Sattuipa kerran takavuosina että tarinamme sankari oli hirveän masentunut. Siinä meni vasen käsi ja muutama muukin raaja taisteluarville ja viilloille siinä määrin että hän ei vielä tänäkään päivänä kehtaa pitää pitkähihaista lyhyempää koulussa tai töissä; siinä kului viinaa ja lääkkeitä, toisinaan jopa sieniä. Kaikki kelpasi mitä sai kurkusta alas.
Cipramil vei tunteet pois, niistä tuli sankarillemme jotenkin tönkkö olo, mutta vitutus lähti siinä muiden tunteiden mukana pois. Cipran nappailu loppui sitten kuin seinään kun tarinamme päähenkilö huomasi persoonallisuuden muuttuvan. Seroxat pisti pään jokseenkin huuruiseksi, seurauksena hirveän vaikea olla skarppina. Zoloftista tuli vain viinan kanssa paha olo eikä Fevarinistakaan ollut mihinkään puhumattakaan tässä mainitsemattomista lääkkeistä joita oli joskus suorastaan pakko maistella, yleensä vettä väkevämmällä alas huuhdellen
Noh, jokatapauksessa lopputuloksena oli yhä pelottavampaan suuntaan menevä elämä. Jossain vaiheessa, eräänä aurinkoisena kesäaamuna sankarimme kuitenkin heräsi - tällä kertaa ei edes krapulassa - ja kuunteli linnunlaulua miettien onko tässä puuhassa mitään mieltä.
Psykoterapiassa sankarimme kanssa haudottiin vain sitä samaa "kylläpä sinua masentaa tänään"-läppää joka pitemmän päälle on hyvinkin suggeroivaa. Tilanteeseen kyllästyneenä sankarimme päätti lopettaa kaikki lääkkeet ja terapian. Ymmärtämättömistä syistä emme mekään pysty käsittämään miten hän selvisi kaiken sen karusellin keskellä, jokatapauksessa hän ei sen jälkeen ole terapiassa käynyt tai mitään mielialalääkkeitä naamaan pistänyt - tästä on siis jo erinäisiä vuosia. Päähenkilömme ei ole masentunut vaikka joskus hänestä saattaa tuntua että ei ehkä ihan aina ole samalla aaltopituudella "tavallisten" ihmisten kanssa. Viinaa hän ei käytä kuin hieman kohtuudella joskus ihmisten kanssa ulkona ollessaan, tupakkaa ei polta ja fyysestä kunnostaan hän pitää huolta kuntosalilla. Lisäksi hän opiskelee yliopistossa arvostettuun ammattiin, eikä yleensä viitsi vaivata päätään ajattelemalla vanhoja aikoja. Tosin vieläkin joskus saattaa kuulla pikkulintujen kautta - että häntä kaivattaisiin yliopistollisella keskussairaalalla, psykoterapiaan tai ties mihin aivopesuun. Tarinamme sankari lähinnä vittuuntuu koko asiasta. Omaksi onnekseen hän muutti opiskelemaan muualle; tämä tietenkin johtaa täysin todistettavasti siihen että sairaalahistoria on vieraassa kaupungissa "puhdas"! Voi mennä vailla korvalääkärille ilman että joutuu heti selittämään henkistä hyvinvointia. Aivan niinkuin tavalliset ihmiset, ilman naamaan lyötyä leimaa! Masennuksesta siis voi toipua, aivan kuten tarinamme henkilö. Elämä on loppujen lopuksi hyvinkin hieno lahja jota ei kannata haaskata - onneksi tajusin itsekin tämän ennenkuin oli liian myöhäistä. Ei kannata haaskata ainutkertaista lahjaa.
Pois masennuksesta?
1
437
Vastaukset
- Sankaritar
Hyvä kirjoitus sinulla, niin TOSI ja TUTTU!
Minäkin vittuunnuin siihen soopaan ja lääkärien välinpitämättömyyteen - Mielialalääkkeitä tarjottiin purkkikaupalla - Helppo hoito - Hiljainen potilas on paras potilas. Mutta onneksi heräsin! Tajusin ITSE että masennus on vain elimistön keino varoittaa kropalle vaarallisesta tyylistä elää ( stressi, alkoholi, huono parisuhde jne jne)ja keino pysäyttää miettimään missä mennään ja miksi.
Otin itse vastuun elämästäni ja voinnistani.
Tässä sitä keikutaan edelleen eikä masennus vaivaa - mielialalääkkeitä en syönyt kuin kolme kuukautta. Linnunlaulu on hyvä lääke ja leikkipuiston lasten nauru, miksei kaupunkikahvilan puheensorinakin. Minulle parasta on Lapin erämaamökin rauha ja ruskan värit, hyvin käy Rukan mökitkin, jos ei erämaa mökkiin yksin uskalla.
Pitää oivaltaa, pitää oppia, pitää elää.
Pitää ymmärtää: Ihminen on niin kauan hullu kunnes se toisin todistetaan :))
Iloa ja valoa, linnunlaulua sinulle Sankari ja kaikille muille elämässä kompastuneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793