Taustatietoa: 20v mies, sairastuminen alkoi 1,5 vuotta sitten, lukio melkein loppuun asti suoritettu.
Miten Kaksisuuntainen milialahäiriö -diagnoosi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa katsoen yhteiskunnallisesta näkövinkkelistä? Työnhaut ja muut mietityttävät.
Armeijaan en ole ainakaan päässyt ja opinnoissa olen tippunut ikäisteni kelkasta.
Sosiaaliset suhteet ovat kärsineet: Ihmiset jotka näkivät psykoosivaiheet tai ovat kuulleet sairastumisestani suhtautuvat minuun eri tavalla.
Olisi myös mielenkiintoista kuulla kokeneempien kokemuksia elämän muutoksista sairastumisen jälkeen.
Miten Kaksisuuntainen milialahäiriö -diagnoosi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa katsoen yhteiskunnallisesta näkövinkkelistä? Työnhaut ja muut mietityttävät.
Armeijaan en ole ainakaan päässyt ja opinnoissa olen tippunut ikäisteni kelkasta.
Sosiaaliset suhteet ovat kärsineet: Ihmiset jotka näkivät psykoosivaiheet tai ovat kuulleet sairastumisestani suhtautuvat minuun eri tavalla.
Olisi myös mielenkiintoista kuulla kokeneempien kokemuksia elämän muutoksista sairastumisen jälkeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
skitsofrenia
Työn antajalla ei ole oikeutta tarkistaa lääkärin papereita, joten ei pitäisi vaikuttaa työnhakuun mitenkään. Jos olet ollut sairaslomalla/kuntoutujana vuosia, niin sitten se saattaa ihmetyttää työhaastattelussa kun kysyvät, että mitäs olet tehnyt viime vuosina.
Liikut vääränlaisissa porukoissa. Oikeasti läheiset ihmiset tukisivat sairastunutta lähimmäistään.
Diagnoosi ei vaikuta ulkopuolisesti elämääsi yhtään mitenkään, korkeintaan sairautesi saa ihmiset suhtautumaan sinuun eri tavalla, ainakin silloin kun sen vaikutukset näkyvät käytöksessäsi kaikkein eniten.
Sairauden tietyissä vaiheissa sinun on vain vaikea keskittyä koulunkäyntiin tai työhön, mutta tämä on aina hyvin yksilökohtaista. Toiset bipot pärjäävät todella hyvin työelämässä, toiset taas eivät saa pidettyä työpaikkaansa kun paha jakso koittaa.
Nykyinen avovaimoni oli jättänyt niin lukion, kuin kolme muutakin tutkintoa kesken (ulkomailla) sairautensa takia, mutta kun hän muutti takaisin Suomeen ja ikää oli kertynyt jo lähemmäs 30v ja parisuhteessa hänen elämänsä vähän rauhoittui, niin hän sai suoritettua (ilman lääkätystä) nin lukion kuin yliopistotutkinnonkin alle 5 vuodessa sairaudestaan huolimatta. Eli ympäristö, se miten pärjäät sairautesi kanssa ja se millaista tukea saat läheisiltäsi vaikuttavat kaikkein eniten elämääsi, ei niinkään pelkkä diagnoosi tai sairautesi.
http://neidonkorento.vuodatus.net/
Kirjoitin sinulle vastauksen tänne, koska se oli ylipitkä. Sen otsikko on kirje sinulle.
Ei vaikuta mitenkään jos et kerro. Minä en ole koskaan kertonut enkä ikinä kertoisi jos työt alottaisin. Ystäville ja lähipiirille on kerrottu. Hyvin ovat ottaneet. Ainoa kerta kun sairauteni on huomioitu oli silloin kun palasin kotiin osastohoidosta ja naapuri toi kukkia ja toivotti tervetulleeksi kotiin. Että tietää ne naapuritkin että olen eläkkeellä ja ei ole sitä ihmetelleet sen jälkeen kun kerron että olen mielenterveysongelmainen. Ystäville se on normijuttu ja tietää että yhteyttä pidän kun jaksan. Vanhemmilleni tämä on ollut raskas juttu. Äitini on myös psyykkisesti sairas kuten siskonikin. Isäkin sairastanut masennusta ja paniikkihäiriötä. Ystävistäni moni sairastaa ja on sairastunut ystävyytemme aikana myös psyykkisesti. Tämä mielenterveysjuttu on niin syvällä jo yhteiskunnassa että on todellakin käsittämätöntä että sitten löytyy tämä yksi linnake. Työelämä. Se ei halua hyväksyä mielenterveysongelmaisia.