Pois masennuksesta?

Sattuipa kerran takavuosina että tarinamme sankari oli hirveän masentunut. Siinä meni vasen käsi ja muutama muukin raaja taisteluarville ja viilloille siinä määrin että hän ei vielä tänäkään päivänä kehtaa pitää pitkähihaista lyhyempää koulussa tai töissä; siinä kului viinaa ja lääkkeitä, toisinaan jopa sieniä. Kaikki kelpasi mitä sai kurkusta alas.

Cipramil vei tunteet pois, niistä tuli sankarillemme jotenkin tönkkö olo, mutta vitutus lähti siinä muiden tunteiden mukana pois. Cipran nappailu loppui sitten kuin seinään kun tarinamme päähenkilö huomasi persoonallisuuden muuttuvan. Seroxat pisti pään jokseenkin huuruiseksi, seurauksena hirveän vaikea olla skarppina. Zoloftista tuli vain viinan kanssa paha olo eikä Fevarinistakaan ollut mihinkään puhumattakaan tässä mainitsemattomista lääkkeistä joita oli joskus suorastaan pakko maistella, yleensä vettä väkevämmällä alas huuhdellen

Noh, jokatapauksessa lopputuloksena oli yhä pelottavampaan suuntaan menevä elämä. Jossain vaiheessa, eräänä aurinkoisena kesäaamuna sankarimme kuitenkin heräsi - tällä kertaa ei edes krapulassa - ja kuunteli linnunlaulua miettien onko tässä puuhassa mitään mieltä.

Psykoterapiassa sankarimme kanssa haudottiin vain sitä samaa "kylläpä sinua masentaa tänään"-läppää joka pitemmän päälle on hyvinkin suggeroivaa. Tilanteeseen kyllästyneenä sankarimme päätti lopettaa kaikki lääkkeet ja terapian. Ymmärtämättömistä syistä emme mekään pysty käsittämään miten hän selvisi kaiken sen karusellin keskellä, jokatapauksessa hän ei sen jälkeen ole terapiassa käynyt tai mitään mielialalääkkeitä naamaan pistänyt - tästä on siis jo erinäisiä vuosia. Päähenkilömme ei ole masentunut vaikka joskus hänestä saattaa tuntua että ei ehkä ihan aina ole samalla aaltopituudella "tavallisten" ihmisten kanssa. Viinaa hän ei käytä kuin hieman kohtuudella joskus ihmisten kanssa ulkona ollessaan, tupakkaa ei polta ja fyysestä kunnostaan hän pitää huolta kuntosalilla. Lisäksi hän opiskelee yliopistossa arvostettuun ammattiin, eikä yleensä viitsi vaivata päätään ajattelemalla vanhoja aikoja. Tosin vieläkin joskus saattaa kuulla pikkulintujen kautta - että häntä kaivattaisiin yliopistollisella keskussairaalalla, psykoterapiaan tai ties mihin aivopesuun. Tarinamme sankari lähinnä vittuuntuu koko asiasta. Omaksi onnekseen hän muutti opiskelemaan muualle; tämä tietenkin johtaa täysin todistettavasti siihen että sairaalahistoria on vieraassa kaupungissa "puhdas"! Voi mennä vailla korvalääkärille ilman että joutuu heti selittämään henkistä hyvinvointia. Aivan niinkuin tavalliset ihmiset, ilman naamaan lyötyä leimaa! Masennuksesta siis voi toipua, aivan kuten tarinamme henkilö. Elämä on loppujen lopuksi hyvinkin hieno lahja jota ei kannata haaskata - onneksi tajusin itsekin tämän ennenkuin oli liian myöhäistä. Ei kannata haaskata ainutkertaista lahjaa.