Joskus luonto hoitaa hommansa nappiin!

Heinäkuinen ukonilma salamoineen sytytti syrjäisen rutikuivan maaston tuleen. Tälle kuivalle kankaalle, avohakkuu-aukealle oli istutettu mäntyä.

Ennenkuin tuli ehti levitä aukolta ympäröivään metsään, tuli kaatosade, joka sammutti ennen suuria vahinkoja. Taimikon poltti karrelle.
Vaikeakulkuisessa maastossa laaja metsäpalo olisi ollut vaikesti sammutettavissa syrjäisyytensä takia.

5

105

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hommavaje

      Joroisissa salama iski golfkentän alueella miehen kuoliaaksi. Kilpisjärvellä koulupoika sai osumaa kun salama löi lähelle kiveen.
      Pelastushelikopteri kuljetti pojan lähimpään sairaalaan ei Tromssaan, Norjaan 170 km päähän.

    • Ukkosenjohdatin

      Niiin "hommavaje", kumpikaan salaman iskenyt ei siis tiennyt, missä ainakaan ei saa ukkosenilmalla olla. Pikkupoika ei ehkä voinutkaan, mutta kai hänellä oli vanhempia matkassa. Golfari oli sen ikäinen, että perusjuttujen olisi luullut olevan hanskassa tai mailankuljetusvehkeessä.

      • ukkosenjohdatin

        Meillä päin Suomea ei ole tänä kesänä koettu yhtään ukonilmaa, vaikka joskus on jyrissyt ja kauempana salamoinut.
        Nämä tulevat helteet taas purkautuvat jossakin ja rajusti. Keski-Suomesta tunturi-Lappiin on ollut rankkasateita, tuhoja ja haittoja.

        Aikaisemmin ukkonen herätti yölläkin ottamaan modeemista irti piuhoja. Asiantuntija sanoi että modeemista pitää painaa se pieni musta painike ylös, että se olisi turvassa ukkosen jännitepiikeiltä.

        Nyt muistin, ettei mökissämme ole ukkosenjohdatinta ollenkaan kun harava-antenni poistettiin. Pitääpä mennä kyselemään millainen sen kaapelin pitää olla.


    • pora-Pera

      Meillä oli erään korkean maston huipulta maadotusjohto ukkosilmalla siinä oli sininen väri näkyvin kun siitä kulki joku sähkövirtaus maahan, se oli niin kirkas sininen että hetken oli pidettävä silmät kiinni jos sattui näkemään tuon ilmiön.

      • pitkäinen

        Keksijä Benjami Franklin teki sen kuuluisan kokeensa ylös nousevilla leijoilla ukkosrintaman lähestyessä.
        Salamahan niihin iski. Ylhäältä vai alhaaltako se päräytti metalliseen leijaan? Hän osoitti, ettei kysymyksessä ole mikään yliluonnollinen, vaan luonnonilmiö.

        Joku lentävä sanontakin Ben F:n jälkeen lausuttiin kirjallisuuteen merkittynä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe