Kokemuksia rengas-online.com?

Janttero

Olen tilaamassa kyseisestä nettikaupasta, ilmeisesti Saksasta lähtöisin oleva yritys. Mainostavat olevansa Euroopan suurin. Onko täällä muita, jotka ovat jo tilanneet tuolta? Toimitus kestää ilmeisesti vain neljä päivää ja on lisäksi ilmainen???

Onko kellään kokemusta tästä puljusta?

121

8755

    Vastaukset

    • Viime kesänä ostin sieltä renkaat. Viipyi viikon ylimääräistä, kun renkaat seikkailivat edestakaisin Saksan ja Alankomaiden välillä ennen Suomen suuntaan lähtöä.

    • Halpoja on ainoastaan halpamallit ja vanhentuneet kumit. Samoilla hinnoilla saa ihan paikallisilta kauppiailta jos laskee työt mukaan ja hieman tinkii, siis kunnollisia renkaita.

      • Eiköhän ole niin että kaikki haluavat halpaa, myös valmistajat, jotka myyvät renkaita.
        Sitten, jos on välikäsiä valmistajan ja asiakkaan välillä, tulee siitä aina hintalisä.

        Uskoisin että verstaat tilaavat renkaita juuri tuolta rengas-online.com. Laittavat siihen päälle palkkansa ja kuluihin tilaamisesta, jotka asiakas maksaa.

        Itselläni aikomus tilata skruvat.se. Nähdään että paljonko säästää? Ei ainakaan luulisi seilaavan euroopassa, kun on vähän lähempänä. Säästö tutkimukseni mukaan tulisi olemaan noin 25/rengas.


      • mites on kirjoitti:

        Eiköhän ole niin että kaikki haluavat halpaa, myös valmistajat, jotka myyvät renkaita.
        Sitten, jos on välikäsiä valmistajan ja asiakkaan välillä, tulee siitä aina hintalisä.

        Uskoisin että verstaat tilaavat renkaita juuri tuolta rengas-online.com. Laittavat siihen päälle palkkansa ja kuluihin tilaamisesta, jotka asiakas maksaa.

        Itselläni aikomus tilata skruvat.se. Nähdään että paljonko säästää? Ei ainakaan luulisi seilaavan euroopassa, kun on vähän lähempänä. Säästö tutkimukseni mukaan tulisi olemaan noin 25/rengas.

        eiköhän verstaat tilaa renkaansa maahantuojilta ja paikallisista tukuista, vai toltako, hehee?
        Muista asennuskulut ja omat vaivat ja kuljetukset asennukseen ja takaisin. Takuuasioissa olet heikoilla kun kumpikin väistelee vastuutaan.


      • tosi iso säästö? kirjoitti:

        eiköhän verstaat tilaa renkaansa maahantuojilta ja paikallisista tukuista, vai toltako, hehee?
        Muista asennuskulut ja omat vaivat ja kuljetukset asennukseen ja takaisin. Takuuasioissa olet heikoilla kun kumpikin väistelee vastuutaan.

        tosi läpinäkyvä rengastrokarin puolustuspuheenvuoro! EI suomessa mikään rengasfirma pärjää nettikaupan hinnoille. Aina vaan vedotaan kuljetuksiin ja asennuksiin ja herra ties mihin milloinkin. Parasta ostaa euroopasta netin kautta ja yhtiölle, ALV NOLLA, Säästöä taas 24% lisää ! Ähläm Sählämin rengasfirma asentaa ja tarvittaessa painottaa renkaat kympillä!


      • aivan oikein! ostin ko liikkeestä renkaat. kaikki pelasi hyvin ja kotiin tuli neljäntenä päivänä.


    • Itse säästin noin satasen verrattuna Vianoriin, kun tilasin merkkirenkaat tuolta ja asennutin vain liikkeessä Suomessa. Asennus FIKOS Oy:llä Jumbossa tosin ei kannattanut, naarmuttivat vain vanteet ja laittoivat paskaisena auton alle takaisin. Eivät edes pesseet vanteita ennen tasapainotusta!

      • no niin kannattiko oikeasti? Kysyitkö paikallisista tarhjouksia ja eri vaihtoehtoja?


      • hieman tyhmää puuhaa kirjoitti:

        no niin kannattiko oikeasti? Kysyitkö paikallisista tarhjouksia ja eri vaihtoehtoja?

        minulta huijasi www.1001renkaat 111 e, ei tullut rengasta eikä luvattua rahanpalautusta


      • jack+ kirjoitti:

        minulta huijasi www.1001renkaat 111 e, ei tullut rengasta eikä luvattua rahanpalautusta

        Maksoit ilmeisesti luottokortilla. Tee pankkiisi korttireklamaatio. Luottokunta palauttaa ilman muuta rahasi jos et syystä tai toisesta saanut tilaamaasi tavaraa.


    • Useita rengassarjoja on tullu onlinestä tilattua,mielestäni nopea toimitus
      jopa alle viikossa joskus menny liki kaksi muttei koskaan yli.
      Joka kerta olleet suht tuoreita max.6kk.paistopäivästä,
      Myyvät sen verran enempi ettei jää vanhenemaan.
      Halpiksia ja keskihintaisia olen ostellu ja aina löytäny tuolta edukkaimmat,
      jos nyt ei merkkifanaatikoksi rupea.

    • Tilasin ko yrityksestä katalysaattorin v. 2012 kesäkuussa ja nyt ko katti sanoi sopimuksensa irti. Reklamoin Rengasonlineen asiasta mutta vastaus oli että ei voi mitään, takuu 2 vuotta ja loppui kesäkuussa. Vaikka ovatkin halpoja katalysaattoreita verrattuna Suomen hintoihin niin oletin että kestäisivät enemmän kuin juuri takuun ajan. En suosittele ainakaan katalysaatorin ostoa Rengasonlinesta.
      Samoin olen katsellut nastarenkaita niin Suomesta saa halvemmalla joitain merkkejä asennettuna vanteelle kuin Rengasonlinesta pelkkää rengasta ja täällä maksat vielä asennuksen.

      • Tilasin renkaat 1.10 eikä kyseistä rengas mallia saanutkaan joten peruttiin kaupat
        Nyt odottelen yli kolmesadan euron palautusta
        Kohta pari viikkoa mennyt .
        Saa nähdä mikä tämä firma on , kun lupasivat 2-3 arkipäivää rahan palautukseen


    • On. Huijaavat. Älä osta heiltä mitään.

    • Vain kielteistä kokemusta. Huijaavat rahat.

      • Suomessako ei huijata?


      • koi kirjoitti:

        Suomessako ei huijata?

        Eihän toki, eikä varsinkaan eräs suomalainen rengastehdas..

        :D


      • asiakastasilmään kirjoitti:

        Eihän toki, eikä varsinkaan eräs suomalainen rengastehdas..

        :D

        Eikä vannetukkukaan koskaan huijaa 😁


      • Kusetusta kirjoitti:

        Eikä vannetukkukaan koskaan huijaa 😁

        Sellaisesta ei tiettävästi ole olemassa oikeuden tuomiota kuten taas erään kotimaisen rengastehtaan huijauksista on.


      • JuttelutJaTotuus kirjoitti:

        Sellaisesta ei tiettävästi ole olemassa oikeuden tuomiota kuten taas erään kotimaisen rengastehtaan huijauksista on.

        Mitä nyt myyvät vanteita kopioiden BBS ja lätkäisevät 885 merkin. Tai niin pysty heittoisia renkaita, ettei niitä pysty tasapainottamaan. Kun tasapainotus ei onnistu, pitää renkaat ja vanteet lähettää Kouvolaan tasapainoitettavaksi, siellä suomen ainoat tasapainottavatkoneet jotka tekee ihmeitä. Ei kumma kyllä onnistu sielläkään ja vika onkin yllättäen asiakkaan suorissa vanteissa, jotka muuttuvat täysin kieroiksi sillä hetkellä kun, hekään eivät saa niitä tasapainoitettua omilla koneilla.


      • Hieno.mesta kirjoitti:

        Mitä nyt myyvät vanteita kopioiden BBS ja lätkäisevät 885 merkin. Tai niin pysty heittoisia renkaita, ettei niitä pysty tasapainottamaan. Kun tasapainotus ei onnistu, pitää renkaat ja vanteet lähettää Kouvolaan tasapainoitettavaksi, siellä suomen ainoat tasapainottavatkoneet jotka tekee ihmeitä. Ei kumma kyllä onnistu sielläkään ja vika onkin yllättäen asiakkaan suorissa vanteissa, jotka muuttuvat täysin kieroiksi sillä hetkellä kun, hekään eivät saa niitä tasapainoitettua omilla koneilla.

        Sitä että tuollaisesta ei ole mitään muuta todistetta kuin jonkun nettiin kirjoittamia juttuja. Voi ihan yhtä hyvin olla kilpailijan mustamaalaamista.


    • Olen ostanut kolmet kesärenkaat ja parit talvirenkaat, siis sarjat. Ei mitään ongelmia, alle viikossa oventakana ja kun itse otan nakit alta ja vien rengasliikkeeseen, säästää oikeasti tuntuvan summan. Ja joka kerta tuoreita renkaita toimittaneet.
      Voin suositella.

    • Tuli hankittua yhdet kesärenkaat rengas-onlinesta. Nopeasti tulivat - kuriiri soitteli etukäteen ja toi setin autotallin ovelle asti. Suoraan asennuspaikkaankin olisi voinut tilata, mutta omaa vakiopaikkaa ei silloin ollut listalla. Nyt kun taas vertaili hintoja (esim. Dunlopin testimenestysrengas), niin paikallisesta rengasliikkeestä sai halvemmalla.

      • Itse en ole nähnyt vielä parempia diilejä. Kahdesti olen tilannut; tulee aikataulussa kotiovelle tai asennuspaikkaan toiveen mukaan. Ihan ok, ja hinta sekä toimitusvarmuus Suomi-jobbareihin verrattuna melko ylivoimaisia.


    • Autonrenkaita en ole tilannut, mutta moottoripyörään yksittäisinä renkaina tänä ja viime kesänä. Tilauksen käsittelyä nopeuttaa, kun lähettää etukäteismaksussa pankin kuitin maksusta ja renkaat tulivat 6-8 päivässä kotiovelle. Ostin Michelinin Pilot Road sarjan renkaita pari luokkaa halvemmalla hinnalla kuin Suomesta ja molemmissa tapauksissa renkaat olivat 3-4 kk vanhoja valmistuksesta eli varaston kiertonopeus on korkea. Ei siis mitään erikoisen halpaa, mutta hieman edullisempaa ja ihan hyvää palvelua.

      • Luottokortillahan sitä yleensä...


    • Hei!
      Millaiset renkaat Tristar F 105 ovat, kun niin hyvää asiakaspalautetta on eri verkkokauppojen sivulla saanut? Halpis renkaat ovat ja pitää miettiä, josko, pitäytyisi turvallisissa Nokialaisissa

      • Sen huomaa esim. toimituskuluista...


    • Me ei ikinä enää tilata rengas onlinen kautta renkaita. Tilattiin renkaat 12.10 ja vieläkään (20.11) ei oo näkynyt kaksi rengasta. 2 tuli aika nopeasti mutta 2 viimeistä ei millään tuu!! Kova on vit**us kun ne on tarkoitettu Taksiin ja ma luvassa liukasta. Ne vastaa kyllä kun soittaa mutta ei soita takaisn vaikka lupaa. Ollaan soitettu kolme kertaa jo.

      • Samanlaiset kokemukset täälläkin. 20.11 tilattu renkaat joista 2kpl tuli viikon päästä ja toisia vielä odotellaan. Toimittivat tällä viikolla kaksi rengasta, mutta täysin eri merkkiä :D Soitin asiakaspalveluun ja lupasivat pistää pika-pikana oikeat tilalle. Tänään tuli maili jossa arvioitu toimitus 28.12... Aivan naurettava lafka, pysykää kaukana.


    • Olen tilannun aikanaan paljonkin tuolta auton- ja prätkän renkaita mutta homma ei näytä enää nykyään toimivan. Toimituisaika on noin neljä viikkoa (mainostavat 3-4 päivää). Jos jotain menee vikaan niin puhelinpalvelua ei ole ollenkaan ja sähköposteihin ei vastata (mainostavat että 09 alkuisesta puhelinnumerosta saa suomenkielistä palvelua mutta todellisuudessa ei edes englanniksi). Minulle tuli nastattomat talvirenkaat vaikka tilasin nastalliset. Palautus oli todella vaikeaa ja rahoja ei meinannut saada millään takaisin. Minulla renkaiden tilauksesta rahojen takaisin saantiin meni noin kolme kuukautta ja jouduin kirjoittamaan lukuisia sähköposteja sekä soittelemaan jatkuvasti. Tähän projektiin kuluneita työtunteja en uskalla edes laskea. Ostin renkaat sitten lopulta paikalliselta toimijalta ja tulen ostamaan jatkossakin. Kaikki hyvä loppuu aikanaan . . .

    • Älkää tilatko! Tilasin Hakkapeliitta 8 ja renkaat tuli ennätysnopeasti kyllä himaan mutta dot-merkinnästä kävi ilmi että kyseiset nakit oli paistettu lähes kolme vuotta sitten, uudempia ei ollutkuulemma lähettää ja alennus olisi ollut vaan 10% jos olisin pitänyt renkaat. Kaikkeen tähän meni kolme viikkoa kun sähläsi "suomalaisen" asiakaspalvelun kanssa edes takaisin. Kaiken vitutuksen ja sähläyksen jälkeen maksoin 150€ enemmän ja ostin suomesta. Eli.. jos on aikaa ja ei haittaa mahdollinen tuleva edes-takaisin lähettely voi koittaa ulkomaisia rengasliikkeitä, jos on kiire ja haluaa varmasti uudet renkaat, tilaa heti suosiolla suomesta..

      • Tuo kolme vuotta vanha Dot on vielä Ok, jos renkaat on varastoitu oikein, niin kumin ominaisuudet ovat säilyneet kyllä.

        Mutta halpa ja hyvä yleensä myydään erikseen, ulkolaiset k*settaa kyllä minkä ehtii että saa rahat suomesta ulod...


    • http://riekko.eu tuolta on tullut 3 päivässä nastarenkaat. Suomalainen yritys.

    • Jos tilaa rengas-onlinelta asennuspaikkaan, niin tartteeko asennuspaikan kanssa tehdä erikseen diili? Riittääkö, et ilmestyy paikalle?

      • Nettisivulla sanottiin, et hyvä sopia asennusaika.


      • Kevään ja syksyn ruuhka-aikoina on paree sopia aika tai varautua jonottamaan...
        Jouhevimmin menee kun vaihdattaa sesonkin ulkopuolella.


    • Tilasin renkaat jotka kone näytti olevan puoleen hintaa ja maksoin ne Visalla. Parinpäivän päästä tuli uusi tilausvahvistus jossa renkaat olivatkin normi hinnalla, tämän summan veloittivat kortilta. Rosvousta! Eivät vastaa viesteihin. Välttäkää Rengas-Onlinea.

