Jos haluat palata Thaimaan matkaltasi Suomeen pettyneenä niin matkavavalintasi on taatusti ollut Hua Hin, tuo Thaimaan yliarvostetuin tylsä pikku kaupunki. Hua Hinissä ei tapahdu mitään. Eläkeläiset skandinaavit sauvakävelevät tuulisella ja likaisella rannalla jossa hevosella ratsastellaan kuitenkaan niitä hevostenjätteitä ei kovinkaan ahkerasti siivota. Monet baarit sulkevat ovensa 22.00-23.00. Asuimme hotelli Hiltonissa jossa henkilökunta vaikutti väsähtäneeltä ei kovin palveluhenkisille ja aivan heti hotellin ulkopuolella avautui suuri poika -ja tyttöbaari alue enemmän noita ladyboykia kuin tyttöjä.. Minkäänlaisia saariretkiä ei ollut kuin ensin minivanilla pari tuntia matkaa ja sitten vasta pääsi merelle, meni koko päivä aikaa, kalliskin oli.Hintataso suorastaan korkea verrattuna Samuihin jossa ennen olemme käyneet. Suomalaiset joita tapasimme olivat tosi tympeitä kun kerroimme että emme viihdy heidän kaupungissaan. Menkää sitten muualle oli heidän tiuskiva vastauksensa, no taatusti ensi reisulla menemmekin. Muutama hyvä ravintola hyvillä hua hinin hinnoilla. Thairuokapaikkoja en morkkaa, niissä saimmekin hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua, muissa emme. Humalaisia lähinnä ruotsalaisia ja suomalaisia istuivat päivästä toiseen samoissa baareissa, kiersimme ne paikat tietenkin. Todella kauan kesti matka kaikkiineen hotellille menomatka yli neljä tuntia paluu kyllä nopeammin vähän päälle kolme tuntia. Hua Hin nähty ja surkeaksi koettu. Hua Hin on turistirysä siitä pahimmasta päästä.Meinasimme lähteä viikon jälkeen pois mutta kun hotelli oli varattu pidemmäksi aikaa ja olisi hotellille ollut niin vaikeaa (?) peruutta loppurahat, sellaista palvelua.
Jos haluat pettyä Thaimaan matkallasi
298
4815
Vastaukset
- Me kaksi
Lähes samanlaiset kokemuset viime talvelta. Ei Huaan toiste. Ensi talvena Krabille.
- samoin
Kerran Hua Hinissä oltiin 2 viikkoa varmasti emme uudelleen sinne palaa. Muualle Thaimaassa kannattaa matkustaa kuin tuohon tapahtumaköyhään tuppukylään.
- oikea turistirysä
siinä onkin mahtava paikka Hua Hinin jälkeen. Eikö olisi jo parempi vaihtaa kokonaan joku muu maa jos luulet että Krabi on se sinun juttu?
- Tammikuussa 2014
samoin kirjoitti:
Kerran Hua Hinissä oltiin 2 viikkoa varmasti emme uudelleen sinne palaa. Muualle Thaimaassa kannattaa matkustaa kuin tuohon tapahtumaköyhään tuppukylään.
Kolme viikkoa viime tammikuussa Hua Hinissä. Tylsyys iski toisella viikolla. Ranta ei todellakaan hyvä.
- Tiukkapipoisia
Kovin nyrpeitä ne hua hinissä vakituisesti bunkkavat. Eivät siedä pienintäkään moitetta kohteesta, sen mekin huomasimme. Menkää Pattayalle ja muuta he sanoivat kun ihmettelimme palveluiden tasoa. Kovin kärkkäästi he Phuketin ja Pattayan haukkuivat mutta kun siinä kun heidän kanssa vähän rauhoituttuaan juttelimme eivät olleet kummassakaan paikassa edes käyneet. Utelimme missäpäin Phuketissa olivat käyneet,saarihan se on ja monta kohdetta tämä pariskunta puhuivat ristiin, pisti vähän hymyilyttämään. Pattayan he taas väittivät olevan huoria kadut täynnä ja kysyimme missäpäin olivat siellä käyneet eivät olleet kuin piipahtaneet päivällä siis päivällä hei haloo. Ei ne horatsut päivällä Pattayallakaan kadulla ole niinkuin ei missääpäin thaimaata. Niinkuin ei myöskään jokapaikassa siellä.
- hirveä paikka
Pattayalle ei mene kuin kieroon kasvaneet pervot. Onko muuten jossain sanottu että kaikilla siellä pitää olla kaljamaha ja Olvin t-paita?
- mmmmsissi
hirveä paikka kirjoitti:
Pattayalle ei mene kuin kieroon kasvaneet pervot. Onko muuten jossain sanottu että kaikilla siellä pitää olla kaljamaha ja Olvin t-paita?
Hua Hinissä kerran käyneenä totean että hua hinissä on paljon liikalihavia skandinaaveja jotka ovat eläkkeellä ja kielitaidottomia. Suomalaiselle kahville ja lihapullille he myös olivat erittäin pervoja. Huono samea vetinen ranta, thaimaan mittapuun mukaan kallis, tylsä ja väsähtänyt palvelualttius.
- thaimaan dallaaja
hirveä paikka kirjoitti:
Pattayalle ei mene kuin kieroon kasvaneet pervot. Onko muuten jossain sanottu että kaikilla siellä pitää olla kaljamaha ja Olvin t-paita?
Pattayako hirveä paikka ??? Jos edulliset hinnat ja ystävälliset paikalliset sekä jumalattoman ihanat ruokapaikat ovat hirveitä niin ei voi kuin ihmetellä. Pattayaa näkemätön taas yrittää provoilla. Miksi muuten Hua Hinissä viihtyvät ottavat Pattayan aina esille ? Kaikilla kaljamaha ja olvi-paita väite kertoo näiden lahkolaisten ajatusmaailman.
- Stocmannin hinnat
mmmmsissi kirjoitti:
Hua Hinissä kerran käyneenä totean että hua hinissä on paljon liikalihavia skandinaaveja jotka ovat eläkkeellä ja kielitaidottomia. Suomalaiselle kahville ja lihapullille he myös olivat erittäin pervoja. Huono samea vetinen ranta, thaimaan mittapuun mukaan kallis, tylsä ja väsähtänyt palvelualttius.
Kokemusten mukaan Hua Hini ei pärjää lähellekkään palvelujen tasossa
ios sitä verrataan Pattayaan. Tiukkapipoisia suomalaiseläkeläisiä paljon
katukuvassa ja se ei ole kyllä minun makuuni. Patttayalla on huomattavastasti
paljon valinnanvaraa niin lapsiperheille kuin tavis matkailijalle. Mainittakoon, että
Hua Hiini kuuluu etelä-thaimaaseen, jonka maine phuketin tavoin on paikallisten
muualla thaimaassa asuvien mukaan huono. Ihmisten käytös aivan eri luokkaa
kuin esim. koillis thaimaassa. Välillä tuntui kun olin siellä, että olin eri maassa
kun kävin phuketissa. Ihmisten ystävällisyyden aitous oli läpinäkyvää.
Pattayalla aivan toisen luontoisia ihmisä.
- sääliks käy
Jos ei joku palstalla kävijä ymmärtänyt, aloitus oli huono provo.
On todella osaamattoman tunarin lomailua, kärsiä toisten matkailusta. Jos skandinaavieläkeläiset kävelivät tuulisella rannalla, eikö muka aloittaja tehnyt samoin?
Minivanilla saarille meno oli vasta huan keskusteluissa, josta se oli vain noukittu.
Mitä tulee hintatasoon, niin aika noloa on mennä kaakkoisaasiaan asti köyhäilemään. Toisaalta osaava matkaaja löytää korkeatasoiset sopivan hintaiset ruokapaikat mistä tahansa Thaimaasta.
Tylsäksikin paikka tiedettiin. No en yhtään ihmettele, tylsillä ihmisillä vain on usein tylsää. Mutta tylsyyden syy löytyy aloittajan peilistä.
Suomalaiset olivat tympeitä. Itse en koskaan vietä thaimaassa aikaa suomalaisten kanssa. En edes puhu suomea. No joskus thaimaalaisille, silloinkin niin, ettei muita länsimaalaisia ole kuulemassa.
Näkyi myös enemmän ladyboyta kun tyttöjä. Itse en edes noteeraa ladyboikia, niihin ei vain heterona silmät kiinnitä mitään huomiota. Jos paljon heitä näkee, kannattaa miettiä vakavasti omaa ehkä piilotettua seksuaalisuuttaan.
baareissa istui suomalaisia ja ruotsalaisia juoppoja, joihin eivät edes menneet. kuitenkin tiesivät niissä olevan suomalaisia ja ruotsalaisia juoppoja :) Aloittajalla selvästi telepaattisia kykyjä. Huvittavinta on se että aloittaja valitteli baarien kuitenkin menevän jo 23-24 kiinni. Eikö siihen mennessä muka ehdi juomaan riittävästi. No alkoholistit harvoin itse huomaavat sellaisia olevansa. Thaimaalaiseen tapaan usein mennään jatkoille, kun baarit menevät kiinni, jos ei ole kovin myöhä. Varmasti harmittaa jos ei kertaakaan teitä pyydetty mukaan. Syytä toki kannattaa kohdallaan miettiä itse.
Jos nimim. vasta palannut, on vasta palannut reissulta, ihmetyttää miksi varata huonetta pitkäksi aikaa etukäteen, jos ei hotellin tasoa tiedä. Kesällä joka thai hotellissa on kyllä tilaa varaamattakin. Taas on aihetta katsella sinne vessan peiliin.
Yhdellä reissulla pystyi näkemään koko huan. On se melkoinen saavatus, missä tahansa kohteessa. Pikemminkin voisi uskoa että aloittaja ei ole ehtinyt edes pintaa raapaisemaan. Toisaalta moisella asenteella ja osaamisella, ei kyllä näe eikä koe useamallakaan reisulla, oli kohde mikä tahansa.
Rannalta löytyi ilmeisesti valtavasti sitä hevosen kakkaa, koska aloittaja sitä tänne palstalle asti joutunut raahaamaan.
Toisaalta tuntuu, ettei aloittaja ole koko huassa käynytkään...- onneton Hua Hin
Tässäpä taas esimerkki, kunnon Hua Hin lahkolaisesta: sääliks käy!!!
Huaahan ei saisi koskaan moittia, eikä tosiasioita sieltä kertoa.
Kyllä paikan näki täysin yhdellä reissulla, perheen kanssa siellä kävimme ja ikinä emme toiste paikkaan mene.
Kaikki kirjoitukset, joissa paikkaa arvostellaan, enemmän tai vähemmän, ovat kyllä kohdallaan.
Kallis paikka huonoine rantoineen, ilman hevosten kikkareitakin on ranta käytännössä uimakelvotonta savivelliä, jossa meriveden kirkkaasta kuulaudesta ei ole tietoakaan.
Ylihinnoiteltujen Suomalaiskolhoosien omistajat, kuvittelevat olevansa paikan parhaimmistoa...
Ei koskaan, ei milloinkaan eikä silloinkaan, kukaan perheestämme tule Hua Hiniin käymään.
Tämä oli reissun paras päätöksemme ja loppureissu omatoimimatkaltamme sujuikin huomattavasti mieluisammin muualla. - Thaimaan ystävä
Kun baareissa istuu kännisiä ihmisiä ei tarvita telepaattisia kykyjä tietääkseen mistä he ovat kotoisin. Tarvitaan pari asiaa. Kuuloaisti ja erillaisten kielten tuntemus, eikö totta? Kyllä minä ainakin molemmat kotimaiset täydellisesti hallitevana tunnistan ruotsalaiset ja suomalaiset jopa suomenruotsin ja norjalaisen ruotsia puhuvien aksentin jne jne jne Se erillaisten kielten toisistaan eroittaminen on varmaankin sääliks käy nimimerkillä kieroutunut. Päätelin sen siitä kun ei sanojensa mukaan ei edes puhu suomea??????? no joskus Thaimaalaisille. Parempi onkin ettei muita länsimaalaisia ole kuulemassa sitä tohellusta. Nauravat sinulle jo varmaan muutenkin jo. Minä puhun thaita thaimaalaisille opiskelinkin sitä pari vuotta täällä Helsingissä yli kaksikymmentä vuotta sitten täällä Helsingissä missä on presidentinlinna ja muutama yliopisto.. Kyllä Hua Hin keskusta on niin pieni alue että sen oppii jopa viikossa jos niin haluaa kun ei kulje silmät kiinni ja vuokraa kulkupelin alle.
Kaikki me vanhenemme. Se on vaan kumma että moni tullessaan vanhemmaksi muuttuu kärttyisäksi ja harhaluuloiseksi ja todella moni heistä löytyy Hua Hinistä.
Kuules sääliks käy, opiskelu auttaa aina. Kysynyt joltakin mitä telepatia tarkoittaa. Se on hyvä aloitus. Sitten toinen ohje. Ei pidä aina luulla ettei jotkut ole Hua Hinissä käynytkään, kyllä sinne moni on kerran mennyt eikä koskaan palannut, sinne Aitoon Thaimaalaiseen kaupunkiin mikä lukee Aurinkomatkojen internet sivuilla. Ei mainoslauseisiin pidä sokeasti uskoa. - osaaks ne suomee?
Eiks se olis fiksumpaa puhua niille paikallisille englantia mielummin kun suomea. Harva taikku suomea osaa. Aika hölmöö .Mä osaan tilata oluen vain thaimaankielellä bia jen khap. ja sit bai bum bum muuten puhun mun koulu enkkua, Enkku on kyllä helppo oppii telkkaria katelessakin. Mutsi ja faija kävi hua hinissä ne ei digannu siit mestast Mä oon käyny Pattayalla ja viimeeks Phuketissa Pattayalla meni vähemmän paaluu. Karsee säästäminn aina mutta onneks mulla on isoäidin vanha kämppä.
- en jatka
osaaks ne suomee? kirjoitti:

Ne osaa miltei yhtähyvin suomea kuin itse isaanin murretta. Kun he alkavat puhua isaania, vastaan heille suomeksi, yleensä sitten ymmärtävät jatkaa normaalilla thailla. Se on siis eräänlainen vitsi.
Tuskin vanhempasi täällä palstalla silti häiriköivät, vaikkeivat huasta pitäneetkään. Onhan thaimaassa paikkoja josta valita mieluisensa. Ei hua ole minunkaan suosikkikohteeni. Silti en vain pidä noista asiattomista provoilijoista, jotka etenkin huan palstalla saavat itkupotkuraivareita päivittäin.
Monet aikuiset ovat kasvattaneet omat lapsensa jo, eivätkä jaksaisi kuunnella huonosti kasvatettujen, tai kokonaan kasvattamatta jääneiden asiattomia tunteenpurkauksia. Ei ihme että jotkut kokevat aikuiset kärttyisiksi. Toki se kärttyisyys pitäisi osoittaa kasvatuksen laiminlyönneille vanhemille, eikä niille kurittomille kakaroille.
Edelleen on kyl huvittavaa miten harhaisia ihmisiä palstalla käy. Jos kiertää jonkun baarin kaukaaa, ja kuulee silti sieltä ääniä, jopa erottaen eri kielien nyanssit, niin ei sellaiselle osaa olla edes vihainen. Säälittää (ja kieltämättä naurattaakin) vaan. Toivottavasti piruparka saa tarvitsemansa avun ajoissa.
Matkaa varten kannattaa vaikka säästääkin. - en ole käynyt onneks
en jatka kirjoitti:

Matkaa varten kannattaa vaikka säästääkin.Kaukaa kiertäminen on sanonta, jos et sitä ymmärrä.
On se ihme kun Huaa morkataan ja kirjoitetaan ettei siellä viihdy niin vika on henkilössä. Kuitenkin monien Thaimaassa tapaamieni henkilöiden, ei pelkästään Suomalaisten mielestä Hua on tylsä kohde. Kyllä siinä silloin jotain vikaa on. Harhainen olet itse. - Thaimaan ystävä
en jatka kirjoitti:
Ne osaa miltei yhtähyvin suomea kuin itse isaanin murretta. Kun he alkavat puhua isaania, vastaan heille suomeksi, yleensä sitten ymmärtävät jatkaa normaalilla thailla. Se on siis eräänlainen vitsi.
Tuskin vanhempasi täällä palstalla silti häiriköivät, vaikkeivat huasta pitäneetkään. Onhan thaimaassa paikkoja josta valita mieluisensa. Ei hua ole minunkaan suosikkikohteeni. Silti en vain pidä noista asiattomista provoilijoista, jotka etenkin huan palstalla saavat itkupotkuraivareita päivittäin.
Monet aikuiset ovat kasvattaneet omat lapsensa jo, eivätkä jaksaisi kuunnella huonosti kasvatettujen, tai kokonaan kasvattamatta jääneiden asiattomia tunteenpurkauksia. Ei ihme että jotkut kokevat aikuiset kärttyisiksi. Toki se kärttyisyys pitäisi osoittaa kasvatuksen laiminlyönneille vanhemille, eikä niille kurittomille kakaroille.
Edelleen on kyl huvittavaa miten harhaisia ihmisiä palstalla käy. Jos kiertää jonkun baarin kaukaaa, ja kuulee silti sieltä ääniä, jopa erottaen eri kielien nyanssit, niin ei sellaiselle osaa olla edes vihainen. Säälittää (ja kieltämättä naurattaakin) vaan. Toivottavasti piruparka saa tarvitsemansa avun ajoissa.
Matkaa varten kannattaa vaikka säästääkin.Kuules kyllä se Isaanin murre on niin syvälle juurtunut etteivät Thait jotka Isaanista ovat kotoisin edes osaa esimerkiksi Khruh Thepissä puhuttavaan thainkieleen vaihtaa. Huvittava väite tuo että Hua Hinissä thait osaa miltei yhtä hyvin suomea kuin itse Isaanin murretta, varmaan jotkut suomibaareissa työskentelevät ja suomalaisen kanssa suhteessa elävät. Ainakin kun itse Black Mountinilla kierroksen silloin tällöin käyn kiertämässä ja jossain Hua Hinissä tai Cha Amissa käyn syömässä kierroksen jälkeen niin Isaanin murretta 99% kaikki tarjoilijat siellä puhuvat. Helppo sitä lällätystä on ymmärtää mutta kaikki ihmettelee missä niin hyvää thaita olen oppinut, ja sitten seuraava kysymys onkin onko vaimoa tyttö ystävää jne.
Sveitsiläinen ystäväni Lucas on asunut Hua Hinissä yli 15 vuotta Khao Phithakissa ja kovasti hänkin muuttoa sieltä pois suunnittelee mutta hänen thai vaimonsa kovasti pistää hanttiin, suku asuu niin lähellä. Mutta kyllä Lucas saa vielä vaimonsa mielen muuttumaan.Häneltä kuulee kyllä Hua Hinin alamäestä ja lisääntyneestä rikollisuudesta enemmän kuin sensuroiduista paikallislehdistä. Kun olemme kolmisin ulkona Lucas hänen vaimonsa Mon ja minä ja puhumme thaita keskenämme kyllä siinä Farangit ja Thaimaalaiset toljottavat Lucasin kanssa kahden puhumme englantia tai joskus jos kännisiä englantia puhuvia lähettyvillä silloin thaita. - Phyan ....
Thaimaan ystävä kirjoitti:
Kuules kyllä se Isaanin murre on niin syvälle juurtunut etteivät Thait jotka Isaanista ovat kotoisin edes osaa esimerkiksi Khruh Thepissä puhuttavaan thainkieleen vaihtaa. Huvittava väite tuo että Hua Hinissä thait osaa miltei yhtä hyvin suomea kuin itse Isaanin murretta, varmaan jotkut suomibaareissa työskentelevät ja suomalaisen kanssa suhteessa elävät. Ainakin kun itse Black Mountinilla kierroksen silloin tällöin käyn kiertämässä ja jossain Hua Hinissä tai Cha Amissa käyn syömässä kierroksen jälkeen niin Isaanin murretta 99% kaikki tarjoilijat siellä puhuvat. Helppo sitä lällätystä on ymmärtää mutta kaikki ihmettelee missä niin hyvää thaita olen oppinut, ja sitten seuraava kysymys onkin onko vaimoa tyttö ystävää jne.
Sveitsiläinen ystäväni Lucas on asunut Hua Hinissä yli 15 vuotta Khao Phithakissa ja kovasti hänkin muuttoa sieltä pois suunnittelee mutta hänen thai vaimonsa kovasti pistää hanttiin, suku asuu niin lähellä. Mutta kyllä Lucas saa vielä vaimonsa mielen muuttumaan.Häneltä kuulee kyllä Hua Hinin alamäestä ja lisääntyneestä rikollisuudesta enemmän kuin sensuroiduista paikallislehdistä. Kun olemme kolmisin ulkona Lucas hänen vaimonsa Mon ja minä ja puhumme thaita keskenämme kyllä siinä Farangit ja Thaimaalaiset toljottavat Lucasin kanssa kahden puhumme englantia tai joskus jos kännisiä englantia puhuvia lähettyvillä silloin thaita.korjaus piti kirjoittaa Khrun Thepissä, ennenkuin pilkun nus.ijat....
- en jatka = typerys
en jatka kirjoitti:
Ne osaa miltei yhtähyvin suomea kuin itse isaanin murretta. Kun he alkavat puhua isaania, vastaan heille suomeksi, yleensä sitten ymmärtävät jatkaa normaalilla thailla. Se on siis eräänlainen vitsi.
Tuskin vanhempasi täällä palstalla silti häiriköivät, vaikkeivat huasta pitäneetkään. Onhan thaimaassa paikkoja josta valita mieluisensa. Ei hua ole minunkaan suosikkikohteeni. Silti en vain pidä noista asiattomista provoilijoista, jotka etenkin huan palstalla saavat itkupotkuraivareita päivittäin.
Monet aikuiset ovat kasvattaneet omat lapsensa jo, eivätkä jaksaisi kuunnella huonosti kasvatettujen, tai kokonaan kasvattamatta jääneiden asiattomia tunteenpurkauksia. Ei ihme että jotkut kokevat aikuiset kärttyisiksi. Toki se kärttyisyys pitäisi osoittaa kasvatuksen laiminlyönneille vanhemille, eikä niille kurittomille kakaroille.
Edelleen on kyl huvittavaa miten harhaisia ihmisiä palstalla käy. Jos kiertää jonkun baarin kaukaaa, ja kuulee silti sieltä ääniä, jopa erottaen eri kielien nyanssit, niin ei sellaiselle osaa olla edes vihainen. Säälittää (ja kieltämättä naurattaakin) vaan. Toivottavasti piruparka saa tarvitsemansa avun ajoissa.
Matkaa varten kannattaa vaikka säästääkin.Hyvä kun et jatka. Viestisihän ei ole koskaan sisältänyt mitään matkailusta. Toisien solvaamista vain. Päivystät 24/7 täällä suomi 24 thaimaan sivuilla. Sinulle tuo aloittajan Hua Hinin saariretkistä tuli tietoon näitä palstoja lukiessa. Olihan tuo telepatian käyttökin lainattu muista keskusteluista, et vaan onneton tajua mitä telepatia on, sen huomasi kun et osannut käyttää telepatia sanaa oikein. Kateellinen nojatuolimatkaaja olet jolla ei ole ikinä ollut varaa matkustaa Thaimaahan. Virtuaalisesti vain.
Tämäkään viesti ei nyt sisältänyt matkailuasiaa, mutta saanen anteeksi muilta. - skoootterilla
Tyypillinen hua hin lahkolainen. Morkataan aloittaja ja syytetään valehtelusta, haloo, mikä mättää??.Niin pieni kohde huonoine palveluineen tulee tutuksi jo parissa päivässä.
- hmmmmmmm
en ole käynyt onneks kirjoitti:
Kaukaa kiertäminen on sanonta, jos et sitä ymmärrä.
On se ihme kun Huaa morkataan ja kirjoitetaan ettei siellä viihdy niin vika on henkilössä. Kuitenkin monien Thaimaassa tapaamieni henkilöiden, ei pelkästään Suomalaisten mielestä Hua on tylsä kohde. Kyllä siinä silloin jotain vikaa on. Harhainen olet itse.Ne osaa yhtä hyvin suomea kuin isaanin murretta. Hah hah johan oli vitsi. Hua Hin ei ole Isaanissa kuitenkin paljon Isaanin maaseudulta sinne thaimaalaisia muuttaneet, siitä se Hua Hinin alamäki johtuu varmastikin. isaanin ladyboyt kansoittaa baarit siellä.
- älkää edes yrittäkö
osaaks ne suomee? kirjoitti:
Eiks se olis fiksumpaa puhua niille paikallisille englantia mielummin kun suomea. Harva taikku suomea osaa. Aika hölmöö .Mä osaan tilata oluen vain thaimaankielellä bia jen khap. ja sit bai bum bum muuten puhun mun koulu enkkua, Enkku on kyllä helppo oppii telkkaria katelessakin. Mutsi ja faija kävi hua hinissä ne ei digannu siit mestast Mä oon käyny Pattayalla ja viimeeks Phuketissa Pattayalla meni vähemmän paaluu. Karsee säästäminn aina mutta onneks mulla on isoäidin vanha kämppä.
jos ei kieltä osaa niin ei kannata edes yrittää vaan käyttää englantia ja käsikieltä ja pahin mihin voi syyllistyä on kiittää kuten he tekevät eli nostavat kädet eteen yhteen. Sen turisti tekee 99% väärin ja se on sama kuin nostat keskisormea Helsingissä eli erittäin loukkaavaa.
- different culture
älkää edes yrittäkö kirjoitti:
jos ei kieltä osaa niin ei kannata edes yrittää vaan käyttää englantia ja käsikieltä ja pahin mihin voi syyllistyä on kiittää kuten he tekevät eli nostavat kädet eteen yhteen. Sen turisti tekee 99% väärin ja se on sama kuin nostat keskisormea Helsingissä eli erittäin loukkaavaa.
Turistit kävelee kujilla ja kaduilla ilman paitaa, paha virhe thai kulttuurissa, niistetään nenää ruokapöydässä, kenkiä ei riisuta sisätiloissa, astutaan kynnykselle....
- en palaa
en jatka kirjoitti:
Ne osaa miltei yhtähyvin suomea kuin itse isaanin murretta. Kun he alkavat puhua isaania, vastaan heille suomeksi, yleensä sitten ymmärtävät jatkaa normaalilla thailla. Se on siis eräänlainen vitsi.
Tuskin vanhempasi täällä palstalla silti häiriköivät, vaikkeivat huasta pitäneetkään. Onhan thaimaassa paikkoja josta valita mieluisensa. Ei hua ole minunkaan suosikkikohteeni. Silti en vain pidä noista asiattomista provoilijoista, jotka etenkin huan palstalla saavat itkupotkuraivareita päivittäin.
Monet aikuiset ovat kasvattaneet omat lapsensa jo, eivätkä jaksaisi kuunnella huonosti kasvatettujen, tai kokonaan kasvattamatta jääneiden asiattomia tunteenpurkauksia. Ei ihme että jotkut kokevat aikuiset kärttyisiksi. Toki se kärttyisyys pitäisi osoittaa kasvatuksen laiminlyönneille vanhemille, eikä niille kurittomille kakaroille.
Edelleen on kyl huvittavaa miten harhaisia ihmisiä palstalla käy. Jos kiertää jonkun baarin kaukaaa, ja kuulee silti sieltä ääniä, jopa erottaen eri kielien nyanssit, niin ei sellaiselle osaa olla edes vihainen. Säälittää (ja kieltämättä naurattaakin) vaan. Toivottavasti piruparka saa tarvitsemansa avun ajoissa.
Matkaa varten kannattaa vaikka säästääkin.Väität että Hua Hin on aitoa thaimaata. Hua Hin ei ole Isaanissa mutta paljon Isaanin murretta siellä kuulee enemmistö jopa, toisin oli 15 vuotta sitten silloin Hua Hinissä ei Isaanin murretta kuulunut kuin hyvin vähän. Palvelun taso olikin silloin huippua nykyään Huassa se on thaimaan huonointa. Niinkuin kaikissa turistirysissä palvelutyöläiset muuttaneet rahanhimo silmissä Hua Hiniin. Pettymys Hua oli siiten edellisen reissun v 1999.
- qytrjtqrYF
different culture kirjoitti:
Turistit kävelee kujilla ja kaduilla ilman paitaa, paha virhe thai kulttuurissa, niistetään nenää ruokapöydässä, kenkiä ei riisuta sisätiloissa, astutaan kynnykselle....
Monikohan turisti Suomessa käyttäytyy kuten suomalaiset. Turisti on turisti oli se sitten missä. Ihan älytöntä alkaa käyttäytymään kuten paikalliset. Mehän olemme länsimaalaisia emmekä thaimaalaisia. Ja mikä ihme toi juttu on että pitää alkaa opetella thaikieltä. Miksi he eivät opettele englantia, koska sitä puhutaan laajasti maailmalla. Luulisi heidänkin turistikohteessa työskennellessään opettelevan yhtä yleisintä kieltä. Eihän turistit Suomessakaan opettele suomen kiletä, vaan puhuvat englantia. Toi just tollanen tyyliin opettelu paikallisten tavoille kirjaimellisesti on perseennuolentaa.
- olen huomioinut
qytrjtqrYF kirjoitti:

Monenko turistin näet kulkevan Helsingin kaduilla ilman paitaa? Paikallisethan jopa uimarannoilla pitävät T-paitaa päällä uidessaan. On ertitäin sopimatonta Thaimaassa kävellä kaduilla ja istua pubeissa ilman paitaa. Hua Hinissä ja Phuketissa sitä vaan näkee aika paljon enemmän kuin Pattayalla.
- ahmfgsh
olen huomioinut kirjoitti:
Monenko turistin näet kulkevan Helsingin kaduilla ilman paitaa? Paikallisethan jopa uimarannoilla pitävät T-paitaa päällä uidessaan. On ertitäin sopimatonta Thaimaassa kävellä kaduilla ja istua pubeissa ilman paitaa. Hua Hinissä ja Phuketissa sitä vaan näkee aika paljon enemmän kuin Pattayalla.
En puhunutkaan pelkästään T-paidoista, vaan yleensäkin muusta käyttäytymisestä.
- joku ei tajuu taas
qytrjtqrYF kirjoitti:
Monikohan turisti Suomessa käyttäytyy kuten suomalaiset. Turisti on turisti oli se sitten missä. Ihan älytöntä alkaa käyttäytymään kuten paikalliset. Mehän olemme länsimaalaisia emmekä thaimaalaisia. Ja mikä ihme toi juttu on että pitää alkaa opetella thaikieltä. Miksi he eivät opettele englantia, koska sitä puhutaan laajasti maailmalla. Luulisi heidänkin turistikohteessa työskennellessään opettelevan yhtä yleisintä kieltä. Eihän turistit Suomessakaan opettele suomen kiletä, vaan puhuvat englantia. Toi just tollanen tyyliin opettelu paikallisten tavoille kirjaimellisesti on perseennuolentaa.
Ei se ole idiootti perseennuolentaa. Vaan Thaimaalaisten tapojen kunnioittamista.
- hyrtGYFFYS
qytrjtqrYF kirjoitti:
Monikohan turisti Suomessa käyttäytyy kuten suomalaiset. Turisti on turisti oli se sitten missä. Ihan älytöntä alkaa käyttäytymään kuten paikalliset. Mehän olemme länsimaalaisia emmekä thaimaalaisia. Ja mikä ihme toi juttu on että pitää alkaa opetella thaikieltä. Miksi he eivät opettele englantia, koska sitä puhutaan laajasti maailmalla. Luulisi heidänkin turistikohteessa työskennellessään opettelevan yhtä yleisintä kieltä. Eihän turistit Suomessakaan opettele suomen kiletä, vaan puhuvat englantia. Toi just tollanen tyyliin opettelu paikallisten tavoille kirjaimellisesti on perseennuolentaa.
Opetetaan taikut kanssa kävelemään kadulla ja istumaan baareissa ilman T-paitoja.
Suomalaiset naiset voisivat aloittaa burkan käytön peittäisivät rumat naamansa samalla. Sianlihan syöminen Suomessa pitäisi myös kieltää ja suvivirren laulaminen. Somalinkielen opiskelu pakolliseksi suomeen onhan maailamassa somaleja enemmän kuin suomalaisia. - Pellelle
Thaimaan ystävä kirjoitti:
Kun baareissa istuu kännisiä ihmisiä ei tarvita telepaattisia kykyjä tietääkseen mistä he ovat kotoisin. Tarvitaan pari asiaa. Kuuloaisti ja erillaisten kielten tuntemus, eikö totta? Kyllä minä ainakin molemmat kotimaiset täydellisesti hallitevana tunnistan ruotsalaiset ja suomalaiset jopa suomenruotsin ja norjalaisen ruotsia puhuvien aksentin jne jne jne Se erillaisten kielten toisistaan eroittaminen on varmaankin sääliks käy nimimerkillä kieroutunut. Päätelin sen siitä kun ei sanojensa mukaan ei edes puhu suomea??????? no joskus Thaimaalaisille. Parempi onkin ettei muita länsimaalaisia ole kuulemassa sitä tohellusta. Nauravat sinulle jo varmaan muutenkin jo. Minä puhun thaita thaimaalaisille opiskelinkin sitä pari vuotta täällä Helsingissä yli kaksikymmentä vuotta sitten täällä Helsingissä missä on presidentinlinna ja muutama yliopisto.. Kyllä Hua Hin keskusta on niin pieni alue että sen oppii jopa viikossa jos niin haluaa kun ei kulje silmät kiinni ja vuokraa kulkupelin alle.
Kaikki me vanhenemme. Se on vaan kumma että moni tullessaan vanhemmaksi muuttuu kärttyisäksi ja harhaluuloiseksi ja todella moni heistä löytyy Hua Hinistä.
Kuules sääliks käy, opiskelu auttaa aina. Kysynyt joltakin mitä telepatia tarkoittaa. Se on hyvä aloitus. Sitten toinen ohje. Ei pidä aina luulla ettei jotkut ole Hua Hinissä käynytkään, kyllä sinne moni on kerran mennyt eikä koskaan palannut, sinne Aitoon Thaimaalaiseen kaupunkiin mikä lukee Aurinkomatkojen internet sivuilla. Ei mainoslauseisiin pidä sokeasti uskoa.Sinä oletkin jo varmasti pitkästi yli 100 vuotta vanha koska muuten ei pysty noin katkeraa tekstiä suoltamaan.
Totesit myös että opiskelu auttaa aina, poikkeuksena taidat olla sinä, koska harvoin saa lukea noin alarvoista shittiä. - johanonepeli
Suomalaiset olivat tympeitä. Itse en koskaan vietä thaimaassa aikaa suomalaisten kanssa. En edes puhu suomea. No joskus thaimaalaisille, silloinkin niin, ettei muita länsimaalaisia ole kuulemassa.
Et puhu suomea mutta kirjoittaa silti osaat. Johan olet fakiiri. Miksi thaimaalaisille puhut suomea? Eiköhän thainkieli olisi parempi niin tulet ymmärretyksi, niin tuskin sitä edes osaat arai na?
- sinne ja tänne
Olen aika monessa Thaimaa kohteessa käynyt myös Krabilla ja Huan Hinissä. Molemmilla on omat hyvät puolensa.
Jos Krabilla tarkoittaan Ao Nagin kylää niin, minusta se vasta on oikea turistiläpi. 99 % rakennuksista on tehty turismia ajatellen, paljon venäläisiä. Hyvät uintirannat venematkan päässä, ei juurikaan ostosmahdollisuuksia muuta kuin turistikrääsää. Meluinen rantakatu ja sen lähitienoo. Hyviä puolia maisemat kauniita, hyvät retkeilymahdollisuudet , kätevästi pääsee siirtymään muille saarille, esim. Koh Lantalle joka on eräs lempipaikoistani.
Itse olen majoittunut Huan Hinissa käydessäni Khao Takiab -kukkulan takaa olevaan rantahotelliin. Ranta rauhallinen, ruokapaikkoja lähellä ja kaupunkiin pääsi joko tuk-tukilla tai songthaew-lavatakseilla. Hyviä retkeilykohteita lähellä. Kaupungissa hyvät ostosmahdollisuudet. Vaikka kaupungissa on paljon turisteja niin se on kumminkin oikea thaimaalainen kaupunki.
Omat matkani eivät nykyisin suuntautuu kumpaankaan näistä kohteesta vaan, jonnekin ihan muualle.
On ihan itsestään kiinni miten lomasta viettää, pakko ei oo tuijotella toisia suomalaisia koko loman ajan.
Ensimmäinen edellytys on että hankkii etukäteen tietoa paikasta johon matkustaa. Eikä oleta että koko Thaimaa on yhtä ja samaan. Jos vähänkin nettailee muillakin sivustoilla kun suomi24:lla ja opaskirjoja silmäilee niin selviää että, Huan Hinin läheisyydessä ei snorklausvesiä kävelymatkan päässä ole mutta, Bangkok hyvine ostosmahdollisuuksineen ja kivoine nähtävyyksineen parin tunnin päässä.- tajusitko
tulee mieleenn että kuinka moni 100:sta harrastaa snorklausta...5 on minun veikkaus eli ihan sama sille hommalle. Ja jos minä snorklaisin niin en edes menisi Hua Hiniin. En mene myöskään Kanarialle hiihtää vaan Itävältaan keväällä.
- ååååp
tajusitko kirjoitti:
tulee mieleenn että kuinka moni 100:sta harrastaa snorklausta...5 on minun veikkaus eli ihan sama sille hommalle. Ja jos minä snorklaisin niin en edes menisi Hua Hiniin. En mene myöskään Kanarialle hiihtää vaan Itävältaan keväällä.
Saariretkillä voi tehdä muutakin kuin snorklata.
Bangkokin keskustaan ei parissa tunnissa aja millään.
- ei pari tuntia
Hua Hinistä Bangkokiin 3½ suunta Rama IV kadulle, lievää ylinopeutta ajellen.
- alle 3 tunnin
on mennet kyllä kauan....varmaan pari pysähdystä jos 3,5 tuntia saa menemään?
- nauraa hän
alle 3 tunnin kirjoitti:
on mennet kyllä kauan....varmaan pari pysähdystä jos 3,5 tuntia saa menemään?
Lentokenttä ei ole Bangkokin keskustassa. Hua Hinistä MBK centeriin lähes neljä tuntia. Et ole näköään koskaan Bangkoissa käynyt etkä kokenut niitä ruuhkiä.
- älä muuta väitä
nauraa hän kirjoitti:
Lentokenttä ei ole Bangkokin keskustassa. Hua Hinistä MBK centeriin lähes neljä tuntia. Et ole näköään koskaan Bangkoissa käynyt etkä kokenut niitä ruuhkiä.
mitä ihmeen ruuhkia. Yli 10 kertaa on käyty eikä ikinä ole ollut mitään ruuhkia. Pari kertaa on nähty su iltana Bangkokiin päin kun liikenne seisoo mutta muuten ei ikinä ole ollut mitään ruuhkaa. 4 kaistainen motari vie kaupungin ohi pitkälle maaseudulle ennenkuin muuttaa 2 kaistaiseksi. Yli 3 tuntia ei saa menemään millään tuolla välillä. Tai saa tietenkin vaikka 5 mutta 3 tuntiin sen ajaa kevyesti.
- suopi mennä päevä
älä muuta väitä kirjoitti:

Jep jep Ei Hua Hinistä oikein piipahdeta Bangkokiin ostoksille kun edes takaisiin matkoihinkin menee noin 6-7 tuntia.
- ????????
älä muuta väitä kirjoitti:
mitä ihmeen ruuhkia. Yli 10 kertaa on käyty eikä ikinä ole ollut mitään ruuhkia. Pari kertaa on nähty su iltana Bangkokiin päin kun liikenne seisoo mutta muuten ei ikinä ole ollut mitään ruuhkaa. 4 kaistainen motari vie kaupungin ohi pitkälle maaseudulle ennenkuin muuttaa 2 kaistaiseksi. Yli 3 tuntia ei saa menemään millään tuolla välillä. Tai saa tietenkin vaikka 5 mutta 3 tuntiin sen ajaa kevyesti.
Tyyppi joka väittää ettei Bangkokissa ole ruuhkia ei ole siellä edes käynyt. Hua Hinistä Bangkokin temppelialueelle reilusti yli 4 tuntia autolla.
- lonkero5
jep matkailu avartaa jokainen löytäköön mieleisensä kolkan,kaikkia ei voi miellyttää riittää kun itse on tyytyväinen
- taas lähdetään
Toivottavasti aloittajan kaltaiset ruikuttajat eivät tulekkaan toista kertaa Hua
Hiniin. He pilaavat toistenkin loman tuollaisella vikoilevalla ja vääristelevällä
disinformatiollaan.
Hua Hin on yksi Thaimaan parhaita ja rauhallisimpia lomakohteita. Taitaa olla
jo kuudes kerta kun taas ensi syksynä suuntaamme sinne muutamaksi kuukau-
deksi.
Muutkin Thaimaan lomakohteet on tullut kierrettyä, mutta Hua Hinin voittanutta
ei ole.
Nuo marisijat eivät oikein viihdy missään kun eivät tajua, että vika onkin siellä
omassa päässä. Ymmärtäisivät pysyä pois Hua Hinistä. - mielipide.
taas lähdetään kirjoitti:
Toivottavasti aloittajan kaltaiset ruikuttajat eivät tulekkaan toista kertaa Hua
Hiniin. He pilaavat toistenkin loman tuollaisella vikoilevalla ja vääristelevällä
disinformatiollaan.
Hua Hin on yksi Thaimaan parhaita ja rauhallisimpia lomakohteita. Taitaa olla
jo kuudes kerta kun taas ensi syksynä suuntaamme sinne muutamaksi kuukau-
deksi.
Muutkin Thaimaan lomakohteet on tullut kierrettyä, mutta Hua Hinin voittanutta
ei ole.
Nuo marisijat eivät oikein viihdy missään kun eivät tajua, että vika onkin siellä
omassa päässä. Ymmärtäisivät pysyä pois Hua Hinistä.Hua Hin on yksi parhaita lomakohteita, ehkä näin mutta ei sijoitu karkikolimikkoon millään. Samui, Rayong, Krabi, Khao Lak ja jopa Phuket ei Patong ja Pattaya parempia.
Turha on HUAsta mitään tosiasioita tällä palstalla kertoa ,koska tuo Hua-HIN lahko hyökkää kimppuun tosi ärhäkästi.Olen muuten miettinyt monesti sitä että onkohan tämän HUA-HIN lahkon jäsenet samaa porukkaa joka joskus nuoruudessaan on kiäynyt Rhodoksella tai jossain muussa Välimeren turistirysässä ja on ihastunut kyseisestä rysästtä niin että on matkustanut sinne seuraavat 30 vuotta .Tietenkin i runsaiden matkakokemusten ja pitkäaikasen harkinnan jälkeen päättänyt matkustaa Thaimaahan,joku sukulaine on ilmeisesti ylistänyt sitä niin ihanaa Hua-Hinä ja todennut vielä että se on aitoa Thaimaata.Näm puupäät on tietenkin tuon uskoneet ja matkustaneet tuohon Thaimaan tylsimpään kohteeseen ,eivätkä sieltä mihinkää hievahda,koska sehän on aitoa Thaimaata tosin muut jotka ovat muaalla Thaimaata matkustelleet uskaltavat kyseenalaistaa tuon ajatusmallin mutta siitähän ei saisi näillä sivuilla mitään sanoakkaan.
- never go back
Juuri näin. Lahkolaiset väittävät Hua Hiissä olevan hyviä palveluita, aivan samoja palveluita kuin monessa muussa thaimaan turistirysissä siellä on kalliiimmilla hinnoilla vain, vain Phuket ohittaa hintatasoltaan Hua Hinin. Hua Hinissä kun maksat hotellihuoneesta 3000THB /vrk muualta saat samantasoisen huoneen 2000 THB /vrk. Niitä Market Villoja ja Tesco Lotuksia on muissakin kohteissa. Venetsiassa nyt ei ollut kuin kalliit hinnat ja Venetsiasta kopioituja rakennuksia sekä tyhjiä liikehuonestoja ja siellä haisi virtsa ja paska, huonon viemäröinnin takia. Hua Hin ranta pitkä jossa samea vesi ja nousuveden aikana kapea. Laskuvesi taas sitten sen rannan kunnon esiin, ei siisti. Esimerkiksi Pattayalla kun laskuvesi on siivouspartiot siivoavat siellä kertaakaan en ole Hua hinissä sitä nähnyt näin tehtävän.
15 vuotta sitten Hua Hin oli hyvä paikka ei enään.Siinä missä Pattaya kohentanut ilmettään parempaan suuntaa vuosien saatossa niin Hua Hin laskenut tasoaan. - siltä näyttää
never go back kirjoitti:
Juuri näin. Lahkolaiset väittävät Hua Hiissä olevan hyviä palveluita, aivan samoja palveluita kuin monessa muussa thaimaan turistirysissä siellä on kalliiimmilla hinnoilla vain, vain Phuket ohittaa hintatasoltaan Hua Hinin. Hua Hinissä kun maksat hotellihuoneesta 3000THB /vrk muualta saat samantasoisen huoneen 2000 THB /vrk. Niitä Market Villoja ja Tesco Lotuksia on muissakin kohteissa. Venetsiassa nyt ei ollut kuin kalliit hinnat ja Venetsiasta kopioituja rakennuksia sekä tyhjiä liikehuonestoja ja siellä haisi virtsa ja paska, huonon viemäröinnin takia. Hua Hin ranta pitkä jossa samea vesi ja nousuveden aikana kapea. Laskuvesi taas sitten sen rannan kunnon esiin, ei siisti. Esimerkiksi Pattayalla kun laskuvesi on siivouspartiot siivoavat siellä kertaakaan en ole Hua hinissä sitä nähnyt näin tehtävän.
15 vuotta sitten Hua Hin oli hyvä paikka ei enään.Siinä missä Pattaya kohentanut ilmettään parempaan suuntaa vuosien saatossa niin Hua Hin laskenut tasoaan.Saatko sinä jonkunlaisen orgasmin tuolla jatkuvalla Hua Hinin panettelullasi?
Eivätkö Pattayan tytöt enää anna sinulle? - Ei ikinä thaimaahan enää
siltä näyttää kirjoitti:
Saatko sinä jonkunlaisen orgasmin tuolla jatkuvalla Hua Hinin panettelullasi?
Eivätkö Pattayan tytöt enää anna sinulle?Toivottavasti antaa siel paikanpäällä, ettei tarvi tänne raahata ja sit tehdä pari muksua ja jättää muija ja penskat yhteiskunnan elätiksi. Niitä
on täällä jo tarpeeksi! - VenetsianTuoksutPaska
never go back kirjoitti:
Juuri näin. Lahkolaiset väittävät Hua Hiissä olevan hyviä palveluita, aivan samoja palveluita kuin monessa muussa thaimaan turistirysissä siellä on kalliiimmilla hinnoilla vain, vain Phuket ohittaa hintatasoltaan Hua Hinin. Hua Hinissä kun maksat hotellihuoneesta 3000THB /vrk muualta saat samantasoisen huoneen 2000 THB /vrk. Niitä Market Villoja ja Tesco Lotuksia on muissakin kohteissa. Venetsiassa nyt ei ollut kuin kalliit hinnat ja Venetsiasta kopioituja rakennuksia sekä tyhjiä liikehuonestoja ja siellä haisi virtsa ja paska, huonon viemäröinnin takia. Hua Hin ranta pitkä jossa samea vesi ja nousuveden aikana kapea. Laskuvesi taas sitten sen rannan kunnon esiin, ei siisti. Esimerkiksi Pattayalla kun laskuvesi on siivouspartiot siivoavat siellä kertaakaan en ole Hua hinissä sitä nähnyt näin tehtävän.
15 vuotta sitten Hua Hin oli hyvä paikka ei enään.Siinä missä Pattaya kohentanut ilmettään parempaan suuntaa vuosien saatossa niin Hua Hin laskenut tasoaan.Täysin sama havainto tuosta Hua Hinin Venetsiasta siellä haisi paska.
Muutenkin Hua Hin ei kolahtanut viimeisinä päivinä jo odotimme kotimatkaa mitä ei muissa Thaimaan kohteissa ole käynyt.
- mietityttää
Aika monet ovat palstalla kirjoittaneet Hua Hinin olleen 7-20 vuotta sitten mukava ja hyvä kohde. Nyt kun uudelleen palanneet Hua Hiniin kaikki ovat pettyneinä. Mistä tämä voi johtua.
Todennäköisesti Hua Hinin jyrkkä alamäki johtuu siellä asuvista expateista. Ainakin nämä lahkolaiset ovat tympeitä tällä Hua Hin 24 palstalla kaikille joilla on pientäkin huomautettavaa Hua Hinistä. -menkääsinnepattayallepervoilemaan ym loan heittoa näiltä thaimaan suurimman ladyboy bordelli kaupungissa viihtyviltä lahkolaisilta. Ei mikään ihme että paikallisetkin välttelevät teitä siellä hua Hinissä ette käyttäydy ystävällisesti.- huassa koettua
Ei ne paikalliset vain sen vuoksi suomalaisia välttele kun eivät ole kohteliaita, vaan siksi että suomalaiset puhuvat paikallisille suomea. Eihän ne thait nyt suomea osaa kuin Happy Pig ravintolassa. Nämä hua hinissä viihtyvät kun eivät tule ymmärretyksi he kohottavat äänensä ja huutavat "Etkö sinä nyt ymmärrä selvää suomea minä haluan kahvia suomalaista kahvia", on huvittavin lause mitä hua hinissä olen kuullut. Niin sivistynyttä käytöstä että.
- Not for me
Syynä hua hinin huonouteen: Siellä majilee liikaa suomalaisia ja suomalainen
on susi toiselle suomalaiselle thaimaassa. Nähty on.
Kokemusta riittää!
- hoh hoijaa
Kyllä varmaan nautit paikasta nimeltä Krabi....kuolen nauruun ja taas pääsee kaveri valittaa ja tämä on takuulla jonkun nirppanokka 45 veen akan kirjoitus. He eivät viihdy missään. Minulle on ihan sama missä matkustat kun et takuulla ole tyytyväinen missään. Ja kai tuo sijainti on tiedossa että 3 tuntia...ei siis 4 tuntia se kestää vai oliko oikeasti yllätys? Kaikki kohteet Thaimaassa on turistirysiä jos et sitä tiedä ja Hua Hin on niistä kuitenkin vähimmissä määrin. Paikallinen väestö on kuitenkin siellä hallitseva eikä kuten muualla turistit valtaosa.
- hah hah hah
Kaikkiko kohteet thaimaassa tyristirysiä ?????????? Todella asiantuntevasti kirjoitettu. Mitä turistirysä tarkoitaa, kysyn vaan.
http://www.suomisanakirja.fi/turistirysä - Sniper tells a truth
Hua Hinin vastarannalla Sattahipissä käymistä suosittelen niin lyhyt merimatka ja näkisit Aidon Thaimaalaisen kaupungin joka ei varmasti ole turistirysä.
Minulla se on kestänyt Thaimaassa usein koko yön, eritoten silloin kun on kolme tyttöä lakanoissa pyrimässä.
Kaikki kohteet, mitkä kaikki? Eivät ole turistirysiä. Chian Mai, Si Racha, Pet Krep, Lop Buri, Chonburi,Ayatthaya,muutama kohde joita ei turistirysäksi voi kutsua ja joissa kuitenkin Hua Hiniä paremmat palvelut ja alle 4 tuntia (ei Chian Mai paitsi lentäen) Bangkokiin Onneton Thaimaan tuntemus kun kaikkia turistirysiksi väität. Tuossa edellisessä komentissa tulee näiden ylimielisten Hua-Hin lahkolaisten tietämättömyys hyvin esille,täytyy vaan todeta että me jotkka muuaalle Thaimaassa osaamme matkustaa kuin tuohon säälittävään Hua -Hiniin todellakin kuolemme nauruun(tosin myös säälimme teitä) ja teidän tietämättömyytänne Thaimaan muista kohteista.
- pienet on ympyrät
Sniper tells a truth kirjoitti:
Hua Hinin vastarannalla Sattahipissä käymistä suosittelen niin lyhyt merimatka ja näkisit Aidon Thaimaalaisen kaupungin joka ei varmasti ole turistirysä.
Minulla se on kestänyt Thaimaassa usein koko yön, eritoten silloin kun on kolme tyttöä lakanoissa pyrimässä.
Kaikki kohteet, mitkä kaikki? Eivät ole turistirysiä. Chian Mai, Si Racha, Pet Krep, Lop Buri, Chonburi,Ayatthaya,muutama kohde joita ei turistirysäksi voi kutsua ja joissa kuitenkin Hua Hiniä paremmat palvelut ja alle 4 tuntia (ei Chian Mai paitsi lentäen) Bangkokiin Onneton Thaimaan tuntemus kun kaikkia turistirysiksi väität.Todellakin naurettava väite että kaikki thaimaan kaupungit turistirysiä. Kertoo kaiken sen kirjoittajasta joka ei osaa tehdä matkoja kuin vain kohteisiin joihin valmismatkoja tehdään.Taitaa ennemminkin olla näitä matkaesitteitä selaavia virtuaalimatkoja omasta nojatuolistaan tekevä. Uusavottomuus on lisääntynyt suomalaisten keskuudessa huomattavasti. Ei riitä uskallus /kielitaito matkustaa kuin matkaesitteissä mainittuihin kohteisiin.
Sitten Thaimaassa on kohteita minne suomalaiset matkatoimistot ei matkoja edes tee, ainakaan vielä, mutta ranskalaiset, belgialaiset , sveitsiläiset ja Norjalaiset jo tekevät. Joskus viiden vuoden kuluttua Aurinkomatkat aloittaa mainostamisen "uutena kohteena" kun muunmaalaisien matkustus into ko kohteeseen on laantumassa. Eihän Hua Hiniinkään olla vielä tehty valmismatoja kuin vähän päälle 20 v. jolloin se olikin vielä hyvä kohde. - voi teitä
hah hah hah kirjoitti:
Kaikkiko kohteet thaimaassa tyristirysiä ?????????? Todella asiantuntevasti kirjoitettu. Mitä turistirysä tarkoitaa, kysyn vaan.
http://www.suomisanakirja.fi/turistirysäTarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
- Matkailu avartaa
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Mistä ihmeestä tiedät minne ihmiset matkustaa. Etkö siis osaa valita matkakohdetta kuin niistä mihin valmismatkoja tehdään. Kertoo paljon henkilöstä joka vielä kehtaa kirjoittaa voi teitä. Thaimaassa on useita kaupunkeja minne Suomesta ei valmismatkoja tehdä mutta kuitenkin palveluita löytyy.
- Itsenäinen
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Suomesta voi tehdä matkoja ihan mihin itse haluaa. Joillekin vaan on liian uskaliasta mennä kaupunkiin missä ei suomenkielellä ruokalistoja löydy eikä lihapulliia perunamuussilla saa. Monessa tälläisessä kaupungissa jopa enemmän ostoskeskuksia kuin pienessä Hua Hinissä.Thaimaassa on paljon kaupunkeja joita massaturismi ei ole pilannut. Koko historia ajan itsenäiset ihmiset ovat uskaltaneet varata lennot ja hotellit ilman matkatoimistoja. Internetin aikakautena helppo tutustua kohteisiin etukäteen. Kyllä Thaimaan kaupungeista tietoa löytyy ei ehkä suomeksi mutta englanniksi ja varmasti huonollakin englanninkielenkäytöllä hotellihuoneen saa varatuksi, lentolippujen varaaminen ihan minne vaan onnistuu kyllä ihan suomeksikin. Omituista vedota huonoon kielitaitoon siitä voi syyttää vain itseään. Pakko englantiahan suomalaisille on tarjolla television kautta joka hetki.
- rohkeasat vaan.
Itsenäinen kirjoitti:

ei eglannilla paljoakaan tee turistipaikkojen ulkopuolella. toki osaava pärjää aina. sankirja vaan matkaan ja ennen reissua kannatta opetella thaita sen jälkeen avautuu ihan erinlainen paikka.
- ..........
rohkeasat vaan. kirjoitti:
ei eglannilla paljoakaan tee turistipaikkojen ulkopuolella. toki osaava pärjää aina. sankirja vaan matkaan ja ennen reissua kannatta opetella thaita sen jälkeen avautuu ihan erinlainen paikka.
Kyllä thait hotellien respoissa englantia osaa sen verran että huoneen varaus onnistuu missäpäin Thaimaata tahansa.
- Tiedoksi vaan
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Kyllä Suomesta voi tehdä ihan mihin kaupunkiin tahansa matkoja. Kertoo kirjoittajan suppeasta ajatusmaailmasta jos vain suomalaissista matkatoimistojen esitteistä kohteita itselleen etsii. Massaturismi Hua Hinin alamäen syykin on. Huvittavinta on tuo Aurinkomatkojen vanha ja kulunut mainoslause aidosta kaupungista Hua Hinistä, kuitenkin siellä on hotellia hotellin vieressä paikallisetkin enimmäkseen nykyään Isaanista.
- matkoja Suomesta
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Ihan vaan tiedoksi että Suomesta käsin voi tehdä matkoja jokapuolelle maapalloa. Siis jokaiseen kaupunkiin ja pienempään kylään Thaimaassakin.
:) :) :) :) - Voi itseäs uusavuton
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Tarkoitit siis ne kaupungit minne sinä osaat matkustaa matkatoimistoja käyttäen. Onneton uusavuton pakettimatkaaja olet.
Thaimaassa on paljon kaupunkeja mihin sivistyneet länsimaalaiset turistit osaavat matkustaa ilman matkatoimistoja. Näissä kaupungeissa on monesti paremmat palvelutkin kuin Hua Hinissä. Kyllä näistä kaupungeista tavarataloja, iltatoreja,ja kansainvälisiä ravintoloja löytyy hinnatkin edullisemmat. Ravintoloissa ei kyllä suomenkielisiä ruokalistoja ole mutta ainahan voit mennä MacDonaldsiin osoittamaan sormella Big Mac ateriaa. - Ei nyt kuuhun.
voi teitä kirjoitti:
Tarkoitin että kaikki ne kaupungit minne Suomesta matkoja tehdään. Miten ne kaupungit voisi olla turistirysiä jossa viimeksi nähty turisti 5 vuotta sitten. Kaikesta pitää alkaa saivarrella vaikka tietää kuitenkin mitä tarkoitin.
Lause "Minne Suomesta matkoja tehdään " kuvastaa pikkusieluisen ihmisen suppean ajatusmaailan. Suomestahan voi tehdä makoja minne vaan haluaa.
- Onnittelija
Asiallinen ja totuudenmukainen aloituskertomus Hua Hinistä on saavuttanut pian 400 lukukerran rajapyykin, varsin lyhyessä ajassa.
Onnittelut kirjoittajalle !!!- siltä näyttää
Saitko taas orgasmin, nimim "onnittelija"??
- panemalla
siltä näyttää kirjoitti:
Saitko taas orgasmin, nimim "onnittelija"??
Et taida tietää mikä on orgasmi ja kuinka sen saa.
- yksipienikaunissaari
Pitäisi hilttonien mainostaa erikseen hiltonin eteen paris ja hilton jotta laatu varmistuisi.
- Ei örvelöille
Miksi pitäisi pettyä lomaan Thaimaassa ja eritoten Hua HInissä. Tietysti jos
vain Pattayalla on käynyt ja samanlaista seksi- sikailulomaa lähtee etsimään
saattaa rauhallisen paikkaan pettyä . Sitähän Hua Hin todellisuudessa on,
hinnat normaalia Thaimaan tasoa jopa alle monenkin P-paikan, varsinkin Phuketin
tasoon verrattuna. Meininki ei todellakaan yllä Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin.
Suositellaan pariskunnille ja perheille. Ei örvelöitten paikka.
Nämä täällä esiintyvät Pattispervot kateellisina keksivät moitittavaa.
Miksi ihmeessä ? Menkää onnellisinä omaan sikolättiinne singhaa ja syntistä-
elämää nauttimaan. - korjauksia valheisii
Ei örvelöille kirjoitti:

elämää nauttimaan.Hah hah ....Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin hah hah. Samanlaista irstasta ilmapiiriä on Hua Hinissä Soi Selekamin ja Soi Bintabatin välisessä korttelissa ja monella muillakin kujilla. PattayallaKIN on määrätyt alueet jossa seksi touhua on, so what.Ei niille alueille ole pakko iltaisin mennä. Ei se Huassa hotelli Hiltonin ympäristössä mikään pyhäkoululaisten kerhoaluetta ole.
