyt lähden mustikoita etsimään joko lienevät kypsiä, kun tuo jalkakin alkaa jo toimimaan.

Kyllähän tähän lähempänä kahdeksaa- kuin seitsämääkymmentä vuotta eläneellä jo on kertynyt monenmoisia mutkia ja kokemuksia elämässä. Jälkeenpäin tulee ikäänkuin järjestäneeksi ne mappeihin ja tarkasteltava niitä. Luonteeni mukaan aika näyttää kullanneen muistot, hyvät ovat päälimmäisenä.

Suurin muutos elämässäni oli kun yhdeksän kotiäitivuoden jälkeen opiskelin itselleni ammatin. Nuorin lapsi oli alle nelivuotias ja vanhin koulussa ensimmäisellä luokalla, keskimmäinen siinä välissä.
Kolme vuotta oli aikamoista haipakkaa, erikoistoistumiseen meni vuosi pari vuotta myöhemmin.

Kai sen elämän piti niin mennä, kymmenen vuoden jälkeen siitä olin jo leskivaimo. Olipa hyvä että oli ammatti ja virka. Ajokorttikin piti ajaa, kun ei ollut kuskia enää ja opetella kodin teknilliset hommat. Hyvä työkalupakki minulla on. No onhan nuo pojat autelleet.

Lasten nuoruusajan myllerrykset ja itsenäistymisetkin siinä menivät joten kuten ilman kumppanin tukea.
Oli sekin tilanne kun lapset lensivät kotoa ja minä jäin 114m2 asuntooni yksin. Kova homma oli siihen aikaan sitä myydä, mutta onnistuin lopulta mieleiseni kodin saamaan

Tuli aika että oli mahdollisuus matkustella lomilla ulkomaille, parhaimpina aikoina jopa pari kertaa vuodessa.
Ihan hyvä aika tämä eläkkeellä olokin on. Vanhenemisen kanssa olen oikein sinut enkä kapinoi. Kiitän jokaisesta terveestä päivästä. Sairauksista huolimatta ihminen voi tuntea terve olevansa.
Nämä aloitukset elämästä ovat hyviä, onhan aihe meille yhteinen. Lisäksi arvostan paljon meidän palstatuttavuutta, jota palstalla tutuiksi tulleet ihmiset nikkeineen edustavat.

Minusta tuntuu, että aika menee eteenpäin nyt nopeammassa tempossa kuin ennen.
Johtuisko siitä, että itse on hidastunut. Olen lenkkeilyllä yrittänyt pitää liikuntaa edes voimissaan.
Nyt se on kävelyä, mutta muistan ne pitkät juoksukilsat muinoin,
eikä edes väsynytkään.
Olen tyytyväinen elettyyn elämään, ainahan sitä jos suurennuslasilla rupeaa etsimään, niin jotain voisi muuttaakin.

Mutta "eilinen päivä on mennyt, huomista ei vielä ole, eläkäämme nyt" täysin rinnoin!

Voi hyvänen aika, ihan hurmoksissa tässä, seurasin niin mukana ollen, intensiivisesti tuon ohjelman Poski poskea vasten. Nyt on pää ihan sekasin taas.
Areenalta tietysti voi kattoo, jos haluaa. Reijo Taipalekin oli siinä laulamassa.

Kun joutuu nuorena eläkkeelle, on aikaa miettiä elämän huomisia, mutta eivät ne huomiset kovin onnellisia olleet.
Uuden elämän opettelua, puolison menetys, vuosien tyhjä elämä ja kaikki mahdolliset oireet joita ahdistunut olo nosti pintaan.

Muutto pois, uudet ystävät, ihan uusi elämä. Ahdistukset hävisivät, päivät muuttuivat valoa antaviksi.
Nyt on ystäviä joille menneisyyteni ja menetykseni ovat aivan tavallista elämää. Heille ei tarvitse selittää kuinka ja mitä tapahtui, elän tässä hetkessä, onnellisena siitä, että olen osannut pyyhkiä surut pois, yritän vielä unohtaa, onnistunko, en tiedä.
Rinnassa pakottavaa ikävää ja tuskaa ei mikään lääke paranna.
On olemassa kaltaisiani ihmisiä, ilman nimeä, ilman osoitetta, mutta ihmisten keskellä hyväksyttynä ja rakastettunakin. Olen olemassa heille, menneisyydelle kuollut.
Ei elämä ole pelkkiä hyviä muistoja, vaikka niitäkin on. Toinen ihminen voi tehdä toisen elämästä helvettiä.
Tänäänkin on hyvä päivä minulle, ruokaa ja rakkautta, muuta en kaipaa.

Hieno kirjoitus.