      • Laskuttivat renkaat Visatililtä vielä täydellä hinnalla toisen kertaan. Reklamointia korttifirmaan ja kuluttaja-asiamiehelle ja useita viestejä kyseiselle liikkeelle, niin nyt hinta alkuperäisessä puoleen hintaa. Toimitus alle viikossa, mutta hinnan vääntö alkuperäiseen liian kova homma. Säilyttäkää tilausvahvistukset!


    • Viikko sitten tilasin renkaat eikä mitään tietoa... Äsken lähetin kolmannen sähköpostin. Saas nähdä vastataanko tähän. En suosittele asiointia tässä puljussa.

    • Tilasin Dunlop Sport BluResponse 205/55 R16 91H renkaat rengas-online.comista, 29.3.2016 tilaus sisään, arvioitu toimituspäivä 6.4.2016. Renkaat tuli kotiovelle 7.4.2016. Maksun hoidin Paypalilla. Pakettien toimitusta pystyy seuraamaan netistä että missä päin on matkalla. 4kpl renkaita tulee kahdessa eri paketissa.

    • Useita vuosia tilannut renkaita kyseisestä yrityksestä, ongelmitta mutta nyt tilatessani prätkän renkaita ei näytä toimivan. Paketti saapunut Suomeen viikossa ja sen jälkeen ollut Postnordin hallussa kolme viikkoa eikä vieläkään ole toimitettu. Yritin peruttaa koko tilauksen, ei hyväksytty, laittoivat uuden korvaavan tilauksen renkaista. Auttaa varmasti kun logistiikkayhtiö ei pakettejaan toimita. Nyt kun mennyt ihan päin helvettiä puhelinpalvelua ei näyttäisi olevan ollenkaan ja sähköposteihin ei vastata.
      Postnord ei ole asiakaspalvelu-sähköposteihin vastannut kertaakaan kahden viikon aikana-
      Rengas-onlinesta en enää ikinä tilaa mitään ja kaikista muista nettiyrityksistä tulen jatkossa tarkistamaan etteivät käytä Postnordin palveluja

    • Ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tilasin tammikuun lopussa Hakkapeliitta kitkarenkaat . Ne tulivat muutamassa päivässä (ilmeisesti Kotkasta). Renkaita vanteille asennettaessa ilmeni, että renkaat ovat vääntyneet ja lähes 3 vuotta vanhat eikä niitä pystynyt tasapainottamaan. Reklamoin asiasta ja minulle lähetettiin toiset renkaat (nekin Kotkasta). Ennen uutta asennusyritystä tarkistin renkaiden valmistusviikon, se oli sama kuin edellisissä renkaissa. Reklamoin jälleen asiasta. Luvattiin lähettää jälleen uudet renkaat. Ne tulivat runsaan viikon päästä. Ne oli ilmeisesti lähetetty Liettuasta. Niidenkin valmistusviikko oli lähes 2 vuotta vanha. Ne kuitenkin asennettiin ja saatiin tasapainotettua.
      Pyysin Rengas-onlinelta hyvitystä heidän nettisivuillaan lupaamista ylimääräisistä rengastyökustannuksista. Korvausta ei ole kuulunut useammasta yhteydenotosta huolimatta.

      • Kuinka ne voi Kotkasta tulla kun varasto on Saksassa? Ei 2-3 vuotta vanha rengas ole vielä pilalla, normaalisti vanhemmat renkaat myydään alennushintaan. Saitko alennusta?


    • Tilasin renkaat viikonloppuna ja tulivat viikon päästä maanantaina, kotiovelle kannettuna. Yhden päivän myöhästyi luvatusta toimitusajasta.
      Renkaat alle 2 kk vanhat.
      Tämä oli ensimmäinen kerta kun ostin kyseisestä liikkeestä renkaat, ja ostan myös jatkossakin. Eli oma kokemukseni oli hyvä, ei mitään ongelmia, voin suositella.

    • Taitaa olla niin että tämänkin ketjun haukkujat ovat kotimaisia rengaskauppiaita jotka hädissään keksii juttuja kun oma kauppa ei käy.

      • rengaskauppiasta hatuttaa, kun kuluttaja tajuaa kilpailuttaa renkaan hankinnan.

        kuluttajaa rokotetaan sitten asennushinnassa missä peritään menetetyt katteetkin. muualta hankitulle renkaalle asennushinta saattaa olla kalliimpi kuin myyjältä hankitulle.

        ostaja haluaa ostaa myyjältä vain työn, eikä renkaan katetta työn, minkä myyjä haluaa tietenkin puoliväkisin myydä. myyjällä ei välähdäkkään olisiko omissa hinnoissa liikaa ilmaa kun ei renkaat tee muuten kauppaa...


    • 225/45-18 renkaat tilattu yli 2vkoa sitten, ei oo näkyny eikä kuulunu. lähetelty meiliä ja pari vastausta on tullu että "viestinne on siirretty asiaa hoitavalle"....

    • Tilasin kans ennen rengasonlinesta. Niillä on se ongelma että koskaan ei voi tietää onko renkaita varastossa. Toimitusaika pitenee.

      Viikko sitten tilattu http://riekko.eu rengaskaupasta. Hinnat samaa tasoa ja varmempi toimitus. Ja toimiipahan takuutki ku suomalainen yritys.

    • Tilasin ja siis maksoin pari rengasta , 124e. Peruutin tilauksen ennenkuin ehtivät niitä lähettämään. Nyt olen pari viikkoa sähköpostitellut kun tilinumeroni ei mene jakeluun.
      Ensin puuttui IBAN tunnus ja sitten SWIFT tunnus. Nyt ei kelvannut enää sähköpostina, pitäisi muuttaa pdf tai jpg muotoon. Ihmeellistä pelleilyä. Kannattaa tietää mitä tilaa koska rahojaan ei kovin helposti saa takaisin....

      • "Ensin puuttui IBAN tunnus ja sitten SWIFT tunnus. Nyt ei kelvannut enää sähköpostina, pitäisi muuttaa pdf tai jpg muotoon. Ihmeellistä pelleilyä. "
        --kunhan selittelevät lämpimikseen. tarkoituksena on väsyttää kyselijät tekemällä asiasta ylivaikea. monet varmaan luopuvat rahanpalautusvaatimuksista, kun asia esitetään riittävän vaikeana. lopulta koijarit saavat pitää rahat ja renkaat.

        maksakaa ainoastaan luottokortilla (ei millään visa debitillä, vaan luotolla/creditillä) tai sitten paypalin kautta. Silloin voi olla jotain toivoa saada rahat takaisin reklamoimalla asiasta luottokorttiyhtiön kautta, vaikka rengaskoijari ei muuten suostuisi palauttamaan rahoja.

        Älä siis ikinä maksa tilisiirrolla tai debit kortilla. Niissä raha siirtyy lopullisesti, eikä riitauttamisessa luottokorttiyhtiökään voi auttaa.


      • Kyseinen paskafirma teki saman tempun minulle myös 7.4.2016 aamulla 7.00 menin rengasonlinen sivuille ja katsoin että nyt on renkaat halpoja. Tein n. 3000e tilauksen sähköpostilaskulla ja maksoin tilaukset. Tänään 4.5.2016 en ole saanut rahoista kun noin puolet ripottelemalla n. 100 hermopuhelun ja vähintään 100 sähköpostiviestin jälkeen. Tilinumeron ja iban ym tilausnumerot pyydetään ja luvataan että rahat on 2 pankkipäivän päästä tilillä jatkuvaa valehtelua ja venyttämistä. Olen tehnyt euroopan kuluttajakeskukselle tutkintapyynnön delticomin toiminnasta.
        Älkää koskaan tilatko kyseisestä yrityksestä mitään.


      • niinpänii 4.5.2016 19:33 kommettiin kysymys: Kuka peruskuluttaja ostaa kerralla 3000€ renkaita? 100 hermopuhelua? 100 viestiä? Ettei vaan olisi suomalaisen rengaskauppiaan kommentti? Pelotellaan, että ostakaa vain suomesta? KÄYTÄ LUOTTOKORTTIA, EI TARVITSE ILMOITAA KUIN LUOTOYHTIÖÖN YKSI PUHELU, JOS HOMMA EI TOIMI!
        Lisäksi TOINEN PUHELU suomenkuluttaja-asiamiehelle, joka hoitaa tarvittaessa asian eteenpäin, aina EU puolelle.
        Jos yritys oikeasti ei noudata lakia on kuluttajaviranomaisilla keinot siihen puuttua, varsinkin, jos mielestään huonoa asiakaspalvelua kokeneet toimittavat kirjalliset dokumentit ongelmista kuuttajaneuvojalle.

        PS: Ihmetyttää, että miksi erään suomaleiset rengasmyyjät mainostavat 50% tai jopa 70% alennusmyyntejä jatkuvasti ja miksi silti Saksassa sama rengas maksaa radikaalisti vähemmän kuin Suomessa vaikka ollaan olevinaan EU:ssa?


    • Ei voi mitään positiivista sanoa moisesta puljusta. Tilasin 2kpl 185/55/16 rengasta, odotin niitä reilun kaksi viikkoa ja kun renkaat viimein tulivat oli toinen rengas paketissa kokoa 195/50/15 eli edes tuumakoko ei sattunut kohdalleen. Nyt olen kuukauden päivät odotellut rahojen palautusta ja ei tunnu onnistuvan ei sitten kirveelläkään..

      • Valehtelet.


    • Tilasin myös 7.4 pari sarjaa renkaita,olivat reiusti alle puolen hinnan.
      Kuvittelin niiden olevan jotain poistoerää.
      Tilausvahvistus tuli heti.Maksoinkin saman tien.
      Yöllä oli tullut peruutus hintavirheen takia.
      12.4 tuli maksun vahvistus.16.4 alkoivat kyselemään tilitietoja,lähetin 4 kertaa,kun ei muka ollut oikein.
      5.5 väittivät että hyvitys on tehty,enää en saa mitään vastausta.
      Asiasta on tehtävä rikosilmoitus.

    • Tilasin kaks rengasta niin tuli neljä ja vanteet ja auto kuski ja kameli ja 7 kääpiötä. 2 tunnissa oli kotiovella, omilla avaimilla sisälle tulossa. Soitin ja itkin ja vinguin niin palauttivat rahatkii viisinkertasena.

    • Renkaat tuli vajaassa viikossa sopimusasennusfirman pihaan. DOT 1616, eli tuoreet paistot. Ei mitään valittamista. 5/5!

      • Paristot? Ei vitun vittu täällä puhutaan RENK-AIST-A TAJUSITKO


    • käsittämättömän hiasta toimintaa. kahesti oon tilannu ja enää en tästä puljusta tilaa. eka tilaus tuli saksasta ja nyt viimesin RUOTSISTA ja eipä menny ku 3 viikkoa että saapui renkaat ja perään piti kysellä.

    • Kaksi vuotta sitten tilatut renkaat unohtui hallin nurkkaan dpd:n terminaaliin suomessa ja vasta soitettuani renkaat löydettiin ja toimitettiin.
      Pari viikkoa sitten tilauksen tein ja viikossa toimitettiin täysin väärät renkaat, siis leveys, tuuma, käyttövuodenaika ja valmistaja aivan vituillansa. Reklamaatioon vastattiin hitaasti ja olivat heti perumassa jo maksettua tilausta syyllä, etteivät saa toimitettua tilattua tuotetta. Siis mitä wittua? Heidän nettisivuillaan on kuitenkin samoja renkaita edelleen myynnissä, vaikka eivät saa toimitettua. Kerroin, etten suostu kaupanpurkuun.
      Väärät kumit haettiin pois, saa nähdä miten tämä vielä päättyy.
      Aiemmasta kahdenvuoden takaisesta sarjasta yksi rengas oli viallinen (hirveän kiero, jota ei saatu tasapainoitettua ja pomppi sitten aikansa taka-akselilla epätasaiseksi.
      Yhdestä asiasta olen varma, sieltä en enää tilaa mitään.

    • Positiiviset kokemukset tältä keväältä. Tilasin Nexenin renkaat, tulivat noin viikossa ja olivat tuoreet (4416). Maksu hoitui normaalisti verkkopankissa. Otin ne lähimmälle asennuskumppanille. Vanteelle laitto, tasapainoitus ja uudet venttiilit 30 € / 4 kpl. Voin suositella :). PS. Näitä nettifirmoja kannattaa vertailla Trustpilotin sivulla.

      • Älä puhu paskaa, 90e/4kpl vähintään rengastyöt. Michelin Cross Climatet hakkaa sun renkaat mennen tullen.


      • Renkaita ei laitettu alle, siksi hinta oli vain 30 €. Täälläpäin yleinen taksa alta-alle on 60 €. Ehkäpä ne Michelinit on paremmat, mutta mulle nämä on ihan riittävät. Koko homman hinnaksi tuli 239,20 € ja renkaat on Nexen N blue HD Plus 185/65R14 86H.


      • cruzeideri kirjoitti:

        Älä puhu paskaa, 90e/4kpl vähintään rengastyöt. Michelin Cross Climatet hakkaa sun renkaat mennen tullen.

        Sinä cruzeidari olet juuri niitä joilta onnistutaan veloittamaan 90€/4kpl. Etkö ikinä huomaa kauppiaan peiteltyä virnettä ja euronkuvia silmissä hänen nähdessään naamasi kun astut ovesta sisään?


      • emme.epäile.yhtään kirjoitti:

        Sinä cruzeidari olet juuri niitä joilta onnistutaan veloittamaan 90€/4kpl. Etkö ikinä huomaa kauppiaan peiteltyä virnettä ja euronkuvia silmissä hänen nähdessään naamasi kun astut ovesta sisään?

        Älä kuule mulle ala soittelemaan suutas! Minun isilläni on rengasliike, sieltä ei saa omien renkaiden rengastöitä alle 90e/4kpl. Silloin niitä ei saa muualtakaan. Muita renkaita ei ole kuin Michelin Cross Climatet, olen käynyt niillä rukallakin.


      • cruzeideri kirjoitti:

        Älä kuule mulle ala soittelemaan suutas! Minun isilläni on rengasliike, sieltä ei saa omien renkaiden rengastöitä alle 90e/4kpl. Silloin niitä ei saa muualtakaan. Muita renkaita ei ole kuin Michelin Cross Climatet, olen käynyt niillä rukallakin.

        Oliko Rukalla konferenssi jossa mietittiin kikkeleitä?


      • puijonmäkeäylösalas kirjoitti:

        Oliko Rukalla konferenssi jossa mietittiin kikkeleitä?

        Varmasti, pienten pippelien peräänhän tuo cruzeideri näkyy olevan juttujensa perusteella.