Pattayalla käy paljon lapsiperheitä ja viihtyvätkin hyvin onhan siellä lapsille paljon enemmän aktiviteettejä kuin eläkeläisten Hua Hinissä. - Thaimaan tallaaja
Ei örvelöille kirjoitti:
Miksi pitäisi pettyä lomaan Thaimaassa ja eritoten Hua HInissä. Tietysti jos
vain Pattayalla on käynyt ja samanlaista seksi- sikailulomaa lähtee etsimään
saattaa rauhallisen paikkaan pettyä . Sitähän Hua Hin todellisuudessa on,
hinnat normaalia Thaimaan tasoa jopa alle monenkin P-paikan, varsinkin Phuketin
tasoon verrattuna. Meininki ei todellakaan yllä Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin.
Suositellaan pariskunnille ja perheille. Ei örvelöitten paikka.
Nämä täällä esiintyvät Pattispervot kateellisina keksivät moitittavaa.
Miksi ihmeessä ? Menkää onnellisinä omaan sikolättiinne singhaa ja syntistä-
elämää nauttimaan.Kyllähän taas kirjoitti paraskin örveltäjä Hua Hinin hintatasosta ei hajuakaan, kun kirjoittelee olevan muka normaalia Thaimaan tasoa.
Lähes parikymmentä vuotta olen Thaimaassa, eri puolilla kulkenut, yhteesä kymmeniä kertoja ja useita kuukausiakin kerrallaan ja nykyisin Hua Hinin hintatason on huikea, verrattuna muuhun Thaimaahan, paitsi Phukettiin.
Viitisentoistavuotta sitten Hua Hinissäkin hintataso oli ok ja verrattavissa muuhun Thaimaahan, vaan eipä ole enää.
Varsinaista lahkolaispuhetta koko juttunsa... - poeiri
Ei örvelöille kirjoitti:
Miksi pitäisi pettyä lomaan Thaimaassa ja eritoten Hua HInissä. Tietysti jos
vain Pattayalla on käynyt ja samanlaista seksi- sikailulomaa lähtee etsimään
saattaa rauhallisen paikkaan pettyä . Sitähän Hua Hin todellisuudessa on,
hinnat normaalia Thaimaan tasoa jopa alle monenkin P-paikan, varsinkin Phuketin
tasoon verrattuna. Meininki ei todellakaan yllä Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin.
Suositellaan pariskunnille ja perheille. Ei örvelöitten paikka.
Nämä täällä esiintyvät Pattispervot kateellisina keksivät moitittavaa.
Miksi ihmeessä ? Menkää onnellisinä omaan sikolättiinne singhaa ja syntistä-
elämää nauttimaan.En ole pattaylla nähnyt mitään irstasta. Yhtä irstasta löytyy hua hinin hotelli-
huoneiden sisältä, joten se siitä. Yritä jo heretä unestasi vajakki! - perheen mielipide
Ei örvelöille kirjoitti:
Miksi pitäisi pettyä lomaan Thaimaassa ja eritoten Hua HInissä. Tietysti jos
vain Pattayalla on käynyt ja samanlaista seksi- sikailulomaa lähtee etsimään
saattaa rauhallisen paikkaan pettyä . Sitähän Hua Hin todellisuudessa on,
hinnat normaalia Thaimaan tasoa jopa alle monenkin P-paikan, varsinkin Phuketin
tasoon verrattuna. Meininki ei todellakaan yllä Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin.
Suositellaan pariskunnille ja perheille. Ei örvelöitten paikka.
Nämä täällä esiintyvät Pattispervot kateellisina keksivät moitittavaa.
Miksi ihmeessä ? Menkää onnellisinä omaan sikolättiinne singhaa ja syntistä-
elämää nauttimaan.Eikö örvelöille ? Kyllä me helmikuussa Hua Hinissä näimme humalassa örveltäviä turisteja ihan samoin kuin muissakin turistikohteissa mitä Thaimaassa olemme käyneet.
Mutta mekin päätimme että emme Hua Hiniin toiste matkusta. Ylimainostettu kohde ja lapsille liian vähän harrastus mahdollisuuksia. Jopa molemmissa kohteissa Phuketissa ja Pattyalla harrastumahdollisuudet paremmat ja mukavempien yhteyksien päässä. - Thaimaata kierretty
Ei örvelöille kirjoitti:
Miksi pitäisi pettyä lomaan Thaimaassa ja eritoten Hua HInissä. Tietysti jos
vain Pattayalla on käynyt ja samanlaista seksi- sikailulomaa lähtee etsimään
saattaa rauhallisen paikkaan pettyä . Sitähän Hua Hin todellisuudessa on,
hinnat normaalia Thaimaan tasoa jopa alle monenkin P-paikan, varsinkin Phuketin
tasoon verrattuna. Meininki ei todellakaan yllä Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin.
Suositellaan pariskunnille ja perheille. Ei örvelöitten paikka.
Nämä täällä esiintyvät Pattispervot kateellisina keksivät moitittavaa.
Miksi ihmeessä ? Menkää onnellisinä omaan sikolättiinne singhaa ja syntistä-
elämää nauttimaan.Hua Hinissä eivät hinnat ole normaalia Thaimaan tasoa, ei millään. Turistirysissä on turisti hinnat mutta Pattayalla edullisimmat turistihinnat. Outoa että nämä Paketti-Pertit ja Pirkot luulevat että Thaimaa on jotain viidakkoa ja autiota noiden turistikohteiden ulkopuolella. Kuitenkin lukuisia hienoja kaupunkeja hienoin nähtävyyksin ja tapahtumin niissä on jopa länsimaisia ravintoloita niissä on jos niitä kaipaa.
- 34x
korjauksia valheisii kirjoitti:
Hah hah ....Pattiksen irstaaseen ilmapiiriin hah hah. Samanlaista irstasta ilmapiiriä on Hua Hinissä Soi Selekamin ja Soi Bintabatin välisessä korttelissa ja monella muillakin kujilla. PattayallaKIN on määrätyt alueet jossa seksi touhua on, so what.Ei niille alueille ole pakko iltaisin mennä. Ei se Huassa hotelli Hiltonin ympäristössä mikään pyhäkoululaisten kerhoaluetta ole.
Pattayalla käy paljon lapsiperheitä ja viihtyvätkin hyvin onhan siellä lapsille paljon enemmän aktiviteettejä kuin eläkeläisten Hua Hinissä.Kyllä niitä niin sanottuja tyttöbaareja on Hua Hinissä muuallakin kuin Hiltonin ympäristössä. Jokaisesta beerbaarista saat seuralaisen mukaasi jos haluat. Hua Hinissä vaan ne tytöt ovat iäkkäämpiä kuin muissa turistirysissä Thaimaassa ja runsaasti ladyboykia joukossa.
- Money.
Thaimaan tallaaja kirjoitti:
Kyllähän taas kirjoitti paraskin örveltäjä Hua Hinin hintatasosta ei hajuakaan, kun kirjoittelee olevan muka normaalia Thaimaan tasoa.
Lähes parikymmentä vuotta olen Thaimaassa, eri puolilla kulkenut, yhteesä kymmeniä kertoja ja useita kuukausiakin kerrallaan ja nykyisin Hua Hinin hintatason on huikea, verrattuna muuhun Thaimaahan, paitsi Phukettiin.
Viitisentoistavuotta sitten Hua Hinissäkin hintataso oli ok ja verrattavissa muuhun Thaimaahan, vaan eipä ole enää.
Varsinaista lahkolaispuhetta koko juttunsa...Köyhälle kaikki on kallista.
- hhhhttt
Thaimaata kierretty kirjoitti:
Hua Hinissä eivät hinnat ole normaalia Thaimaan tasoa, ei millään. Turistirysissä on turisti hinnat mutta Pattayalla edullisimmat turistihinnat. Outoa että nämä Paketti-Pertit ja Pirkot luulevat että Thaimaa on jotain viidakkoa ja autiota noiden turistikohteiden ulkopuolella. Kuitenkin lukuisia hienoja kaupunkeja hienoin nähtävyyksin ja tapahtumin niissä on jopa länsimaisia ravintoloita niissä on jos niitä kaipaa.
Et sinä ole mitään Thaimaata kiertänyt, uneksit vaan.
- uusi kohde löytynyt
Thaimaan tallaaja kirjoitti:
Kyllähän taas kirjoitti paraskin örveltäjä Hua Hinin hintatasosta ei hajuakaan, kun kirjoittelee olevan muka normaalia Thaimaan tasoa.
Lähes parikymmentä vuotta olen Thaimaassa, eri puolilla kulkenut, yhteesä kymmeniä kertoja ja useita kuukausiakin kerrallaan ja nykyisin Hua Hinin hintatason on huikea, verrattuna muuhun Thaimaahan, paitsi Phukettiin.
Viitisentoistavuotta sitten Hua Hinissäkin hintataso oli ok ja verrattavissa muuhun Thaimaahan, vaan eipä ole enää.
Varsinaista lahkolaispuhetta koko juttunsa...Viimeisen viiden vuoden aikana Hua Hiniin rakennettu paljon lisää ja turisti sen loppujen lopuksi maksaa. Mutta mikä on lopputulos paljon etukäteen mainostettu Venetsian kauppakeskus susi syntyessään. Viemäröinti rakennettu väärin, ulosteiden haju tuntuu nenässä, moni liike jo lopettanutkin siellä.Ennen Hua oli hyvä rauhallinen kohde nykyään kuin Phuket, ei kiitos.
- Onnittelija
Yli 650 lukukertaa ja useimmat jutut kertovat karua kieltään tosiasioista, millainen Hua on nykyään!!!
Uudet onnittelut aloittajalle! - isot kiitokset
Kiitos tämän ketjun aloittajalle. Me -30 pariskunta harkitsimme Hua Hiniä, emme enää. Lomilla pitää myös pitää hauskaa ei katsella iäkkäitä ruotsalaisia ja suomalaisia. Olisi ollut ikävää maksaa matkasta ja pettyä paikanpäällä.
- hyvä neuvo
Toivottavasti pysytte pois Hua Hinistä. Marisijat ja kateelliset eivät oikein sovi tänne.
Pattaya on parempi paikka noille naisenkipeille peräkamarin pojille. - 6trd ddax
Minusta on hyvä että kerrotaan myös niitä negatiivisiä asioita kohteista ja jokaisellahan on ne omat kokemukset kohteista. Toinen tykkää toisesta paiaksta ja toinen toisesta. Itseäni ei koko Thaimaa edes kiinnosta matkailumaana.
- 28x...
6trd ddax kirjoitti:

Mitäs ihmettä sitten tällä palstalla tölläät, ookkonä joku pervertikko 6trd ddax ?
Onhan täällä aina noita seksijuttuja kylläkin. Tää onkin nääs nääs semmoinen seksipalsta oikein vaikka amalia jarruja koettaa iskeä mutta ei oo kiilapojan elämä helppova ei... - Erehdyin kerran
28x... kirjoitti:
Mitäs ihmettä sitten tällä palstalla tölläät, ookkonä joku pervertikko 6trd ddax ?
Onhan täällä aina noita seksijuttuja kylläkin. Tää onkin nääs nääs semmoinen seksipalsta oikein vaikka amalia jarruja koettaa iskeä mutta ei oo kiilapojan elämä helppova ei...SINUN palstallesi joku järkevä eksynyt , niinkö .
Pidä pattsipervo PALSTASI , toista kertaa en tänne vahingossakaan vilkaise.
Luulin täältä jotain lukemisen arvoista löytyvän. - naisen mielipide
hyvä neuvo kirjoitti:
Toivottavasti pysytte pois Hua Hinistä. Marisijat ja kateelliset eivät oikein sovi tänne.
Pattaya on parempi paikka noille naisenkipeille peräkamarin pojille.Minä naisena viihdyn Pattayalla enkä ole naisenkipeä. Turistikohteista Pattayalla on Thaimaan edullisimmat hinnat ja niin paljon erillaista shoppailtavaa ja muutakin nähtävää että kaksi viikkoa liian lyhyt aika siellä. Satoja hyviä ruoakapaikkoja englanninkielisillä ruokalistoilla, ei suinkaan venäjäksi niinkuin jotkut palstalla valehtelee. Jomtienin ranta on siisti ja hyvä. Beach Roadin ranta aika täysi mutta hyvä kuitenkin. Merivesi on sameampaa kuin Phuketissa mutta puhdasta kuitenkin samanlaista kuin Hua Hinissä. Pattaylla on paljon hyviä pubeja joissa illat kuluu nopeasti. Blues Factory lempi baarini.
Ne tytöt eivät minua ainakaan häiritse eivät koskaan häirinneet miestäni tai minua, juttelivat ja kyselivät missä olimme käyneet ja muuta sellaista. Ikäistänsä nuoremmille ne tytöt näyttivat kaikki päälle 22 vuotiaita olivat joilta ikää kysyimme. Aivan samanlailla kuin Hua Hinissä ja Phuketissa joillakin miehillä oli thai ystävätär, sehän taas on jokaisen henkilökohtainen asia mitä elämässään tekee, yhdelläkään niistä miehistä en sormusta vasemmassa nimettönässä nähnyt. - 6trdddax
28x... kirjoitti:
Mitäs ihmettä sitten tällä palstalla tölläät, ookkonä joku pervertikko 6trd ddax ?
Onhan täällä aina noita seksijuttuja kylläkin. Tää onkin nääs nääs semmoinen seksipalsta oikein vaikka amalia jarruja koettaa iskeä mutta ei oo kiilapojan elämä helppova ei...Mitäpä se sinulle kuuluu. Käyn muillakin keskusteluketjuilla ja palstoilla ja siihenhän ei sinulta lupaa kysytä. Olen huomannutkin että tämä on enemmänkin kaltaisiesi ääliöiden leikkikenttä (eikä mikään matkailupalsta) ja jos tässä joku on pervertikko, niin se olet sinä. Olen lukenut mm. sinun kirjoituksia, ja voi vaan todeta että ei ole kaikki sulla tallessa.
- Kerran erehtynyt
Erehdyin kerran kirjoitti:
SINUN palstallesi joku järkevä eksynyt , niinkö .
Pidä pattsipervo PALSTASI , toista kertaa en tänne vahingossakaan vilkaise.
Luulin täältä jotain lukemisen arvoista löytyvän.Kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vain... näinhän eräässä laulussa kerrotaan, minäkin erehdyin kerran Hyi Haihin, vai miten se nyt kirjoitetaankaan?
Toiste sitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan! - Tutustu tarjontaan
Totta , Joillekin se "pitää hauskaa " tarkoittaa kännissä toisten samanlaisten
seassa baarissa sönkkäämistä , luuletkos ettei Pattaylla ole iäkkäitä ruotsalaisia
eikä suomalaisia , siellähän niitä vasta onkin pakkoa katsella , nuori likka polvella.
Lisänä mukavat venäjän igorit ja räyhäävät britit .
Hauskaa matkaa . - never Hua again
Tutustu tarjontaan kirjoitti:
Totta , Joillekin se "pitää hauskaa " tarkoittaa kännissä toisten samanlaisten
seassa baarissa sönkkäämistä , luuletkos ettei Pattaylla ole iäkkäitä ruotsalaisia
eikä suomalaisia , siellähän niitä vasta onkin pakkoa katsella , nuori likka polvella.
Lisänä mukavat venäjän igorit ja räyhäävät britit .
Hauskaa matkaa .Etkö itse saa nättiä thai tyttöä syliisi? Se onkin vaikeaa kun haukansilmäinen lihava vaimosi on vieressä. Igorit tulevat harvoin pubeihin istumaan, ryyppäävät hotellihuoneissaan niinkuin suomalaiset suomikylissä Hua hinissä.
Pattayalla baareihin mennään juttelemaan erimaalaisten kanssa ja katsomaan urheilua TVtä tai musaa kuntelemaan. Hua Hinissä baareissa haukutaan muut kuin oma seurua. Iso ero kohteilla. - maunitsio
Tutustu tarjontaan kirjoitti:
Totta , Joillekin se "pitää hauskaa " tarkoittaa kännissä toisten samanlaisten
seassa baarissa sönkkäämistä , luuletkos ettei Pattaylla ole iäkkäitä ruotsalaisia
eikä suomalaisia , siellähän niitä vasta onkin pakkoa katsella , nuori likka polvella.
Lisänä mukavat venäjän igorit ja räyhäävät britit .
Hauskaa matkaa .mitä? tutustu tarjontaan, tiedätkö kuinka iso pattaya on. siellä pystyt lähestulkoon välttämään suomalaiset kokonaan jos haluat. yhtään räyhää brittiä en ole nähnyt. igoreista on kyllä riesä,koska niitä on paljon.
- kommentti.
maunitsio kirjoitti:
mitä? tutustu tarjontaan, tiedätkö kuinka iso pattaya on. siellä pystyt lähestulkoon välttämään suomalaiset kokonaan jos haluat. yhtään räyhää brittiä en ole nähnyt. igoreista on kyllä riesä,koska niitä on paljon.
Igoreita harvemmin britti tai Aussi pubeissa näkee. Igorit omissa paikoissaan, vähän niinkuin moni suomalainen.
- Isot kiitokset
hyvä neuvo kirjoitti:
Toivottavasti pysytte pois Hua Hinistä. Marisijat ja kateelliset eivät oikein sovi tänne.
Pattaya on parempi paikka noille naisenkipeille peräkamarin pojille.Varmasti pysymme poissa Hua Hinistä kaltaisiasi idiootteja emme halua tavata.
- suurkiitokset
Isot kiitokset kirjoitti:
Varmasti pysymme poissa Hua Hinistä kaltaisiasi idiootteja emme halua tavata.
Hyvä niin.
Molemmat olemme sitten tyytyväisä! - V-barbintabath
hyvä neuvo kirjoitti:
Toivottavasti pysytte pois Hua Hinistä. Marisijat ja kateelliset eivät oikein sovi tänne.
Pattaya on parempi paikka noille naisenkipeille peräkamarin pojille.Kyllä niitä maksullisia naisia on Hua Hinissäkin.
- mai khau tzau
Mistä kateellisia ?
- naisenkipeä aina vaa
Minä en ainakaan marise enkä ole kenellekään kateellinen kun olen Pattiksella. Hui Huihin en tule muuten kuin traktorilla vetämällä ja kahleissa.
- ullu jussi
toisille hua on hyvä kohde. jos tykkää golfata ja illalla syödä ottaa pari ja mennä nukkumaan. uima-altaalla voi hotellilla olla jonkun päivän. kaupat lähellä. 1 viikon reissu just hyvä.
- Golffari Pattayalla
Pattayan ympäristössä on eniten golf kenttiä kun koko thaimaan ottaa huomioon noin 20 kenttää, luulisi riittävän.
- Totta kirjoitat
Golffari Pattayalla kirjoitti:
Pattayan ympäristössä on eniten golf kenttiä kun koko thaimaan ottaa huomioon noin 20 kenttää, luulisi riittävän.
Pattaya Se golffareiden ja lapsiperheiden paratiisi on. Minkä muun Thaimaan kohteessa on yli 20 golfkenttää.Lapsiperheet taas on huomiotu lukuisilla erilaisilla aktiviteeteillä.
- peukkuaylös
Mitä ihmettä? 78 yläpeukkua! Kertoo nyt aika paljon paikasta häh? Hyi Hyi fanit ovat häviöllä aika paljon sanoisin.
- kateellinen?
Tämä raukka saa aina sätkyn, kun joku kehuu Hua Hiniä.
Kuvittelee kai, että kaikki kaipaavat noita Pattayan tyttöjä.
- mielipide.
Aika vähissä nuo Hua Hinin kehujat tässäkin ketjussa. En ole Thaimaassa kenenkään kuullut kehuvan Hua Hiniä jotka siellä ovat käyneet. En itsekään löydä mitään mikä Hua Hinistä tekisi hyvän kohten, päinvastoin Thaimaan tylsin ja tapahtumaköyhin turistikohde jossa olen käynyt.
- Hua Hinin hyvä puoli
Onhan Hua Hinissä yksi hyvä asia. Sää. Mutta se onkin sitten ainoa positiivinen asia koko kohteessa. Koko Keski-Thaimaassa on kuitenkin aivan samanlainen sää kuin Hua Hinissä, eli kannattaa ehdottomasti lomailla muualla Thaimaassa missä on ystävällisemmät paikalliset ja monipuolisemmat retki mahdollisuudet. Kerran 3 viikkoa Hua Hinissä riitti eikä takaisin mieli tee.
- 12 kerta
Upea paikka ja taas joulukuussa mennään. On hyvä vaan että pysytte pois niin ette pyöri haittona. Kukin tavallaan ja minun paikka on ja PYSYY Hua Hin.
- Hua pervoille
12 kertaa Hua Hinissä kertoo paljon.Pienet on ympyrät kun ei muualle osaa matkustaa. Upeaksi en Hua Hiniä itse kutsuisi, Thaimaassa on upeampia kohteita paljon. Mutta toki Hua Hin on upea kun vertailu kohteena on Suomen talvi. Veikkaisin että enemmän sinusta olisi minulle haittaa thaimaassa ainakin golf kentällä joutuisin viettämään tuntitolkulla aikaa kun sinä etsiskelisit niitä palloja. Ostoksilla joutuisin tulkkaamaan kun et teidä mitän phan hokroi tarkoittaa. Taidat olla seksuaalisesti myös kieroon kasvanut kun ladyboy kaupunki on sinun paikkasi. Terveet heterot eivät Hua Hiniin matkusta.
- terve hetero
Hua pervoille kirjoitti:

Ompa sitä tullut kierrettyä muuallakin Thaimaassa.
Phuketissa, Pattayalla, Mai Phimissä, Ao Nangnissa, ym,
Kaikissa noissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta Hua Hinin voittanutta ei ole.
Sinne menemme taas ensi syksynä. Rauhallinen eikä tuo seksiturismi näy vielä liian voimakkaasti.
Pattayalle riitti yksi kerta, kun nuo "vanha mies-poikaparit" alkoivat tympiä.
Mai Phim oli liian syrjässä eikä turisteja juuri ollut.
Phuketissa liikaa venäläisiä.
Ao Nangnissa oli liian kuumaa, asteita n 37 kun Hua Hinissä oli 32. Muuten hieno paikka, joskin rantakadulla oli yö-aikaan liikaa melua.
En ymmärrä, miksi erätt Hua Hinin vihaajat vaahtoavat täällä päivästä toiseen. - tietoa miksi
terve hetero kirjoitti:
Ompa sitä tullut kierrettyä muuallakin Thaimaassa.
Phuketissa, Pattayalla, Mai Phimissä, Ao Nangnissa, ym,
Kaikissa noissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta Hua Hinin voittanutta ei ole.
Sinne menemme taas ensi syksynä. Rauhallinen eikä tuo seksiturismi näy vielä liian voimakkaasti.
Pattayalle riitti yksi kerta, kun nuo "vanha mies-poikaparit" alkoivat tympiä.
Mai Phim oli liian syrjässä eikä turisteja juuri ollut.
Phuketissa liikaa venäläisiä.
Ao Nangnissa oli liian kuumaa, asteita n 37 kun Hua Hinissä oli 32. Muuten hieno paikka, joskin rantakadulla oli yö-aikaan liikaa melua.
En ymmärrä, miksi erätt Hua Hinin vihaajat vaahtoavat täällä päivästä toiseen.Minä ymmärrän Hua Hinistä ei pidetä sen vuoksi koska siellä on tylsää. Ei paljoa nähtävää ja se rantakin on iso vitsi.
- lämpötilat
terve hetero kirjoitti:
Ompa sitä tullut kierrettyä muuallakin Thaimaassa.
Phuketissa, Pattayalla, Mai Phimissä, Ao Nangnissa, ym,
Kaikissa noissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta Hua Hinin voittanutta ei ole.
Sinne menemme taas ensi syksynä. Rauhallinen eikä tuo seksiturismi näy vielä liian voimakkaasti.
Pattayalle riitti yksi kerta, kun nuo "vanha mies-poikaparit" alkoivat tympiä.
Mai Phim oli liian syrjässä eikä turisteja juuri ollut.
Phuketissa liikaa venäläisiä.
Ao Nangnissa oli liian kuumaa, asteita n 37 kun Hua Hinissä oli 32. Muuten hieno paikka, joskin rantakadulla oli yö-aikaan liikaa melua.
En ymmärrä, miksi erätt Hua Hinin vihaajat vaahtoavat täällä päivästä toiseen.Heh heh Onko lämpötilat vakioasteisia Thaimaassa. Itse olen ollut Hua Hinissä kun lämpötila oli vaivaiset 17 astetta. Pattayalla varjossa 45 . Pet Krepissä 38 Chian Maissa 11 astetta. Kyllä ne lämpötilat vaihtelee Thaimaasakin.Koskaan ei ole liian kuuma.
- mmm...69
terve hetero kirjoitti:
Ompa sitä tullut kierrettyä muuallakin Thaimaassa.
Phuketissa, Pattayalla, Mai Phimissä, Ao Nangnissa, ym,
Kaikissa noissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta Hua Hinin voittanutta ei ole.
Sinne menemme taas ensi syksynä. Rauhallinen eikä tuo seksiturismi näy vielä liian voimakkaasti.
Pattayalle riitti yksi kerta, kun nuo "vanha mies-poikaparit" alkoivat tympiä.
Mai Phim oli liian syrjässä eikä turisteja juuri ollut.
Phuketissa liikaa venäläisiä.
Ao Nangnissa oli liian kuumaa, asteita n 37 kun Hua Hinissä oli 32. Muuten hieno paikka, joskin rantakadulla oli yö-aikaan liikaa melua.
En ymmärrä, miksi erätt Hua Hinin vihaajat vaahtoavat täällä päivästä toiseen.Poika-mies pareja taitaa nyt olla niin että muistisi pettää sekoitat Hua Hinin ja Pattayan Hua Hinissä niitä ladyboy vanha mies pareja näkyy.
http://www.huahingayguide.com/
- ,.,.,.,.,.,.,.,.---
Hua Hinissä häiritsee myös nuo vanha mies poikaparit niitähän siellä on paljon. Pattayalla farangi miehillä kyllä thai tytöt ei pojat niinkuin Huassa seuranaan. Hua Hin on thaimaan kuuluisin Ladyboy kaupunki jonne Bangkoksta ladyboyt menevät viikonlopuksi juhlimaan.Sen jopa Bangkokin paikalliset tietää.
Seksiturismi näkyy Hua Hinissä, Phuketissa Bangkokissa ja Pattayalla määrätyillä alueilla jonne iltaisin ei ole ketään pakoitettu menemään. Onhan seksiturismia myös Ao Nagnissa. Tunnettu tosiasiahan on että jokaisesta olutbaarista saat thaimaasta seuralaisen jos haluat. - Onnittelija
Sata peukkua ylittynyt!
Totuuden kieli puhuu lukijoiden suulla...
Suuronnittelut!- Tilasto
Yli sata peukkua ylös, kertoo kaiken hua hinin surkeudesta. Kyllä kansa tietää.
- Petkutettavaksi
Tilasto kirjoitti:
Yli sata peukkua ylös, kertoo kaiken hua hinin surkeudesta. Kyllä kansa tietää.
Väittäisin nro. 1. JOS olet pettynyt Thaimaan matkaasi - kohteenasi EI
takuulla ole ollut Hua Hin.
nro. 2 Nämä " sata peukustusta " mukamas Hua Hin in surkeudesta
siunaantuneet parin täällä suorastaan asustelevan Pattisksen pe.......n
peukuista. Seksifantasioidensa lomassa ovat ottaneet hampaisiinsa muiden
matkakohteiden mollaamisen, Ilmeinen motivaatio lienee , että kaikki samaa
mielipuolta edustavat matkustaisivat Pattayalle petkutettaviksi kuten heille
itselleen on käynyt
nro. 3 Matkailuasioista kiinnostuneet ei tällä palstalla viitsi vierailla
enää ensinkään , kyseiset tyhjänjauhajat pilaavat myös Thaimaan mainetta-
omastaan puhumattakaan.
- never back to Hua
????? Aloittaja ei kirjoittanut sanaakaan Pattayasta. Miksi laitat Pattayan vertailuun Hua Hinin kanssa? Miksi Hua Hinistä pitävät aina kirjoittavat Pattayasta negatiiviseen sävyyn vaikka todettu on että koko kaupungissa ei olla edes käyty, esimerkkinä kun väittää että koko Pattaya yhtä bordellia ???
Seksifantasioistakin jaksat joka viestissä kirjoittaa. Kenellä niitä seksifantasioita silloin siis on. Taidat haaveilla päivittäin Hua Hinin leidareista kuinka heitä anukseen jyystät.
Pattayalla käy tavallisia suomalaisia perheitä ja viihtyvät. Eihän yksikään vie lapsiaan iltaisin määrätylle alueille edes Helsingissä saati sitten pattayalla. Vai vietkö sinä lapsesi Hiltonin korttelin hu.raalueelle hua hinissä tai Hua hin ladyboy kujille, taidat viedä.
Hua Hin on tuttu kaupunki minulle jo 90-luvun alusta mutta hua Hinin nykytila on niin surkea että koko kohde menettänyt mielenkiinnon. Muut Thaimaan turistikohteet ovat vain parempia, koska niissä on mielyttävämpi ilmapiiri.
Morkkaat vielä että matkailuasioista kiinnostuneet eivät palstalla viihdy. Ei koska kaltaisesi tyypit eivät matkailusta kirjoita vaan keskittyvät vain haukkumaan heitä jotka uskaltavat negatiivisesti hua hinistä kirjoittamaan.
Oletko lukenut koko ketjun läpi. Moni on käynyt selvästi hua Hinissä ja huomannut sen menneen alaspäin entisistä ajoista, taidat olla osa syyllinen siihen. - alamäkispesialisti
Satakolmetoista yläpeukkua! Aloittaja ansaitsee palkinnon tästä kaikkien thaifanien puolesta. Uskon että Hyi Hyiläiset eivät ole thaifaneja lainkaan koska tärkein heiltä puuttuu; älykkyys sekä toisten ihmisten huomioonotto.
Riitelevät siellä kahvin hinnoista ja rähisevät pienissä ympyröissään eivätkä näe että muuallakin voisi elellä halvemmin ja paremmin. Ovat itse vaikuttaneet siihen että Huan alamäki on alkanut ja jatkuu aina vaan.- yritä edes
Helpottiko pahaa oloasi kun sait taas haukkua Hua Hinia?
Eiköhän siihen auttaisi paremmin lääkitys? - Hyvä olo
yritä edes kirjoitti:
Helpottiko pahaa oloasi kun sait taas haukkua Hua Hinia?
Eiköhän siihen auttaisi paremmin lääkitys?Paha olo oli Hua Hinissä kun katseli sitä mätää touhua siellä. Ladyboy cabareet veti eniten turisteja puoleensa, ei minua. Eihän heteromiehet mitään ladyboykia Thaimaahan lähde katsomaan. Homojen ja pervertikkojen mekka Hua Hin on. Olo parani heti kun Hua Hinistä poistuimme paremapaan lomakohteeseen.
- Voe, voe Hyi Hyi
Yritä edes ilmeisesti kuuluu näihin kuuluisiin lahkolaisiin, jotka onneksi saavatkin jo päivittäin lääkitystä asiaansa, muutoinhan täällä olisi vieläkin enemmän Kakolan meininki, näiden Hyi Hyiläisten toimesta!
Onneksi kuitenkin olemattoman pieni joukkonsa ovat otettu huostaan ja saavat soveltuvaa lääkitystä tunnettuun vaivaansa. - Kiitos aloittajalle
Näitä palstoja lukiessa oli helppo sulkea Hua Hin pois laskuista ensi talven matkasuunittelusta. Niin kärkkäitä Suomalaisia siellä tuntuu käyvän ja hintatasokin hirvitti sekä nähtävyyksien ja retkien vähäisyys.
- siltä näyttää
Toivottavasti sinua ei näy Hua Hinissä.
Me,jotka viihdymme siellä, emme kaipaa teitä ikuisia marisijoita.
Miksi muuten jatkuvasti koetatte mustamaalata Hua Hiniä?
Onko jäänyt sieltä jokin trauma?
- en mene
840 lukukertaa ja 123 yläpeukkua. Kiertäkää fiksut Hua Hin.
- taas Hua Hiniin
Totta.
Aion kiertää Hua Hinissä taas parin kuukauden pääsä, kun siellä on niin mukavaa
ja rauhallista.
Toivottavasti nä'mä peräkylän änkyrät pysyvät sieltä poissa.
Mutta tietysti pitäähän heidän saada jossain purkaa pahaa oloaan. Jos se helpottaa,
kun haukkuu Hua Hinia, niin koetetaan kestää. Parempi tietysti sekin, kuin että he potkisivat
Suomessa mummoja.
- Hui Hui Hai Hai
Tämä totaalinen taas Hua Hiniin lahkolainen, on juurikin niitä mummonpotkijoita, jo oikeinkirjoitustaidostaan voi tehdä selvän päättelyn suhtautumisestaan kanssaeläjiin...
Ilmiselvä lammaslupilainen ja kaikkien ladyboyden vankkumaton ystävä! - esipaimen lammaslupi
Näin on, pääsä kyllä kiertelee unissaan Hui Haita, tottuushan onkin sitten toinen!
Set ensimhäinen kerthakin, ko on käymäthi.
Teretulemas lupilaiseksi, olet oivaa ainesta joukhoomme, met yrithämme kerätä rahhoo lammaslupillemme, jotta siutkin saathaisiin eres kerhan käymhään Hui Hyissä , lika reissulla, lammashommissa, johon taipumuksesi viittaavathkin.
Tulehan nopshaan seurhaamme. - never go back
Kerrankin rehellinen mielipide Hua Hinistä. Mielestäni Huan alamäki muuttui pahempaan suuntaan noin 7 vuotta sitten. Viimeisen havainto vuodelta 2011 ennen sitä 1996- 2011 aikana seitsemän reissua joka jäi varmaankin viimeiseksi. Muu thaimaa kiinnostaa enemmän kuin eläkeläiskylä. Palvelutaso Thaimaan huonoin.
- Marjatta H
Hua Hin oli meillekin suuri pettymys vaikka yli viisikymppisiä olemmekin. Huonoin kohde missä Thaimaassa olemme käyneet. Kallis ja tympeä verrattuna muuhun ihanaan Thaimaahan. Mieheni jopa sanoi tuntuu kuin emme olisi Thaimaassa vaan Rhodoksella. En lukenut koko pitkää ketjua läpi aloituskirjoitus kertoi paljon.
- miksihän?
Nimimerkki vaan vaihtuu, mutta sama kirjoittaja on asialla.
Hua Hin-kaunainen? - 23xx
Hua Hinissä käykin ne entiset Rhodoksen matkaajat. Osuva vertaus.
- Hua Hin sucks
Niin miksi vaihdat nimimerkkiä jokaiseen Hua Hinin puolustus yritykseen ? Olet yksin suuren joukon edessä. Kirjoitustyylit vaihtelevat lähes kaikissa kirjoituksissa joissa negatiivisesti Huasta kirjoitetaan. Sinun kirjoitustyyliisi ei muutu, soitat vain samaa levyä, joka päivä.
- The truth
Suuri joukko on todellisuudessa 2-3 vinksahtanutta peräkammarin poikaa.
- 28x...
161 yläpeukkua kannattajien peukut vs. amalia osoittaa murskaavaa ylivoimaa.
Suoranainen tankkien ylivyörytys.- ei tankkia
Koetko saavasi jonkunlaista sisäistä nautintoa, kun olit "murskaavan ylivoimainen".
Helpottiko?
No, ainakin Hua Hinin haukkumisessa olet sitä.
- 28x...
En ole Hii Hiitä koskaan haukkunut. Olen ainoastaan luetellut joitakin pieniä epäkohtia joita keittiömiehet olivat kuulleet hevosmiesten kertoneen.
Lahjoitin jopa saamani 5000 euron tunnustuspalkinnon kylän vanhusten hometalojen korjauksiin. Tämän olin saanut Lammas- ja Possuklubilta tekemieni pyyteettömien uhrausten takia. Olen tästä tunnustuksesta syvästi kiitollinen.
Olenkin siis taistellut kylän säilyttämisen puolesta kynsin hampain. Tehtävä on kuitenkin osoittautunut täysin mahdottomaksi. Nykyisin on rantojen kakkavuori kasvanut jo niin suureksi että merta näkee ainoastaan kellotornin huipusta.
Olen myöskin todella huolissani eräänkin nimimerkin esille tuomaan epäkohtaan.
Turistiperheiden pikkulapset laittavat sitä rantakakkaa sitten pikku lapioillaan suuhunsa ja roto- vai mitä lie- virukset tekevät tappavaa jälkeä...
Olenkin laittanut adressin liikkeelle että kylä suljettaisiin turismilta.
Tämän teen raskain mielin.- selvä tapaus
Vaikutta siltä, että nuo rota- vai mitä lie-virukset ovat tuhonneet aivoasi!
- Sitä ihtiään
Monet entiset ystäväsi ovat laittaneet liikkeelle adressin jppossa toivotaan
sinua herra 28 öööööö postuvan palstalla jonneki he....... kuuseen.
Se siitä sulkemisesta . Toivottavasti saat suuhusi tuota kovasti kaipaamaasi
ka....... juttusi ainakin ovat täynnä sitä ihtiään.
- aasiaasiaa
Tää on paras ketju ikinä. ei nyt kuitenkaan Hua Hiniläisten mielestä.
Täytyy nyt kuitenkin kummastella niiden älykkyyttä kun eivät osaa pistää yhtään hanttin. peukutukset ovat kai kuussataa-nolla. - 204 peukkua=totuus
204 yläpeukkua kertoo paljon. Harvassa positiiviset kirjoitukset koko Hua Hinistä jossa kerran käyneenä olen täysin samaa mieltä. Kerran käyty ja takaisin en palaa. Tylsä kohde jos haluaa vaihtelua. Mutta jos vain uimaaltaalla tykkää makaa niin sitten.
- vasta palannut
Kylläpä aloitukseni on saanut paljon huomiota. Kolmessa viikossa yli 200 peukkua todistaa ettemme olleet ainoat Hua Hiniin pettyneitä. No ensi talven matkakohde harkinnassa mutta ei taatusti Hua Hin. Joku vielä luuli että tuo saariretki tieto jostain hua hin palstalta luettu, todistus jälleen hua hinissä kävijöiden ajatusmaailmasta.
- kaduttaa
Nyt tekee kyllä mieli vaihtaa ensi talven kohdetta. Onko Hua Hin tosiaan noin kamalan huono kohde ?
- lyhyesti kerrottu
On. Todella tapahtumaköyhä tylsä kohde.
- Hua Hin-fani
lyhyesti kerrottu kirjoitti:
On. Todella tapahtumaköyhä tylsä kohde.
Vaikuttaa siltä, että "Hua Hin-kaunaisilla" on iskenyt paniikki, kun Hua Hinin suosio
senkun vain nousee. Siksi he koettavat mollata Hua Hiniä.
Tuo sama katkeroitunut kirjoittaja päivystää palstalla ja laittaa noita peukkujaan
jotta joku voisi luulla, että olisi muitakin pettyneitä.
Mutta yksin hän taitaa jäädä. Hua Hinin suosio senkun vain kasvaa ja taas ensi
talvena menemme sankoin joukoin nauttimaan Hua Hinin rauhasta ja lämmöstä. - totuus ei luulo.
Hua Hin-fani kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että "Hua Hin-kaunaisilla" on iskenyt paniikki, kun Hua Hinin suosio
senkun vain nousee. Siksi he koettavat mollata Hua Hiniä.
Tuo sama katkeroitunut kirjoittaja päivystää palstalla ja laittaa noita peukkujaan
jotta joku voisi luulla, että olisi muitakin pettyneitä.
Mutta yksin hän taitaa jäädä. Hua Hinin suosio senkun vain kasvaa ja taas ensi
talvena menemme sankoin joukoin nauttimaan Hua Hinin rauhasta ja lämmöstä.Tilastot kertovat kyllä jotain aivan muuta Hua Hinin suosiosta. Viime talvenakin myymättä jääneitä äkkilähtöjä eniten myynnissä Phuketiin ja Hua Hiniin.
- Mikä kuka huono
No kuules EI ole . Täällä vaan yksi onneton yrittää torpata koko Thaimaan
matkailua, lienee itsellään peeaa.
Jos haluat kimppuun käyviä tyttöjä , venäläisiä rähjääjia , taskuvarkaita , tappeluita
niin siinä tapauksessa kannattaa vaihtaa kohdetta.
Niiden suhteen Hua HIn on todellakin tapahtuma köyhä. - Kortit kopioitu
Kaikki paikat siel yhtä huonoja, vaihda matkakohde maa!
- Huan alamäki
1015 lukukertaa ja 229 peukkua!
Voiko asian selvemmin enää kertoa. Huan tarina alkaa olla lopussaan.
Hometalojen ostajat häpeävät kohtaloaan ja kovin ovat kateellisia, entisille ystävilleen, jotka ehtivät talonsa myydä ennen romahdusta.
Ei auttaneet lammaslupit, possuneidot, eivätkä uudet rakennusfirmatkaan Huaa uuteen nousuun.
Rollaattorivetoinen Thaimaan Takahikiä jää Venäläisten temmellyskentäksi ja kaikki yrittävät epätoivonvimmalla päästä omaisuudestaan siellä eroon.
Hevosiakin kaupataan kymmenesosalla arvostaan. Jostain syystä lampaiden ja possuneitien hinta on vielä pysynyt kohtuullisen vakaana.
Hua Hinin lopullinen alamäki on kuitenkin alkanut.- tervetuloa!
Heh, heh, heh.
Milloin tuo sinun alamäkesi on alkanut?
Tule Hua Hiniin. Täällä on pelkkää päivänpaistetta! Täällä sinunkin katkeruutesi
paranee.
- Huan alamäki
Olen kyllä Hua Hinissä käynyt, oikeastaan kaksikin kertaa, ensimmäisen ja viimeisen.
Siellä käyneet ystäväni edelleen kertovat samaa; toiste ei sinne mennä!
Joten sepä siitä Huasta.- ,,,,,,,
Meille riitti yksi kerta Hua Hiniä vuonna 2006. Sen reissun jälkeen joka talvi Rayong, Chain Mai, Krabi ja Pattayalla käyty peräti 4 kertaa koska siellä super hyvät palvelutt
- etkö saanut?
,,,,,,, kirjoitti:
Meille riitti yksi kerta Hua Hiniä vuonna 2006. Sen reissun jälkeen joka talvi Rayong, Chain Mai, Krabi ja Pattayalla käyty peräti 4 kertaa koska siellä super hyvät palvelutt
Hienoa, että pysyt pois täältä ihanasta Hua Hinista.
Marisijat menkööt muualle.
Ymmärrän hyvin nuo Pattayan "superhyvät palvelut"!!! - naurunappula
etkö saanut? kirjoitti:
Hienoa, että pysyt pois täältä ihanasta Hua Hinista.
Marisijat menkööt muualle.
Ymmärrän hyvin nuo Pattayan "superhyvät palvelut"!!!haista sinä ,,,,, typerys peräreikä ja nuole päälle hahaaa......
- naurunappula
naurunappula kirjoitti:
haista sinä ,,,,, typerys peräreikä ja nuole päälle hahaaa......
viesti oli tark. etkö saaneelle jolla on naama jo valmiiksi paskassa
- ....sain päivittäin
etkö saanut? kirjoitti:
Hienoa, että pysyt pois täältä ihanasta Hua Hinista.
Marisijat menkööt muualle.
Ymmärrän hyvin nuo Pattayan "superhyvät palvelut"!!!Kyllä sain joka päivä aina kun halusin. Meillä mieheni kanssa seksi kyllä sujuu.
Et aivan selvästi ymmärrä Pattayan superhyvistä palveluista yhtikäs mitään kun et ymmärrä edes kirjoitettua tekstiä. Etkä ilmiselvästi Pattayan loistavista palveluista ja ilmapiiristä ole koskaan edes nauttinut.
Hua Hinissä omakohtaisiemme kokemuksiemme mukaan niitä marisioita juuri onkin.
Ilman kehoitustakin pysymme taatusti pois Hua Hinistä, tuosta thaimaan surkeimmasta kohteessa missä olemme koko maassa matkailleet. - Tunnettu tosiasia
etkö saanut? kirjoitti:
Hienoa, että pysyt pois täältä ihanasta Hua Hinista.
Marisijat menkööt muualle.
Ymmärrän hyvin nuo Pattayan "superhyvät palvelut"!!!Hua Hin lahkolaiset näkevät sairaassa mielikuvituksessaan vain seksiä joka asiassa. Johtunee liiallisista Ladyboy cabareessa käynneistä.
- .............
naurunappula kirjoitti:
viesti oli tark. etkö saaneelle jolla on naama jo valmiiksi paskassa
Hua Hinin kävijöillähän ei enää pelaa ala-eikä yläpää. Siksi he haaveilevat omasta nuoruudestaan lestadiolais orgioistaan.
- On se kallista
Kyllä tuo Hua Hin on sentään kelpo paikka, siis hintojensa puolesta, mitään muutahan sieltä ei sitten löydykään, vain Thaimaan kalleimmat hinnat...
http://hilight.kapook.com/view/106534/3- hinnoista
Ne jotka Hua huonoa edulliSEKSI väittävät ovat niin väärässä. Ei tarvitse kuin vertailla hotelli huoneiden hintoja.Muualla3-4 tähden hotelli hinnalla saa huassa linnunpöntön kokoisen huoneen jostain 7kilometrin päästä keskustasta.
- Never go back
Hua Hinissä tuollaista voi nyt odottaakin. Huijareita koko kylä täynnä. Olkaa tarkkoina ravintolalasjujen kanssa lisäävät loppusummaan tuhansia bahteja Hua Hinissä. Hua Hin Huijareiden kaupunki
- ystävän neuvo
Never go back kirjoitti:
Hua Hinissä tuollaista voi nyt odottaakin. Huijareita koko kylä täynnä. Olkaa tarkkoina ravintolalasjujen kanssa lisäävät loppusummaan tuhansia bahteja Hua Hinissä. Hua Hin Huijareiden kaupunki
Ompahan ainakin yksi huijari vähemmän, kun pysyt poissa Hua Hinistä!
- not good place
ystävän neuvo kirjoitti:
Ompahan ainakin yksi huijari vähemmän, kun pysyt poissa Hua Hinistä!
2x Hua Hinissä käyneenä vuosina 1999 ja 2012 jälkimmäisellä reissulla totesimme Hua Hinin muuttuneen Phuketin tasoiseksi hinnnoiltaan ja nykyisten paikallisten olevan ainoastaan rahan perään. Poissa oli se muualla Thaimaassa tunnettu ystävällisyys. Thaimaa on hieno kohde lomailla mutta Hua hin on poikkeus, se on tylsä ja tympeät paikalliset.
- Never go back
ystävän neuvo kirjoitti:
Ompahan ainakin yksi huijari vähemmän, kun pysyt poissa Hua Hinistä!
Kiitos neuvosta mutta ilman neuvoasikin pysymme Hua Hinistä pois tuosta huijareitten ja valehtilijoiden kaupungista. Sinä se tyydyt lomillasi siis huonoon palveluun ja pidät huijauksi tulemista. Ole sitten tarkkana ravintoloiden laskuissa niillä on tapana siellä Huijari Huassa laittaa laskuihin päästä vedettyjä hintoja. Taidat kuitenkin kuulua heihin jotka Hua Hiniin matkustaa matkalaukut täynnä suomiruokaa.
- Hyi Hai never
Ystävän neuvo taitaakin olla niitä Huan talohuijreita ja lahkolaisia?
Ole huoleti, kolmas kerta Hyi Huissa, olisikin jo liikaa perheellemme.
Koskaan emme sinne petkuittajien, tylsään kaupunkiin, enää matkusta. - pappaveikko
Olemme jo vanhoja ja meillä on paljon vaivoja. Minulla on keuhkoahtauma ja polvet hieman jäykät. Vaimolla on liikapainosta aiheutuneet lonkkaviat. Toinen on jo vaihdettu metalliseen vai muovia mitä lie? Ikää meillä on 76 ja 62 vee,,,,
Se oli nuori ja hehkeä akka kun sen tansseista otin; kuuma oli ja liukas kuin mikä. Kuiteski se o ny liian vanha mulle ja on kuivakin kuin pärekori.
Mä vedän penkiltä vieläkin 60 kg 10x. Punnerruksia sen verran että akka pyörtyy aina. Kiljuu sitä ennen että kovempaa...kovempaa...
Nyt onkin kyse siitä että mulla alkaa täällä Hua Hinissä olemaan tosi tylsää. Akka ei nyt mihinkään iltakävelyille pääsekään joten käyn ne aina yksin. Olen vaan jo niin kyllästynyt näihin kylän huo*riin. Ovat vanhoja, rumia ja muutenkin aivan kamalia riipputissejä.
Nyt olen kuullut että Pattayalla olisi baarityttöset 20 vee nuorempia; ainaski..
Me mamman kanssa muutetaan sinne. Valehtelen akalle että siellä on paljon parempi ilmasto sen kipeille lonkille.. hahahahaaa..- totuus esiin
No tulihan se sieltä!
Nimittäin, että kaikki Hua Hiniä haukkuvat kaipaavatkin vain Pattayan pimuja! - tässä sitä totuutta
totuus esiin kirjoitti:
No tulihan se sieltä!
Nimittäin, että kaikki Hua Hiniä haukkuvat kaipaavatkin vain Pattayan pimuja!Kyllä tuli taas todistettua joidenkin lukemisen ymmärtämistä. Pappaveikko kirjoitti itsestään ja vaimostaan. Mutta eräs tunnevammainen kääntää sairaassa mielessään että KAIKKI Hua Hiniä haukkuvat.
Me muutimme mieheni kanssa Hua Hinistä pois huonojen liikenneyhteyksien, vähäisten tavaratalojen, vähäisen aktiviteettien, ja huonojen palvelujen takia.
Nyt on 150m² talo isolla uima-altaalla ja pihalla jossa naapurien ääniä ei kuulu. Toisin oli Hua Hinissä siellä puolet pienempi asunto saman hintainen kuin meidän uusi talomme jossa lähes joka ilta naapurien suomi-iskelmät riipi kuuloaistejamme. - tässä sitä totuutta
tässä sitä totuutta kirjoitti:
Kyllä tuli taas todistettua joidenkin lukemisen ymmärtämistä. Pappaveikko kirjoitti itsestään ja vaimostaan. Mutta eräs tunnevammainen kääntää sairaassa mielessään että KAIKKI Hua Hiniä haukkuvat.
Me muutimme mieheni kanssa Hua Hinistä pois huonojen liikenneyhteyksien, vähäisten tavaratalojen, vähäisen aktiviteettien, ja huonojen palvelujen takia.
Nyt on 150m² talo isolla uima-altaalla ja pihalla jossa naapurien ääniä ei kuulu. Toisin oli Hua Hinissä siellä puolet pienempi asunto saman hintainen kuin meidän uusi talomme jossa lähes joka ilta naapurien suomi-iskelmät riipi kuuloaistejamme.Ensi lauantaina olisikin sitten lähtö syksyä ja talvea pakoon ja takaisin Suomeen toukokuun lopulla. Tämä oli pakko mainita tälle kateelliselle ja katkeralle totuus esiin henkilölle joka ei ole ilmiselvästi Pattayalla ikinä käynytkään.
- viiskytkuus x ainaki
Onhan toki rajattomasti muitakin syitä miksi Pattaya on paljon parempi asuinpaikka kuin ulosteperäisten- ja homebakteerien saastuttama Hyi Hai. sika- amalia taasen siellä aamu- innoissaan jotain sönköttää mutta epäselvää on tarkoituksensa, johtuneeko siitä kun on äidin tissi vielä suussa vaikka vauvalla jo parta kasvaa??
Toki ihanien Pattis- neitokaisten auliita- ja ammattitaitoisia palveluja ei voi poissulkea paikkojen viihtyvyyttä vertailtaessa. Pimu- nimitystä en ole ennen kuullutkaan tässä yhteydessä. Joskus kai 6-70 luvuilla juntit stadiinmuuttajat sitä käyttivät. Meillä stadilaisilla oli omat nimityksemme gimmoille joista junttipussihousut eivät tajunneet yhtään. Viisaimmat niistä lähtivätkin Ruotsiin Marabou- tehtaalle missä tapasivat toisia suomijunttityttöjä, menivät naimisiin ja tekivät junttilapsistaan kaikkien vihaamia finnjäveleitä. - ÄLKÄÄ MENKÖ
Uskokaa jo ihmiset HUA HIN ON SURKEA HUIJAREITTEN KAUPUNKI. Jossa vanhat 60-70 vuotiaat vanhat pedofiilit vain viihtyy
- Hua Hin Eki
Meidän "saunaseuralaiset" ovat kaikki täysi-ikäisiä.
- 300 peukkua !!!!!
300 peukutusta. Enemmän kuin yksi täysi lentokoneellinen Bangkokiin on antanu yläpeukun. Iso KIITOS aloittaja.
- Faktaa ei fiktiota
Kertoo kaiken Hua Hin surkeudesta
- Hua Hin fani
Peukkujenko perusteella ihmiset matkustavat Thaimaahan???
Se kertoo kyllä näiden matkalaisten surkeudesta tai sitten tuon trollin ennakkoasenteista. - gallup
Hua Hin fani kirjoitti:
Peukkujenko perusteella ihmiset matkustavat Thaimaahan???
Se kertoo kyllä näiden matkalaisten surkeudesta tai sitten tuon trollin ennakkoasenteista.Kyllä 300 yläpeukkua todistaa Hua Hinin olevan P A S K A kohde
- otan osaa
gallup kirjoitti:
Kyllä 300 yläpeukkua todistaa Hua Hinin olevan P A S K A kohde
Oliko taas huono ilta?
Ehkäpä se helpottui, kun sait purkaa hieman ahdistustasi. - Suomi on paska maa
gallup kirjoitti:
Kyllä 300 yläpeukkua todistaa Hua Hinin olevan P A S K A kohde
Aivan- pieni ystäväiseni- et ole sattunut huomaamaan ettei täällä enää ole
mahdollista käytää ALAPEUKUTUSTA ? Nimittäin nämä mielikuvitusmatkalaisten
moitteet vain ALApeukutusta ansaitsevat. ,
Kertoo karua tarinaa kateellisten suomiäijien mielenterveyden tilasta.
" Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista "
Näistä teidän poloisten peukuista ei kukaan täysjärkinen piittaa.
- Perhelomailijat
Kyllä meidän perheemme näiden kaikkien eri topiceissa olevien Hua Hinistä kertovien asioiden perusteella, muuttaa ensi talven matkasuunnitelmaa.
Nelihenkinen perheemme matkustaa kolmeksi viikoksi Pattayalle, Jomptieniin.
Tuo Hua Hinin korkea hintataso ja kaikenmaailman huijaukset, sekä tietysti, että lapsille on vain vähän harrastusmahdollisuuksia ja koettavaa, sinetöi päätöksemme.- voi poloista
Koettiko "peukuttaja" vaihtaa nimimerkkiä?
Ovela yritys jatkaa Hua Hinin mustamaalaamista. - Lukekaa faktaa
voi poloista kirjoitti:
Koettiko "peukuttaja" vaihtaa nimimerkkiä?
Ovela yritys jatkaa Hua Hinin mustamaalaamista.Mahtaakohan tämä " perhettä esittävä" nimimerkki olla tosissaan. Ei kai.
Suosittelen luettavaksi asiatietoa Pattiksen perhelomailuista
Tulee muuten iso paha pettymys ja parku . - meitin perhe
Lukekaa faktaa kirjoitti:
Mahtaakohan tämä " perhettä esittävä" nimimerkki olla tosissaan. Ei kai.
Suosittelen luettavaksi asiatietoa Pattiksen perhelomailuista
Tulee muuten iso paha pettymys ja parku .Pettymystä perhematkaajat Pattayalla oikeasti olleet eivät varmasti koe. Meidän lapset laskevat jo öitä milloin pääsevät seuraavan kerran matkaan.
- Perhelomailijat
Lukekaa faktaa kirjoitti:
Mahtaakohan tämä " perhettä esittävä" nimimerkki olla tosissaan. Ei kai.
Suosittelen luettavaksi asiatietoa Pattiksen perhelomailuista
Tulee muuten iso paha pettymys ja parku .Meillä oli niin upea kolmen viikon loma Pattayalla että ensi talven matka on jo varattu.
Kävimme Hua Hinissäkin kun kolmessa viikossa ehtii tehdä vaikka mitä. Kaksi yötä siellä olimme eli kolme päivää se riittikin toteamaan että palveluissa (ostoskeskukset kansainväliset ravintolat ym) Hua Hin jää kauas jälkeen Pattayasta. rantakin liejuinen ja surkea verrattuna Jomtieniin.
- Totuus on toinen
Voi poloisia, faktan lukijoita, jotka Hua Hinin lahkolaisina täälläkin yrittävät totuutta Hui Hain olemattomasta matkailukaupungista, löytää jotain hyvääkin.
Onneksi valistuneet lukijat ymmärtävät, mikä Hui Hai on todellisuudessa! - susirajalla tuulee
jos haluat pettyä matkaasi, varmista, että oppaasi on Finnmatkojen lasse suhonen tai jotain sinne päin.
ei mitään käytöstapoja, eikä palveluhenkisyyttä. - iudshzuiogaweiutrgeo
Ruåtsalaisia, homoja ja transuja. Kiertelin baareja ja eräässäkin mama-san tuli dokailemaan omaan baariinsa ja paskoi housuunsa! Ruikulit tuli läöpi. Ei muuta kun hotelliin vetään unta kuulaan ja huomenna takas BKK!
- hua pervojen kohde
Niitähän Huaan mahtuu transuja ja kännisiä hurreja.
- 28x...
Olen huolissani aloittajan peukkulaskurista joka pysähtynyt 306:een. Muille rupattelijoille peukkuja on jaettavissa.
Onko kyseessä jonkinlainen salaliitto? Muutenhan peukkumäärä olisi kai jo tuhat, niin paljon on varmasti Hui Huissa käyneitä jotka sinne eivät enää mene. - Bkk2014
Jos haluaa onnistuneen loman Thaimaassa, niin kierrä kaikki suomibaarit ja suomituristit kaukaa. Paikallisille suunnatut ravintolat ovat parempia ja halvempia. Kannattaa uskaltautua kokeilemaan katuravintoita. Älä kuitenkaan ota valmiiksi tehtyjä sapuskoita vaan tilaa listalta. On toki, varsinkin Bangkokissa länsimaisia hyviä ravintolita. Ne ovat aina rutkasti kalliimpia. Selvä merkki kalliimmasta raflasta on englannin kielisyys. Toki thaikkuravintolassakin voi olla ja usein onkin englanninkielinen lista mutta pääasiassa kyltit sun muut ovat thaiksi.
Niinhän se menee, että mitä turistimaisempi paikka sitä huonompi palvelu ja korkeammat hinnat.- löytyy huppii
Harvoja ovat ne taikut, jotka lomaansa Hua Hinurissa viettää, paitsi BKK:n leidarit
- arvaappas
löytyy huppii kirjoitti:
Harvoja ovat ne taikut, jotka lomaansa Hua Hinurissa viettää, paitsi BKK:n leidarit
Kenenhän luulet kansoittavan ne kymmenet pilvenpiirtäjä-kondot Hua Hinin rannoilla?
Entä se valtava autoliikenne viikonloppuisin Bangkokista Hua Hiniin?
Tuskin ovat ulkomaalaisia. - Mitähän " huppii " ?
löytyy huppii kirjoitti:
Harvoja ovat ne taikut, jotka lomaansa Hua Hinurissa viettää, paitsi BKK:n leidarit
Eikös mielestäsi kuitenkin jotain tietoa ja todellisuuspohjaa pitäisi olla
jos kehtaa - viitsii kirjoitella " harvat ovat ne..........jne "
JOS olisit käynyt Hua Hinissä saattaisit totuuden tietää, mutta kun EI ..
tuollaisia tyhjiä tynnyreitä löytyy liikaa .
Mitähän " huppii " saat tuollaisesta pa----- puhumisesta, kerrohan se.
- ei toiste
Minä olen käynyt Hua Hinissä ja toiste en mene. On kyllä onneton paikka ja venäläisethän omistavat näitä condoja, sen mitä laki sallii.
Pirun kallis paikka verrattuna Bangkokiin ja Pattayaan, puhumattakaan Pohjoisthaimaasta.
