En ymmärrä mistä tämä harhaluulo tulee, että Venäjä tulisi koko voimallaan juuri Suomen kimppuun. Totuushan on, että Suomen ja Venäjän mahdollisessa konfliktissa Venäjän joukkoja olisi sidottu niin paljon muualle, että täyttä uhkaa Suomella ei olisi. Suomen taistelutaktiikkakin perustuu taloudellisen vahingon aiheuttamiseen ja siihen, että sotiminen tehdään Venäjälle mahdollisimman epäkannattavaksi. Tämä tapahtuu sissi-iskuilla. Teiden, junaratojen, siltojen yms tuhoamisella. Ruoka- ammus ymskuljetusten sabotaasilla ja yleensäkin sillä, että joukkojen huolto tehdään venäläisille erittäin vaikeaksi. On eriasia miehittää maa kuin saada se pidettyä miehitettynä. Varsinkin kun sen miehitetyn maan (lähes) koko kansa tuntee suurta halveksuntaa miehittäjää kohtaan joka kumpuaa aikaisemmilta sukupolvilta. Vaikka suomi24 varkaudessa onkin näitä häviäjä- ja luovuttajamentaliteetin omaavia ottakaa huomioon, että suomi24 varkaus ei ole tarkka otanta Suomen puolustuskykyisestä väestöstä. Täällä on lähinnä ääripäitä joista suurin osa on siitä kommunistiluuseriääripäästä.
t. tietäjä
t. tietäjä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.