    • Tilasin 14.7.17 Nokia Hakkapeliitta R2 kitkat. 349e/ 4kpl. Renkaat tuli 19.7.17. Nopea toimitus ja helposti seurattava. Infoavat kaikesta mistä pitääkin. Renkaat oli 3kk sitten paistetut. Suosittelen yritystä.

      • Mikä koko?


    • Todella luotettavaa renkaan myyntiä, hah!! Tilauksesta viikko oli arvioitu toimitusaika ja yhdeksännen päivän kohdalla aloin kyselemään toimituksen perään ja vastaukseksi seliteltiin, että on ollut menossa väärään suuntaan ja nyt kurssi käännetty kohti Suomea, siis täh?? Noh nyt mennyt viikko yli arvioidun toimituksen niin tulee asiakaspalvelusta viestiä, että yksi rengas puuttuu ja kysymys kuuluu haluanko, että puuttuvan tilalle tilataan? Siis täh? Tilasin ja maksoin neljä rengasta, sain kolme ja kysymyksen tarvitsenko neljännenkin!!! Varsin fiksua toimintaa noin niinkun rengaskauppiaalta. Asiakaspalvelu ei kestä kiukkuista asiakasta (syystä) vaan lyö luurin korvaan (kahdesti). Suomenkieliseen asiakaspalveluun ei vastata vaan luuriin innokkaasti vastailee Englantia puhuva sälli, joka hokee jatkuvasti call again later, ten minutes! Ja sitten sen kymmenennen kerran Suomenkieliseen asiakaspalveluun soitettaessa yritetään hoitaa asia Englanniksi ja taas ei kestetä entistä vittuuntuneempaa asiakasta! Asia nyt sitten kuitenkin lähti jotenkin etenemään sähköpostin välityksellä. Ainoa miinus tossa sähköpostin kanssa, kun tulee vissiin eri henkilöiltä viestiä millon kaupan purusta, millon siitä ettei kauppaa voida purkaa vaan tulossa on tilalle uudet renkaat. Saapa nähdä ilmestyykö nämä uusiksi tilatut milloinkaan liikkeeseen asennukseen vai joutuuko näitä kauppoja purkamaan lakimiesten välityksellä? TOSI PASKAA PALVELUA ALUSTA LOPPUUN TÄSSÄ PULJUSSA! Ensimmäinen ja viimeinen tilaus tuli minulta, enkä todellakaan suosittele kenellekään...

      • Niin on, eikä oikein hinnallakaan pärjää enää.


    • Tilasin uudet kesärenkaat, toimitusaika oli 11 päivää( joulunpyhät välissä). Kuski soitti aamulla voiko jättää talon pihaan, valtakirja tekstarina.
      Kaikki toimi kuten pitikin, seurannan kautta näki missä renkaat menee.

    • Rengasonlinen taso mennyt aivan pohjamutiin. Tilasin prätkän renkaat ja lähettivät pelkän takarenkaan, etujen oli kuulemma loppu ja tarjosivat sitten "ratarenkaan" tilalle perinteistä touring rengasta jolla tilatun kanssa yhteistä vain että molemmat mustia ja pyöreitä. Peruutin tilauksen ja sain rahat takaisin pelkästä etu renkaasta ja nyt odottelen rahoja takaisin takarankaasta. Olen laittanut emailia ja soittanut kahdesti asiasta ja siellä joku virolainen vastailee "toivotaan ja selvitellään". Tilasin sitten toisen merkkiset renkaat 23.3 ja odotettu toimitusaika 30.3, ei näy renkaita, ovat kuulemma Vantaan terminaalissa ja selvitellään taas lisää sanottiin asiasta, lupasivat ilmoittaa asiasta tänään, eipä kuulunut mitään. Kaikille tilatuille renkaille saldo näytti vihreää. En suosittele kyseistä firmaa palvelu on täysin surkeaa kaikin puolin!

      • Kivijalkakauppias siellä taas keksii satuja sesonkiahdistuksissaan.


    • Surkea kauppa tuo rengasonline. Itse olen tilannut nykyään https://riekko.eu
      Ainakin tulee renkaat perille ja hinnatkin kohtuulliset.

      • Ihan perseestä riekko. Ei jää juurikaan halvemmaksi kivijalkaa, toimituskulut naurettavan suuret. Tallinnasta saa halvemmalla kotiin kannettuna kuin riekosta.


      • En_suosittele kirjoitti:

        Ihan perseestä riekko. Ei jää juurikaan halvemmaksi kivijalkaa, toimituskulut naurettavan suuret. Tallinnasta saa halvemmalla kotiin kannettuna kuin riekosta.

        Riekon toimintamalli perustuu/tui siihen että suuri osa ihmisistä ei vieläkään tiedä että renkaat voi varsin helposti tilata Virosta ihan itse Virolaisten nettikauppojen suomenkielisiltä sivuilta ja todella halvalla, ja tilaa ne Riekolta joka ei oikeasti tee muuta kuin tilaa ne itse Virosta asiakkaan antamaan osoitteeseen, ja vetää rahaa välistä. Rieskalla ei ole varastoa eikä liikettä vaan se toimii nimen omaan niin että tilailee täysin turhana ja ylimääräisenä välikätenä asiakkaille tavaraa Virosta, samaa tavaraa jota kuluttaja voi itsekin tilata ilman suomalaista välikättä.

        Eli tietämättömiä ihmisiä tavallaan käytetään hyväksi.


    • Koska meillä on pajalla rengaskoneet, niin ostan aina renkaat rengasonlinesta. Tulee suoraan kotiin ja renkaat on edullisia. Toimitus on kestänyt jokaisella kerralla noin 7 arkipäivää. Moni on epäillyt että renkaat on vanhoja mutta ei ole koskaan tullut puolta vuotta vanhempia.

      Nyt kävi niin että tilasin sarjan renkaita joista kaksi oli vääriä. Soitto rengasonlineen ja selitin tilanteen. Siellä oli ihan sujuvaa suomea puhuva naishekilö.
      5 minuutin päästä sähköpostissa oli uusi tilausvavistus ja väärien renkaiden noutopäivä.
      Hienoa.

    • https://riekko olen myös käyttänyt. Samat hinnat kun viron kaupoissa, mutta ei tarvitse itse renkaita hakea.

    • Ketjussa kerrotaan hankinnoista, mutta kovin epämärräisesti, eli ei kerrota yksilöidysti mistä renkaista on kyse, montako tilattu, merkki, malli ja koko, sekä arvioitu säästö "perinteiseen" markkinapaikkaan nähden.

      Sitten on vielä oma lukunsa vertailla rengastöiden kustannuksia vaikkapa tyyliin Euromaster vs. jokin "peruskorjaamo."

      No, itse tarvitsen vain kaksi rengasta ja ilmeisestikin valituksi tulee mallia MICHELIN Energy Saver 195/65 R15 91 H, eli potentiaali säästö ilmeisemmin varsin pieni, kun tuollainen rengas kustantaa muutenkin vain noin 60-64 e kpl.

      Eturenkaat tulee uusia, eli samalla siirtää hieman kuluneemmat takarenkaat vanteineen eteen.

      *

      Ps. Monellako korjaamolla vanteiden tausta puhdistetaan, rummun laippa puhdistetaan, pultit harjataan puhtaiksi ja rasvataan, sekä sitten vielä loppukiristys tehdään asianmukaisesti käsin momenttiavaimella ... jotta tarvittaessa pultit saa sitten auki itsekin ja ilman että aluvanteet riskeeraavat vahingoittua pulttipyssyn ylimomentin vuoksi.

      • Mitä hiton hyötyä on tuosta yksittäin kaksittain renkaiden ostosta. Paljonko sinä siinä säästät? Kaupan päälle et sitten aja koskaan täysin uusilla renkailla. Misukat kestävät ainakin sen 40 tkm, paljonko tulee hintaa per 100 km ja vertaa sitä auton muihin kuluihin.?


      • meitä.on.moneksi kirjoitti:

        Mitä hiton hyötyä on tuosta yksittäin kaksittain renkaiden ostosta. Paljonko sinä siinä säästät? Kaupan päälle et sitten aja koskaan täysin uusilla renkailla. Misukat kestävät ainakin sen 40 tkm, paljonko tulee hintaa per 100 km ja vertaa sitä auton muihin kuluihin.?

        Aikoinaan alle laitettiin samaan aikaan joka nurkkaan uudet Michukat. Kaikissa niissä on edelleen vähäisen ajon vuoksi hyvä ja tasaisesti kulunut kulutuspinta, mutta vain edessä renkaiden vanhuuden vuoksi lyhyitä halkeamia sivuilla lähellä kulutuspintaa, eli eturenkaat ehdottomasti vaihtoon.

        Tuolla vanhalla (arvoltaan edullisella) ja kerrasta leimatulla autolla tulee ajettua vähän kilsoja ennenkuin se menee vaihtoon, eli sen seuraava omistaja saa uusia seuraavat kaksi rengasta kun sen aika koittaa, mutta mieluummin melko pian (kerron toki suosituksen asiasta ostajalle).

        Tokihan vanhat renkaat tulisi kaikki vaihtaa kertakierroksella, koska kumi ei enää ole kuosissaan vaikka kulutuspintaa riittääkin.

        ***

        Renkaan kokonaisikäsuositus: enintään kymmenen vuotta

        Renkaan kokonaisikä = renkaan tekninen ikä valmistusajankohdasta, joka on merkitty renkaan kylkeen nelinumeroisena tunnuksena DOT-merkinnän yhteyteen; kansainvälisen käytännön mukaisesti renkaan kokonaisiäksi suositellaan enintään kymmenen vuotta.

        Renkaan käyttöikäsuositus: enintään kuusi vuotta

        - https://www.rengasvalmistajat.fi/renkaiden-kayttoika-ja-ikamerkinnat


    • Aiemmin ei ollut ongelmia, mutta nyt odotan tilausta jo kolmatta viikkoa. Soitot/mailit ei auttanut, asiakaspalvelu ei osa palvella. Kirjoitin nyt hädissäni suoraan Saksalaisille, automaattivastaus alla. Käyttäkää Google kääntäjää, niin saatte idean miten on mennyt:

      "Guten Tag,
      Ich wende mich jetzt per Email an diese Adresse mit meiner letzten Hoffnung auf Hilfe.
      Ich habe am 2.10. eine Bestellung von vier Kompletträdern mit Drucksensoren in ihrem finnischem Onlineshop aufgegeben (RD xxxxxx). Ich wohne seit 2003 in Finnland und habe auch bereits früher bei ihnen bestellt. Angegebene Lieferzeit damals am 2.10. 3 – 5 Werktage (laut Onlineshop ist die Lieferzeit nach wie vor dieselbe).
      Am 9.10. erhielt ich eine Email, die über eine mögliche Verzögerung von ein paar Tagen informierte. So weit kein Problem.
      Am 19.10. rief ich den Kundenservice an, da ich bislang keine weitere Information erhalten hatte. Die finnische Serviceangestellte versprach nachzuforschen und mir den Status der Bestellung zuzuschicken.
      Ich erhielt etwas später am selben Tag eine Email ohne Unterschrift, die sich auf “Probleme wegen der Saison” bezog und mir lediglich zwei Optionen voschlug: Warten oder Abbestellen.
      Ich rief erneut beim Kundenservice an, landete diesmal dann in Polen.
      Die junge Dame am anderen Ende konnte mir auch keinerlei Optionen, Informationen oder sonstiges geben, nichts weiteres ausser Bedauern.
      Mittlerweile sind drei Wochen seit Bestellung vergangen, und ich habe keinerlei Informationen über den Verbleib der Räder.
      Wie ist es möglich, das eine Firma ihrer Grösse (die sich zusätzlich ihrer Kapazitäten auch zu Saisonzeiten rühmt) so vollkommen von der alljährlichen Saison “überrascht” wird? Und dann keinerlei Abhilfe vorschlagen kann?
      Hier in Finnland haben wir schon seit längerem Nachtfröste, und es ist nur Glück, dass bislang kein Schnee liegt. Dies wird sich in den nächsten Tagen jedoch ändern. Und hier haben wir dann das grösste Problem: Ich werde nicht mehr sicher und auch nicht legal zur Arbeit oder sonstwohin kommen können (keine öffentlichen Verkehrsmittel vorhanden) und auch nicht meine Familie (schwangere Frau und zwei kleine Kinder) transportieren können.

      Wie ich schon ihren Servicemitarbeitern versucht habe klarzumachen: ich brauche JETZT eine Lösung von ihnen, sei es ein grosses Mietauto mit Winterreifen (ich selber fahre einen 7-sitzigen Audi Q7), mindestens gleichwertige Räder (mit denen ich mich vorher einverstanden erklären möchte) oder ein Versprechen, dass die bestellten Räder innerhalb der nächsten 48 Stunden vor meiner Haustür sind. Auch für andere Vorschläge bin ich natürlich offen, sofern solche jetzt ASAP angeboten werden!!!

      Momentan bin ich über alle Massen von ihren Leistungen enttäuscht. Bitte bemühen sie sich jetzt, dies zu ändern.

      Danke."

      Automaattivastaus:

      "Sehr geehrter Kunde,

      Danke, dass Sie uns kontaktiert haben.

      Unser Ziel ist es, ein durchgängig zuverlässiges Produkt und einen vorbildlichen Kundenservice zu bieten. Aufgrund einer außergewöhnlich hohen Anzahl von Anfragen kann es länger dauern als erwartet, eine Antwort zu erhalten. Wir werden unser Bestes tun, um die Wartezeit auf ein Minimum zu beschränken und so schnell wie möglich zu Ihnen zurück zu kommen. Die durchschnittliche Antwortzeit ist derzeit 6 Tage.

      Dies ist eine automatisch generierte E-Mail - bitte antworten Sie nicht darauf. Wenn Sie Fragen haben, überprüfen Sie bitte unsere F.A.Q. Sektion.

      Vielen Dank im Voraus für Ihre Geduld und Ihr Verständnis.

      Mit freundlichen Grüßen,
      Delticom Team "

      Kyllä nyt v**uttaa.

    • Syys-lokakuun vaihteessa tilasin rengas-onlinesta talvikumit ja hyvin sujui. Oli tosi tuoretta kumia. Tais olla viikolla 30/2018 valmistettua. Tosin pientä arvailua PostNordin toiminnasta, kun kollitiedoiksi oli mainittu vain 1 paketti ja 17kg. Tarkoittaen vain kahta rengasta. Mutta kaksi pakettia onneksi tuli.

    • Ei kyllä hyvältä liikkeeltä vaikuta. Tilasin 11.10 renkaat tuolta joiden piti olla varastossa, heti seuraavana lauantaina tulee sähköpostia että myöhästyy toimitus 4-5 työpäivää "kauden vuoksi". No, tässä tiistaina soittelin asiakaspalveluun jossa "nauhoitamme puhelut..." automaattinen viesti on Suomeksi, mutta sitten sieltä vastaa asiakaspalvelija Englanniksi todella hiljaisella äänellä. Kyselen että missä kuppaa kun 7:ttä päivää jo mennään eikä kuulu mitään niin hän sanoo että ei voi mitään että varastolla on vaan ruuhkaa. Ei mitään tarjoutumista selvittää asiaa toisin kun tuolla Facebookissa jossa aina ollaan niin pahoillaan ja lupaillaan selvitellä asiaa.

