mies, kolme vuotta sitten

Nyt tämä turha ikävöinti saa luvan loppua. Minulla niin ottaa se päähän että, kun meillä oli mahdollisuus olla toistemme kanssa ja tulla kertomaan toisillemme tunteista, silloin ei mitään tapahtunut. Nyt siitä on aikaa kolme ja puoli vuotta ja sattumalta kohtaamme kotikaupungissamme. itse olen juuri saanut elämäni hyvälle mallille, nuoruuden tuskainen aika on ohi ja olen onnellisesti yhdessä miehen kanssa ja kaikenkaikkiaan tyytyväinen omaan pieneen elämääni. Sinä silloin pamahdat silmien eteen tuosta noin vain. Sinua ei näkynyt missään silloin kun sitä olisin kaivannut ja halunnut, ja nyt kun olin ns. Päässyt sinusta yli niin me kohdataan ja sama ihastus ja tunne palaa. Tiedän että itsekin olet jatkanut elämääsi ja se asia on ok, haluaisin vain niin selvästi nähdä sen että olet jatkanut elämääsi. Nyt vain päässäni pyörii sinä ja se millaista meillä olisi ollut jos olisimme saaneet olla yhdessä. Mietin että teinkö tähänastisessa elämässä väärän valinnan ja oletko sittenkin minulle se oikea. En tiedä kaipaako sydämeni vain ns. Seikkailua ja sen seikkailumielen takia muka kaipaan sinua turvallisen elämän rinnalle.
Mutta se täytyy sanoa että inusta näkyi silloin kun kohtasimme tunteet läpi, ainakin jonkinlaiset tunteet. En tiedä sitäkään oliko se tunne sinun puoleltasi vain ns. Vanhan suolan kaipaamista, yleistä flirttailua naisille vai todellista sitä samaa mitä mimun sydämeni? Paljon kysymyksiä, paljon ihmeteltävää ja paljon on jäänyt sanomatta. Haluan saada selvyyden asiaan, jos olet jo onnellinen niin olen onnellinen sinun puolestasi. Olen onnellinen jos sinulla on jo nainen jota rakastat, olen myös onnellinen puolestasi jos elät villiä sinkkuelämää, kunhan vain olet onnellinen. Minäkin olen onnellinen, ainakin luulen niin. Haluan saada rauhan sydämeeni vain ja selvittää asiat. olen aina halunnut olla rehellinen itselleni ja sitä kautta toisille, tähän asti niin olen tehnyt. Nyt en vain tiedä mitä tämä totuus on. Tämä vain on purkaus sydämestäni ihmiselle johon olin syvästi rakastunut aikaisemmin ja en tiedä olenko rakastunut häneen edelleenkin. Mutta en kaipaa tänne provoilijoita yms, jos on asiaa sanottavana tällaiseen tai omia kokemuksia vastaavasta tilanteesta mielellään lukisin sellaisia vastauksia. En usko että Hän tätä viestiä tulee koskaan lukemaan, mutta pakko päästä purkamaan tätä asiaa. Olin niin varma silloin että hän olisi minulle se oikea.
8286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...............................................................

Äänestä

lukea

Äänestä

ottaa yhteyttä

Äänestä

glup!

Äänestä

Sekaisin ja ahdistunut ovat ajatukset, ja täällä oleminen vasta noloa onkin. Burgeroin mahdollisuuteni epävarmuuteeni. Paljon jäi todellakin sanomatta, se on suurelta osalta minun vikani. Kysymyksiisi yleisestä flirttailuista muille tai tunteiden näkemisestä osaat itsekkin vastata. Käteni ovat kuitenkin sidotut. Yhteydenottoa en voi tehdä juuri tilanteesi vuoksi. Olisinko iloinen jos olisin kanssasi tekemisissä, varmasti ja tiedät sen. Olisinko edes parempi vaihtoehto sinulle, en tiedä. Olenko onnellinen nyt, en varmastikkaan. Pystynkö olemaan onnellinen sinun onnestasi, rehellisesti sanottuna, vaikka haluaisinkin valitettavasti ainakaan vielä en. Kuitenkin tiedän , että sinä tiedät mitä haluat ja teet avian kuten parhaaksi tunnet, se riittää minulle koska sen on pakko.

Äänestä

Otat tänään siihen mieheen yhteyttä ja päätätte tuon kolmen vuoden exoduksen.
Meni miten meni niin ainakin tiedät mitenkä asia on ja rakastaako hän sinua.
Pistän peukut pystyyn puolestasi ja toivotaan että teistä tulisi onnellinen pariskunta. :)

Asiat eivät itsestään muutu vaan on itse tehtävä asioille jotain jos tahtoo muutosta.
Nyt takaisin töiden pariin kun kahvitauko on ohi.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille :)

Äänestä

Etunimissämme on yhtä monta kirjainta?

Äänestä
  • On. Ja kaksi samaa? Sorry. Kolme. Eli...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitta on täynnä kirjoitti:

Nyt tämä turha ikävöinti saa luvan loppua. Minulla niin ottaa se päähän että, kun meillä oli mahdollisuus olla toistemme kanssa ja tulla kertomaan toisillemme tunteista, silloin ei mitään tapahtunut. Nyt siitä on aikaa kolme ja puoli vuotta ja sattumalta kohtaamme kotikaupungissamme. itse olen juuri saanut elämäni hyvälle mallille, nuoruuden tuskainen aika on ohi ja olen onnellisesti yhdessä miehen kanssa ja kaikenkaikkiaan tyytyväinen omaan pieneen elämääni. Sinä silloin pamahdat silmien eteen tuosta noin vain. Sinua ei näkynyt missään silloin kun sitä olisin kaivannut ja halunnut, ja nyt kun olin ns. Päässyt sinusta yli niin me kohdataan ja sama ihastus ja tunne palaa. Tiedän että itsekin olet jatkanut elämääsi ja se asia on ok, haluaisin vain niin selvästi nähdä sen että olet jatkanut elämääsi. Nyt vain päässäni pyörii sinä ja se millaista meillä olisi ollut jos olisimme saaneet olla yhdessä. Mietin että teinkö tähänastisessa elämässä väärän valinnan ja oletko sittenkin minulle se oikea. En tiedä kaipaako sydämeni vain ns. Seikkailua ja sen seikkailumielen takia muka kaipaan sinua turvallisen elämän rinnalle.
Mutta se täytyy sanoa että inusta näkyi silloin kun kohtasimme tunteet läpi, ainakin jonkinlaiset tunteet. En tiedä sitäkään oliko se tunne sinun puoleltasi vain ns. Vanhan suolan kaipaamista, yleistä flirttailua naisille vai todellista sitä samaa mitä mimun sydämeni? Paljon kysymyksiä, paljon ihmeteltävää ja paljon on jäänyt sanomatta. Haluan saada selvyyden asiaan, jos olet jo onnellinen niin olen onnellinen sinun puolestasi. Olen onnellinen jos sinulla on jo nainen jota rakastat, olen myös onnellinen puolestasi jos elät villiä sinkkuelämää, kunhan vain olet onnellinen. Minäkin olen onnellinen, ainakin luulen niin. Haluan saada rauhan sydämeeni vain ja selvittää asiat. olen aina halunnut olla rehellinen itselleni ja sitä kautta toisille, tähän asti niin olen tehnyt. Nyt en vain tiedä mitä tämä totuus on. Tämä vain on purkaus sydämestäni ihmiselle johon olin syvästi rakastunut aikaisemmin ja en tiedä olenko rakastunut häneen edelleenkin. Mutta en kaipaa tänne provoilijoita yms, jos on asiaa sanottavana tällaiseen tai omia kokemuksia vastaavasta tilanteesta mielellään lukisin sellaisia vastauksia. En usko että Hän tätä viestiä tulee koskaan lukemaan, mutta pakko päästä purkamaan tätä asiaa. Olin niin varma silloin että hän olisi minulle se oikea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu