Moi olen 16 vuotias tyttö ja olin vakavassa suhteessa 3 vuotta 17 vuotiaan pojan kanssa. Jätin kuitenkin poikaystäväni sille paras kaverini oli ihastunut häneen ja roikkui hänessä koko ajan. Luulin että poikaystävälläni oli tunteita parasta kaveriani kohtaan joten jätin hänet. Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki taisi vain olla päässäni... Jätettyäni poikaystäväni hän uhkasi tekevänsä itsemurhan mutta luulin että se oli vain keino millä hön saisi pidettyä minut. Kun hän vaati selitystä eroon, tiesin että jos kertoisin totuuden hän kiistäisi kaiken, joten sanoin että minulla ei enään ole tunteita häntä kohtaan... Sen jälkeen hän hiljeni, hänen silmänsä kostuivatja hän vain kääntyi ja käveli pois. Juoksin suoraan itkien kotiin ja linnoittauduin huoneeseeni koko päiväksi. Aamulla paras kaverini soitti (hän, eikä kukaan ei vielä tiennyt erostamme) ja kertoi että poikaystäväni ei ollut antanut mitään vastakaikua hänen tunteilleen ja että hän rakasti vain minua. Ymmärsin minkä virheen olin tehnyt ja juoksin poikaystäväni talolle pyytämään anteeksi. Kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Yritin vielä soittaa ja kuulin kuinka puhelin soi sisällä, poikaystäväni ei koskaan lähtenyt kotoa ilman puhelinta. Jäin vielä hetkeksi odottamaan talon rappusille, mutta kun ei ketään kuulunut lähdin kävelemään kotiin. Pian kotiin palattuani äitini saapui huoneeseeni itku kurkussa ja sanoi poikaystäväni vanhempien soittaneen. Poikaystäväni oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja koska hän oli ollut koko yön yksin huoneessaan sitä ei oltu huomattu ja oli jo liian myöhäistä... Puhkesin itkuun, enkä tiennyt mitä sanoa... Tästä on mennyt nyt 3vk enkä vain pysty hyväksymään että hän ei ole enään täällä. En tiedä pystynkö elämään ilman häntä. Pahinta on, että hän kuoli siinä luulossa että en rakasta häntä, vaikka ooikeasti olin tehnyt mitä vaan hänen puolestaan... Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea loppuun ja olkaa kilttejä ja kertokaa miten tästä pääsee yli?
Elämäni on pilalla
Musertunut
382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
en tiiä mitä sanoa...3v yhessä ja sit kuulee että et muka rakasta sitä??ei,ei,ei,ei näin...mun vanhemmat kuoli ku olin 9 & 10,mut en sit tiiä..aika parantaa haavat..mut ei kokonaan,joku arpi jää aina.on siis nyt 14.... Paras tapa selvitä surusta?ei ole. "etsiällä paljon pieniä iloja,löydät suuren onnen" en oo varma pitääkö paikkaansa,mutk umminki. Joo vähän tätä tekstiä....vois lopettaa.mut onnea sulle, tai kuten pelissä sanotaan: "gl & hf".
Ajan kanssa, ajan kanssa...
kaikki sanoo et surusta pääsee yli ajan kanssa,omasta kokemuksesta voin sanoo et siihen voi mennä vuosia.