      Nyt tänään pistin sähköpostia niin buum 5 sekuntia kesti kun tuli automaattinen vastaus "Hei,
      valitettavasti emme ole saanut vielä vastausta koskien toimitusta, ongelmia lähetyksessä sekä viivästymiksiä. Tälläisellä tapauksella haluatteko mielummin peruuttamaan tilausta?"

    • Sama juttu. Maanataina tein tilauksen ja tänään laiton viestiä että missä viipyy maili toimitusajasta, s postia tuli takaisin: Hei,
      asia kunnossa, renkaat tilattu varastoolta. Saatte mahdollisimman pian tiedon toimitusajasta.
      Ystävällisin terveisin, Aika perseestä tämä. Jos aika toimitusajasta ei ma mennessä tule, perun tilaukseni. Nämäkin piti olla varastossa, ainakin ilmoituksessa.

      • Tänään tuli viesti:

        käynnissä olevasta kaudesta johtuen kysyntä on ollut suurta, minkä vuoksi tilauksesi toimitus saattaa valitettavasti viivästyä 4 - 5 työpäivää.

        Ilmoitamme sinulle sähköpostitse piakkoin tilaamiesi tuotteiden varastotilanteen ja toimitamme mahdollisimman nopeasti myöhästyneet tuotteet.

        Kiitämme ymmärtäväisyydestäsi ja pahoittelemme vielä kerran tilauksesi mahdollista viivästymistä.

        Ystävällisin terveisin
        Verkkokauppa rengas-online.com


    • Peruutin itse juuri tilauksen, 10 päivää eikä renkaat olleet lähteneet tulemaan. Sen ensimmäisen 4-5 päivää myöhästystä viestin jälkeen ei tosiaan mitään viestintää tullut, ja tuolla asiakaspalvelussa ei ole mitään tahtoa asiaa selvittää.

      Lupailevat että jo jopa huomenna rahat takaisin, mutta saapa nähdä. Netti täynnä näitä kertomuksia miten viikkojakin saattaa kestää noilta saada takaisin.

    • Tämän takia tilasin renkaat syys-lokakuun vaihteessa etteivät juutu ruuhkaan, kun kaikki mattimyöhäiset ja liikkeet hamuavat tilauksiansa. Ette ole ainoita asiakkaita Delticom palvelee.

      "Delticom AG on pörssissä noteerattu renkaiden jälleenmyyjä, joka toimii verkossa. Yritys tarjoaa 42 maassa olevan 140 verkkokaupan kautta yksityis- ja yritysasiakkaille alakohtaisen valikoiman henkilöautojen ja moottoripyörien renkaita sekä lisävarusteita. Yli 500 milj. euron vuosittaisella liikevaihdollaan Delticom on Euroopan suurin verkossa toimiva renkaiden jälleenmyyjä."

    • Jännä vaan kun toinen välittäjä saa täysin samat renkaat lähtemään heti tuolta Saksasta kun Delti taas ei. Tämä ihan kuule näin huikean sesongin aikaan. Ja se on ihan rengas-onlinen vika että lähettelee tuommoisia "myöhästyy 4-5 päivää" sitten sen jälkeen ei kuulu mitään. Jos sanotaan että vain 5 päivää pahimmillaan myöhästyy ja asiakas saa itse 7.tenä päivänä kysellä että whats up niin ei homma ihan hyvin toteutettua ole.

      Ei se anna mitään tekosyytä Deltille olla välipitämätön asiakaspalvelussa että ovat suuri, ja että nyt on niin huikea sesonki, kun monet muut toimijat jotka Saksasta tilaa tai välittää niin kyllä saa vain ne tilaukset lähtemään jos ne renkaat ovat hyllyssä. Toisin kun Delti joka ei saa edes hyllyssä olevaa tuotetta alas sieltä.

    • Tilasin CONTINENTAL 205/55R16 IceContact 2 renkaat www.rengas24.com verkokaupasta. Toimitettiin 3 päivällä suoraan kotiin ja hinta oli halpaa.

    • Olen tilanut renkaat vanteilla jo kuukausi sitten. Oli mainottu, että toimitus 7 päivä. Mutta tähän asti ei saapunut. Soitan joka toinen päivä sinne, mutta ei auttaa. Olen pyytänyt rahat takaisin, mutta kuulemma saadaan ne , kun renkaat palautettu takaisin varastoon terminaalista, jossa ne jo 2 viikoa. En suosittele tilata renkaat tästä.

    • Ihmisten pitäisi ymmärtää, että suuri osa nettikaupoista on perustettu halvan rahan lainaamista varten: Laitetaan ilmoitus halvoista renkaista ja saadaan ihmisiltä rahaa kassaan. Tavaraa ei tietenkään oikeasti ole eikä mitään toimiteta. Rahoja palautetaan piiitkällä viiveellä ja silloinkin vain kovaäänisimmille. KAPPAS: Näin firman kassassa on jatkuvasti ilmaista rahaa aivan toisenlaisten businesten pyörittämiseen. :) Maineen levitessä rahavirrat ehtyvät ja sitten on aika pitää kaikki rahat ja kadota niiden kanssa. Ja huomenna pistetään pystyyn sama kuvio eri nimellä. :D

    • Tilasin ja maksoin rengas setin 4 kpl kaverilleni hänen duuni osoitteeseen keväällä 2018. Kaveri ei halunnut ostaa mitään netistä, ei olisi minunkaan pitänyt.
      Rengas lähetyksiä tuli yhteensä kuusi! Renkaita tuli kahdeksan kappaletta! Ne jäivät varastoon.
      Heräsin vasta kun Delti alkoi kyselemään ylimääräisen lähetyksen perään, ja lähettämään maksukehoituksia. ja vaatimaan renkaita takaisin. Minulle palautus ei ole ongelma päin vastoin haluan päästä niistä eroon mahdollisimman nopeasti, enkä halua olla missään tekemissä kyseisin yrityksen kanssa. Yrityksellä on suomalainen asiakaspalvelu numero, se ei vastaa lainkaan.
      Maksu kehoituksen, ylimääräisille renkaille, joita en ollut tilannut, he lähettivät toimitusosoitteeseen, johon renkaat oli toimitettu. Ihme touhua.
      En oikein tiedä mitä tälle voi tehdä.

    • Älkää hyvät ihmiset tilatko mistään netistä renkaita tai mitään muutakaan,että maksatte tilisiirrolla. Visa tai Paypal maksu,niin varmaan toimii. Jos myyjä ei täytä niiden ehtoja niin kohta ovat kusessa.

    • Rehellisesti sanottuna pahin asiakaspalvelukokemukseni ikinä. Tilasin 4 talvirengaspakettia rengas-gurulta syksyllä 2018 (2.10.2018). Arvioitu toimitusaika silloin 3 – 5 arkipäivää. Meni lopuksi 7 (seitsemän!) VIIKKOA, ennen kuin tilaus viimein saapui 20.11.2018. Silloinkin puuttui vielä yksi keskikuppi, joka tuli jälkitoimituksessa 1,5 viikkoa myöhemmin. Avunpyynnöt ja ratkaisuehdotukset (toiset renkaat tai vanteet saatavuuden mukaan) sivuutettiin täysin, olin jopa joutunut jättämään autoni talliin muutamana päivänä liukkauden takia. Tilausnumero RD36256146, saa tarkistaa. En enää IKINÄ tilaa mitään delticomilta, ja siihen kuuluu rengas-gurun lisäksi ainakin rengas-online, giga-rengas, rengas-outlet, tirendo ja rengas123.

