mansikka aika

Menin ostamaan Meriläisisen mansikkaa kello 13,30 jus loppuvat
myyjä kertoi.,samlla vaikeroi kun ei saa kerääjiä,ihmiset päivitteli
kun ei edes reuna tiellä asuvia ole marjan keruuseen halukkuutta
352928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Lieksaanhan on tullut liki 400 henkilöä tuolta päiväntasaajan tuntumasta Afrikasta. Nyt Meriläinen kipin kapin kototoimistolle kysymään rivakoita mansikanpoimijoita. Ovat muuten auringonvalon kestäviä ja voi olla tuurillaan että 9,- päiväpalkka riittänee heille..Joten ei kun menoksi!!

Äänestä

Luulisi olevan edullisempaa kuljettaa Reunatieltä mansikanpoimijat Lieksan pelloille kuin Thaimaasta! Valkoihoisten päiväpalkka 9 € tuntuu kohtuulliselta päivettyneemmillekin.

Äänestä

Venäjältä, Ukrainasta ja Virosta mansikanpoimijat tuotetaan. Thaimaasta tulevat metsämarjojen poimijat.

Äänestä

Reunatie on kuitenkin hieman lähempänä!

Äänestä

Ne ovat suurempaan työvoimapulan varalle.
Pitää levätä muutama vuosi, kerätä voimat.

Äänestä

Ostin Meriläisen mansikkaa eilen, hyviä olivat. Ja viisaasti pakattu.
Ylhäällä isoja meheviä, alhaalla tosi tosi pieniä ja ei niin maukkaita.
En osta enää Meriläisen mansikkaa sillä " joka on pienessä ---------- niin on myös suuressa,,,"

Äänestä
  • Mansikkaviljelijät koko suomessa maksaa niin huonoa palkkaa ettei sillä kukaan saa särvintä leivän päälle.
    Tietysti somput joutaisi tekemään vaikka ilmaiseksi saatujen etujen pieneksi vastikkeeksi.
    Köyhistä maista tulevat ovat tyytyväisiä palkkaan koska ne säästävät rahat kotimaahansa joka on siellä OMAISUUS.
    Väitän että suomalaisia tulisi poimintaan jos palkka olisi edes KOHTUULLINEN JA TYÖOLOT SIEDETTÄVIÄ.
    TURHA ON AHNEIDEN VALITTAA MANSIKANPOIMINNASTA. MITÄ MANSIKKAVILJELJÄ TEKEE TALVELLA, SE SELVIÄÄ NIMIMERKISTÄNI.

    Äänestä

  • Eihän rehellinen kauppa kannata. Se on vanha totuus.

    Äänestä

  • Markalla ostan ... kirjoitti:

    Eihän rehellinen kauppa kannata. Se on vanha totuus.

    Markalla ostan nikki: näin se on mutta sama henkilö/firma huijaa vain yhden kerran minua, se on kerrasta poikki.
    Ehkä huijaus sana oli liioittelua, on voinut "sattumalta" ne pienet rupu mansikat joutua pohjalle, hehe!
    Kertokaapa muutkin onko muilla sattunut sama "vahinko"...

    Äänestä

Huhut kertovat, että kotiuttamis ja harkinnan varainen sossun
ja fyöttömyys korvaksiin harkitaan muutoksia.
Ei kenenkään kannata pyrkiä töihin, koska paremmin pärjää
nmenemättä töihin.
Vaalit ratkaisee ja valion raha tilanne.
maksetaanko lorvailusta

Äänestä
  • Toivottavasti ei jää vain huhuksi! Jokaiselle itsensä elättämisvelvoite. Sitten katsotaan, miten kaljakauppa käy. Eiköhän rupea pienipalkkainenkin työ maistumaan ja pienemmätkin asunnot riittämään. Miten monta vuotta kotona makaillut työtön voi valkata, mikä työ on vartalolle ja kukkarolle sopivaa? Kun ei ole kummoista ammattia eikä koulutusta, on kelvattava mikä vain. Voi jos näkisi vielä sen ajan, että rahanjakajia ei olisi olemassakaan ja elätit eläisivät omilla rahoillaan, elintaso olisi itsestä kiinni. Tämä koskee myös päivettyneempää kansanosaa.

    Äänestä

Toivottavasti valiolla rahat riittää vaikka toimitusjohtaja vaihtuu!

Äänestä

40-50 luvulla piti tulla toimeen omillaan, työllään ja neuvokkuudellaan.
nyt on menty liian pitkälle rahan jaossa,lorvailusta maksetaan
miettikää.

Äänestä

Minkä puolueen arvelette puuttuvan tähän asiaan.
valtion velka johtuu huonosta talouden hoidosta.
Valtio elää yli varojensa

Äänestä

Sehän se yleensä vie valtion perikatoon jos köyhiä autetaan sosialiturvalla mutta se on hyväksi jos maksetaan miljoonatuloisille verovapaita osinkoja ja ylisuuria eläkkeitä! Ja muutenkin ökyrikkaat kiertää veroja ihan lakien mukaan!
Mutta entäs sitten kun köyhiltä ei ole mistä ottaa ja rikkaat ei halua maksaa, mitä tehdään?

Äänestä
  • Tämä on vapaa maa jokaisen yrittää rikastua. Yleensä rikkaat tekevät työtä tullakseen rikkaaksi ja säilyttääkseen elintasonsa. "köyhä" valittaa köyhyyttään, kerjää sossusta eikä tee mitään tilannetta parantaakseen. Jos ei ole työssä, voi joutessaan vaikka kehittää ja kouluttaa itseään. Jokainen on oman onnensa seppä, ei auta heittäytyä vain soffalle valittamaan. Ns. rikkaat kustantavat jo nyt työttömien ja vähäväkisten elämän, eikö mikään riitä. Kannattaa olla onnellinen, että maksajia vielä on, mutta miten kauan? Tämänkin periferian elättää ruuhka-Suomi täysin. Sitten vielä Lieksakin uhoaa itsenäisyydellään. Kyllä on saamatonta ja laiskaa porukkaa. Sairaat ja vanhukset ovat asia erikseen. Nuoret,työkuntoiset ihmiset huutavat sossua apuun tekemättä yhtään mitään.

    Äänestä

Tosiaan se on myös ongelma rikkaat rikastuu , tässä on kaksi ääripäätä
lailla suojattu rosvous hyväksytään.

Äänestä

Ette vastannut kysymykseen että mistä rahaa valtiolle kun matalapalkkainen työläiskansa on kynitty loppuun ja rikkaat ei halua maksaa?

Äänestä
  • Pitäkää mansikkanne, typerää touhua. Metsämansikoita riittää pakastimeen asti eikä tarvitse maksaa kiskurihintoja siis ei mtän.

    Äänestä

  • poimin ite kirjoitti:

    Pitäkää mansikkanne, typerää touhua. Metsämansikoita riittää pakastimeen asti eikä tarvitse maksaa kiskurihintoja siis ei mtän.

    Itse poimijoille kun olis vaikka 5 € kilo voisi mennä poimimaan ,mutta hinta ei kuulema alene 6€ hinnasta saavat kuulema jäädä peltoon märkänemään jos ei ole poimijoita liekkö hyvätkin katokorvaukset että kannattaa märättää peltoon marjat kun myydä halvemmalla.a Aikoinaan kun Pentti Turunen kasvatti mansikoita niin sieltä oli kiva käydä keräämässä helteillä mansikan hinta oli halpa ja mehumarjoja sai vielä halvemmalla kunhan sai marjat pois pellosta liekkö sillon ollut katokorvauksia.Kaikki hyvä loppuu.

    Äänestä

Ne kun on niin pirun ahneita nämä mansikan viljelijät. Jos olis kohtuullinen palkka niin löytys poimijoita, suomalaisiakin.
Sehän se ahneus on maanviljelijöiden perisynti ollu aina.
Ja sitte isot mansikat päälle, pienet mauttomat alas.

Äänestä

Mansikan poimintaan jos ei kuka mene ja on työtön
puuttu yhteis kunta vastuu

Oulussa irti sanottiin 1100 ihalainen sdp mainitsi
yhteiskunta vastuusta

Miten lie lieksan yhteiskunta vastuu, miten lieksa
on toiminut viimme vuosina

Äänestä
  • jamalin otolle, yhteiskunta vastuuta myös mansikkatiloille.
    naurettavan halvalla pitäs tehdä, kun on ahne niin ei riitä eu tukiaisetkaan.

    Äänestä

  • Kuulehan Jamalin otto. Yhteiskuntavastuu tarkoittaa myös yrityksiä sekä veronmaksajien varoilla eläviä mansikkakeisareita.
    Kyllä sinne pellolle saataisiin myös suomalaisia mutta kun kitupiikit maksaa niin huonoa palkkaa ettei jää mitään käteen.
    Maahanmuuttajia voisi laittaa sinne kun ne on saanut yhteiskunnan tukea ilman että tekisi mitään, enempi kuin suomalaiset.
    Ja sen tilan tuotteita en osta koskaan, oli taas isot mansikat ylempänä huonot alempana ja hinta on kovempi kuin muilla mansikkakauppiailla.

    Äänestä

Kyllä Lieksa on vastannut Somalian yhteiskunnasta enemmän kuin moni muu kunta. Somalian kansalaisia kohtaan vastuu on ollut todella kouriin tuntuvaa ja meitä lieksalaisia kohtaan lompakkoon tuntuvaa. Olemme vastanneet siitä, että somalialaisilla on kaikki mahdolliset nykyaikaiset vempaimet kulkuneuvoista lähtien. Heille kaikki on ollut ilmaista jo vuosien ajan eikä loppua ole näkyvissä.

Äänestä

Lieksassa myydään kunnollistakin mansikkaa. Tänään oli eräässä marketissa myynnissä Kiteen eteläpuolella kasvanutta mansikkaa kohtuulliseen hintaan. Hyvin näyttivät 5 kilon laatikot menevän kaupaksi. Saavat paikalliset laskea hintojaan, ennenkuin pärjäävät.

Äänestä
  • Mikä siellä oli hinta Tampereen alueella 25 Brysselin ruplaa.

    Äänestä

  • Oliko pakattu kuten yllä kirjoitettiin elikkä isot mansikat ylhäällä ja pienet mauttomat alhaalla?
    En osta enää paikallisilta, muualta tulevat on halvempia ja maku vähintään yhtä hyvä.
    Ostin minäkin tollukka ko. tilan mansikkaa ja siinäkin oli kikkailtu, isot mehevät ylempänä ja pienet mauttomat alempana.
    Saapi pitää mansikkansa ko. tila.
    Ja on tosi että poimijoille maksetaan nälkäpalkkaa ja se on kovaa työtä, kokemusta on nuorempana ja palkkakin oli mielestäni kohtuullinen.
    Turha itkeä viljelijöiden jos ei saa poimijoita, maksakaa edes kohtuullista palkkaa.

    Äänestä

  • nälkäpalkallaORJAKSI kirjoitti:

    Oliko pakattu kuten yllä kirjoitettiin elikkä isot mansikat ylhäällä ja pienet mauttomat alhaalla?
    En osta enää paikallisilta, muualta tulevat on halvempia ja maku vähintään yhtä hyvä.
    Ostin minäkin tollukka ko. tilan mansikkaa ja siinäkin oli kikkailtu, isot mehevät ylempänä ja pienet mauttomat alempana.
    Saapi pitää mansikkansa ko. tila.
    Ja on tosi että poimijoille maksetaan nälkäpalkkaa ja se on kovaa työtä, kokemusta on nuorempana ja palkkakin oli mielestäni kohtuullinen.
    Turha itkeä viljelijöiden jos ei saa poimijoita, maksakaa edes kohtuullista palkkaa.

    Samalla tavalla pakkaavat edelleenkin. En osta enää Meriläisen tilan mansikoita.

    Äänestä

Sama oli hinta. 25 kyseisessä väliaikaisessa valuutassa.

Äänestä

Ahneeksi on kauppias vuosi vuodelta tullut. 5 kg:n mansikkalaatikko 50€!!!!Huh, huh...moni jättää tuolla hintaa ostamatta. Hinnoittelee itsensä ulos!

Äänestä

Etelä-Savo
Savonlinna
Mansikan hinta
Anonyymi-ap
2024-06-12 15:05:16
Ilmoita
Mansikan hinta tänään Tokmannin parkkipaikalla oli 25,00/kg.
Onko käypä, kallis vai halpa?

Äänestä
  • Kuluttajalle hyvä! En sillä hinnalla laatikollistakaan viljelisi. Kolomekymppii noin on tuotantokulut ja siihen 25 rosenttii katetta piälle

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuluttajalle hyvä! En sillä hinnalla laatikollistakaan viljelisi. Kolomekymppii noin on tuotantokulut ja siihen 25 rosenttii katetta piälle

    Minä olen ostanut 5 laatikollista Nevalaisen puutarhan mansikoita. 40 e 5kg laatikollinen, ovat olleet makeita lajikkeita. Pitänee vielä käydä ykii laatikollinen, josta osa menee suoraan syödessä ja mansikkakakkua tehdään myös ja loput pakkaseen. Mustikkaa sankollinen ja puolukkaa 5 sankollista hilloksi ja tuoremehuksi on myös ostettava, mutta viinimarjoja tulee omista pensaista. Omenoita ei tule meidän omenapuuhun tänävuonna. Lienee huono omenavuosi tullut sen vuoksi, kun jääi omenpuuhun lehdet talveksi, kun tuli äkkiä sitä lumiherkkua. Onneksi on viimesyksyisiä omenaviipaleita pakasteessa, että saa talvella omenapiirakkaa.
    Kyllä noihin marjahommiin uppoaa rahaa, mutta hyviä ne ovat syödä talven mittaan.

    Äänestä

Muutama vuosi sitten nuoreni kysyi mansikanpoimintaa ko firmasta. Isäntä ilmoitti, ettei palkkaa suomalaisia. Että, niin makaa, kuin petaa. Turha on myyjän kitistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jamalin otto kirjoitti:

Menin ostamaan Meriläisisen mansikkaa kello 13,30 jus loppuvat
myyjä kertoi.,samlla vaikeroi kun ei saa kerääjiä,ihmiset päivitteli
kun ei edes reuna tiellä asuvia ole marjan keruuseen halukkuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu