Jumala on antanut meille hienoja säitä. Auringon paistetta ja mukavaa kesätuulta. Ottakaamme ilo tästä irti. Etenkin jos olet lomalla, voit nauttia täysin siemauksin kesäilmasta.
Hyviä ajankulutustapoja tällaisille kauniille ilmoille voi olla mm.
- purjeveneily
- sup-lautailu
- polkupyöräily
- juokseminen
- vesihiihto
- ja kaikki vesilajit, kuten uinti, vesikävely jne!
Voit kuluttaa aikaa myös kaveriesi kanssa piknikillä. Lukea lehteä ja kirjoja. Kuunnella kesäseuraradiota nurmikolla. Voit myös vain olla. Kodin siivouskin on monesti tällaisina loistoilmoina huippu ajatus. Kun on poutaa ja aurinoista, voit kätevästi tyhjentää varastot yms. roinasta pihalle ja tehdä lajitteluja. Ylimääräiset kierrätykseen. Jos taas asut kerrostalossa, voit silti tehdä siivoustöitä. Näitä ei kuitenkaan kannata tehdä sunnuntaina. Eli tänään en suosittele alkaa siivoamaan. Sunnuntai on lepopäivä!
Varokaa vääriä ajanviettotapoja.
Monilla suomalaisilla esimerkiksi alkoholin käyttö lisääntyy huimasti hyvinä ilmoina. Rannoilla saatetaan kitata huomaamatta suuriakin määriä alkoholia. Terassitkaan eivät ole hyvä ajanviettotapa. Saatetaan mennä yhelle, mutta huomaamatta tulee kulautettua tuoppi jos toinenkin.
Onneksi meikäläiset ovat aina ymmärtäneet raittiuden tärkeyden. Ihminen ei tarvi mitää kemikaaleja nuppinsa sekoittamiseen. Saamme nauttia Jumalan säätämistä ilmoista ja kaikesta ihanuudesta täysin selvinpäinkin.
Nyt lähden rullailee ja sitten veteen!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.