    • Missä rengas-outlet paketteja voi seurata? Sain seuranta numeron mutta en mitään informaatiota, että missä lähetystä voin seurata..

    • Olen ostanut jo monia vuosia kaikki renkaat rengas-Onlinesta ja aina ovat saapuneet viikon sisällä kotiovelle eikä ole ollut mitään moitittavaa minkään suhteen.
      Joka kerta olen tehnyt vertailua renkaiden hintojen suhteen ja aina on ollut edullisin.
      Pienemmät pajat eivät montaa kymppiä rengastöistä veloita joten jatkossakin kaikki renkaat tulevat samasta osoitteesta!!
      Suosittelen!!!

    • Tilasin rengas-onlinesta pääsiäisenä renkassetin vanteiden kera. Kuudentena arkipäivänä oli renkaat kotipihassa. Ei oo renkaiden osto ollut koskaan näin helppoa. Ja laskeskelin pari sataa euroa säästäneeni verrattuna vastaavan setin ostoon lähimmästä rengasmyymälästä.

      Jaa-a, jokohan Amazon jo myy autonrenkaita kotiinkuljetuksella ?

    • Itse siirryin kaverin vinkistä https://riekko.eu asiakkaaksi. Edulliset hinnat ja tulee nopeasti renkaat lähetin mukana ovelle.

      • Et siirtynyt, teet mainontaa yrittäjä täällä. Mainostaminen on kiellettyä!


      • Säälittävää mainostus yritystä. Eikö kauppa käy? Ilmainen vinkki, alenna toimituskulusi.


      • Itse siirryin kaverin vinkistä netin kautta ulkomailta tilattaviin renkaisiin, lähetyskulut sisältyy monesti hintaan ja lähetti tuo renkaat kotiovelle tai asennuspaikkaan.


    • Surkeaa asiakaspalvelua. Firma tekee kauppaa myös Suomeen, mutta suomenkielistä palvelua ei löydy suomalaisesta puhelinnumerosta ja nettikeskustelussa vastauksina tulee ylimalkaisia "konekäännöksiä".

    • Olen siirtynyt tilaamaan https://riekko.eu Pari autoa kuitenkin käytössä ja varmaa palvelua saan.

      • Minä taas siirryin riekosta tilaamaan suoraan itse virosta, paljon halvemmalla saan ja ilman turhia välikäsiä. Mitäs kauppias siihen tuumaat?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas siirryin riekosta tilaamaan suoraan itse virosta, paljon halvemmalla saan ja ilman turhia välikäsiä. Mitäs kauppias siihen tuumaat?

        Miksi uusien renkaiden tärkein valintaperuste teille on halpuus.?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uusien renkaiden tärkein valintaperuste teille on halpuus.?

        Miksi maksaa jossain tapauksessa samasta rengas-sarjasta jopa n. 250e enemmän suomesta ostamalla? Joo, ei todellakaan rengastyöt maksa 100e ja takuut toimii.


    • Tässä etsin harvinaisempaa kokoa rengasliikkeistä pari päivää kehä III sisäpuolelta ja vastaus oli että ei oo tai tulee viikon päästä. Kaikki antoivat hinnan, jossa noin puolet "lisää" rengas-onlinen hintaan. Merkki gummit oli halvemmat kuin Suomen halpis gummit, ja vielä jää kahvirahat säästöön vaikka teettää 100e rengas työt.
      Tilaus sisään 09:11 ja 09:13 siirretty keräilyyn, Postnord ilmoitti seurantakoodit ja nouto on tapahtunut lähtöpäässä.

    • Itse olen ostanut auton ja skootterin renkaita sieltä jo vuosia, eikä tulisi juurikaan mieleen ostaa niitä paikallisliikkeestä. Jokainen hintavertailu jonka olen tehnyt, on johtanut siihen että teetän vain vaihtotyön paikallisesti ja tilaan rengas onlinesta itse renkaat. Jos se lopettaisi, valitsisin jonkun toisen ulkomaisen verkkokaupan, tai kolmannen, neljännen..

      Tiedän varsin hyvin perimmäisen syyn miksi kivijalkaliikkeiden ryöstöhinnat on Suomessa totta ja se on verotus. Mutta ei minulla ole varoja tai mielenkiintoa alkaa siitä maksamaan, saatikka muuttamaan. Suomen veropolitiikka on ollut mitä se on, jo puoli vuosisataa mitä olen elänyt. Maailmanpelastajat on toisella suunnalla, minä keskityn siihen että tulen itse toimeen, rengasostostenkin jälkeen.

    • Täällä myös yksi riekko.eu kannattaja. No more rengasonline. Tästä riekon sivulle https://riekko.eu

      • Et sinä mikään kannattaja ole, olet epätoivoinen kauppias.


      • Voisitko laittaa mainos paskasi oikealle paikalle? Tämä aloitus on ihan muulle yritykselle.


    • Riekkoa olen käyttänyt myös. Sieltä saa myös moottoripyörän renkaita.

      • Tämä on kokemuksia rengas-onlinesta, miten se ei uppoa epätoivoisen kauppiaan jakeluun?


      • Tilasin 20.8. kesärengassetin. Kolme rengasta tuli viikossa ja neljättä ei ole näkynyt 12.9. mennessä. Sähköpostilla on luvattu pikaista toimitus ja puhelinpalvelussa englanniksi, että tulossa on heti kohta. Taitaa tulla syyssateet ennen kuin saan kunnon kumit alle. Vesiliirtoa odotellessa. Täytynee perua koko kauppa ja mennä Vianoriin. Saa kumit heti alle ja takuun päälle. Hatuttaa !


    • Aamulla kävin rengasonlainin sivulla ja löysin tosihienot vanteet, en tehnyt tilausta vielä silloin. Nyt töissä ollessa ajattelin tilata ne vanteet, mutta vanenvalikon alasvetovalikot eivät toimi kuten pitää, niissä jokaisessa on sisällä vai autojen merkit. Soitin asiakasnumeroon; suomenkielinen mauhote ilmoittaa, että kaikki varattu, mutta hetken kuluttua englanninkielinen vastaa.Selitän että nettisivut ei toimi, pyytää kokeilemaan puolentunnin päästä. Sivut yhä toimimattomana, mutta luettuani tämän saitin, en ole enää yhtään pahoillani, siellähän saavat vanteensa pitää.

    • Tilauksen jälkeen kaikki meni väärin! Tilasin normaalit 4 rengasta niin lopulta 2 vkon luvatun jälkeen tuli 2 14tuumaista ja 2 15tuumaista. Sitten olikin vaikeuksia saada asia kuntoon vaikka vika oli heidän!! Lopulta sain noudatettua ne kaksi siis 2 viikoa tuosta. Lopulta nyt sain ne 2 puuttuvaa rengasta eli 7viikkoa tilauksesta. Ne vaan on toimitetuna jonnekin huitsin nevadaan eikä kotiosoitteeseeni kuten piti. ÄLÄ LUOTA TÄHÄN FIRMAAN! Surkeaa toimintaa!!!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia yllättävää itki nikon oven takana

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Totuus-kohuparin-eropommista-Sofia-Belorf-tunki-Niko-Ranta-ahon-kotiin-mustasukkainen Ei hyvää päivää!!!!!!!
      280
      10406