Masentunut sakunomistaja

Onkohan tuo nyt pelkoa jos kapinoi, uhmaa, räyhää kaikki... Kuulostaa lähinnä täydelliseltä riiviöpennulta: enrginen, periksiantamaton päsmäri?

Sosiaalistaminen ihan alkeista lähtien nyt uudestaan, paitsi uudella draivilla: sinä määräät.
Laumauttamalla olemme olleet yhden vanhan urokseni kanssa monta kertaa auttamassa epävarmoja tai rähisijöitä eteenpäin käytöksen kehittämisessä, pentuja ja aikuisia koiria. Siis vain kävellään yhtämatkaa toisen koirakon kanssa. Tottumisen ja esimerkin kautta pennut ovat pikkuhiljaa rauhoittuneet ja rohkaistuneet. Siinä ei missään nimessä siis jätetä koiria kirsut vastakkain tuijottamaan toisiaan, mikä varmasti provosoi herkkää luonnetta, vaan lähdetään kävelemään heti, me käytämme parin kolman metrin väliä: keskitytään vain etenemiseen ja hyvään käytökseen koiran kannalta. Koiraa ei tarvitse ensimmäisellä kerralla edes päästää haistamaan toista, vaan omistaja määrää milloin se sallitaan; tämä on hyvä ratkaisu silloin jos itse on vähänkään epävarma. Vasta sitten kun koirat kävelevät rennosti, voi kehua. Myöhemmin vasta tulee toisen koiran kohtaaminen kun tuo ensimmäinen vaihe menee rauhallisesti.

Kun vain löydät muutaman varman aikuisen koiran harjoittelukavereiksi.

Mene vaan treeneihin mukaan, ota mukaan iso pussi HK -sinistä lenkkiä pilkottuna pikku paloihin. Istuskele koirasi kanssa hiukan kauempana ja juttele kivoja ja anna välillä makkaraa kun koira malttaa olla hiljaa. Kun tuommonen istuminen kauempana alkaa sujua siirry vähän lähemmäs ja sama juttu, makkaraa poskeen kun menee hyvin. Vaihda jossain vaiheessa makkara kivaan leluun.

en halua maalata piruja seinille, enkä ole mikään ekspertti. mutta valitettava tosiasia on että jos pentu on jo 7 viikkoisena kovin aran ja vetäytyvän oloinen, se ei tule perusluonnettansa koskaan kovasti muuttamaan. se mitä äidinmaidossa on tullut, on tullut myös jäädäkseen. tämän takia jokaisen harrastajan ja miksei ihan kotikoiraakin kaipaavan pitäisi valita se reipas, rohkea ja energinen pentu, joka seisoo omilla jaloillaan uusissa ja jännittävissä tilanteissa. älä heitä toiveitasi tokoilusta, se on kyllä mahdollista, vaikkakin voit joutua tekemään kovat pohjatyöt. nimenomaan itsekin tiedät että koirasi pelkää ja siksi käyttäytyy agressiivisesti muita koiria kohtaan. tokoilemalla ja oikein kouluttamalla voit yrittää vahvistaa koiran itsetuntoa ja parantaa teidän välisiä suhteita. selättäminen yms. on aivan turhaa ja haitallista epävarman koiran kanssa. nyt pitäisi saada paljon yhteisiä onnistumisia ja kasvattaa omaa johtajuusasemaa, jotta epävarma koira voi tuntea olonsa turvalliseksi sinun kanssasi. ja siis väkivalloin ja epäreiluin menetelmin ei herkkää koiraa voi ohjata.
itse en kauheasti lähtisi koiraa kaveeraamaan muiden koirien kanssa. herkälle ja epävarmalle koiralle kun tulee ensimmäinen tappelu vahvemman koiran kanssa niin olet ottanut tuhat askelta taaksepäin teidän yhteiselossa. mutta ehdottomasti kannattaisi mennä hallituille hihnalenkeille jos jollakin ystävälläsi on rauhallinen ja kiltti koira. pistä koirallesi kunnon panta (itse suosin ketjupantaa joka laitetaan ihan ylös jotta koira ei voi vetää ja pystyn hallitsemaan isonkin koiran hyvin) ja lyhyt nahkaremmi. aloittakaa lenkki niin ettei koirat kohtaa missään vaiheessa naamatusten, vaan esim kaartaen sivusta ystäväsi kävelee teidän vierelle, olkaa molemmat koirien välissä. kävelkää tunti tai kaksi, niin kauan että molemmat koirat saavat aikaa rauhoittua. näin teistä tulee lauma. tehkää tätä USEIN. antakaa koirien haistella toistensa merkkauksia, mutta ei toisiaan.
rupea ottamaan vaan tavaksi että nameja on aina taskussa. temppuile koiran kanssa jokaisella lenkillä edes vähän, niin että koira onnistuu ja lenkeillä on kivaa. yritä mahdollisuuksien mukaan välttää ohituksia. koska koira pelkää ei saisi koskaan turhautua eikä huutaa eikä esim. remmistä nykiä koiraa kun se räyhää. itse olen sortunut näihin kaikkiin, mutta yritä aina parhaasi olla tyyni, systemaattinen ja jämäkkä. epävarma koira tarvitsee ohjausta ja kehuja.
jos oma koira ei tunnu "omaan käteen" sopivalta, on vaikea löytää motivaatiota. voihan olla myös niin että teidän yhteiselosta vain ei kertakaikkiaan tule mitään ja lyöt hanskat tiskiin. se ei haittaa, siittä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa. jos tiedät että olet yrittänyt kaikkesi ja sekään ei ole riittänyt, niin ehkäpä se on sitten kohtaloa ja näin on tarkoitettu....
puolen vuoden ikäinen koira on henkisesti vielä kesken. nyt se alkaa vasta miehistymään ja hormoneilla saattaa olla vaikutusta koiran käyttäytymiseen hyvässä tai pahassa, aika näyttää.

kiitos kerrankin hyvistä neuvoista, olisin mennyt alaosastoon, mutta kun on kuulemma toiminta poikki (jotain kränää). Pentukoulussa olen ollut sossuringissä :) mutta pitänee ensin olla siellä laidalla uudelleen. Kiitos Tykky neuvoistasi, välillä vain tuntuu, että itku on aika lähellä ja voimat loppu. Kun ei tiedä mikä on se oikea tapa toimia. Joka lenkillä olen harjoitellut niitä liikkeitä mitä kurssillakin on. Tuttavilla ei ole kilttejä koiria, siskolla on kaksi pientä terrieriä, joille ei rähjää. Isompi malikkanarttu taas saa samaa huutoa ja älymölöä mitä samanikäinen tyttöpentukin sai. Joka kerran kun koira saa ruokaa, se joutuu tekemään sivulle, maahan, istu, koske jne. perusjuttuja satunnaisessa järjestyksessä. Ihan joka kerran. Ei mene ensin ovesta ulos, istuu ja odottaa. Positiivista on, ettei pelkää koneita, ukkosta jne. On autossa rauhallinen, mitä edeltäjät (koirat taivaasta) eivät olleet. Kun nämä em luonteet olisi saanut tähän purentavikaiseen komistukseen=tuloksena olisi IHANA koira. En tiedä ovatko hammaskalustot syynä johonkin kipuiluun? eipä kasvattaja ole vastannut. Eli summa sumarum: en anna mennä toisten koirien lähelle, leikkiköön koiranpennun takaa.ajoleikkejä mun kanssani, siitä se tykkää. Pentunakin leluja heitellessä, se murisi lelulle kun sai kiinni. Ja syy miksi otimme on se, että edellinen oli kuollut ja surusta mekin lähes kuoltiin, luultiin tätä pikku enkeliä sinisessä pannassa (vapaa) olevan se toiveiden täyttymys, ihan kuin laitokselta hakisit enkeliä ja olisivat vaihtaneet demoniksi... emo oli varmaan adhd. hyppi niin tohkeissaan ja pentuja tulee .---tulee-----parin viikon välein...useita rotuja myös.Olisin halunnut tuon myydä aiemmin jo pois mutta mieskampeaa vastaan vaikka ei sitä kasvata,. Eli en anna kaveerata vielä kenenkään kanssa - menen kentä reunalle . otanko omaan taskuun valeriaanaa vai mikä auttaa

Hei

Kerron vain oman näkemykseni.

Heti aluksi kerron ikäviä asioita mutta kerron sinulle nyt suoraan tämän.

Kysessä on kovan luokan koira,johon et tule saamaan otetta,kyse on koiran geeneistä eli periytymästä jostain.

Eli koira soiveltuu muuhun kuin siihen johon olet sitä tarkoittanut,siitä ei tule simsalabim toimiaa käskystä kuin erittäin kovalla koulutuksella ja se on erakko koira.

Pystyt sitä halitsemaan nyt muttet enään kahden - kolmen vuoden tietämillä.

Mikäli kyseessä on uroskoira luovu ajoissa.

Kyse on geeneistä,oikeissa olosuhteissa eli asuinpaikassa koirasta saa maaseudulle erittäin hyvän koiran mutta sekin teetättää työtä aivan pennusta asti, muutaman viikon iässä on luotava erittäin tiivis suhde.

Kyseessä ei ole palvelualtiskoira joka pentuna tottelisi nöyrästi,mikäli koira on juuri sellainen mitä kuvaan niin et tule sen kanssa toimeen.

Minulla oli raavas sakemanni 1990 vuosikymmenellä erittäin haasteellinen ja massiivinen lihaskimppu painaen noin 60kg,pentu aikana siis pienen pienenä koira oli haasteellinen kasvaen kovan luokan koiraksi,monitoimi koira.

Se ei tule antamaan muille koirille periksi,jos se saa pentuna köniinsä joltain se muuttuu paljon agressiivisemmaksi,sitten voi kuvittella kuin ja jos se omaa valtavan koon ja voimat niin ei sitä voi pitää mikäli ohjat ei ole hanskassa.


Oman näkemykseni mukaan se soveltuu perheeseen maalle johonkin joka on taitava ja on lähes lapsen veroisessa asemassa pariskunnalla.

Siitä voi saada pelkäämättömän karskin valtaisan luonteensa vuoksi,se voimistuu ja pelko hälvenee ja siitä tulee todella kova koira.

Enään et saa sitä alistettua niin että se menee luihin ja ytimeen,uros on vaikea mikäli se on kovan luokan koira.

Itse aikoinani valitsin kasvattajalta jolla oli 16 pentua ja emää,tarkailtuani niitä vain yksi ylsi muiden,valinta osui nappiin.

Koulutin koiran niin pitkälle että se olisi toiminut monipuolisena poliisi koirana ja käydessäni hämeenlinnnan poliisikoira koulussa koiraani himoittiin siinne tosi toimiin,viisi vuotta meni aktiivisesti kouluttamiseen ja se on kovaa aikaa molemmille.

Tällöin koira toimii kuin ajatus,se menee niin yks yhteen mutta aikaa vie ja paljon.

Nyt minulla paljon vaikeampi koira ,laumanvartija (keskiaasiankoira) tälläinen koira ei useimmilla ole hallussa olenkaan.

Samanlaisia tilanteita on opetettu sakulle ja tälle nykyiselle koiralle,pentuna mentiin muutaman viikon ikäisenä heti molemmat siis/tivolliin ja kovien äänien pariin viettämään aikaa.

Koirat ja kun kyseessä on kovan luokan koirat ne on totutettava siedättämään kaikkea ikävää heti ,sakemannilla pitää olla puolenvuoden iässä aikapaljon perillä.

Monet voi testata koiraansa onko se oikeasti niin hallinnassa kuin luulee,antaa nakin suuhuun ,yleensä se on melko himoittua koirilla,kun se on suussa niin käsky (irti) sanalla,mikäli käskyt on siis opetettu,tämä on äärimmäinen keino testata koiraa onko koira todellisuudessa hallussa,jos käsky ei toimi eli sen nakin pitäsi lentää kaaressa samalla murto sekunnilla suusta niin tällöin se luultavammin toimii muissa tehtävissä kunniakkaasti.

Sinulla voi olla sielä monien ihmisten haave koira mutta kyseessä on kovan luokan koira,se ei mielistele muille vaan on sisukas jne.....mikäli et halua aikaasi tuhlata ja mahdollisesti huomata 2 vuoden päästä ettet saa otetta niin harkitse sen luopumisesta.

Tälläiset oli minun näkemykseni,kyse on pitkälti geeneistä.

Mikäli koirasi on kuvaamani tyylinen niin sinuna harkitsisin luopumista.
Tai jos minä edes käsitin mitä tarkoitit,on olemassa mutta erittäin harvinaisia nykyään sakuissa periytymää joka kantaa vanhakantaista sakujen geenejä.

Todella hyviä ja kiintoisia neuvoja aiemmilla, sun kannattaa aloittaja lukea tarkkaan nuo kommentit - Vitikonraapustajan yhteislenkkiohjeistus oivaa, sitten oli Ergaan nakit ja kentän laidalla/vlimatkan päästä totuttaminsohjeistus ja Keskiaasialaisen ohjeistus jossa huomattavaa se lähtökohta, että koirasi ei olisi arka vaan päinvastoin kovan luokan saku. Tykyn pointit taas siltä löhtökohdalta että koirasi olisi arka. Hankalaa sanoa varmaksi onko koirasi arka vai päinvastoin kovan luokan haasteukko, mitä olet koirasta kertonut vaikuttaisi siltä, ettei välttämättä olisi arka vaan kovapäinen (ja jos myös se joskus aiemmin aloitettu ketju riiviöpennusta oli siulta :). Sitten on vielä se vaihtoehto, että c) koirasi muuten itsevarma mutta epävarma hihnassa - siis niiden vaihtoehtojen lisäksi että koira on a) alfa -tyyppinen ja epäsosiaalinen tai b) arka ja epäsosiaalinen.
Olisi ollut hyvä/tarpeen normaalin sosiaalistamisen kannalta että koira olisi puolen vuoden ikäään mennessä pääässyt leikkimään muiden koirien kanssa vapaassa tilassa, nyt on hankala arvioida miten tulisi toimeen edes vapaassa tilassa, jossa usein hihnaepävarmaiset koirat tulevat paremmin toimeen. Kuitenkin juuri sosiaalistamisesta ja/tai koulutuksesta voisi löytyä apua, ellei koira ole todella kovan luokan koira jolle sitten olosuhteet vaan katsottava ookooksi ja tehtävä mitä voi.

Puolen vuoden iässä toisaalta voi vielä muokata pentua paremmin kuin äijäikäistä, eli ehkä voisit koettaa vapaassa tilassa koiran yhteisleikintää aluksi eri sukupuolisten leppoisien koirien kanssa (ei minkään terrieriärripurrien, jos koirasi on reaktioherkkä). Joilain sakuilla, ilmeisesti kovemman luokan sakuilla, on sitten vaan semmoinen raisu tyyli että menevät heti niskaan roikkumaan ja vetävät maihin, eivät kaikki ole tosissaan mutta näyttää hurjalta, moni saku ei ole puistokoiraa. Meilläkin oli tätä ns. raisuutta mutta koska on pallohullu, niin leikkii pieni pallo suussa ja on näin nätisti, myöskin tilanteista ja koirista voi katsoa mitkä sen tyyppisiä että raisuja koitoksia voisi olla ilmoilla ja välttäää ne (usein samanikäiset samantyyppiset samankokoiset). Voi sanoa että kaikkeni olen tehnyt sosiaalistamisen eteen konsertteja, kulkuvälineitä, keskustoja, ihmisiä, koiria yms myöden ja ollaan edetty alun villieläin liianissa vaiheesta oikein ok vaiheeseen. Seutu jossa ollaan on niin vilkasta seutua että oli "pakko" sosiaalistua kaikkeen. Suosittelen myös kastrointia yli vuoden ikäisenä, voi helpottaa asioita ja terveysetujakin siinä, kun/jos koira ei ole menossa mihinkään missä olisi hyötyä leikkaamattomuudesta eli kotikoira/lenkki- ja harrastekaveri.

Mullahan oli siis se "ei turhia hellittelyitä" villi pentu, joka keksi suukko-käskystäkin "täysiä vaa" tyrmäyställingin. Kun aikaa kuluu ja on yhteistyötä, suhde kasvaa, ensimmäinen ja toinen vuosi voivat olla koettelevia, omasta mielestäni ensimmäinen vuosi aika jännää, kovapäinen koettelee välillä ja on vilkkautta yms, toisaalta koko ajan opitaan tuntemaan toisiaan ja hitsautumista

Ikävää että olet saanut tuollaisen pennun.Minulle kävi aikanaan samalla lailla.
Sain hirviöpennun,joka ei käynyt koirienkimppuun vaan ihmisten,ei se tottunut vaikka kaksi vuotta yritin sen kanssa tehdä ja mennä...
Hirveän stresaavaa oli elämä sen kanssa ,kun kokoajan piti olla varuillaan sen suhteen :( Oli liian monta läheltäpiti tilannetta. Koira vietiin lopulta nukutettavaksi
kaksivuotiaan. En halua masentaa sinua ,mutta meillä ei ollut enää vaihtoehtoja.
Ikinä ei ole ollut sellaista sakua meillä,vaikka niitä on ollut vuosikymmeniä.Nyt on taas ihana normaali sakemanni,niin kuin niiden pitääkin olla.
Voimia sen kanssa ja pitkää pinnaa.

sen verran vielä lisään, että oli koira kova tai herkkä, epävarma tai ei, terävä tai ei niin nämä on kaikki ominaisuuksia jotka sopii toiselle ohjaajalla ja toisella taas ei lainkaan. jos olet päättänyt sitoutua koiraan ja olet valmis ehkä jopa ylittämään itsesi jossain vaiheessa niin kaikki on mahdollista. toki jotkut koira erakoittavat ja vaikeuttavat elämää liiaksikin, se on sitten jokaisen omistajan päätös millaisen elämäntyylin ja -tason itselleen haluaa. tärkeintä tässä kaikessa on se, että koirallasi on miellyttämisen halua, palvelualttiutta. Se että pentu HALUAA tehdä sinun kanssa hommia, se on se mikä ratkaisee! jos tämä ominaisuus on kovin vaajaa tai tuskin ollenkaan olemassa oleva, sitten ollaan aika puun ja kuoren välissä. katsele päivän aikana, kuinka usein pentu todella tulee yrittämään saada sinua mukaan leikkimään. tuoko se lelun tasan kerran ja jos ei saavuta mitään, luovuttaa. vai tuoko yhä uudelleen ja uudelleen. joku voi tätä nyt tulkita dominoinniksi, mutta meillä ainakin reeniporukassa lähdetään siittä että koira olisi itse aktiivinen, niin ettei omistajan tarvitse tehdä koiraa aktiiviseksi. minun pentuni tuo leluja, sukkia, paitoja, kenkiä vaikka tyynyjä tasan niin kauan kunnes se saavuttaa haluamansa = yhteistä tekemistä, tottista, lenkkeilyä jne. tai pistän häkkiin rauhoittumaan jos itselle ei sovi juuri sillä hetkellä.

Ihania ja hyviä vastauksia, joku arvasikin että olen hirviöpentujutun laittanut aiemmin :) hyvä niin. Koirasta vielä: se tuo lelujaan koko ajan, uudestaan ja uudestaan, eli ei luovuta. Vaikka kolauttaa päänsä jossain rajuissa leikeissään, ei vingu eikä välitä. Seuraa perässä ja on joka hommassa mukana. Oppinut vasta uimaan ja sen taidon niiden terriereiden (joille ei pörhistele) ja sen malikan kanssa (jolle pörhistelee). Se haukkuu tämän aikuisen narttukoiran ympärillä kehää ja hampaat kalisee ja suu vaahtoaa. Myös omissa leikeissään kun heittää kepin tai pallon, se hakee sen innolla, pörhistää karvansa ja örähtää esineelle. Pentu on ollut nyt niin kauan, että luopua ei voi. Aluksi olin valmis siitä luopumaankn ja antamaan osaavalla kovapäisen koiran kasvattajalle. Koiraa hankittaessa edellisen koiran poismeno ja suunnaton suru, katkaisivat älyn kulun, eli nopeimmin saatava vapaa pentu otettiin. Sen kummemmin sukupuuta tarkastelemassa. Toiveena oli saada terve pentu ja alkaa harrastaan jotain, koska omatunto soimasi edellisten osalta siitä, ettei harrastettu paljon. Ryhmässä vain tuo harrastaminen olisi mielestäni motivoimampaa, kuin Painonvartijoissa, se tuki toisilta. Nyt vaan olemme häpeäpilkku kentän laidalla ja pilaamme räyhäämisellä toisten treenit ja erityisesti sakujen maineen. Häpeä... Pennulla on rajut otteet muutenkin, se ottaa aina käden suuhun ja tervehtiminen on sellaista "nokkaisua" naamasta, ei nuolaisua. Se ei tee sitä pahalla, se on vain sellainen häsläke. Tosin negatiivista on se, että jos se pääsee vaikka saunaan ja ei halua lähteä lauteilta pois, se örisee vastalauseeksi. Mutta siis ihmisistä pitää suunnattomasti, koirista ei. Ja kuinka upeasti se tekee temppuja keittiössä, ilman häiriötä :) No, pallit kyllä lähtee ihan varmasti, ellääkärin kanssa on sovittu jo. Nyt olen kuitenkin saanut niitä vastauksia, joita olen kaivannut, eli koiran perusluonne voi olla tuollainen, minulla on ollut onni omistaa siis kaksi poikkeuksellista yksilöä, joita ei älynnyt arvostaa tarpeeksi ja naivisti kuvittelin kaikkien sakujen olevan yhtä helppoja ja ihania luonteeltaan. Elämä on :)

Höpö höpö, sulla on ihan ok koira, ehä vähän arka tai epävarma. Alat nyt rakentamaan sinun ja koiran välistä suhdetta niin vahvaksi, että muut koirat ja ihmiset ei kerta kaikkiaan kiinnosta, varsinkaan silloin kun teette yhdessä töitä. Sinusta ja koirasta pitää tulla parivaljakko, tiimi. Lähde liikkeelle nakeilla, vaihda jossain vaiheessa leluun (pallo tai patukka), ensin leikin varjolla teette kaikkea kivaa, myöhemmin vaatimustaso lisääntyy ja palkasta tulee vaikeammin saatava. Teet vaan hirivittävät määrät toistoja eri asoiden kanssa. Treenaa ensin koiraasi häiriöttämässä ympäristössä, vasta sitten kun hommat sujuu tuolla mallikkaasti hakeudut häiriön alle, ja sielläkin asteittain häiriötä voimistaen. Koirasi ei tarvi olla kenenkään koiran kaveri millään tavalla, sinun kaveri sen pitää olla. Pidä asiat yksinkertaisena, älä lähde mukaan kaikenmaailman filosofioihin. Tässä on sinun mahdollisuus kehittyä koiranohjaajana.

^ Samaa mieltä. Ihan normi, reipas saku, jolle pitäis nyt vaan aika tiukasti kertoa mikä on ok ja mikä ei.

Suosittelen SPL:n alaosaston treenejä. Kannattaa unohtaa se toisten koirien ja ihmisten miellyttäminen kokonaan. Ei kaikki sakemannit hyväksy muita, ja se on ihan ok niin kauan kun hyväksyy ohjaajansa pomoksi.

Minulla on myös sellainen koira, joka ei ole koskaan missään tekemisissä toisten koirien kanssa. Ei sen tarvitse. Se epävarmuus syntyy juuri siitä, että syystä tai toisesta se vihaa vieraita koiria (ei sitä mielestäni tarvitse sen enempää analysoida, se vaan nyt on mitä on) ja sinä väkisin sitä tunget silti sinne, kädet vapisten ja hiki kainalossa. Ajattele nyt hetki tätä koiran näkökulmasta.

Mene spl alaosastonn treeneihin, sieltä saat kunnon oppia.Joirassasi ei ole mitään vikaa, normaalille pennulle kuulostaa, jolla epävarmuutta. saat käyttöohjeet kentältä.

Tärkeintä ei muiden meiningit, eikä kurssit ja tekemiset muiden mukaan jne vaan jos ihan ytimeen juttu supistetaan niin vain teidän välinen suhteenne, sinun ja koiran : yhteistyö. Moni korostaa kursseja, meillekin spk-ihmiset ehdottivat alaosastoja yms, mutta pidin linjani eikä kursseille lähdetty ramppaamaan. Joillekin kurssit ja järjestöt sopivat, toisille ei. Toisaalta voi olla että olette nyt jollain semmoisella kurssilla, jossa ei sakuja ihan käsitetä etkä saa tehokkaita vinkkejä, siksi aiempien vinkit spk-kursseista yms hyviä.
Haluan siis vain sanoa että ilmankin kursseja pärjää ja koirasta voi tulla loistava. Minä mieluiten teen niin kuin teen ilman muiden ohjeistuksia kursseilla ja katsomisia pitkin nenänvarsia, hyvin on toiminut, toimii parhaiten meille, minä olen silloin rento, varma ja koira tykkää yhteistyöstä. On saanut ympäristöltä kehuja kuinka loistokoira onkaan, mutta ei tällä mitään meriittejä ole näyttää (ja se sopii meille hyvin). Ja alussa oli niin villiä, ihmiset puistelivat päitään ja äimistelivät kuinka kovapäinen villikko pentuna.
En edes ole mikään mestarikouluttaja tai mikään superharrastaja saati spk-asioiden suvereeni tietäjä. Se mihin luotan on suhde eläimeen ja yksilöys, en ole tyypillinen sakuihminen ja korostamassa koulutusta vaan korostan suhdetta eläimeen ja sellaista "joka paikan höylä"-kasvatusta, siitähän saku tykkää kun on joka paikan höylä toimintakoira. :D

Halusin tuoda esiin että asioita voi tehdä peruslinjasta poikkeavallakin tavalla ihan vain keskittyen omiin juttuihin ja tehden maailmaa tutuksi siten, kuin itse haluaa koiransa kanssa. En myöskään halua omasta koirasta ns. robottia, luonnetta ja omaa tahtoa saa olla KUNHAN yhteistyö sujuu ja on molemminpuolista rakkautta, arvostusta. Jotenkin olen tässä onnistunut ja ihan oman filosofian mukaan.

Toivon että koirasi saisi jotain koirakavereita mutta jos ei ota onnistuakseen niin kuten aiemmat sanoneet, ei tarvitse olla koirasosiaalista kaikki eivät vaan ole, pääsääntöisesti eläimet nauttivat jonkinlaisesta keskinäisestä olemisesta jossakin seurassa MUTTA ei suinkaan kaikkien kanssa ja sosiaalisuuden asteita löytyy laidasta laitaan, sinun koiran kohdalla hankala arvioida kun ei ole ollut paljoa koirien kanssa.

Luota itseesi, luota kykyyn tutustua koiraan sen kaikkien piirteiden läpi, kuten ihmiseen tai mihinkä vain eläimeen, ei tarvita välttämättä koirakirjoja, kursseja, se mikä vie yhteistyötä eteenpäin, siitä eteenpäin.

Eikä pienestä 7vk pennusta voi sanoa täysin varmasti mitä siitä tulee, turha yleistää: Itelle joskus yksi kasvattaja myi pentueen pienimmän rääpäleen paljon halvemmalla kuin muut pennut. Myöhemmin käytiin näyttämässä nuorta koiraa, siitä oli kasvanut varsin kaunis, rotunsa keskikokoinen edustaja, sopivan terävä luonne ja sen verran hyvän näköinen että kasvattajaa harmitti suuresti pennun varsin halpa myyntihinta...
Joku aika sitten käytiin treenaamassa tutun liian arkaa pientä pentua muutaman kerran: no nyt siitä on kasvanut jo nuori aikuinen koira, avoin, vauhdikas ja leikkisä tapaus, oikein tasapainoinen.

Aloittaja: Riiviöpennuista tulee yleensä huippuyksilöitä, varmoja ja hyvähermoisia -se vain voi vaatia tolkuttoman määrän harjoittelutunteja, työtä, ja huomattavan pitkää pinnaa omistajalta, ennen kuin sen saa sopivasti hallintaan. Työniloa!

Oman urokseni leikkuutin jo 7kk iässä eli vie vaan leikkuulle niin pian kuin mahdollista. Jotkut eivät leikkaa niin nuorta, mutta asiaa tutkittuani ja kyseltyäni siitä ei ole mitään haittaa, päinvastoin hyötyä kun koira ei opi vielä uroksen elkeitä tai niinkun jos 2vuotiaan leikkaa niin suurinosa käyttäytymisestä saattaa jäädä kun on opittua jo.
Oma koirani tasapainottui hurjasti, mutta on edelleen vilkas ja perusluonnehan ei muutu mutta käsitellä on huomattavan helpompi.
Jos teille ei sovi urheilut isoissa koiraporukoissa niin keksi vaan muuta tilalle jos koiran aiot pitää :)
Me mennään harjumaastossa juoksua ja harjotellaan kaksin vaikka sun mitä! Ja aina on hauskaa :)
Omallani on juuri samaa, hihnassa ei toivoakaan tutustua toisiin koiriin mutta irti ollessaan voisin viedä keskelle kapunkia koiralauman sekaan.
Kannattaa ehdottomasti irti ollessa kokeilla toisten koirien kanssa, osta vaikka kuonokoppa jos et luota koiraan, meillä tuo hihna on kaiken pahin!
Koira ei vissiin luota niin paljon että hihnassa kun nalkissa on että suojelisin.
Irti ollessa lähtee karkuun toisia koiria tai menee haistelemaan mutta uhittelemaan ei lähde! suosittelen kokeilemaan. saisit ainakin tietää onko kyse pelosta enemmän ja halusta karkuun vai onko todella niin jäärä rähjä ja peloton luonne.
Toivottavasti hieman apua, :)

"Aloittaja: Riiviöpennuista tulee yleensä huippuyksilöitä, varmoja ja hyvähermoisia -se vain voi vaatia tolkuttoman määrän harjoittelutunteja, työtä, ja huomattavan pitkää pinnaa omistajalta, ennen kuin sen saa sopivasti hallintaan"

Yllä oleva kirjoitus kuvaa erittäin tarkkaan mitä ne koirat yleensä ovat.

Toisin sanoen huippukoiria käytäntöön.

kiitos ihanista viesteistä, tiedän että muilla sp:n omistajilla on sitä käytännön kokemusta jota kaipaan. Ja tuo video oli ihana, tippa linssissä katsoin sitä ja entinen pitkäkarvainen tuli mieleen. Hienoa yhteistyötä koiralla ja ohjaajalla. Ehkä siis toimin koiran ehdoilla, enkä omillani :) ja leikkasin edellisen 8 kk iässä, eikä mitään negatiivista vaikutusta tullut, päinvastoin. Jäärähän se on, irti ollessaan ei lähde karkuun, vaan pyörii toisen ympärillä rinkiä ja rähjää :( tosin negatiivinen kokemus oli se, että samanikäinen narttupentu tuli kylään ja kävi ilman haukkumista tämän nassikan kimppuun, pyörivät pitkin pihaa ja tämä oli aina alimmaisena, silloin juoksi häntä koipien välissä karkuun. Ja sitähän narttupentua se siis vihaa. Toinen ei siis hauku eikä tätä provosoi, mutta provosoituu lopulta tämän haukkumiseen ja hampaiden kalisutteluun. Ehkä tästä ei tyttökaveria sitten tullut :) mammanpojaksi jää siis hän...onhan tällä vähän sitä mörköjuttuakin, iltaisin kun päästän ulos, nousee häntä ja niskakarvoja pörhistellään ja sanotaan puh-puh. Ja tuo uiminen, se oppi sen pari viikkoa sitten ja sopii sakukastiin: ui nyt joka paikassa, myös ojissa ja piha-altaassa jne. Keskiaasiankoira: minulta olisi puuttunut rohkeus ottaa kyseistä koiraa, joten syvä kunnioituksen kumarrus täältä :) Ja jotain hyvää: tämä ei kitise autossa yhtään kuten edellinen, joka meni ihan toiseen maailmaan -jyrsi penkkejä yksin autossa ollessaan ja tärisi. Ja kaunishan tämä on, karva kiiltää ja on kuin kiiltokuva, lähes musta komistus. Eli joka päivä tässä harjoitellaan pienillä jutuilla, toivotaan ettei murkkuikä ole paha..

MIstä kenneleistä tuonlaisia epävarmoja räyhääjiä tulee. Olisi kiva tietää. Itse en oman näyttikseni kanssa, joka ei todellakaan ole vietitön vaan persoonallinen varma vahva uros, ole koskaan tuonlaisia ongelmia ilmennyt. Koira kyllä pentuna yritti lahkeissa roikkua, mutta sen sain loppumaan ajoissa olemalla vahva johtaja koiralle kovaluonteiselle koiralleni.Sille yksinkertaisesti oli vain tehtävä selväksi kuka määrää. Sen jälkeen kaikki on hoitunut asiallisesti ja yhteistyö on yli 10 v sujunut rauhanomaisesti. Koirani eri räyhää kenellekään ja toimiin ihmisten keskuudessa kuin unelma.

ps. sanoisin vielä että tuonlaisen riiviöpennun kanssa on oltava hyvät hermot ja kovasti pitkäjänteisyyttä; mitä pidemmälle koiran sallitaan käyttäytyä vasten yleisiä normeja ja mitä vanhemmaksi se tulee, sen vaikeampi huonoja tapoja on yrittää karsia pois.Pennun kanssa alusta lähtien tulisi yrittää muodostaa nk. symbioottinen suhde siten, että yhteistyö olisi omistajan ja koiran välillä jatkuvasti saumatonta ja sujuvaa. Jos vahvaluonteinen pentu saa omistajasta yliootteen ts. ei kunnioita omistajaa johtajana, on aina vaikeuksia tiedossa, joiden korjaamiseen voi mennä jopa vuosia. Mutta toivottavasti saisitte mahdollisimman pian ammattiapua tai löytäisitte jonkun koirakon, jonka kautta saisit pennustasi tehtyä varmaluonteisen aikuisen koiran.

Itselläni on 5v1kk ikäinen spn ja tämä oli pentuna tosi arka. Jäi melko araksi. Pentuna pelkäsi vesilätäköitä, kaivinkoneita, traktoreita, nuorempana pelkäsi samoja asioita pyörätuoli, nykyään pelkää samoja asioita. Mitään ei ole koiralle sattunut, miksi siis pelkäisi. Pelko vain jäi. On myös remmiräyhä. Tai yhdessä toisen koirani kanssa räyhää hihnassa, mutta yksin räyhää välillä ja välillä ei. Toinen koirani on taas 6v3kk ikäinen seropi n ja ei ole ollut pentuna arka, eikä nuorena, eikä nykyäänkään.

Sinulla on vielä pentu ja kuulostaa siltä, että se päällepäsmäröi sinua. Kun vastaan tulee koira, kiellä sitä haukkumasta / rähjäämästä, komennolla anna olla tai ohi (voit käyttää muitakin komentoja) ja kulje koirasi kanssa eteenpäin. Älä missään nimessä pysähdy. Jos koirasi vetää vielä vastaantulevaa koirakkoa kohti, yritä pitää koirasi itseäsi lähellä ja kävele eteenpäin. Pitäisi oppia ajan kanssa.

Itselläni nämä ovat alkaneet ymmärtämään, kun erikseen niitä käytän, ettei koirakolle tarvitse haukkua / murista. Välillä siis toimii, välillä ei. Jatkettava silti on. Ja hyvään suuntaan olen menossa.

Anna pikkuhiljalleen tutustua toiseen koiraan, jos näyttää siltä että pentusi "räjähtää", niin koira pois toisen koiran luota ja kokeile taas uudestaan.

Tämä siis minun mielipiteeni. Jokaisella on omansa ja tämä on minun, joten en kaipaa avautumista.

Kiitos

Tsemppiä treenaamiseen ap! Kyllä se siitä kun et anna periksi! Et ole ollenkaan ainoa etkä mikään epäonnistuja, kun vähän yks jos toinen saku vastaan tullessa rähisee, niitä ei ole saatu koulittua tai viitsitty, mutta koita näitä neuvoja mitä palstalla on ja muista että sinä olet se joka näyttää kaapin paikan!

Täytyy pikkuhiljaa siis totuttaa toisiin. Meillä ongelma on se, että kotoa lähtevä tie on kapea, traktorin levyinen peltotie. Kun on kävellyt tietä n 1 km, saattaa tulla tien toiselta puolelta vastaan koira. Ja mihin meet? koira huutaa remmi kireellä, mitkään nakit, kiellot, istumaan käskemiset eivät tehoa. voimaa tulee joka päivä lisää. Pahallahan ei tuossa tilanteessa voi tehdä mitään, eikä aina voi kääntyä takaisin. Lenkit jäisivät silloin aika lyhyeksi. Pellolle viljan sekaan en voi ryysiä, eivät viljelijät tykkäisi hyvää. Ja tämä ei siis pelkää koneita, ukkosta, kattilan kalistusta, jne, vain toisia koiria. Ihmisistä tykkää yli kaiken, tosin häkkäröi kuten emänsä ja kieppuu ympärillä, innostuu siis liikaa kehumisesta (makupalat palkaksi), tai on sitten hyvä-hyvä kehulla taas adhd. Aina siis pitäisi lähteä autolla lenkille, toinen tie on niin vilkkaasti liikennöity ja kapea sekin, että itseäkin hirvittää kävellä siinä. Koira on aina ojan puolella ja vasemmalla, kuten pitääkin. Rekkaliikenne on siis hirveä ja lisääntynyt viime vuosina rajusti. Ja on hyvä, että tällä palstalla voi ajatuksia vaihtaa ja kaikille neuvoille olen siis avoin ja kiitollinen

Laita kuonopanta, hallitsen sen kanssa paljon paremmin. Tiedän että saan ryöpyt niskaan kun ehdotan sitä,mutta jos et muuten hallitse,niin sen kanssa ainakin.
Kokeile toimiiko,ei ole kallis.

Sen olen saanutkin siskon koiralta kokeille. Eilen tehty koekävelyä (möyrintää) pannan kanssa, joten ainakin sillä varmaan saisi sen tuijotuksen loppumaan, kun siihen ei nakit tehoa :) niissä tilanteissa. Ja mitä pahaa tuossa pannassa on, eihän sitä nykitä ja se on vain varuilta, eli käytän ohessa ihan tavallista ei kuristavaa peruspantaa. :)

No jos on vaikea se peltotie, niin sitten tosiaankin menet autolla johonkin parempaan paikkaan, ei se ole sen kummempaa.

Kun mietit mikä olisi hyvä paikka harjoitella, siinä voisi olla ainakin seuraavia tekijöitä:

- kunnon ohitusmahdollisuus
- mahdollisuus viedä koira sivummalle
- mahdollisuus kääntyä sivulle tai ympäri helposti
- PALJON koiria

Kun koira lähestyy, ennakointi on tärkeää. Pitää seurata koiran reaktioita. Jos koira tekee seuraavia, pitää asiaan puuttua:

- Tuijottaa
- Laskee päätään, "jäykistelee"
- Nostaa selkäkarvoja

Kun puuttuu jo tuossa vaiheessa, on asiaan mahdollisuus vielä vaikuttaa. Miten sitten puututaan? Itse suosin sitä, että koiralle annetaan jokin tehtävä jonka se osaa ja jota siltä voi ehdottomasti vaatia. Nuorelle koiralle ihmisen "älä nyt siinä höyryä" voi olla liian vaikeaa. Joten, esim. koira istumaan. Vaadi kontaktia, palkkaa nameilla koko ajan. Jos tämä ei onnistu, niin sitten vaihdat reippaasti suuntaa tai vaikka käännyt kokonaan ympäri. Kannattaa huomata, että tämä ei ole luovuttamista, vaan sinä koiran ohjaajana päätät, että nyt mennäänkin toiseen suuntaan. Koiran näkökulmasta toimit johtajan lailla tilanteessa.

Eli panostaisin siis tottelevaisuusharjoitteluun. Istu, maahan, kontakti. Sitä sitten vaan harjoittelemaan häiriön alla kunhan se sujuu kotona, kotipihalla jne. Ja aina voi kääntyä ympäri. Pääasia on, että koiraa ei saisi päästää räjähtämään.

No nyt sitten tullaan siihen haastavimpaan vaiheeseen. Kun koira sitten osaa esim. istumisen ja kontaktin, ja pystyy sitä tekemään julkisilla paikoilla, pienen häiriön alla (esim. koira kaukana teistä, autoja, pyöriä jne), voit ruveta vaatimaan. Kun koira tulee vastaan, voit aina viedä oman koirasi päättäväisesti hieman sivuun, pistää sen istumaan ja vaatia pysymään siinä. Jos se nousee (koirat eivät rupea rähisemään istualtaan), se on tottelemattomuuutta ja sillä pitää olla seurauksia. Esim. tiukka nippaisu hihnalla, terävä komento takaisin jne, riippuu täysin koirasta.

Pointti tässä on se, että ihan sama mitä se koira haluaa tehdä tai olla tekemättä tilanteessa, sille tarjotaan vaihtoehdoksi jotakin jonka se osaa varmasti. Tätä kautta ajan kanssa siltä poistuu epävarmuus.

Aivan kutgen olen myös itse tehnyt, vaikka koirani jo pentuna oli erittäin varmaluonteinen kaikin puolin. Mistä näitä epävarmoja yksilöitä tulee? Kyllä luovutusikäisestä pennusta jo näkee pääpiirteittäin sen hermorakenteen ja mitä on odotettavissa.Ei se niin mene, että otetaan jostain saku, sitten pari viikkoa tai kuukautta katsellaan kädettömänä eikä osata mitään tehdä, minkä jälkeen lähdetään ongelmakoirakouluttajan vastaanotolle koska koira tuntuu hirviömäiseltä kiusanhengeltä.
Sekä ostajan että kasvattajan TULISI YHDESSÄ ostotilanteessa punnita, millainen koira on kyseessä ja minkälaiselle omistajalle se sopii.

Ei ole välttämättä mikään epävarma huono saku, vaan saattaa olla ihan normisaku tai jopa kovemman asteen saku. Voi myös olla että jos on kovapäinen, varma, erittäinkin itsevarma koira niin silloinhan hihnassa ottaa pomon roolia ja ja jos suojeluviettiä on vahvasti niin tsa daa, tulee yleinen "hihnarähjäys" päälle. Toisaalta myös epävarma koira voi rähistä hihnassa epävarmuuttaan.

Ei voi tietää nyt lainkaan varmaksi, mistä kyse. Itsestä kuulostaa enemmän ihan normisakulta, ja nimenomaan sellaiselta joka ei ole noutajamaisen tyyyppinen vaan ihan perussakuilua ja jos ei ole sosiaalistettu, niin tämähän on miltei selvä peli, että näin on asiat.

Aloittaja, koirasi on onneksi tyypillisesti palveluskoiramainen ja haluaa yhteistyötä (luin tekstiäsi) kuten myös reagoi innokkaasti kehuihin, tämä on oikein hyvä asia. Olisi kuule hyvä jos saisit jonkun ohitusharjoituskumppanin, vaikka sitten sen malinoisin jonka tunnette, sovitte ohitusharjoituksia sille kapealle tielle mutta lähdette ihan asteittaisesti liikkelle eli ensin selvitätte miltä etäsiyyydeltä ei vielä reagoi toiseen koiraan ja aina vähitellen lähenette, heti kun koira alkaa tuijottaa, tai on aloittamaisillaan haukunnan yms nyppäät hihnasta ja sanot "ei" jämäkästi, kun tottelee sanot ei-liian-innokkaasti vaan rauhallisen myönteisesti, kehuvasti "hyvä", erityisesti kun koira katsoo sinuun. Jos koira reagoi, käännytte takaisin ja kävelette siihen suuntaan kunnes käänytte taas ko. suuntaan jossa toinen koira ja taas uusiksi lähestymisohitusharjoitus. Huomioi myös oma olemisesi ja energiasi, lähdet liikkeelle niin että olet pomo ohjeistamassa koiraa.

Suosittelen valjaiden hommaamista, olen itsekin aika pienikokoinen ja tykkään että on varma tunne siitä, että olipa tilanne mikä vaan, ainahan äkkitilanteita voi olla (kuten jänis pomppaa suoraan eteen ilman että ehdit nähdä ja kieltää koiraa), niin koira on fyysisestiKIN hallinassa. Huom. olen perehtynyt valjasasioihin, niin näissä on koira-asiantuntijan mukaan (joka kirjoittanut artikkelin asiasta Canis-lehteen) sekin seikka, että usein rauhoittavat koiraa. Tärkeää on OIKEANLAISTEN valjaiden hommaaminen, eli siis on normi valjaita ja on vedonesto/reaktiovaljaita, jälkimmäiset ovat ne mitkä ovat hyvät kaikenlaiseen hallintaan. Heiluva Häntä ja Masseterin paikka pääkaupunkiseudulla myyvät hyviä Freedom No Pull-valjaita, jotka eivät hierrä kainaloista tms vaan ovat ergonometrisesti suunnitellut ja kahdet nipukat/renkaat rintakheän edessä ja selässä, säädettävät valjaat. Meillä on käytössä valjaat, koira ei enää vedä mutta kuten sanoin, varma on varmaa eli oli tilanne mikä hyvänsä, niin fyysisestiKIN hallinnassa. :)
Toiset valjaat joita suositella ovat Mustista ja Mirristä (tätä ketjua melkein joka paikkakunnalla) Rukan vedonestovaljaat, Y polar tms malli. Aina kannattaa tsekata valjaiden kuntoa lenkkien jälkeen, meillä huomattiin juuri noiden valjaiden kohdalla pieni repeymä liitoskohdassa ja mentiin suutarille, joka sanoikin että liian laidasta ommeltu kappale, sitten laitettiin koko osa paremmin.

Kannustan sinua aloittaja vaan olemaan kärsivällinen ja yhteistyöhön koiran kanssa, kun koirasi hiffaa mistä toiminnasta kyse ja miten pitää ohitustehtävää suorittaa, niin voi oppi mennä päähän. Siis etenette asteittaisesti ja toistatte sitä lähestymisharjoitusta.

Hyviä vinkkejä muilla yllä, saat aika hyvää pakettia kun yhdistät pointteja.

Minä tein ihan yksinkertaisesti koiralleni kun se oli nuori jästipäinen niin, että puraisin sitä korvasta kun yritti tarttua housunlahkeeseen kiinni. Tämä toimii joillakin, muttei kannata kokeilla jos koiralla on pieninkin halu purra omistajaansa takaisin. Omallani ei ollut ja totteli sen jälkeen, tiesi mistä on kyse. Otin sen riskin että puree takaisin muttei tehnyt sitä, koira oli silloin noin 4-5 kuukauden ikäinen.

tuo pureminen on sen puolelta iloinen asia, se ei pure siis enää pentuajan hulluudella vaan esim aamulla, kun tulee tervehtimään. Silloin kiemuroidaan, korvat pitkin päätä ja käsi suuhun (sellaista häsläämistä), ymmärrän sen hyväksi eleeksi-iloinen se on siis ja samaa tekee ihmisille yleensä, kiemurointia, häkkäröintiä ja yleistä sähläämistä. Luonteeltaan on sellainen jokapaikan höylä, apinoi kaikkea ja nokka on joka paikassa mukana, teetpä mitä vain. Ja tulee monesti itse sisälläkin (teen tätä siis lenkillä usein), eli koira tulee viereen istumaan selkä minuun päin ja sitten silittelen rauhassa sen kylkiä ja katsomme yhdessä vaikka traktorien työskentelyä pellolla. Tykkää tästä rauhoittumisjutustamme myös sisällä. Tässä foorumissa on tullut niin hyviä vinkkejä eikä yhtään sitä bullshittiä jota yleensä näillä paljon näkyy. Kiitos siitä. Tulostan näitä elämänviisauksia oikein paperille ja aion kyllä tehdä työtä koiran kanssa, koska vaikka se on villi - se on oma persoona, ehkä siitä iän myötä tulee kunnon hurtta, vielä se on sitä epävarmuutta tai sitä puolustusviettiä, joka remmissä joskus esille tulee. Vedonestovaljaat mulla on, ovat vielä hieman isot tolle. Mitä arvelette kasvusta, on nyt siis tällä viikolla 6 kk, korkeutta 59.?

Kuulostaa hyvältä tekstiltä, meillä myös samaa että haluaa välillä tuommoista remuamista ja minustakin ihan hauskaa. Ymmärrän hyvin innokkaan koiran haastetta, koska oma sakupoika juuri semmoinen ja erityisesti nuorena pentuna todella innokas.
Nauratti kun koetin aivotyöskentely/henk.virikeharjoituksilla väsyttää koiraa, tätähän aina korostetaan fyysisen harjotuksen ylitse eniten rasittavaksi, niin yksilökohtaista sekin…. Eli meillä poika vaan innostui lisää ja lisää, mitään väsymystä ei näkynyt missään 40 minuutinkaan jälkeen vaan lähinnä aivan innostuneena, kierrokssilla kun aivojumppaa. Todellakin aina innostuneena mukana kaikessa. Tuo rauhoittamisrutiininne kuulostaa mainiolta, meilläkin tehdään asioita niin että esim. lenkeillä pyritään tasoittavaan loppusuoraan eli rauhalliseen kävelyyn loppumatkasta jolloin ei mielellään innostu/kiihdy jostain, koska se missä tilassa mennään sisälle vaikuttaa innokkaan koiran käytökseen, mutta ikä tähänkin vaikuttanut. Aivan nuorena pentuna meni "kikkeliskokkelis" jos sattui loppumatkasta näkemään koirakavereitaan ja niiden kanssa sitten tervehtimistä ennen sisään menoa, nykyään jos hölkkälenkkiä tehdään niin sen jälkeen myös tasoittava kävely, jää hölkkälenkkien jölkeen joko lääh lääh-täyttymättömään tilaan takka intotilaan, niin tasoittavalla kävelyllä aivot taas menevät muuhun tilaan. Mikään hölkkälenkki ei tälle riitä aktiviteettina, usein tehdään erilaisia yhdistelmälenkkejä ja sopivat ok, on treeniä, kävelyä, juoksentelua jne.

Kasvusta. Kuulostaa isolta, nopeasti venähtänyt korkeudessa, mutta jotkut venähtävät aiemmin ja sitten tulee massaa vähitellen, toiset hitaammin venyttävät senttejäkin. Itsellä koira oli muistaakseni puolivuotiaana aika pieni, kymmenisen senttiä lyhyempi ja kuikelo. Mutta sitten vaan kasvoi ja kasvoi ja nykyään n. 67 cm säkä, enää ei ole korkeudessä kasvanut mutta pitkään kasvoi siinä, ihan n. 1, 5 vuotiaaksi asti.

Rapsutuksia kotiinne, terkuin täältä.

kuristuspannat pitäisi laissa kieltää. väärinkäytettynä se on hengenvaarallinen koiralle. kuonopanta taas ei ole ja se on hyvä keino saada koira lopettamaan vetämisen hihnassa. itse käytin omilla koirillani 2010 vuoden alussa kiristävääpantaa ja sain paskat niskaani. sen jälkeen ostin niille normaalit pannat eli tämän tyyppiset: http://www.mustijamirri.fi/tuote/rukka-bliss-polar-panta-punainen/028786/. käytin heillä myös flexiä ja totesin, että on tappoväline, kunnes ostin heille normaalit hihnat. myöhemmin hommasin monitoimitaluttimet. ennen kuin hommasin monitoimitaluttimet, olin ostanu molemmille kuonopannat. sillä opettelin koiria kulkemaan vetämättä hihnassa. kuonopannan käyttäminen ei ole rikos, eikä tee ihmisestä huonoa koiranomistajaa. olen nähnyt täällä joss asun, niin naisen jolla on collie ja sillä kuonopanta. colliethan on rauhallisempia rotuja mitä tiedän, toinen on kultainennoutaja (poikkeuksia kultsuista saattaa löytyä). en ole eläissäni nähnyt enkä kuullut, että colliet vetäisi hihnassa, sama koskee kultsuja.

Kuonopannatkin pitäisi kieltää. On todella epämukava koiralle.

Minä en saanut edellistä koiraani kuonopannalla olemaan vetämättä; se veti ihan samoin kuin ennenkin ja inhosi yli kaiken pantaa. Pää viuhui puolelta toiselle vaikken edes nykinyt siitä kun yritti saada sitä pois.Koira ei ole mikään hevonen ja koira tulisi pystyä kouluttamaan siten ettei se turhaan vedä.

testejä tehty: eli kun koira on adhd, lopetin keppien heittelyt kokonaan. Nyt koira tuo keppiä lähes syliini ja pyydän sen istumaan, tai maahan jne. jolloin annan palkaksi kepin suuhun. En siis heitä, tai kiihdytä. Koira on paremman oloinen, rauhallisempi. Tänään lenkillä talon pihalta yht´äkkiä alkoi räksyttämään pikkulassie, silloin kyllä räyhättiin. Mutta käveltiin ohi ja käännyin takaisin samaa reittiä ja taas takaisin. Lopuksi pystyttiin menemään aika hyvin talon ohi. Eli tuo säikähdys on se paha juttu. Sitä koiraa minäkään en nähnyt. kun puskasta haukkui. Kupilla murinan jälkeen olen ottanut kovemmat keinot. Käytän nyt ruokaillessa irti-sanaa ja koira keskeyttää ruokailun, annan kehujen myötä jatkaa sitten syömistä. Tänäänkään ei ollut puruluun kanssa mitään ongelmaa kun tein noin. Irti-sanaa en tarvitse muutenkaan koulutusmielessä, kun en tuon kanssa kentälle voi mennä, siellä se ainakin räyhää. Mutta siis sovellan asioita ja kun koira on mitä on, toimitaan sen mukaan. Oppia ikä kaikki

Ei kannata koskea ruokaan tai luihin jos koira syö. Se ei ole johtajuutta vaan sikailua! Periaatteessa koiralla on "oikeus" purra sinua jos menet sorkkimaan ruokakupille kesken syömistä. Harva sakemanni puree, mutta ei se sitä pidä kovinkaan asiallisena toimintana siitä huolimatta.

Jos haluat (ja kaikkien pitäisi haluta) näyttää johtajuutta ruokailujen aikana, syöt itse aluksi jotakin, vielä mahdollisesti ikään kuin koiran kupista. Sitten pistät koiran istumaan/maahan, asetat kupin vähän matkan päähän ja vapautat syömään kontaktista. Sitten menet vain rauhallisesti pois ja korjaat tyhjän kupin pois joskus. Vain tällä tavalla osoitat koirallesi olevasi reilu ja asiallinen johtaja.

No siinäpä vasta ohje,mitäs sanot jos lapsi sattuisi menemään koiran luo kun se syö luuta,saako se käydä kiinni? EI TODELLAKAAN!
Perheenjäsenillä pitää olla oikeus ottaa kuppu tai luu pois TARVITTAESSA jos sellainen tilanne tulee! Koiran pitää antaa syödä rauhassa MUTTA jos tulee tilanne ottaa luu pois, se täytyy pystyä tekemään turvallisesti

Kyllähän varmasti tilanne on paha jos lapsi menee kupille sörkkimään,toki sekin onnistuu jos se lapsi sörkkii ja on koiran läsnä aivan pennusta saakka.

muttei siihen ole asiaa yleensä ,eihän se saisi käydä kiini mutta käy todennäköisesti voi siis purra.

Koiran pitää saada syödä rauhassa,siihen ei pitäisi mennä sörkkimään ainakaan lasten.

Irti käskyllä luu putoa suusta,mutta onko se mennyt koiralle jakeluun on kokonaan toinen juttu,ei auta enään opettaa liian myöhään tuota käskyä koska se ei putoa.

Minulle on kyllä ihan vieras ajatus että oman perheen lapselle tai lastenlapselle koira yleensäkään murisee minkään asian päältä. Sellaista sakemannia ei tässä talossa ole ollut, eikä sitä tarvita. Sakemanni on onnelisin kun saa paimentaa isoa perhettä ja lapsia joita se rakastaa!
Ihmiset tarvitsee erilaisia koiria omiin tarkoituksiin.
Meillä ne vartiovat aikoinaan pihassa vauvanvaunuja ja vieraalla aikuisella siihen ei ollut asiaa. Nyt on perheessä lapsenlapsi jota nykyinen koiramme rakastaa yli kaiken.

Lisään vielä sen verran että,koiraa ei sitten kiusata, eikä höynäytetä..
Ei lapset, eikä aikuiset! Uskollista perheen ja kodin vartijaa, ei kohdella huonosti!

Jahtaja ja alamainen: Ei tietenkään koira saa käydä lapseen kiinni. Jos niin tapahtuu, on tehty erittäin paha arviointivirhe. Joko koira on väärä tai ohjaaja on väärä. Voit lukea tämän aivan kuten haluat.

miksi kuonopanta on koiralle vaarallinen? itse olen käyttänyt canny collar kuonopantaa ja todennut sen olevan erittäin hyvä, sellaisella koiralla joka vetää. en tosin enään käytä, kun vetäminenkin väheni.

itse olen omani opettanut, niin että kun ne syö, minulla saa / voi olla käsi taikka pää siellä ruokakupissa ja minulle ei näytetä hampaita eikä murista. sama koskee taloudessa muitekin ihmisiä sekä tuttuja (tuntemattomat meillä ei käy). luissa sama juttu.

Koirani on aina antanut minun ottaa ruokakupin pois ilman että sitä mitenkään siihen olen kouluttanut. Koskaan ei ole murissut kupilla eikä silloin jos ottaa luun pois. Tosin en otakaan siltä ruokaa juuri tämän vuoksi koskaan pois, olenpahan vain testannut vuosien aikana jokusen kerran.

Kuukausi on viimeisestä viestitstä kulunut ja ajattelin vain laittaa tietoa muille, samojen ongelmien kanssa painiville: hirveästä pennusta kasvaa kunnon koira. On uskomatonta havaita, kuinka kuukaudessa koira on muuttunut Frankenstainista koiraksi. Jeeee! ohitamme lenkillä tarhoissaan haukkuvat koirat haukkumatta ja mikä hienointa, kun pentu on irti, se ei enää rieku, irvistele ja ole irokeesi pystyssä tuttavien koirille. Se osaa hakea niitä leikkiin ja jopa vetää lelua toisen kanssa. Ennen en uskonut sen olevan ikinä mahdollista. Teen koiralle koko ajan jotain, jossa se joutuu tottelemaan (ei mene ensin ovesta ulos, saa ruoan kun tekee jotain pyydettyä, nyt antaa ottaa ruoan pois, en enää heitä keppiä, vaan annan palkkioksi peruskäskyistä, sivullemenosta jne. ihan vain suuhun). Koira hakeutuu viereeni istumaan ja ei enää kapinoi. Uskomatonta. Ehkä siitä syystä oma vihakin on hävinnyt ja vaikuttaa koiran ja minun suhteeseen. Jep - ostin nyt sille hulavanteenkin, opetan sellaisia pieniä temppuja ja luen ja katselen opetusvideoita koirankoulutuksesta. Ehkä jonain päivänä rohkaistumme vielä koirakentälle, käytännön oppia saamaan. Joten kaikki te joilla on riiviöpentu - toivoa on. Kiitos tämän palstan neuvoista, tästä on hyvä jatkaa