Tekemistä ei löytynyt oikein mitään. Rannalla en hevosenpullia nähnyt, mutta montakin ratsua oli ja kusivat vielä hiekalle.- never go back hua
Ensimmäisen kerran kävimme vaimon kanssa Hua Hinissä vuonna 1990 ja viihdyimme. Sen jälkeen 1995 ja vuonna 2013. Vuonna 2013 totesimme Hua Hinin muuttuneen niin paljon Phuketin kaltaiseksi että päätimme ei enää sinne.
- vaikea päättää
never go back hua kirjoitti:
Ensimmäisen kerran kävimme vaimon kanssa Hua Hinissä vuonna 1990 ja viihdyimme. Sen jälkeen 1995 ja vuonna 2013. Vuonna 2013 totesimme Hua Hinin muuttuneen niin paljon Phuketin kaltaiseksi että päätimme ei enää sinne.
Nyt kaduttaa varasimme matkan Hua Hiniin. Täytyy varmaankin vaihtaa kohdetta. Vai otammeko riskin ja menemme Hua Hiniin.
- ei ikinä enää
Mikäli ette ole aiemmin käynyt Thaimaassa, voi kokeilla Hua Hiniäkin kerran.
Jos olette käynyt jo Thaimaassa, älkää hankkiko turhaan suurpettymystä, niin kuin meille tapahtui. - Pattia = Rysä
Jos olette peräkammarin tumputtaja aikamiespoikia ettekä saa muilta kun maksullisilta naisilta sekä nautitte venäläisten suuresta määrästä Pattaya on oikea paikka, sivistyneillä on sitten aivan eri paikat.
- apinaamalia
Siinä tapauksessa suureksi kysymykseksi jää että minne sinä amalia-suttura sitten menet kun Pattayalle et pääse ja sivistys on sinusta yhtä kaukana kuin gammapurkaus GRB 090423 on maasta. Tietotasosi ja käytöksesi ovat ala-arvoisen alapuolella.
- Näin se menee
Peräkammarin pojat ei Pattikseen pety. Sivistyneiden kohteet muualla .
Näinhän se menee. - juoppojen kohde hua
Näin se menee kirjoitti:
Peräkammarin pojat ei Pattikseen pety. Sivistyneiden kohteet muualla .
Näinhän se menee.Hua Hiniä ei kuuna päivänä voi sivistyneiden kohteeksi sanoa.
- näin se on
juoppojen kohde hua kirjoitti:
Hua Hiniä ei kuuna päivänä voi sivistyneiden kohteeksi sanoa.
Noinkin sitä saattaa sanoa, kun pää on täynnä kaljaa.
Juopoilla ei Hua Hinissä ole mukavat oltavat. - Da da da
juoppojen kohde hua kirjoitti:
Hua Hiniä ei kuuna päivänä voi sivistyneiden kohteeksi sanoa.
Parempi se kuitenkin on kun juoppojen pedofiilien ja venäläisten valtaama Pattaya.
- Huan edustaja
Kyllä tämä herra ainakin Hua Hinissä viihtyy.
http://www.youtube.com/watch?v=FqA3Zo2cxKI - kohteen vaihto
Peruimme Hua Hin matkamme nyt suuntana Samui jippiii
- suuntana Krabi
Me ensin harkitsimme Hua Hiniä mutta näitä palstoja lukiessa mieli muuttui. Emme halua tavata kiukkuisia suomalaisia. Nyt Krabille.
- pois Krabilta
Me olimme Krabilla viime talvena, mutta ärsytti noiden leidipoikien julkea käytös,
kun tyrkyttivät palveluitaan keskellä katua.
Se oli viimeinen kerta Krabille!!!
Mutta joka tykkää tuollaisesta perverssiosta, niin Krabi on oikea paikka.
Paikka oli muuten Ao Nangn. - oikeaa tietoa.
pois Krabilta kirjoitti:
Me olimme Krabilla viime talvena, mutta ärsytti noiden leidipoikien julkea käytös,
kun tyrkyttivät palveluitaan keskellä katua.
Se oli viimeinen kerta Krabille!!!
Mutta joka tykkää tuollaisesta perverssiosta, niin Krabi on oikea paikka.
Paikka oli muuten Ao Nangn.Hua Hin on Thaimaan vanhin ja tunnetuin ladyboy kohde. Hua Hin on kuuluisa siitä, ja 100 varmasti ladypoikia on enemmän Hua Hinissä kuin Ao Nangissa. Meneppä vaikka Red Indian baariin siellä vain leidareita.
https://www.google.fi/search?q=hua hin ladyboys bars&biw=1280&bih=873&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=NY9sVKihMOboywPzkIGQCw&ved=0CCoQ7Ak - pois Krabilta
oikeaa tietoa. kirjoitti:
Hua Hin on Thaimaan vanhin ja tunnetuin ladyboy kohde. Hua Hin on kuuluisa siitä, ja 100 varmasti ladypoikia on enemmän Hua Hinissä kuin Ao Nangissa. Meneppä vaikka Red Indian baariin siellä vain leidareita.
https://www.google.fi/search?q=hua hin ladyboys bars&biw=1280&bih=873&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=NY9sVKihMOboywPzkIGQCw&ved=0CCoQ7AkEmpä viitsi mennä tuollaiseen baariin mutta jos sinä viihdyt siellä, niin
hyvä on.
Pysykööt kanssasi siellä, mutta kun Krabilla tyrkyttivät
itseään keskellä katua. - ToinenKohdeLöytyi
Me teimme samoin jätimme Hua Hinin pois laskuista tätä palstaa lukiessa. Ei kiinnosta huijarit ja huono ranta. Lisäksi niin pitkä matka lentokentälle.
- heh heh heh
Pattayan virtuaalimatkaaja vauhdissa
- viikko sitten palann
Olisi pitänyt uskoa tämä aloitus.
- Nostoylös
Nosto
- Aloittaja Pattyalla
- brittisankari
oot sit löytäny jonkun apinan 2008 tubesta. kai tollasia sankareita aina silloin tälläin näke paikasta riippumatta.
- lonkero5
aloittajalla sattunut huono päivä eli herne on mennyt nenään olen itse ollut pari kertaa Hua Hinissä eikä tuolla mitään outoa ollut turistipaikkoja Thaimaassa riittää joka lähtöön ja juoppojakin minulla ei ole mitään pahaa sanottavana tuosta paikasta junallakin pääsee liikkeelle jos haluaa turistipaikoissa on paljon juoppoja mikä ei ainakaan minua häirinnyt jos lähtee Suomesta lomalle pitänee hyväksyä että jossain elämä on erilaista
- EiSittenHua
Kyllä tässä ketjussa enemmistö on Hua Hinissä ei viihtyneitä. Helppo jättää Hua hin pois valinnoista.
- ihanaasitäennen
njaa, ainoa pettymys on paluumatka.
- tenneliampakka
Aivan mahtava loma huassa, ensi vuonna uudestaan
- eikoskaanenää
Koskaan emme toista kertaa Hua Hiniin matkusta. Viime talvena saimme ensimmäisestä ja taatusti viimeisestä Huan matkasta tarpeeksemme.
Toisaalta Thaimaasta löytyy meidän oma paikkamme. Eivät ole lainkaan liioiteltuja nämä Hua Hiniä arvostelevat lausunnot. Olematon on antinsa matkailijoille! - HuaEIlapsille
Onpa ihanaa jälleen reilun parin viikon kuluttua lähteä ihalle Pattayalle, jossa lapsetkin viihtyvät, toisin kuin Hua Hinissä, jonne emme koskaan enää matkusta.
Kamala pettymys lapsillekin, ei mitään tekemistä ja niitä lasten houkuttelijoita paikka suorastaan kuhisi!- YököttäväHuaHin
Kyllä täytyy olla pervo jos pedofiilien Hua Hinissä viihtyy. Vanhat äijät alaikäisten poikien tai tyttöjen kanssa.
- korjataampa
YököttäväHuaHin kirjoitti:
Kyllä täytyy olla pervo jos pedofiilien Hua Hinissä viihtyy. Vanhat äijät alaikäisten poikien tai tyttöjen kanssa.
Erehdyitköhän paikan nimestä?
Tarkoitit varmaanPattayaa.
Sattuuhan sitä kaikenlaista pienissä sievissä. - Enolesokea
Ei kyllä se Hua Hin on missä ladyboyt kansoittavat baarit ja kaduilla paljon humalaisia lihavia setiä jotka pikkupoikaa kädestä taluttavat.
- EnsiTalvenaMuualle
Voi kunpa olisimme lukeneet tuon aloituksen vuosi sitten ennen matkan varaamista. Kaikki mitä aloittaja kirjoitti pitää paikkansa.
Tylsä tapahtumaköyhä kaupunki jossa niin sanotut nähtävyydet vähissä ellei kännisssä meuhkaavia ruotsalaisia ja brittejä lueta nähtävyydeksi. Oli joukossa myös näitä Suomalaisia joiden vatsat roikkuivat ja niin isot takapuolet etteivät baarijakkaralle mahtuneet.
Ranta oli savinen ja tyrkyttäviä krääsäkauppioita täynnä vesi oli ruosteen ruskea, ei uimaan paljoa mieli tehnyt kerta rannalla riitti.
Ostokset sitä samaa mitä muuallakin Thaimaassa mutta hinnat hieman korkeammat. - Kohiasenollapitää
Parhaat Thaimaan kohteet ovat nykyään mielestäni Koh Samet ja Koh Lanta, koska niitä me turistit ei olla vielä ehditty omalla käytöksellämme pilaamaan. Kyseisillä saarilla vielä paikallinen kulttuuri ja tavat on kunniassa, eikä seksiturismistakaan ole liiemmin riesaa. Luonto on uskomattoman kaunista ja rannat samoin.
Tee läheisempää tuttavuutta niiden kanssa tätä kautta:
http://thaimaahan.net/kohteet/koh-lanta/
http://thaimaahan.net/kohteet/koh-samet/- kaipuuThaikkuihinJäi
Kommentoin seksiturismia parilla sanalla. Lomailin Phuketissa pari viikkoa viime talvena enkä nähnyt yhtä ainoatakaan paikallista enkä muunmaalaista naista tai ladyboyta, joka olisi itseään kelle tahansa kaupitellut. Mukana oli täysi-ikäinen mies ja kaksi alaikäistä.
- kukkurukuut
kaipuuThaikkuihinJäi kirjoitti:

Kuinka sitten on mahdollista, että Sika Amalia näkee niitä kaikkialla, vaikka ei ole koskaan edes Thaimaassa käynytkään ?
- Huassanäkeejapaljon
kaipuuThaikkuihinJäi kirjoitti:
Kommentoin seksiturismia parilla sanalla. Lomailin Phuketissa pari viikkoa viime talvena enkä nähnyt yhtä ainoatakaan paikallista enkä muunmaalaista naista tai ladyboyta, joka olisi itseään kelle tahansa kaupitellut. Mukana oli täysi-ikäinen mies ja kaksi alaikäistä.
Et siis ollut Patong Beachillä, siellähän on meno samanlaista kuin Hua Hinin Soi Selekamilla ja Soi Bintabatilla ja muillakin Hua Hin kaduilla.
- chanRakTH
kaipuuThaikkuihinJäi kirjoitti:
Kommentoin seksiturismia parilla sanalla. Lomailin Phuketissa pari viikkoa viime talvena enkä nähnyt yhtä ainoatakaan paikallista enkä muunmaalaista naista tai ladyboyta, joka olisi itseään kelle tahansa kaupitellut. Mukana oli täysi-ikäinen mies ja kaksi alaikäistä.
Phuket on saari jossa on erinlaisia kohteita. Eihän Patong Beachiä voi verrata vaikkapa Surin Beachiin kaksi täysin erinlaista kohdetta. Hua Hin on samanlainen läävä kuin Patong Beach hinnoiltaan ja tyttökauppoineen.
- HuaOnElekeläisille
Täysin samanlaiset kokemukset. Tylsin Thaimaan kohde. Viime joulukuussa ekan ja viimeisen kerran. Ao nang kutsuu taas ensi talvena.
- Eiuudelleen
Mei emme myöskään tuosta välimatkasta Bangkokiin pitäneet lainkaan, lähes 4 tuntia suunta ja se ranta ei kiitos kapea hiekkakaistale ja ihmiset kuin sillit purkissa ja ne hinnat olivat korkeat verrattuna AoNangiin ja Samuihin ja Rayongiin.
- saavalita
Mutta AoNangissa vasta olikin ahdasta. Pääkatu oli täynnä turisteja, lähinnä venäläisiä ja rannoilla ei juuri ollut tilaa! Meteli pääkadulla oli valtavaa.
Iltaisin olivat ladyboyt liian tunkeilevia.
Rayongissa on hiljaista ja tilaa riittää, mutta palvelut ja kaupat ovat huonoja. - CityPeoples
saavalita kirjoitti:
Mutta AoNangissa vasta olikin ahdasta. Pääkatu oli täynnä turisteja, lähinnä venäläisiä ja rannoilla ei juuri ollut tilaa! Meteli pääkadulla oli valtavaa.
Iltaisin olivat ladyboyt liian tunkeilevia.
Rayongissa on hiljaista ja tilaa riittää, mutta palvelut ja kaupat ovat huonoja.Olette selvästi valinneet hotellin sieltä valmismatka ryppäästä ette Rayongin kaupungista.
- sprkulttuuri
Ei kannata mennä sitten mihinkään. Missään turistipaikassa ei tapahdu koskaan mitään. Vain suurkaupungeissa tapahtuu joskus harvoin jotain mielenkiintoista.
- samesame
Aloitus oli erittäin totuudenmukainen
- 4henkperhe
Tämä ketju kertoo totuuden 99% Hua Hinissä käyneistä ei siellä viihtyneet. Emme myöskään me. Ei todellakaan perhekohde lapset tylsistyivät.
- HyväHua
4henkperhe kirjoitti:
Tämä ketju kertoo totuuden 99% Hua Hinissä käyneistä ei siellä viihtyneet. Emme myöskään me. Ei todellakaan perhekohde lapset tylsistyivät.
Heh, heh..
Taas sama valittaja asialla. Viime kerralla teidän koko suku lupasi pysyä poissa Hua Hua Hinistä.
Tuo marisija tuskin viihtyy missään. Tylsä ihminen tylsistyy kaikkialla.
Me lähdemme taas lokakuussa Hua Hiniin jo viidettä kertaa ja aina olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Olemme toki käyneet muuallakin Thaimaassa. - Toinenperhe
HyväHua kirjoitti:
Heh, heh..
Taas sama valittaja asialla. Viime kerralla teidän koko suku lupasi pysyä poissa Hua Hua Hinistä.
Tuo marisija tuskin viihtyy missään. Tylsä ihminen tylsistyy kaikkialla.
Me lähdemme taas lokakuussa Hua Hiniin jo viidettä kertaa ja aina olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Olemme toki käyneet muuallakin Thaimaassa.Te ette siis varmaan ole lapsiperhe. Kyllä Hua Hinissä lapsiperheiile tekemisen löytyminen on kiven alla. Ei sitä joka päiväistä vesipuiston melussa olemista jaksa.
- kolmasperhe
Toinenperhe kirjoitti:
Te ette siis varmaan ole lapsiperhe. Kyllä Hua Hinissä lapsiperheiile tekemisen löytyminen on kiven alla. Ei sitä joka päiväistä vesipuiston melussa olemista jaksa.
Kyllä meidän muksut ainakin nauttivat rannalla tai altaalla olemisesta. Eivät lapset tarvitse kaikenmaailman härveleitä viihtyäkseen.
Lämmin ilma ja vesi riittää hyvin parin viikon lomaan. - EiVainLöhöömistä
kolmasperhe kirjoitti:
Kyllä meidän muksut ainakin nauttivat rannalla tai altaalla olemisesta. Eivät lapset tarvitse kaikenmaailman härveleitä viihtyäkseen.
Lämmin ilma ja vesi riittää hyvin parin viikon lomaan.Kasvatatte siis lapsistanne samanlaisiksi laiskoiksi kun itsekin olette. Terveet lapset tarvitsevat virikkeitä.
- Hieno_paikka
Olimme tuolla työkavereiden kanssa omatoimimatkalla. Ostimme liput netistä ja varasimme hotellin suoraan netistä. Hotelli oli kävelymatkan päässä rannasta. En muista nimeä, mutta ihan ok joku 3 tähden hotelli. Sitten vuokrattiin siellä prätkät ja lähdettiin kiertelemään aluetta. Oli kivaa. Muutama päivä oltiin Bangkokoissa tämän jälkeen, eikä ollut kivaa. Välimatkat Bangkokissa ovat todella pitkiä, ja aikaa kuluu.
Susottelen seikkailumielisille matkustajille, joilla on kykyä keksiä itselleen tekemistä sen sijaan että odottaa hotellin/matkanjärjestäjän tarjovan jotain "retkiä" johonkin...- Globetrotteri
Pikkukaupungin ihmisille Bangkok on suuri. Mutta helppoa ja nopeaa siellä liikkuminen skytrainillä on. Hua Hin sopii pikkukaupungin ihmisille joiden mielestä jopa helsinki on suuri.
- neljäsperhe
Parin päivän jälkeen lapsemme kyllästyivät rannalla oloon ja hevosten sotkemaan rantaan. Vain hotellin uima-altaalla suostuivat uimaan, koska rantavesi oli liian sameaa. Kertoivat, että enää koskaan ei Hua Hiniin haluta lähteä ja meillekin sopi hyvin heidän ajatuksensa. Tekemisen puutteessa vain riitelyä harrastivat. Muualla Thaimaassa on sentään ollut aina ajankulua.
- TodellaTylsäHuaHin
Aloituksesta 14 kuukautta aikaa ja yhä pelkkää asiaa. Ajatelkaa hyvät suomi24 palstan lukijat. Haluatteko viettää lomanne kohteessa joka on Travel and Invest lehden toimittajan mielestä hyvä kohde ELÄKELÄISILLE.
Sitäkö lomiltanne haette.- hyväälomaa
Eikö nuo Hua Hinin mollaamiset ole oikein menneet perille, kun ihmiset tulevat tänne Hua Hiniin vuosittain sankoin joukoin, vai miksihän tuo sama katkera kirjoittaja yrittää jatkuvasti panetella Hua Hiniä?
Onkohan kyse kateudesta, kun Hua Hin on niin suosittu lomakohde. Täällä on rauhallista ja thaimaalaisittain suht. siistiä, eivätkä venäläiset ole pilanneet tätä lomakohdetta. Vikojahan löytyy kaikista kohteista, mutta nuo vikojen kaivelijat luulevat, että joku uskoo heidän katkeria kommenttejaan ja tekisi matkapäätöksensä sen mukaan. Heidän harrastuksensa taitaa olla hevosen paskojen keräily. Kaikkea se kateus saa aikaan.
Tervetuloa Hua Hiniin niin eläkeläiset kuin lapsiperheet. Seksituristit voivat mennä muualle.
- MatkailukieltoHuaHiniin
Mikäli haluatte sairastua hengenvaarallisesti tai hukkua lomallanne kuraveteen on Hua Hin oivallinen paikka lomaanne.
Turvallista matkaa Huaan?
Autot kattoa myöten vedessä! Lahkolaisethan tapansa mukaan moittivat Pattayaa, mutta unohtavat samalla, että Hua Hinissä asiat ovat paljon hullummin, vesijohdoistakin tulee saastunutta tulvavettä.
Nämä Huia Hinin suurtulvathan edistävät paljonkin denguekuumeen ja malarian vaaraa siellä jo ennestään korkean riskin paikassa. Ja kaikki vedethän tietenkin valuvat mereen, turmellen ennestään likaisia rantoja ja vettä lisää. Kaikki kulkutaudit lisääntyvät kohisten siellä. Myrkkykäärmeet uiskentelevat salakavalasti tulvavesissä, hakien purtavaa.
Vaihtakaa matkailukohdettanne, esim.Pattayalla tulvien jälkeen siivotaan ja puhdistetaan välittömästi paikat, jota Hua Hinissä saa odotella viikkokausia, että sade uudelleen huuhtoisi paikkoja, luulevat kaiken näin puhdistuvan. Eivät ymmärrä siellä, kuten Pattayalla, että desinfioimalla ja heti siivoamalla saadaan puhdasta aikaan ja matkailijoille turvalliset puitteet oleskeluun!
Mikäli arvostatte terveyttänne, miettikääpä jotain toista kohdetta, kuin ylihinnoiteltua Hau Hiniä, minä olen sinne matkustamisen onnekseni jo lopettanut ja säilyttänyt hyvän terveyteni, muualla Thaimaassa matkailemalla.
Hua Hinissä olisin kuollut jo erilaisiin sairauksiin ja tylsyyteen, jota vain siellä voi olla, muut paikathan ovat hyvinkin virikkeellisiä, tarjoten paljonkin erilaisia viriketoimintoja.
Toivottavasti viranomaiset harkitsevat nopeasti täydellistä matkailukieltoa Hua Hiniin!
https://www.facebook.com/phraereveal/photos/pcb.540663662754769/540663402754795/?type=1&theater- EkifrånHuaHin
Malttakaapa vielä, Hua Hinissä on hyviä Leidipoikia.
Ihan jokaiseen makuun. - emmetarvitse
EkifrånHuaHin kirjoitti:
Malttakaapa vielä, Hua Hinissä on hyviä Leidipoikia.
Ihan jokaiseen makuun.Mitä.Puhut varmaan omasta kokemuksesta. Etkö olekkaan varannut vielä heitä kaikkia?
- Krabilletaas
Tämä keskustelu ylös Hua Hin oli surkea kokemus helmikuussa 2016. Kolme viikkoa ihan perseestä. Seuraavan matka onneksi muualle Thaimaassa.
- menesinne
Onneksi et tule enää ihanaan Hua Hiniin marisemaan ja valittamaan. Karttoivatko naiset sinua, vai miksi olet noin pettynyt?
Ehkäpä sinun paikkasi on Pattayalla.
Syksyksi on jo varattu uusi reissu Hua Hiniin. - erehdyinkerran
Toiste ei Hua Hiniin mekään mennä, kerta oli liikaa.
- erehdyinkerran
Pattayalle ei ikinä. siellä on liikaa rottia ja pedofiilejä.
- matkustuskieltoHuaHiniin
erehdyinkerran kirjoitti:
Pattayalle ei ikinä. siellä on liikaa rottia ja pedofiilejä.
Hua Hin täynnä Hiv positiivisia leidareita ja gaypoikia, sinne ei kukaan halua matkustaa.
- oletsairas
matkustuskieltoHuaHiniin kirjoitti:
Hua Hin täynnä Hiv positiivisia leidareita ja gaypoikia, sinne ei kukaan halua matkustaa.
Touhusitko sinä koko ajan noiden HIV positiivisten leidareiden kanssa, kun tunnet noin hyvin heidän vaivansa?
- silkkaatotuutta
oletsairas kirjoitti:
Touhusitko sinä koko ajan noiden HIV positiivisten leidareiden kanssa, kun tunnet noin hyvin heidän vaivansa?
Hua Hinin leidareiden ja vanhojen kaupallisten naisten tautisuus on tiedossa yleismaailmallisesti, ei tarvitse heidän kanssaan touhuta, selvittääkseen tämän matkailullisesti ikävän totuuden paikasta.
- silkkavaletta
silkkaatotuutta kirjoitti:
Hua Hinin leidareiden ja vanhojen kaupallisten naisten tautisuus on tiedossa yleismaailmallisesti, ei tarvitse heidän kanssaan touhuta, selvittääkseen tämän matkailullisesti ikävän totuuden paikasta.
Hmnn
"yleismaailmallisesti"???
Tarkoitat varmaan Hiekkaharjun Esso-baaria, jossa teidän kaljaporukkanne kokoontuu. - totistatotta
silkkavaletta kirjoitti:
Hmnn
"yleismaailmallisesti"???
Tarkoitat varmaan Hiekkaharjun Esso-baaria, jossa teidän kaljaporukkanne kokoontuu.Hiekkaharjusta ovat kotoisin vain äpärälerpat, kuten numeromies ja hanuristi, monine muine nimimerkkeineen.
Ilmeisesti olet heidän alihankkijoitaan?
- AloittajaOikeassa
Kovin on suppea Hua Hin lahkolaisten Thaimaan tuntemus. Tuntevat hua hinin ja vertaavat sitä Pattayaan.
Totuus on se että Krabi, Rayong, Samui, Koh Chang, Korat ja moni muu Thaimaan kohde on parempi kuin tylsä hua hin. - SamuiBest
Hua Hin on mini pattaya. Fiksut kiertävät molemmat kohteet.
- HuaHinSameShit
Nostetaan tämä Hua Hinin huonouden todistava keskustelu ylös. Vaikka onkin pari vuotta vanha. Mikään ei ole Hua Hinissä muuttunut paitsi pommeja räjähdellyt ja yksi huorakaduista muutettu kävelykaduksi muuten same shit as before kuten eräs britti eilen minulle täällä Bangkokissa totesi viime viikolla nähdessämme.
- KrungThep
Thaimaassa on kaksi hyvää kohdetta Pattaya ja Koh Samui, ei muuta. Bangkokissa voi olla päivän, kaksi, muu on liikaa.
- Thaimaahanlähtijät
Entinen meininki Hua Hinissä?
- frrfrfrfrfr
Olen samaa mieltä. Kun menimme bussilla Cha.Amista Hua Hiniin niin järkytyimme likaisuudesta ja lähes kaikesta Hua.Hinissa. Hyvää ruokaa oli mutta kadut ja ilmapiiri oli todella kolmannen maailman paikasta.
- TescoLotusMies
VOIKO IHMINEN SAIRAAMPI OLLA KUIN CITTARIMIES ????
- ChianMaiFanit
Hua Hin Thaimaan surkein lomakohteemme missä olemme vuosien aikoina Taikuissa käyneet. Tylsä, keskusta liian pieni,huonot yhteydet, likainen ja liikaa eläkeläisiä.
- TampereenAnsku
Ei ole parantunut, viime talvena kävimme. Riitti jo.
- pettyneidenkohde
Uskomatonta, kuinka paljon pettyneitä on Hua Hinin kävijöissä. Missää Thaimaan matkailukohteessa ei heitä ole näin paljon, eikä mistään anneta niin huonoa palautetta, kuin sieltä.
Hua Hinistä löytyy lukemattoman paljon valituskirjoituksia, tuhansilta eri nimimerkeiltä, pelkästään täältä Suomi 24 palstoilta. - KiitosTästäKetjusta
Kyllä tämä ketju vahvisti ensimmäisen Thaimaan matkamme suunnitelua. Muualle kuin Hua Hiniin. Phukettia olemme harkinneet. Makuasiotahan kohde valinnat ovat, mutta se kuinka Hua Hinissä viihtyvät puolustelevat kohdettaan kertoo kaiken siellä viihtyvien luonteenlaadusta, haukkuvat reppanoiksi ja resuperseiksi emme me tuollaisia henkilöitä lomilla halua kohdata jotka eivät kestä kritiikkiä omasta lempikohteestaan.
- SeOnTylsäMaalaiskaupunki
Kyllä tämäkin ketju paljastaa totuuden Hua Hinistä. Moni palannut pettyneenä. Ei mikään ihme. Hua Hin sijaitsee keskellä ei mitään.
- totuusesiinHuasta
Hua Hin on mennyt valtavasti alaspäin, kymmenen vuoden aikana, nykyisin on jo Thaimaan suurin tunkio, jota kaikki turistit ja omat asukkaat pelkäävät.
Poismuutto aiheuttanut vakavan hintakriisin valtavalle joukolle talojaan kauppaaville, edes hinnan puolitus ei ole saanut aikaan kauppoja. Nykyiset omistajat siellä ja ympäristössä, joutuvat viettämään elonsa loppupuolen paikassa, josta haluaisivat nopeasti pois, hinnalla, millä hyvänsä.
Tämä on näkynyt varsin voimakkaana esim. Lek Fain alueen asukkailla, heidän henkinen sietokykynsä on jo ylitetty moninkerroin ja sen me palstalaiset saamme tuta kauheana kostona ja vihakirjoituksina, muuta Thaimaata kohtaan, mm. Pattayasta, Thaimaan helmestä, nämä kirjoittajat loputtomassa tyhmyydessään hakevat Googlen avulla, mitä uskomattomimpia juttuja, saaden täten tyydytettyä myös jo unhoon vaipuneet sukupuoliset tarpeensa.
Näiden henkilöiden mielenterveys on todella pahoin järkkynyt, esiintyvät jopa lento kapteeneina, sukeltajina, NASA:n avustajina, Bangkokin luxuscondojen omistajina jne, kaikkea en jaksa edes luetella kuvitelmistaan...
Niin, sellaista kuuluu Hua Hiniin tänä päivänä! - vainHuaHinissä
Missäään muualle ei Thaimaassa voi tällaistatapahtua, vaviskaa Hua Hiniin aikovat ja siellä asuvat!
http://metro.co.uk/2016/04/28/british-family-beaten-unconscious-by-gang-in-thailand-5846280/ - OlisiPaljonParannettavaa
Infrastruktuuri on Hua Hinissä suuri ongelma. Jopa Thaimaan hallitus on huolissaan asiasta. Jopa hotelleissa ja ravintoloissa kärsitään siitä.
https://www.thaivisa.com/forum/topic/974470-managing-the-infrastructure-needs-of-hua-hin/ - HuaHinurinkaver
Talvel lähen Hua Hinniin, siehä o Lerrpa ja muit latypoikii, niit ei muualt löyvy nii runsaast.
Lerppis talvel nähhään. - FactaTietoa
Hua Hinin suosio jyrkässä alamäessä. AM varannut vain 30 hotellihuonetta joita myyvät talveksi 2017-18
- Kaapissako
Poikabaarit sulkeutuivat jo klo 11? Jo on isot murheet, lahden toisella puolella saat poikia läpi yön jos ne sinua kiinnostavat. Tosin täällä Suomessa taidat olla vielä kaapissa?
- YÖK-HuaHin
Hua Hinistä katsottuna lahden toisella puolella on Sattahip, siellä ei poikabaareja ole mutta Hua Hinissä on.
Meille riitii yksi matka Hua Hiniin, hevosenpaskan täyttämät rannat ja likainen kaupunki. rottia vilisi markkina alueella.- Oulunpariskunta
Hei, en tiedä milloin kävitte Hua Hinissä, me olimme talvella eka kertaa ja taatusti viimeistä myös, kokemuksemme olivat aivan vastaavat, paitsi Sattahipissä emme ole käyneet, Pattayalla pari kertaa ja Phuketissa kolme, ensi talvena ajattelimme Koh Changille suunnata.
- ArskanterveisetHuasta
Kaiken muun kauhun lisäksi Hua Hiniin on levinnyt Thaimaan pahin vesikauhuepidemia vuosikymmeniin.
Valtava määrä ihmisiä on sairastunut siihen ja vesikauhuiset koiralaumat valloittaneet kaupungin ja uimarannat. Hyvääkin tästä on seurauksena, koirien puremat hevoset lopetetaan ja rannan ulosteet vähenevät merkittävästi, samoin asiakaskadosta johtuen hintoja alennettu jopa 5 %, joten eivät ole enää kaksinkertaisia Pattayaan verrattuna, mutta ylimääräinen laskulisä on vastaavasti noussut jopa kolminkertaiseksi, riippuen siitä, onko asiakas maksukykyisen näköinen. Jollainhan menetetyt tulot on korvattava ja Hua Hinissä ne halutaan vähintään tuplana takaisin.- MaijaNumero7
Ei näköjään ole mitään järjellisen ihmisen ymmärrettävää rajaa ton kahjon Maijan Suomenkielen harjoittamisessaan.
Täytyyhän ihan oikeesti ton jätkän päästä puuttua jotain. - Kauheapaikka
Hyvää tietoa Hua Hinistä, loppui matkustushalut lopullisesti sinne.
- KohChangFan
Kyllähän tämä viestiketju kertoo kaiken. Hua Hinissä ei viihdytä.
- kateellisille
Noiden sairaiden kommenteista ei kannata välittää.
Lähdemme Hua Hiniin taas ensikuussa ja olemme viihtyneet siellä erinomaisesti. Tämä on jo kahdeksas reissu. Sekös noita trolleja harmittaa.
Miten he osaavat arvostella Hua Hiniä, kun eivät matkusta sinne?
- HuaHin-NO-GOOD
Aivan selvästi ette ole muualla Thaimaassa koskaan käyneet kun kahdeksatta kertaa Hua Hiniin menette. Jos olisitte muuallakin käyneet niin ette Hua Hiniä enää harkitsisi. Vai oletteko niitä joita huijattiin ostamaan Baan Finlandista, Lomakylä Edenistä tai Dragon Housesta.
- Tiedonlöytäjä
Kiitos vinkistä, löytyi hyvää tietoa Hua Hinistä ja jääköön nyt kokonaan käynti siellä tulevalle vuosituhannelle.
- Tiedonlöytäjä
Seuraava paikkani on ehdottomasti Pattaya ja hullun miekkamiehen rottaburgeribaari
- tosiasiat
Minä matkustan aina Pattyalee, koska mistään muualta en saa niin hyviä rottaburgereita kuin hullun miekkamiehen rottaburgeribaarista. Sancho Panza on vertaansa vailla hyvä kokki ja Pattayan rotat ovet tarpeeksi lihavia burgeriruokaan.
- Lerpanmatkahalut
Parin päivän tauon jälkeen itse lerppa avautui haaveistaan, tällekin osiolle, mutta Hiekkaharjun asukkina on mahdoton päästä muuta kuin Thaimaan haavematkoille.
Hoitajat ovat usein kertoneet asian lerpalle, skitsofreenikko ei ymmärrä, että rahaa tarvitaan ja passi, mikäli aikoo Thaimaahan lähteä. Hoitajat kyllä ovat tilanneet näiden mielikuvitusmatkojen siivittämiseksi monien toimistojen thaimaanmatkojen esitteitä.
Lerpan sallitaan niiistä kuvia katsella iltaisin, niin nukahtaa helpommin.
- huomioikaa
Suomi24 Thaimaan matkailu keskusteluita on jo vuosia häiriköinyt Sika-Amaliaksi nimetty mieleltään häiriintynyt hörhö.
Sika-Amalia häiriköi myös muita Suomi24 keskusteluita, mutta jostakin syystä hän tuntuu erityisesti vihaavan juuri Thaimaalaisia ja Thaimaata.
Sika-Amalia yrittää (nimimerkkejä vaihdellen) kehitellä aidon tuntuisia aloituksia (ja kommentteja) joilla hän koettaa parhaansa mukaan mustamaalata Thaimaata lomakohteena.
Sika-Amalia on thaimaalaisia vihaavana rasistina syyllistynyt kirjoituksillaan myös rikolliseen toimintaan Suomessa asuvia thaimaalaisia kohtaan.
Rikoslain kyseinen pykälä muuttui kesäkuun alussa 2011. Nykyään siinä seisoo näin:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
11 luku (11.4.2008/212)
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.- Lerpanlait
Lerppa ei välitä laeista lainkaan, aivan sama mitä hänelle kirjoitetaan, hänellä on omat lakinsa, niin Hua Hinissä kuin Chiang Maissakin.
- Lerppalammaspaimenena
Lerpanlait kirjoitti:
Lerppa ei välitä laeista lainkaan, aivan sama mitä hänelle kirjoitetaan, hänellä on omat lakinsa, niin Hua Hinissä kuin Chiang Maissakin.
Niin, mutta lait eivät koske lerpan lammaslupiasioita, ne ovat hänelle luvallisia, koska nuoruudessaan olivat rakkaitaharrastuksiaan, tietysti tilanomistajalta salaa.
- SamiLahti1
Kiersimme koko perheen voimin linja-autolla Bankog- Pattaya-Koh Chang-Hua Hin, joten näimme ko maan aika hyvin.
Onneksi maailmassa on maita muitakin!"Kiersimme koko perheen voimin linja-autolla Bankog- Pattaya-Koh Chang-Hua Hin, joten näimme ko maan aika hyvin."
Johan vitsin murjaisit kun väität tuntevasi ko maan aika hyvin. Bussimatkasi pituus on antamasi tiedon perusteella noin 550 km ja olet kiertänyt lähinnä Siamin lahden pohjukassa. Älä hyvä ihminen väitä tuntevasi Thaimaata melko hyvin tämän matkasi perusteella.
Minäkin tunnen Thaimaata aika vähän vaikka olen matkustellut maassa monta kertaa ja kulkenut pohjoisessa, lännessä , etelässä ja idässä. Maarajat olen ylittänyt naapurimaihin monta kertaa autolla ja lentokoneella ja tullut vielä takaisin Thaimaahan.
En missään tapauksessa voi väittää tuntevani maata "aika hyvin" näiden matkojeni perusteella.
ps. seuraava matkani Thaimaahan alkaa(liput ostettu) 6.11.2018 finskin suoralla lennolla. Bangkokissa vaihdetaan kenttää ja lennetään kolliseen Mekong joen rannalle. Jossain vaiheessa poiketaan taas Laosissa, ollaan muutama päivä talolla, Matkustellaan muualla pohjoisessa ja ennen paluuta kotiin käydään ehkä Rayongissa. Reissu tarkentuu fiiliksen mukaan.
- Uurasmies
Miksi jumittua viikoiksi samaan paikkaan, kun samalla rahalla voi kiertää ja tutustua maahan, hakea sitä sopivaa paikkaa? Rinkka selkään ja bussilla (halpaa!) tai lentämällä (halpaa sekin nykyään) paikasta toiseen. Itse liikuin rinkka selässä monet kerrat ympäri maan, Mae Sotista Mae Saihin, Chantaburiin, Phuketiin, Mekongin rannat ym. Ja lopulta, mielenkiintoisten reissujen jälkeen löytyi Prachuap Khiri Khan, jonka syrjäkylä tuo Hua Hin on.
Prachuap on provinssin pääkaupunki, ja Hua Hin sen turistirysä, onneksi. Eihän täällä mitään tapahdu, joten säpinää kaipaavat pysyvät poissa. Mutta täällä vuosia asuneena nautin; oma talo, rantaan 300m, torille 3km, hienot naapurit, ja hintataso aivan eri luokkaa kuin Hua Hinissa tai muissa rysissä. Eikä noita lihavia skandinaaveja liikaa jaloissa pyöri...
No, jos on tylsää, voi kokeilla muuta, ja sitten muuta, ja sitten muuta jne. pari viikkoa kerrallaan. Tai sitten, jos puhtia ja mielikuvitusta riittää, voisi hieman enempi tutustua maahan. Thaimaa on suuri maa, josta kyllä useimmille mieluinen paikka löytyy; nuo nuoret ovat vain niin kärsimättömiä... - Per-kel
Siitä vuosia on kun kävin Hua Hinissä.- Rannalla keskustassa oli hevosenpaskaa, nyt rakas vaimoni halajaa sinne.- Eiköhän 3-4 päivää riitä jotta toteaa että oikeassa olin :D
- toivossaonhyväelää
Eikö kannattaisi käydä katsomassa ovatko samat paskat vielä rannalla ja onko mahdollisesti tullut vielä lisää. Voisit tämän tarkastuksen jälkeen taas kirjoittaa paskoista lisää.
- Kertariitti
Jos vaimosi pitää uinnista, niin kerta riittää siinä sameassa savivellissä, jos pysytte hotellin altaalla, niin ok.
- antipunic
Eikö tätä ketjua voi jo katkaista,please.
- RobertKaihomieli
Nähdä Hua Hin ja kuolla!
Sydänkohtaus iskee terveeseen myös Hua Hinissä käydessään ja etenkin rannan ja hotellirotat nähtyään. - Matkailijat
Ilmeisesti et itse ole nähnyt kuvailemaasi kurjuutta, koska viel elät. Matkusta kerrankin tänne ja kuoli pois.
- RobertKaihomieli
Matkailijat kirjoitti:
Ilmeisesti et itse ole nähnyt kuvailemaasi kurjuutta, koska viel elät. Matkusta kerrankin tänne ja kuoli pois.
Selvisin juuri ja juuri hengissä, Bangkok Hospitaliin vietynä, siis Bangkokin sairaalaan, Hua Hinissä olisin kuollut saman lafkan pikkusairaalassa kertoivat, samalla onnitellen Hua Hinistä nopeasti siirrettynä Bangkokiin, elämän pelastavana toimenpiteenä.
- Huahalainen
Voihan nenä mikään virheen tekivät kun sinut pelastivat. Tee palstalle palvelus ja pudottaisi kaulastasi narukiikkuun.
- Per-kel
Käymään vain sinne mennään muutamaksi päiväksi, eikä olemaan :)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851