Pedofiliasta

Hei, voisitteko lopettaa nuo oksettavat jutut pedofiliasta. Täällä on inhottavia porno-otsikoita-ja kirjoituksia pedofiliasta, kertakaikkiaan puistattavia ja kuvottavia.

Tarkoitan juuri teitä irvileukoja ja pilkkaajia.

Sitten kerron omat kokemukseni asiasta. Olen tullut vanhoillislestadiolaisuuteen teini- ikäisenä yhteisön ulkopuolelta epäuskoisesta maailmasta.
Minulla on lapsuususkovainen ystävä, kotoisin maallikkosaarnaajan suurilapsesta perheestä. Meille molemmille tämä pedofilia-asia tuli totaalisena järkytyksenä ja niin tuli varmaan suurimalle osalle uskovaisista.

En tosiaankaan ole pumpulissa kasvanut, mutta olin jossakin ruususen unessa asian suhteen: luulin, että koko maailmankaikkeudessa on korkeintaan muutama niin kieroutunut ja läpimätä yksilö, joka ylipäätään voi olla pedofiili, mutta erehdyin. Sekin tuli täytenä järkytyksenä, kuinka paljon maapallolla on pedofiliaa, siis kuinka yleistä se onkin-, muuallakin kuin vanhoillisuudessa.

Meitä kaikkia ei kuitenkaan pitäisi oikeuden ja kohtuuden nimissä leimata pedofiileiksi. Voi olla että tämä asia on horjuttanut tosi paljon monien uskoa.
Ja täysin ymmärrettävästi kylläkin, saattanut meidät aivan hirvittävään valoon, eikä asiassa ole yhtään mitään puolusteltavaa. Asia on käsittämätön, vielä käsittämättömämpää minulle on se, että pedofiileillekin kuuluu Jumalan armo, se tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta, mutta enhän minä ole Jumala.

Edellyttää tietenkin sitä, että tällaisia syntejä tehneen on tehtävä totinen katumus ja parannus synneistään ja häivyttävä vaikka autiolle saarelle, jos ei kykene pitämään näppejään erossa lapsista-tai sitten munat poikki. Olin vihainen SRK: lle, kun sieltä ei tultu viipymättä vastaamaan julkisuuteen, jota ainakin itse odotin. Sitten eläydyin asiaan näin: jos itse olisin ollut SRK: ssa ja kun asia olisi tullut tietooni, olisin ollut täysin järkyttynyt, kuin öö aapisen laidalla ja ensiksi ihmetellyt että mitä minä osaan aivan heti tähän asiaan sanoa? Miettikää itse, jos olisitte olleet samassa tilanteessa. Olisin kuitenkin tehnyt niin, että mennyt pikimmiten julkisuuteen ja kertonut, että asia tuli meille täytenä järkytyksenä ja asiaa selvitetään. Ja eiköhän tässä asiassa se uhri ole ensin tärkein lähimmäisenrakkauden nimissä, jolle pitää antaa viivyttelemättä kaikki apu, tuki ja turvallinen ympäristö ja pitää huolta ettei asia toistu? Antaa kaikki apu, myös hengellinen apu. Mutta miten tässä asiassa pystyy antamaan hengellisen avun, siinäpä pulma? Osaako joku kertoa meille muillekin?

Yleisesti ottaen, pedofilian tultua julki ja se, kuinka yleistä tämä on muuallakin, joka ikinen vastaantuleva äijä-olipa hänen maailmankatsomuksensa mikä hyvänsä, rupesi symbolisoimaan minulle potentiaalista pedofiilia. En halua ajatella enää kenestäkään miehestä niin, enkä katsoa heitä pedofiileina, mutta meidän kaikkien pitää suojella heikoimpia, aivan ennen kaikkea lapsia ja nuoria. Minäkin, vaikkakaan en ole pedofiili, syyllistyn joka päivä syntiin, jos en aina teoin, niin sitten tiedostamattani. Jo pahat ajatuksetkin ovat syntiä.
Tällaisia me ihmiset olemme-läpeensä turmeltuneita, aivan kaikki ja tämä perustuu Raamattuun. Kaikki olemme täysin kelvottomia ja yksikään ihminen ei pääse taivaaseen ilman Herran Jeesuksen Kristuksen sovitustytötä.

Please, säästäkää tämä foorumi, ihmisyyden nimisssä pornojutuilta, iljettää syvästi. Muutoin kyllä mielestäni pedofiliasta voi keskustella, mutta asiallisesti ja rakentavasti, joka auttaa ja rakentaa lasten hyvinvointia, suojelee lapsia, sekä auttaa ja rakentaa kaikkia muitakin ihmisiä, sekä uskovaisia että epäuskoisia.

Miljoonat kiitokset Sinulle, Johanna Hurtig. Teit sankarityön meille ja ihmiskunnalle.
1084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ten hurttajohannaa auttaa viimeisellä tuomiolla?

Äänestä
  • Kun katselee tai lukee noiden helluntailaisten, esim melperin ja sen toisen version klovni Kesiin aivopieruja palstalla, niin helposti herää kysymys, että epäonnistuiko Jumala ihmisen kohdalla ja Hänelle sattui joku suunnitteluvirhe? Toki, on muutki, mutta jotenkin tuossa kaksikossa kulminoituu ihmisen loputon ahdistus ja kärsimys, hirvittävä tuska ja siitä kärsii eniten ympäristö. Narsismia.

    Ihminen on kummallinen, paitsi että usein ihminen kärsii, mutta kaksinverroin aiheuttaa kärsimystä toisille, jopa viattomille lapsille.

    Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.

    Nosto alhaalta:

    Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

    Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

    Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

    Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa

    Äänestä

Oliko tuo vastauksesi rakentava?

Äänestä

P. S. Tiedän yhden pedofiilin. Hän ei asu paikkakunnallani, ei ole puhuja, mutta hän oli veljeni perheen ystävä. Kun asia paljastui, veljeni ei enää voinut sietää häntä.

En minäkään. Kierrän hänet mieluiten kaukaa.

Että voi tässä käydä näinkin.

Niin pedofiilit: turha yrittää tulla kerjäämään mitään ymmärtämystä tai myötätuntoa tekojenne johdosta.

Tietenkin, jos olette tehneet parannuksen, Jumalan armo kuuluu teillekin.

Joillekin meille voi silti olla hyvin vaikeaa olla enää missään tekemisissä kanssanne. Ei mahda mitään.

Äänestä

Loppuu puhuminen täällä kun VL:llät johtajista alaspäin eli kaikki tuomitsevat pedofilian tyrkästi ja ilmoittavat viranomaisille, ei anteeksi antoja ei upottamisia

Äänestä

"Sitten eläydyin asiaan näin: jos itse olisin ollut SRK: ssa ja kun asia olisi tullut tietooni, olisin ollut täysin järkyttynyt, kuin öö aapisen laidalla ja ensiksi ihmetellyt että mitä minä osaan aivan heti tähän asiaan sanoa? Miettikää itse, jos olisitte olleet samassa tilanteessa."

Valitettavasti totuus on, etteivät pf-asiat ja pedofilian laajuus tulleet SRK:lle yllätyksenä. Yllätys ja järkytys SRK:lle oli vain se, että asiasta alettiin puhua ja kirjoittaa julkisuudessa JH:n julkaiseman tutkmuksen jälkeen SRK:n peittelyistä, salaamisista ja uhkailuista huolimatta.

Äänestä

Ei lopeteta.

Äänestä
  • Just niin. Syytä onkin puhua, mutta asiallisesti ja rakentavasti.
    Jooko?

    Jos asia varsinkaan ei ollut yllätys, erittäin hyvä että siitä puhutaan.
    Tosin lastensuojelussa ja pedofilian kitkemisessä maapallolta ei päästä puusta pitkälle,
    jos ei keskustella ihmisiksi.

    Eikä tässä kyllä auta ihmisten parjaaminenkaan, vaikka kuinka vihaksi pistäisi.

    Äänestä

  • lestadiolainen7 kirjoitti:

    Just niin. Syytä onkin puhua, mutta asiallisesti ja rakentavasti.
    Jooko?

    Jos asia varsinkaan ei ollut yllätys, erittäin hyvä että siitä puhutaan.
    Tosin lastensuojelussa ja pedofilian kitkemisessä maapallolta ei päästä puusta pitkälle,
    jos ei keskustella ihmisiksi.

    Eikä tässä kyllä auta ihmisten parjaaminenkaan, vaikka kuinka vihaksi pistäisi.

    Tarkennan vielä, että ei tässä varmaankaan auta SRK: n jne. morkkaaminen, vaan se, mitä pitäisi tehdä, ettei yhteisössämme tulisi olemaan enää ainoatakaan pedofilian uhria.

    Äänestä

  • lestadiolainen7 kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että ei tässä varmaankaan auta SRK: n jne. morkkaaminen, vaan se, mitä pitäisi tehdä, ettei yhteisössämme tulisi olemaan enää ainoatakaan pedofilian uhria.

    Käytännönläheisintä tietenkin olisi soveltaa Hammurabin lakia:
    puhkaista silmät, katkaista kädet ja munat.

    Loppuu kyllä pedofilia.

    Muistuupa mieleen Jeesuksen sanat, jotenkin näin: jos silmäsi viettelee sinut, puhkaise se, parempi elää silmäpuolena kuin joutua helvettiin, jos kätesi viettelee sinut, katkaise se, parempi elää käsipuolena kuin mennä helvettiin, jne.

    Sanatarkasti en muista, mutta perimmäinen ajatus on tämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lestadiolainen7 kirjoitti:

Hei, voisitteko lopettaa nuo oksettavat jutut pedofiliasta. Täällä on inhottavia porno-otsikoita-ja kirjoituksia pedofiliasta, kertakaikkiaan puistattavia ja kuvottavia.

Tarkoitan juuri teitä irvileukoja ja pilkkaajia.

Sitten kerron omat kokemukseni asiasta. Olen tullut vanhoillislestadiolaisuuteen teini- ikäisenä yhteisön ulkopuolelta epäuskoisesta maailmasta.
Minulla on lapsuususkovainen ystävä, kotoisin maallikkosaarnaajan suurilapsesta perheestä. Meille molemmille tämä pedofilia-asia tuli totaalisena järkytyksenä ja niin tuli varmaan suurimalle osalle uskovaisista.

En tosiaankaan ole pumpulissa kasvanut, mutta olin jossakin ruususen unessa asian suhteen: luulin, että koko maailmankaikkeudessa on korkeintaan muutama niin kieroutunut ja läpimätä yksilö, joka ylipäätään voi olla pedofiili, mutta erehdyin. Sekin tuli täytenä järkytyksenä, kuinka paljon maapallolla on pedofiliaa, siis kuinka yleistä se onkin-, muuallakin kuin vanhoillisuudessa.

Meitä kaikkia ei kuitenkaan pitäisi oikeuden ja kohtuuden nimissä leimata pedofiileiksi. Voi olla että tämä asia on horjuttanut tosi paljon monien uskoa.
Ja täysin ymmärrettävästi kylläkin, saattanut meidät aivan hirvittävään valoon, eikä asiassa ole yhtään mitään puolusteltavaa. Asia on käsittämätön, vielä käsittämättömämpää minulle on se, että pedofiileillekin kuuluu Jumalan armo, se tuntuu suorastaan epäoikeudenmukaiselta, mutta enhän minä ole Jumala.

Edellyttää tietenkin sitä, että tällaisia syntejä tehneen on tehtävä totinen katumus ja parannus synneistään ja häivyttävä vaikka autiolle saarelle, jos ei kykene pitämään näppejään erossa lapsista-tai sitten munat poikki. Olin vihainen SRK: lle, kun sieltä ei tultu viipymättä vastaamaan julkisuuteen, jota ainakin itse odotin. Sitten eläydyin asiaan näin: jos itse olisin ollut SRK: ssa ja kun asia olisi tullut tietooni, olisin ollut täysin järkyttynyt, kuin öö aapisen laidalla ja ensiksi ihmetellyt että mitä minä osaan aivan heti tähän asiaan sanoa? Miettikää itse, jos olisitte olleet samassa tilanteessa. Olisin kuitenkin tehnyt niin, että mennyt pikimmiten julkisuuteen ja kertonut, että asia tuli meille täytenä järkytyksenä ja asiaa selvitetään. Ja eiköhän tässä asiassa se uhri ole ensin tärkein lähimmäisenrakkauden nimissä, jolle pitää antaa viivyttelemättä kaikki apu, tuki ja turvallinen ympäristö ja pitää huolta ettei asia toistu? Antaa kaikki apu, myös hengellinen apu. Mutta miten tässä asiassa pystyy antamaan hengellisen avun, siinäpä pulma? Osaako joku kertoa meille muillekin?

Yleisesti ottaen, pedofilian tultua julki ja se, kuinka yleistä tämä on muuallakin, joka ikinen vastaantuleva äijä-olipa hänen maailmankatsomuksensa mikä hyvänsä, rupesi symbolisoimaan minulle potentiaalista pedofiilia. En halua ajatella enää kenestäkään miehestä niin, enkä katsoa heitä pedofiileina, mutta meidän kaikkien pitää suojella heikoimpia, aivan ennen kaikkea lapsia ja nuoria. Minäkin, vaikkakaan en ole pedofiili, syyllistyn joka päivä syntiin, jos en aina teoin, niin sitten tiedostamattani. Jo pahat ajatuksetkin ovat syntiä.
Tällaisia me ihmiset olemme-läpeensä turmeltuneita, aivan kaikki ja tämä perustuu Raamattuun. Kaikki olemme täysin kelvottomia ja yksikään ihminen ei pääse taivaaseen ilman Herran Jeesuksen Kristuksen sovitustytötä.

Please, säästäkää tämä foorumi, ihmisyyden nimisssä pornojutuilta, iljettää syvästi. Muutoin kyllä mielestäni pedofiliasta voi keskustella, mutta asiallisesti ja rakentavasti, joka auttaa ja rakentaa lasten hyvinvointia, suojelee lapsia, sekä auttaa ja rakentaa kaikkia muitakin ihmisiä, sekä uskovaisia että epäuskoisia.

Miljoonat kiitokset Sinulle, Johanna Hurtig. Teit sankarityön meille ja ihmiskunnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu