Otsikko = Tätä mä olen pyöritellyt. Oikeastaan koko ajan. Se on tullut aina välillä vastaan. Miettinyt sitä, mutta sitten taas ohittanut sen. En ole saanut siitä kunnolla kiinni.
Nyt musta tuntuu, että jäljillä ollaan.
Yksi iso asia.
Ja kaikki mikä siihen liittyy.
Nyt musta tuntuu, että jäljillä ollaan.
Yksi iso asia.
Ja kaikki mikä siihen liittyy.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tän takia mulla on myös ollu tämä ikävä.
Ja asiat on menny niin hankaliksi.
Avaisitko lisää?
Siis.
Mä haluaisin tasavertaisen kumppanin. Tasavertaisen suhteen, jossa molemmat eivät hae toisistaan mitään, mitään... Niin. Millä sanalla sitä kuvailis? Yksi sana ei riitä.
Että ei roikuta. Että ei tukahduteta. Että ei etsitä siitä toisesta jotain sellaista, joka voisi ns. korjata jotain. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuettas tai seisottais rinnalla, jos on vaikeaa. Nimenomaan, seisotaan rinnakkain. Siinä ois yksi hyvä sana.
Ja olen miettinyt, että haenko itse juuri jotain korjaajaa, turvaajaa?
Se on estänyt osaltaan ilmaisemasta/näyttämästä tunteita toiselle.
Voi hitsinpimpula. Miten mää voisin sulle selittää asioita???
Niin, voihan se olla, että etsii turvattomalle lapsuudelleen, joka jatkui turvattoman puolison kanssa jotain sellaista, mitä ei koskaan voi löytää toisesta ihmisestä. Rikkoo vaan itseään suhde suhteelta hakiessaan sitä puuttuvaa turvaa, henkistä turvaa, kun suhteet menee poikki ja pettymykset vain kasaantuu.
Tuleeko sitä koskaan miettineeksi, että myttyyn menneet suhteet voivat johtua siitä, että oli esim. alkoholistiperheen lapsi ja myöhemmin omissa parisuhteissa se sama kierto ikäänkuin jatkui eli jostain syystä haki itselleen vääränlaista johtuen kokemuksistaan, ikäänkuin piilotajuisesti. Kyllä olen sitä mieltä, että aika vahva täytyy ihmisen olla, jos pystyy jo nuorella iällä hahmottamaan elinympäristönsä ongelmat niin, että pystyy ne omalla kohdalla muuttamaan toisenlaiseksi, kun ei sitä taida vanhanakaan.
Jos olisi tarpeeksi viisautta, niin ensin paikkaisi sen oman turvattomuuden kuntoon ja eheytyisi, niinkuin muotisana kuuluu ja vasta sitten aikojen päästä rakastuisi johonkin turvalliseen ehdokkaaseen ja huom. ei etsisi itselleen sielunkumppania, vastakappaletta, vaan antaisi rakkauden tulla, niin ei enää ehkä särkisi itseään alituiseen.
Juuri tuollaisen olen itse kokenut, rakastumisen siis, ja se oli uskomattoman ihana tunne. En siis etsinyt itselleni jotakin tiettyä tyyppiä tietyin kriteerein. Ja huom. molemmat olimme vapaita ja siksi se niin ihana tunne olikin, kun ei tarvinnut salailla, vaan voi alkaa tutustuttamaan omiin kavereihin ja sukulaisiin. Rakkaus siis toiseen kaikkine karvoineen vei mennessään, kun ei vaatinut, eikä pyytänyt toiselta mitään, antoi rakkautta ja sai takaisin.
Sellainen olisi tervettä, joo. Onnea matkaan.
Itse tajusin, että olen löytänyt vertaiseni, älyllisesti, vihdoinkin. :)
Ai :(
tuota minäkin etsin..tai kaipaan. Ihan miten vaan.
Yksinkin on hyvä mutta tasajalkaa jonkun kanssa olisi mielenkiintoisempaa.
En halua istua yxin keinutuolissa vuoskymmenien päästä.