Kateellisia "kavereita"ko?

Ihminenminä

Olen nyt kahden ex-kumppanini kohdalla törmännyt tälläiseen ja yhden kaverin. Sen ymmärrän että ollaan kateellisia kaverin seurustelukumppanille, joka saa kaverin jakamattoman huomion. Ensimmäinen tälläinen tuli esiin lapseni isän kanssa, jonka naispuoleinen kaveri paukautti päin naamaa, että nykyään ex-mieheni on enemmän kaveri hänelle kuin minä. Ok, en edes pahemmin pitänyt tästä naisesta, joka selän takana haukku ja piti juorukerhoa asioistani. Nyttemmin tuli taas esiin asia, kun ihan ensimmäinen poikaystäväni kuoli, olimme siinä kohtaa ystäviä (eronneet jo aiemmin) ja omaiset kutsuivat hautajaisiin lähimmät ystävät. Tästä on aikaa yli 5 vuotta, niin eräs exäni "paras" ystävä, kyseli miksi en lupauksestani huolimatta ilmoittanut hänelle hautajaispäivää ja oli siitä pahoin mielin. En voinut sanoa että anteeksi mutta vainajan perhe ei halunnut kutsua tätä "kaveria", joka käytti vain vainajaa hyötymistarkoituksessa kaverina, lainasi rahaa eika maksanut takaisin etc. Ilmoitin etten tiennyt ettei häntä ollut kutsuttu, eikä se minun tehtäväni ollut kutsua häntä vieraana toisen hautajaisiin. Tämäkin kaveri paukautti, että hän oli enemmän tämän vainajan kaveri kuin minä. No hän näkee asian niin, minä sentään seurustelin tämän edesmenneen kanssa yli 5 vuotta ja loppuvuodet olimme hyviä ystäviä. Tämä jälkimmäinen asia kyllä laittoi harmittamaan, kun ei voi mennä sanoa tälle "kaverille" mitä mieltä se vainaja oli aikanaan asiasta.

Miksi aikuiset ihmiset voivat edes päästää suustaan tuollaista, että joku on enemmän kaveri jollekkin muulle. Ihan lastentarha juttuja.

0

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2195
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        64
        801
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        706
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        511
        698
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        595
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        570
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe