Onko kausi ohi?

Oletteko jo lopettaneet melonnat tältä kesältä? Oletteko nostaneet kanootit jo "telakalle"? Kertokaa miten kauan kautenne jatkuu ja milloin on liian syksyistä lähteä retkelle?
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no ei tartte kanoottia telakoida, on talon nurkalla odottamassa ja siitä sen saa tarvitatessa mukaan, voi olla etten kuitenkaan lähde enää tai ei sitä tiedä.

Äänestä

Syksy on lähes parasta aikaa ainakin meloa kajakilla. Saaristo on tyhjä huviveneilijöistä joten sielä saa olla rauhassa. Hyvät varusteet ja järki päässä (solo-reskutustaidot ym) niin kajakilla voi meloa kunnes meri jäätyy.

Äänestä
  • "Harrastin" kilpamelontaa viime vuosituhannella. Minulla oli silloin tapana vaihtaa mahonkikajakki lasikuitukajakkiin kun jäitä alkoi ilmetä vesipintaan, ettei lakkapinta naarmuuntuisi, tai veden jäätyminen kajakkiin tuhoaisi sen. Kun selät jäätyivät niin löytyi vielä muutama virtaava paikka. Jos lähtee melomaan jään reunalta niin on oltava erityisen varovainen - jää voi murtua alta ja kajakki karata, lisäksi jäälle paluu ilman piikkejä veden varasta ei ole maailman helpoin homma. Kylmässä vedessä uiminen ei onnistu kovin kauan - ellei ole vaikkapa kuivapukua. Siispä varmista nopea poistuminen vedestä melomalla lähellä rantaa ja jääpiikkien kera. Rannat ja lahdet jäätyvät ensimmäisinä kun aurinko laskee tai tuuli tyyntyy.
    Myös jään päällä voi liikkua kajakilla. Piikit käteen ja mela mukaan. Lumettomalla jäällä piikkejä käytetään melan sijasta. Kirkkaalla jäällä pääsee oikein etenemään oikein vauhdikkaasti. Vedessä ja lumessa piikeistä ei tietenkään ole mitään apua. Vedestä poispääsyä auttaa mela. Vauhtia vaan kohti jään reunaa ja hups olet päässyt vedestä jäälle. Keväällä voi nousta jäälautalle ajelehtimaan.

    Muista aina turvallisuus. Jos joutuu jäälauttojen väliin ja veden varaan niin jäät voivat sulkeutua pään yläpuolelle. Jäät painautuvat toisiaan vasten. Vain pätevä ja kokenut kaveri voi auttaa siinä tilanteessa, mutta paikalle tuleminen on oma stoorinsa. Tätä tilannetta en ole kokeillut enkä sitä haluaisikaan. Laivaväylässä tällainen voi hyvinkin sattua kun tuuli painaa jäitä ja lohkareet ovat suuria.

    Äänestä

..hallin lämpösissä vesissä =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vettä halkomaan kirjoitti:

Oletteko jo lopettaneet melonnat tältä kesältä? Oletteko nostaneet kanootit jo "telakalle"? Kertokaa miten kauan kautenne jatkuu ja milloin on liian syksyistä lähteä retkelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu