Hengetön

Mä olen päättänyt tehdä sen; mun isä teki viimevuonna konkurssin ja mä sain potkut mun duunista, äiti jäi eläkkeelle ja mulla on taloudellisia vaikeuksia ja velkaa monta tonnia. Mä en luultavasti tule selviämään ja siksi olen päättänyt seuraavaa, kun toi yksinäisyyskin tossa kolkuttelee ovia, niin mä hyppään kaulakiikkuun sen kunniaksi. Mulla on oikeus siihen ja eipä jää kenellekään huolta musta. siihen voi mennä vähän aikaa ja voin tulla toisiin ajatuksiinkin, mutta jos näyttää siltä, että en selviä laskuista, niin teen sen. Töihin en ole sen koommin päässyt ja työttömyystuki on liian pieni. Mä tiedän ettei tällaisessa bisnesmaassa kukaan jäisi edes kaipaamaan. Kukaan ei ole kiinnostunut mitä mä teen.
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jumalalla on sinulle paljon parempaa elämääsi varrelle. Hyvä on saada purkaa pahaa oloaan, mutta itseään ei tappaa saa.
Kyllä sinä selviät. Ei rahan takia kannata noin synkeitä ajatella.

Äänestä

Mee siitä muualle jumaloimaan. Nyt kysymys on ihmisistä ja heidän armahtavaisuudestaan, eikä jumalasta. Anteeksi nyt vaan, mutta mä en saa velkojana anteeksi vaan kuten näet, ei jumala näitä päätä, vaan ihmiset. Ja heitä on syytä vihata. 90-luvulla eräät sitä vaan sai velkojaan anteeksi, ei enää.

Äänestä

No mitä sä sitten tulet tänne valittamaan, kun osaat jo ennalta vastaukset ongelmiis. Se itsemurhan voi tehdä ilman valittelujakin.

Äänestä

Voi vittu, tässä sen näkee, millainen on yhteiskuntamme. Huono-osaiset poistukoon, eikä mitään väliä.

Äänestä

Älä nyt ainakaan rahan takia kaulakiikkuun.Kyllä niitä velkoja ja laskuja voi sopia ja järjestellä.

Äänestä

Itsellänikin velkaa monta tonnia ja luottotiedot menneet, silti elämänhalua löytyy. Veikkaan, että paha olosi johtuu jostain muusta kuin raha-asioista mutta koska et tiedä missä mättää luulet sen johtuvan veloista.

Asiat järjestyvät ja tosiaan, rahaa tulee ja menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivansama123 kirjoitti:

Mä olen päättänyt tehdä sen; mun isä teki viimevuonna konkurssin ja mä sain potkut mun duunista, äiti jäi eläkkeelle ja mulla on taloudellisia vaikeuksia ja velkaa monta tonnia. Mä en luultavasti tule selviämään ja siksi olen päättänyt seuraavaa, kun toi yksinäisyyskin tossa kolkuttelee ovia, niin mä hyppään kaulakiikkuun sen kunniaksi. Mulla on oikeus siihen ja eipä jää kenellekään huolta musta. siihen voi mennä vähän aikaa ja voin tulla toisiin ajatuksiinkin, mutta jos näyttää siltä, että en selviä laskuista, niin teen sen. Töihin en ole sen koommin päässyt ja työttömyystuki on liian pieni. Mä tiedän ettei tällaisessa bisnesmaassa kukaan jäisi edes kaipaamaan. Kukaan ei ole kiinnostunut mitä mä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu