Alkukesä on ollut yhtä vierastulvaa, lauantai iltana mieleni täytti yksinäisyyden kyyneleet, mukana tulevaisuuden ikävääkin halausten kera, lähettää jälkikasvu kauas ulkomaille. Tällaista on mummien ja pappojen elämä.
Miksi aina kaikki kaunis, tapahtuma rikas aika kestää vain hetken, häipyy olosuhteiden niin vaatiessa kauas pois.
Vielä odotan yhtä perhettä luokseni muutamaksi päiväksi. Kaikki vierailut ovat antaneet kesääni paljon menoa ja meininkiä. Ruokalistat juhannuksesta tähän saakka ovat pitäneet menossa mukana, jossa tahdonvoimaa on riittänyt.
Ei tämä juttu mikään valitusvirsi ole, vaan toteamus siitä, mummienkin elämässä tapahtuu ja on kaikenlaisia uusia vivahteita. On ollut mietittävä päivien ohjelmia niin että ne kiinnostavat lomailijoita.
Tuli esille lasteni kouluaikaiset ystävyyssuhteet, joita lomalaiset puolin ja toisin vetreyttivät tapaamisilla milloin minkäkin laatuisina, unohtamatta isoja olut kolpakkoja. Seuraava sukupolvi elää aivan omaa elämäänsä, on terästäydyttävä miettimään miten eri tavalla he asioista ajattelevat. Päällimmäisenä näytti olevan Brasilian epäonninen jalkapallon maailman cup. Reilut kaverisuhteet ovat kestäneet ala-asteelta tähän päivään, kaveria tuetaan ja autetaan silloin kun sen aika on, oli tapahtuma mikä hyvänsä.
Miksi aina kaikki kaunis, tapahtuma rikas aika kestää vain hetken, häipyy olosuhteiden niin vaatiessa kauas pois.
Vielä odotan yhtä perhettä luokseni muutamaksi päiväksi. Kaikki vierailut ovat antaneet kesääni paljon menoa ja meininkiä. Ruokalistat juhannuksesta tähän saakka ovat pitäneet menossa mukana, jossa tahdonvoimaa on riittänyt.
Ei tämä juttu mikään valitusvirsi ole, vaan toteamus siitä, mummienkin elämässä tapahtuu ja on kaikenlaisia uusia vivahteita. On ollut mietittävä päivien ohjelmia niin että ne kiinnostavat lomailijoita.
Tuli esille lasteni kouluaikaiset ystävyyssuhteet, joita lomalaiset puolin ja toisin vetreyttivät tapaamisilla milloin minkäkin laatuisina, unohtamatta isoja olut kolpakkoja. Seuraava sukupolvi elää aivan omaa elämäänsä, on terästäydyttävä miettimään miten eri tavalla he asioista ajattelevat. Päällimmäisenä näytti olevan Brasilian epäonninen jalkapallon maailman cup. Reilut kaverisuhteet ovat kestäneet ala-asteelta tähän päivään, kaveria tuetaan ja autetaan silloin kun sen aika on, oli tapahtuma mikä hyvänsä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi tuntua hetkittäin siltä, vilkkaan seurustelun jälkeen, joskin itse olen taas iloinnut voivani palata kaikkien halausten ja seurustelun jälkeen omiin puuhiini.
No, puuha sana ei oikein sovi, omia puuhiahan on onneksi vähemmän, vaan omaan arkeeni, joskus tähtihetkineenkin!
Joskus mietin, miten ihmiset ilman mielikuvituksen lentoa elävät? Minulla kun se vie mennessään, milloin mitenkin, kuin jkahlitsemattomana, ja silloin alan oikein viihtymään:D
Tosin ne lähes rutiininomaiset työt tulee suoritettua joskus pelkän tahdonvoiman avulla, vaan onhan siihen jo oppia saanut tässä iässä.
Lapset on nuorinta lukuunottamatta länsisaaristossa, viettäen hyväätekevää villielämää, kalastaen, savustaen, keräten voimia,
palatakseen innolla taas työelämään.
En niin tiiviisti seuraa tekemisiään, mitä nyt fb:ssa iloitsen hauskoista kuvista, missä pitmaestro poikani komeilee saariston grillitapahtumissa:D Texasgrillinsä vieressä hanskat kourissaan.
Ukkosta tuntuu olevan ilmassa, saadaan kait sadettakin, pilvistä päätellen, --- heinäkuukin vielä meitä hellii!
On sinulla siis ainakin hyviä muistoja, jotka kantavat vielä nykypäivänä. Muista, että sinulla on koettu hyvä elämä ja onni. Edellisen oletan!
Minun osanini on ollut pysyä sivusta seuraajana, katsella kuinka elämä virtaa ohi.
Palstalaiset tietävät minusta lähes kaiken, mutta tiivistän
Jo lapsuuskokemukset vammautumisineen vaikuttivat syvästi ja rientoihin osallistuminen
toisten lailla estyi mittavasti. Olin jo silloin sivusta katselija kun muut menivät iloitsemaan ja nauttimaan.
Koskaan en ole pystynyt irtautumaan elämäni varhaisimmista enkä myöhemmistäkään kokemuksista.
Olen suuri kauneudenpalvoja, joka ihastun usein ja helposti. Täysin kokematon en ole
hyviä naisystäviä on ollut, sanonko? Useita vieläkin ja kymmenienkin vuosienn takaa.
Hyviä päiviä ja hetkiä! Ota vaikka kuppia sen verran, että hiukan kumarrut kulkiessa.
Minä olen huuhdellut ikävää oloani kuppeja kallistelemalla. Nyt olen niin vanha ja sairas, ettei edes viina maistu.
Olin vast'ikään sukujuhlissa. Alunperinkään en olisi lähtenyt mukaan, mutta minut ylipuhuttiin. En viihtynyt, sanoin, että on hoitamattomia asioita ja poistuin.
Niin on ollut aina. En ole syntynyt seuralliseksi.
Aina niitä samanmielisiä löytyy sen verran kuin heitä pystyy sietämään. On toki nämä ulospäinsuuntaumis ajat. Silloin, sen vähän aikaa kavereita kaikkialla.
Toivon sinulle Lorena voimia ja virkeyttä, että kipittelet etsimässä kaikki kerhot ja kissanristiäiset.
Yksin ei kannata jäädä pitkäksi aikaa,muuten arkuus voittaa ja
sitten onkin uuden alottelu hankalampaa.
Sinulla jos jalka vippasee, niin päivätansseihin -kansalaisopiston iltoihin.
Netistä löytyy myös mielenkiintoisia,keskustelu kavereita eri osioista.--Googlesta ohjeita on monenelaisia kolumneja.
Kiitos kaikille ohjeistuksesta tulevaan. Kerhot ovat tuttuja, kyllä niissä aika kuluu.
Loppuviikko onkin sitten ohjelmoitu, kesäteatteri esittää Olavi Virtaa, ainakin mainostetaan hauskaksi elämää kokeneen taiteilijan silmin. Sosiaalinen media antaa päiviin paljon uusia näkemyksiä eri aloilta. Lavatanssi kausi on kuumimmillaan, pitää ainakin kerran käydä kun naapurikunnan tangokuningatar on illan solistina. Maria on työtä pelkäämätön tyttö. takavuosina bongasin hänet Billteman kassalta.
Istumme ystävän kanssa ravintolan puolella, ihme kumma sielläkin tulee tangoon kutsuja- tosin muutama illassa, eipä sitä enempää kiitoa jaksaisikaan.
Nämä helteet ottavat voimia, on pidettävä huoli veden juonnista, suihkun raikkaana yöpuulle ja se "kumara" napsu takaa hyvät unet.
Eipä ole ollut vierastulvaa. Kesällä kerran yksi sukulainen soitti ja sitten systeri on käynyt kahdesti tänä vuonna, mikä on ennätys. Lainasi kirjaa...
Itse lähdin sunnuntaina Lappiin. Kävin viimeisen kerran Pyhä-Nattasella. Vaikka tunturia ei ole kiivettävänä kuin 2 km, piti monta kertaa levähtää. Ei tule vanhuus yksinään... Hellettä oli ja isoja paarmoja, mutta eivät aggressiivisia.
Illemmalla lähdin vielä Ivaloa kohti, mutta yleinen nihkeys ym toi mieleen, että mitä minä siellä teen? Käännyin takaisin. Yövyin autossa levähdyspaikoilla Sodankylän ja Rovaniemen välillä. Tunti unta, puoli ajoa jne. Aamupäivällä katselin muita paikkoja matkan varrella. Melkein tuhat kilometriä...
Loppuvuosi saattaakin sitten olla vähän hiljaisempaa vierailujen suhteen...
Ainainen kaipausko?
Ihmisen ikävä toisen luo. Etsiikö ihminen ikuisesti, vaistomaisesti, sitä ainutta oikeaa, viimeiseen hengenvetoon saakka. Sitä, joka olisi se puuttuva puolisko omasta itsestä, jotta ihminen olisi lopultakin kokonaisuus.
On yksin, muttei sittenkään ole yksin. Paljon on rakkautta ja " rakkautta", mutta silti on yksin.
Hukkaan heitettyä on elämä, jos se jää vaan odottamiseen ja kaipaukseen.
Antaa ja ottaa vastaan pienempääkin rakkautta, vaikka sydän huutaisi edelleenkin kaipausta. Rohkeutta edes hiukan rakastaa !
Seija Simolan " Sulle silmäni annan" toivoisin jonkun laittavan teille toisillekin kuultavaksi ! Siellä tykönänne tänä heinäkuisena aamuna.
No ihan paikallaan on toivomuksesi. Hymyillen sen laitan,kun noinhan naisen sydän reagoi!
Riipaiseva rehellisyys hiljensi kyllä minut eilen, protestoiden
https://www.youtube.com/watch?v=zIFSwbOuXGA
Lastemme perheet asuvat tässä niin lähellä, että tapaamiset ovat ainakin viikottaisia , eletään arkipäivää lähekkäin, ollaan paljon avuksikin nuorille perheille. Kun läheiset asuvat ulkomailla, tapaamiset ovat varmastikin kuin juhlaa, niihin valmistautuu huolella etukäteen ja kaipuu heidän lähdettyään viiltää. Ehkä tuntuu, että kerta toisensa jälkeen joutuu luopumaan heidän läheisyydestään, vaikka todellinen läheisyyshän asuu sydämessä, eikä ole kilometreista riippuvainen. Mikä hieno asia, että yhteydenpito on niin monimuotoista nykytekniikan avulla, lähempänäkin asuviin. Vaikka lauletaan, että "sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan" , voi ainakin yrittää, kyllä ne paljon ilahduttavat. Pieni napakka tekstarikin oikeaan aikaan voi olla päivän pelastaja, rakkaan äänen kuulemisesta puhumattakaan.
Tuo laulu kaikkeni antamisesta ja antautumisesta toiselle on väkevä sanoma tosirakkaudesta. Olkoon se pieni tai suuri rakkaus, kukapa niitä mittaamaan pystyy, mutta antamista se on. Arvokkainta annettavaa on oma aika, vaikkapa siunaavat ajatukset, kirjeen tai sähköpostin kirjoittaminen, puhelinkeskustelu, jos ei pysty tapaamaan. On niin helppoa ja antoisaa rakastaa rakastettavia ihmisiä, mutta hehän saavat muutenkin paljon rakkautta osakseen. "Suuren" rakkauden kohteet on helppo nimetä ja pitää sydämessä, mutta "pienen" rakkauden tarpeessa olevia on valtavat määrät, kunhan katselee ympärilleen. Avun tarpeessa olevat lapset ja eläimet hellyttävät rakkauden tekoihin, mutta entäs likainen laitapuolen kulkija, monella mittarilla omaa syytään huonossa jamassa ?
Eila Kivikk ´ ahon runo Muuan isämeitä kiteyttää mielestäni hienosti luopumisen vaikeuden. Rakkaus merkitsee väistämättä myös luopumista, joko ajoittain tai ikiajoiksi.
Anna meille - tarkoitan
älä ota pois.
Vaikeata lastesi
luopua ois.
Elämäämme helpottaa
vaikket koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.
Rakkauden vastaanottamiseenkin kykenevyys, siihenkään ei paljon tarvita.Pienin elein, pienin tavoin osoitettu rakkaus, välittäminen, voi olla suurempaa kuin rakkauden suuriääninen huutaminen. Käden käteen ottaminen, posken hipaiseminen, sanojakaan ei tarvita. Sekin riittää.
Ramoona, mehän ollaan kuin iso- ja pikkusisko, minä pikkusisko hapuillen aloitan jostain asiasta, sinä täydennät sen, mitä minä tarkoitin. Iät olkoot, mitä ovat.
P.S. Oonhan mie ollu olevinani jossain vaiheessa sini-sirkun äitikin!
Olen monen isosisko, kyllä siinä olen huimempien tempauksia tomerana joutunut hillitsemään , tosin itsekin monasti tempautunut mukaan .
Kyllä susmorsian, isosisarellisella hellyydellä , joskus sydän vähän syrjällään, luen monasti juttujasi. Löydän niistä jotain hyvin tuttua ja lähden mukaan. Sini-sirkunkin siskokseni ottaisin, mutta kylläpä vaan minullakin on joskus äidilliset tunteet häntä kohtaan läikähtäneet, villikkoainesta kun tuntuu olevan. Minähän tällainen vakaa ja ilmeisesti vanha sielu. ;)
Voi kuinka somaa tyytöjen juttelua,... minäkin ihan kiirehdin mukaan:D, Olinkin ajatellut miten moneen rooliin pystymme taipumaan. Ilmeisesti Luojamme tietäneen sen olevan tarpeen.
Hyvin monesti koen äidillisiä tunteita, milloin mihinkin kirjoitukseen, mutta siinä Ramoona* olet vaistonnut oikein-- tuon villikon! Tunnen sen kesyttömyyden itse (hankalaa joskus) , eihän se anna kahlita itseään, mieluimmin vaikka kuolee yltiöpäisenä ollessaan. Ohoh, näin juuri oman äidin uhman silmissäni,...ja huumorintajunsa. Melkein järkyttävää.--
No, onhan sen kanssa elettävä, ---vaikka aiheuttaakin ihanaa melskettä:D moi då
NOSTO