Löysin ilokseni tämän palstan ja ajattelin kirjoitella ongelmastani joka aiheuttaa minulle mielipahaa.
Minä olen pian 50v nainen ja koko elämäni varhaan murehtinut tulevaa ja se aiheuttanut valtavaa jännittämistä ja pelkoa.
Välillä kaupassa käynti bussiin meno jännittävät ihan valtavasti,paniikkikohtauksia en varsinaisrsti ehkä ole saanut.
Mutta tämä jännittäminen tekee elämästä pian sietämätöntä,olen jutellut lääkärin kanssa ja hän ei pahemmin kantaa ottanut.
Totesi jos pahenee mietitään jotain rauhoittavaa lääkitystä ennalta ehkäisevää,mut en ole asiaa ottanut uudestaan puheeksi.
Nyt olen stressanut ja jännittänyt töihiin paluuta pitkien vapaitten jälkeen,aina sama homma.
Tuntuu käsittämättömän naurettavalta menen samaan paikkaan,ei ne työt ole kesän aikana muutuneet.
En vaan pääse ajatuksesta eroon,pärjäänkö jne..ihan sairasta mutta minulle arkipäivää.
Kukaan ei usko minusta kun olen kova höpöttämään ja yleensä positiivinen persoona.
Jos joku kokee samaa voitaisiinko vaihtaa ajatuksia vaikka sähköposti kautta?
Kiitos jo etukäteen.
Minä olen pian 50v nainen ja koko elämäni varhaan murehtinut tulevaa ja se aiheuttanut valtavaa jännittämistä ja pelkoa.
Välillä kaupassa käynti bussiin meno jännittävät ihan valtavasti,paniikkikohtauksia en varsinaisrsti ehkä ole saanut.
Mutta tämä jännittäminen tekee elämästä pian sietämätöntä,olen jutellut lääkärin kanssa ja hän ei pahemmin kantaa ottanut.
Totesi jos pahenee mietitään jotain rauhoittavaa lääkitystä ennalta ehkäisevää,mut en ole asiaa ottanut uudestaan puheeksi.
Nyt olen stressanut ja jännittänyt töihiin paluuta pitkien vapaitten jälkeen,aina sama homma.
Tuntuu käsittämättömän naurettavalta menen samaan paikkaan,ei ne työt ole kesän aikana muutuneet.
En vaan pääse ajatuksesta eroon,pärjäänkö jne..ihan sairasta mutta minulle arkipäivää.
Kukaan ei usko minusta kun olen kova höpöttämään ja yleensä positiivinen persoona.
Jos joku kokee samaa voitaisiinko vaihtaa ajatuksia vaikka sähköposti kautta?
Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämäntilanteesi, tuo turha jännittäminen syö paljon voimavarojasi. Tavallinen lääkäri ei pysty muuta kuin rauhoittavia kirjoittamaan. Eihän ne vinoja asenteita paranna!
Toinen tie on tietysti pitkä aikainen terapia. Vertaistuki olisi ihanteellisinta, että olisi joku suurisieluinen mies niin että voisitte kasvaa yhdessä. Tai ryhmä kuin kimppa-asuminen.
Itse olen sinua vanhempi mies, nyt yksinäinen 200km teiltä etelälounaaseen. Sospelot ja jännittäminen ovat tietenkin rapauttaneet elämäni. En ole enää vuosiin etsinyt muutosta tilanteeseeni.
Nettipostin kautta voisimme jatkaakin.