Olen aina ollut positiivisesti ajatteleva ihminen.. Sattuipa mitä tahansa pyrin löytämään niistä seikoista ne hyvät puolet! Tykkään touhuta ja auttaa ihmisiä, jos sitä tarvitsevat. Olin 6-vuotta suhteessa jossa oli suuri rakkaustarinakin, ja heti alussa oli rakkauden kosketus sydämiimme.. mutta myös lopulta viina, villit naiset ja väkivalta. Menetin oman iloisuuteni ja positiivisuuteni. Suhteesta minulle jäi kuitenkin lapsi, jota saan rakastaa ja kantaa huolta.
Tämän jälkeen kokeilin "järkisuhdetta" ihmiseen.. käytännön asiat menivät yhteen, samoin tavoitteet, harrastukset.. tunne kuitenkin puuttui, mutta elin ja nautin elämästä. Tämä päättyi kuitenkin siihen että hänkin käytti minua hyväkseen ja jätti varoittamatta ja yhteyttä pitämättä (kun ei osannut/uskaltanut kertoa/sanoa minulle, 2kk jälkeen otti yhteyttä ja pyysi anteeksi)!
Nyt olen löytänyt uudelleen ihmisen joka kosketti sydäntäni heti tavattuamme ja vielä maata järisyttävästi! Nyt on kuitenkin jo tietoa ja ymmärrystä parisuhteista ja osaa tiedostaa sen ettei kaikki parisuhteessa korjaannukkaan vaan tunteella. Tässä suhteessa keskustelu/kuunteleminen onnistuu molemmin puolin, harrastuksia löytyy yhteisiä, tavoitteet elämälle on samat muutamia radikaaleja eroja meistä löytyy mm. minulla on suurisydän=rakastava ja huolehtiva, hänellä sydän on jäätä ja viimekädessä ajattelee itseään.. Osaa kuitenkin ilmaista itsensä ja tiedostaa sen. Olen siisteys neurootikko hän kuitenkin täysin vastainen.
Nyt pohdinkin sitä, uskallanko antautua tähän suhteeseen!? Kun pelkään putoanko jälleen korkealta ja kovaa..
Tämän jälkeen kokeilin "järkisuhdetta" ihmiseen.. käytännön asiat menivät yhteen, samoin tavoitteet, harrastukset.. tunne kuitenkin puuttui, mutta elin ja nautin elämästä. Tämä päättyi kuitenkin siihen että hänkin käytti minua hyväkseen ja jätti varoittamatta ja yhteyttä pitämättä (kun ei osannut/uskaltanut kertoa/sanoa minulle, 2kk jälkeen otti yhteyttä ja pyysi anteeksi)!
Nyt olen löytänyt uudelleen ihmisen joka kosketti sydäntäni heti tavattuamme ja vielä maata järisyttävästi! Nyt on kuitenkin jo tietoa ja ymmärrystä parisuhteista ja osaa tiedostaa sen ettei kaikki parisuhteessa korjaannukkaan vaan tunteella. Tässä suhteessa keskustelu/kuunteleminen onnistuu molemmin puolin, harrastuksia löytyy yhteisiä, tavoitteet elämälle on samat muutamia radikaaleja eroja meistä löytyy mm. minulla on suurisydän=rakastava ja huolehtiva, hänellä sydän on jäätä ja viimekädessä ajattelee itseään.. Osaa kuitenkin ilmaista itsensä ja tiedostaa sen. Olen siisteys neurootikko hän kuitenkin täysin vastainen.
Nyt pohdinkin sitä, uskallanko antautua tähän suhteeseen!? Kun pelkään putoanko jälleen korkealta ja kovaa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hmm... Vaikuttaakohan aihe liian vaikealta muillekin pohdittavaksi.. Kommentteja toivoisin..
Minulla on ehkä hieman samanlainen tilanne meneillään. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa n. puoli vuotta, josta olemme olleet erossa jotain viisi päivää. Minusta tuntuu tai meistä molemmista, että tulemme loistavasti toimeen, haluamme samoja asioita ja näin pois päin. Voisi sanoa, et sisimpämme ovat yhteneväisiä ja tulevat hyvin toimeen. Kuitenkin jonkin verran tuottaa ongelmia käytännön toimet. Minä ajattelen toista ihmistä aina, teimpä mitä tahansa(ostan leipää, vaatteita, suunnittelen omaa ohjelmaani ym...). Annan hirveästi hellyyttä ja läheisyyttä ja myös vaadin sitä. Poikaystäväni kokee sen joskus liiallisena ja mitä kauemmas hän minusta menee sitä enemmän haen hänen huomiotaan ja hellyyttään, hänen sanojensa mukaan tukahdutan hänet. Eromme liittyi osittain tähän(ymmärtääkseni), mutta palasimme yhteen, koska erolla ei kerta kaikkiaan tuntunut olevan mitään järkeä. Rakastamme toisiamme kuitenkin hillittömän paljon, minä tuon sitä ehkä vain enemmän ilmi. Jotain psykologiasta hakemaani apua käyttäen sanoisin, että ydinminämme ovat sopivat toisilleen, vain kasvatettu minuus tuottaa ongelmia(myös minun kotonani on aina näytetty tunteet hyvin selvästi ja kotini on täynnä rakkautta ja hellyyttä, poikaystäväni äiti on vaihtanut miestä useasti ja loppujen lopuksi jättänyt kasvatuksen isovanhemmille). Olemme kuitenkin päättäneet yrittää vielä ja ottaa toisemme huomioon erilailla tajuttuamme missä on vika. Toivottavasti tästä oli jotain apua...
Minulla on kotonani eri lähtökohdat, sitä kaikki sukulaiset ja ystävät ihmettelevätkin. Meillä ei kuulunut koskaan "rakastan" sanaa, haleja vaihdettiin ainoastaan nukkumaan mentäessä. Itse olin se joka opetti äitiä ja siskoa kertomaan välittämisestään ja hellyydestä. Ehkä se on vain niin minun omaa luonnetta, siksi olenkin miettinyt etten usko että sitä minusta saa mitenkään juurrettua irti. Mikä sinun miehesi on muuten horoskoopiltaan? Toivottavasti saatte järkeistettyä asianne ja elonne. Mikä onkaan parempaa kuin rakastaa ja tuntea olonsa rakastetuksi! =)
Toivoisin myös lisää kommentteja siihen, tulisiko minun jollain tavoin luopua rakkaus/läheisyys/huolehtimis tavoistani, vai löytyykö minulle todellakin ihminen joka sen kaiken haluaa vastaan ottaa ja sitä samaa minulle myös antamaan?!?
Varmasti löytyy, älä luovuta :)
Vaikka tuskinpa tuosta tavasta voisi luopua vaikka niin päättäisikin? Sehän on osa ihmisen todellista sisintä (jokaisen ihmisen, tosin kaikki eivät sitä missään vaiheessa elämäänsä näytä löytävän). Luopuminen tarkoittaisi itsensä kieltämistä aika julmalla tavalla.
Musta tuntuu, että ainoa tapa on tuoda itsestään rohkeasti esille nuo piirteet, niin että samoilla periaatteella toimivat ihmiset voivat sinut mahdollisesti bongata. Pelko pois :)
Mitä olet ajatellut tehdä?
Elämässä on otettava riskejä. Voihan sitä aloittaa yhdessä hitaasti. Keskustelkaa ja kertokaa kokemuksistanne toisillenne. Käyttäkää aikaa siihen. Se helpottaa ymmärtämistä. Sinulla on paljon annettavaa ja luulen, että molemmat saatte kun vain avaudutte toisillenne,varsinkin kun teidän on helppo keskustella toistenne kanssa. Eihän siitä muuten mitään tule. Tehkää yhdessä jotain tosi kivaa. Uudessa ympäristössä tutustukaa toisiinne. Menkää risteilemään tai vaikka joku lyhyt matka jonnekin, jossa saatte olla rauhassa, rennosti vain te kaksi. Mitä luulet? Toinen voi tykätä spontaanista ehdotuksesta. Voisi vaikka mennä jalat alta :).
Uskaltaisitko?
....sekin selviää! Onneksi olen se positiivinen ajattelija ja aina takaiskuista nousen hymysuin ylös.. Sattuuhan ne mutta, aina se tuo jotain hyvää mukanaankin! Ja tuota reissu ehdotusta aijon kokeilla heti kun hän työreissultaan takaisin palaa.. eli vasta 24pv jälkeen pääsen teille kertomaan mitä hän siihen tuumaa.. =)
meille sitten.
Hmm.. minusta tuntuu että hän alkaa jo perääntymään.. vaikka en niin paljon yhteyttä häneen pidäkkään kuin haluasin tai yleensä pitäisin.. voi vain tietysti olla että minun mielikuvitukseni tekee taas omiaan.. harmittaa jo valmiiksi.. =(
No siinähän kävi niin että molemmilla samankaltaisia suunnitelmia, eli reissuun lähtö Euroopan kaupunkiin, mutta hän onkin jo varannut reissun lähteäkseen samoihin aikoihin, mutta mies-porukalla.. Hmm.. harmittaa kyllä.. sanoin että häntä reissuun seuraksi tahtoisin, mutta en mitenkään jäänyt sitä asiaa sitten hänelle hohhailemaan kun kertoi omista.. tuntuu nyt että kaikki meneekin ihan ristiin.. Mitäs sitä tekee? Ottaako uusia tuulia.. =) Vai odotteleeko tulevaa.. kun tuntuu että nyt muutoinkin on tuo hitaampi ja vaisumpi vaihde lähtenyt päälle! =(