Haluaisin viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa. Ihan vaikka rennosti parvekkeella istuen, paskaa puhuen ja lepposasti kaljaa kitaten. Tai vaikka joskus käydä jonkun kanssa kaljalla jossakin kapakin terassilla. Mutta kun ei ole sitä, jonka kanssa käydä. Tutttuja ja tietyllä tapaa kavereitakin minulla on, mutta ei silti ketään sellaista, jonka saattaisin itse pyytää mukaan kaljalle johkin tai joka pyytäisi minua.
Sosiaalinen kanssakäyminen on lähinnä arkea ja sitten biletystä. Paljon ihmisiä. Paljon alkoholia. Paikoin kekkereiden jälkeen on tuntunut siltä, että olisi voinut jäädä kotiin kuuntelemaan hyvää musaa tai vaikkapa katsomaan joku hyvä leffa. Yksinkertaisesti tulee vain sellainen olo illan edetessä, ettei tämä ole mielekästä. Olenko tulossa vanhaksi? Meinaan henkisesti, ikää on vasta vähän päälle 20 vuotta.
Ystäviä minulla ei ole koskaan ollut. Muutaman kanssa on kyllä ollut lähellä. Mutta sitten on ollut jokin tai joitakin asioita, jotka ovat alkaneet tehdä kuilua väliin. Ja sitten ajan saatossa kaveruussuhde on kuihtunut pois. En ole kertaakaan tavannut sellaista ihmistä, joka olisi kiinnostunut edes puoliksi niistä asioista, joista itse olen kiinnostunut. Olenko liian erilainen?
Asun kaupungissa ja voisin vaikka saman tien lähteä iltamenoihin. Tarjolla olisi vaikka mitä. Mutta ei vaan tule lähdettyä. Olen arka ja ujo enkä uskoisi tutustuvani keneenkään, jos mukana ei ole yhtään tuttua. Ehkä joisin yksin parit kaljat jossakin, tulisin kotiin ja huomaisin jälleen, että olipa turha reissu. Kotona olisi voinut pämpätä, olisi ollut mukavampaa ja vielä halvempaakin!
Onko sellaisia nuoria naisiakin, jotka tykkäävät olla kotona, mutta silti kokevat kaipuuta sosiaalisesta kanssakäymisestä - sellaisesta, mitä ei välttämättä ole vielä kertaakaan omalle kohdalle osunut? Välillä vaan tuntuu, ettei kukaan ole tällainen kotona kyhjöttävä persoona kuin minä.
Paikoin tämä kotona oleminen tylsistyttää. Välillä tekemisen mielekkyys on kateissa. Ei oikein innosta mikään. Toisaalta ei viitsisi vaan maatakaan. Nukkuminenkin on ollut viime aikoina kovin vaikeaa. Kun ei vaan saa unta. Jos lähden kaupungille, niin sekin on vain vanhaa tuttua kauppojen kiertelyä - yksin. Toisaalta haluaisin vaikka laulaa tai opetella soittamaan jotakin soitinta. Mutta lähinnä se jää kotona ilmarummuttamiseen/kitaroimiseen tai biisien mukana hoilaamiseen. Enkö vain ole tarpeeksi rohkea?
No ehkä se tästä taas, kun kesä loppuu. Alkaa arki ja rytmi oikenee. Joka kevät sitä ajattelee, että nyt kyllä pidän parhaimman kesän ikinä. Mutta loppujen lopuksi sitä vaan sortuu ja turtuu siihen samaan vanhaan kyhjöttämiseen.
Sosiaalinen kanssakäyminen on lähinnä arkea ja sitten biletystä. Paljon ihmisiä. Paljon alkoholia. Paikoin kekkereiden jälkeen on tuntunut siltä, että olisi voinut jäädä kotiin kuuntelemaan hyvää musaa tai vaikkapa katsomaan joku hyvä leffa. Yksinkertaisesti tulee vain sellainen olo illan edetessä, ettei tämä ole mielekästä. Olenko tulossa vanhaksi? Meinaan henkisesti, ikää on vasta vähän päälle 20 vuotta.
Ystäviä minulla ei ole koskaan ollut. Muutaman kanssa on kyllä ollut lähellä. Mutta sitten on ollut jokin tai joitakin asioita, jotka ovat alkaneet tehdä kuilua väliin. Ja sitten ajan saatossa kaveruussuhde on kuihtunut pois. En ole kertaakaan tavannut sellaista ihmistä, joka olisi kiinnostunut edes puoliksi niistä asioista, joista itse olen kiinnostunut. Olenko liian erilainen?
Asun kaupungissa ja voisin vaikka saman tien lähteä iltamenoihin. Tarjolla olisi vaikka mitä. Mutta ei vaan tule lähdettyä. Olen arka ja ujo enkä uskoisi tutustuvani keneenkään, jos mukana ei ole yhtään tuttua. Ehkä joisin yksin parit kaljat jossakin, tulisin kotiin ja huomaisin jälleen, että olipa turha reissu. Kotona olisi voinut pämpätä, olisi ollut mukavampaa ja vielä halvempaakin!
Onko sellaisia nuoria naisiakin, jotka tykkäävät olla kotona, mutta silti kokevat kaipuuta sosiaalisesta kanssakäymisestä - sellaisesta, mitä ei välttämättä ole vielä kertaakaan omalle kohdalle osunut? Välillä vaan tuntuu, ettei kukaan ole tällainen kotona kyhjöttävä persoona kuin minä.
Paikoin tämä kotona oleminen tylsistyttää. Välillä tekemisen mielekkyys on kateissa. Ei oikein innosta mikään. Toisaalta ei viitsisi vaan maatakaan. Nukkuminenkin on ollut viime aikoina kovin vaikeaa. Kun ei vaan saa unta. Jos lähden kaupungille, niin sekin on vain vanhaa tuttua kauppojen kiertelyä - yksin. Toisaalta haluaisin vaikka laulaa tai opetella soittamaan jotakin soitinta. Mutta lähinnä se jää kotona ilmarummuttamiseen/kitaroimiseen tai biisien mukana hoilaamiseen. Enkö vain ole tarpeeksi rohkea?
No ehkä se tästä taas, kun kesä loppuu. Alkaa arki ja rytmi oikenee. Joka kevät sitä ajattelee, että nyt kyllä pidän parhaimman kesän ikinä. Mutta loppujen lopuksi sitä vaan sortuu ja turtuu siihen samaan vanhaan kyhjöttämiseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.