Kertokaapas nyt, missä kulkee rakkauden ja pakkomielteen raja? Itsellä on pieni pelko että mulla on menny nuo sekaisin.
Jos ajattelee toista suunnilleen vuorokaudet läpeensä eikä paljosta puutu, että tuijottaisi puhelinta josko se soittaisi. Kaiken aikaa ajattelen asioita hänen kannaltaan. Fantasioin siitä silloin kun se ei ole vieressä. Kun se on vieressä, en tahdo saada silmiäni irti siitä. Tuntuu et eläisi sitä varten et tuntisi sen kosketuksen ja tuntuu et sille antaisi anteeksi ihan mitä vaan.
Sitä pitää kauneimpana ja seksikkäämpänä ilmestyksenä mitä maa päällään kantaa ja tuntee suunnatonta menettämisen pelkoa. Kipu on suorastaan fyysinen silloin kun sitä ikävöi ja tunne on pakahduttava. Mustasukkaisuus raastava.
Onko kyseessä pakkomielle vai rakkaus?
Jos ajattelee toista suunnilleen vuorokaudet läpeensä eikä paljosta puutu, että tuijottaisi puhelinta josko se soittaisi. Kaiken aikaa ajattelen asioita hänen kannaltaan. Fantasioin siitä silloin kun se ei ole vieressä. Kun se on vieressä, en tahdo saada silmiäni irti siitä. Tuntuu et eläisi sitä varten et tuntisi sen kosketuksen ja tuntuu et sille antaisi anteeksi ihan mitä vaan.
Sitä pitää kauneimpana ja seksikkäämpänä ilmestyksenä mitä maa päällään kantaa ja tuntee suunnatonta menettämisen pelkoa. Kipu on suorastaan fyysinen silloin kun sitä ikävöi ja tunne on pakahduttava. Mustasukkaisuus raastava.
Onko kyseessä pakkomielle vai rakkaus?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Apua!!Noita samoja oireita on ollu täälläkin!Fyysistä kipua kun toinen ei ole vierellä..sitä on kai rakastunu johonki "unelmaan",jonka kuvittelee olevan "jotain sellasta,mitä ei koskaan oo ollu"...on rakastunu sellaseen,jonka negatiivisia piirteitä ei vielä tiedä...tavoittamattomaan,joka haluaa pitää itsensä etäisenä....ja loppujen lopuksi iskee vain suuttumus...siitäkö,ettei saanut sitä jonka halusi vai suuttumus siitä että tavoittelee jotain sellaista johon vain tuhlaa aikaansa?
Se on ollut jotain sellaista jonka on aina kuvitellut tuntevansa,mutta oliko se tunne vaan yksipuolinen?En mä usko.Siitä näki,että se ajatteli samoin...Kukas se olikaan,joka lauloi rakastetulleen parvekkeen alla...tolta mustakin silloin tuntui.
Se on kumpaakin. Rakkaus antaa tilaa. Jos et osaa sitä automaattisesti, opettele. Itse olen joutunut opettelemaan, että on oltava omakin elämä. Ja meidän suhde on täydellinen. Ei se rakkauden tunne häviä jos mies on ihana, vaikket häntä joka hetki ("uskollisesti") ajattelisikaan. Sitähän sinä taidat pelätä. Kun antaa tilaa, rakkaus saa uusia ulottuvuuksia, ja luottamus kasvaa. Se on maailman suurin vapauden tunne, kun voi luottaa. Harmi kun nykypäivänä niin harvoihin ihmisiin. Mutta keskustelemalla avoimesti luottamus paranee.
Rakastuminen on kuin piikki heroiinia. Järkevä ajattelu loppuu ja on pakko saada lisää hinnalla millä hyvänsä. Kamalaa ja ihanaa. Ihanaa on, että voi tuntea.
Kokemusta on joo...Välillä tuntui että päässä ei ole yhtään järkevää ajatusta, koko ajan vaan tuijotti hänen kuvaansa, odotti soittoa, ajatteli mitä voisi kohta tapahtua..
Tunteet ovat upeita ja rakastuminen niistä ihanin mutta kyllä jollain tavalla pitäisi pystyä
olemaan rauhallinenkin.
Varsinkin kun ollaan suhteen alussa ja ei vielä tiedä miten kaikki lähtee menemään. Toisen voi nimittäin myös tukahduttaa liiallisella "rakastamisella".
Aarno Kotro on sanonut että "myös pilvilinnat voivat pimentää auringon.."