Uskovainen

Uskovainen uskoo tulevansa uskollaan autuaaksi. Ei esim. separatistijohtajaksi tai paavin jalkojen nuolijaksi, Niilokaan ei tule ekana mieleen.

Uskovaisen usko on henkilökohtaista, jokainen uskoo kuitenkin suurinpiirtein siten kuin perhekuntakin, joten vaikka usko onkin henkilökohtaista on se opittua. Poikkeuksiakin on, kuten ateisti, joskin sekin voi periytyä.

Sydämen uskovainen on käsite, joka on kärsinyt inflaation. Aivopesty uskovainenkin voi olla sydämen uskovainen, huolimatta siitä että usko tulee aivoista, kuten esim. kesitaksella ja sillä toisella helluntailaisella narsistilla. Molemmat mulkoilevat ja pelkäävät Häntä, koska yritävät saada kelpo Keitaan vaikuksi ,koksa Hän osaa pisitää paikkoja väieiden tueksi lesta piru ??
(Kol.3:33) (Jehov5:66)

Siunausten siivin
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lähes pohjimmiltaankin usko on naurettavaa. Ihan pohjimmiltaan se on kuitenkin henkilökohtainen kantava voima. Mutta kyllä toisenkin usko kantaa, ihminen tarvitsee jonkun seurakseen jakamaan kokemuksen joka epäilyttää. Kaksi tahi kolme samassa veneheessä tuntuu jo turvallisemmalta kuin mulkoilla yksin. Muuten masentua rapsahtaa, voi mennä jopa sekaisin kuten jussi ja kalevi. Itse oen terve.

Uskovainenkin ihminen on järkiolento, niin kuin Kesitaskin, vaikka moni luuleekin että Kesitas on pelkkä olento. Eikö oekin ihmeelinen asia?
Pelkkä ihminen itse taas ei ole järkiolento, se vasta ihmeellinen asia on, mutta itsensä kanssa on helppo elää.

Onhan päivän selvää, että kun luet tätä arvokasta tekstiäni ja koet lukuelämystä, niin päädyt loppupäätelmään että olen hullu. Niin, niin olenkin. Tekstini on mielikuvituksen tuotetta, täysin saman kuvitelman kuin sinun satujen kertaus Raamatuista. Erojakin on. Olet lukenut Jesajaa koko ikäsi, et ole tuon pidemmälle päässyt. Päin vastoin sinua kauhistuttaa, kun näet kirjaimia erilaisessa järjestyksessä kuin mihin omassa satukirjassasi olet tottunut. Onhan ihmeellinen asia tämä lukuelämys. Hoitokokouksessasi oli paljon hulluja, et ikinä uskonut törmääväsi vielä hullumpaan, itsesi lisäksi. Niin kuitenkin kävi. Eikö ole vannomatta paras? Eikö ookki?

Tiesitkö, ettei elämän tarkoituksen kannalta ole merkitystä käveletkö etuperin vai takaperin, tai käveletkö ollenkaan? Silläkään ei ole merkitystä huidotko tyhjää ilmaa vai hyttysiä, eihän ole, eihän?
Ainoastaan purjehtimisella on merkitystä, kaikki muu on turhaa.

Äänestä
  • >>Lähes pohjimmiltaankin usko on naurettavaa.>>


    Totta, usko on iloinen asia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siunausten siivin kirjoitti:

Uskovainen uskoo tulevansa uskollaan autuaaksi. Ei esim. separatistijohtajaksi tai paavin jalkojen nuolijaksi, Niilokaan ei tule ekana mieleen.

Uskovaisen usko on henkilökohtaista, jokainen uskoo kuitenkin suurinpiirtein siten kuin perhekuntakin, joten vaikka usko onkin henkilökohtaista on se opittua. Poikkeuksiakin on, kuten ateisti, joskin sekin voi periytyä.

Sydämen uskovainen on käsite, joka on kärsinyt inflaation. Aivopesty uskovainenkin voi olla sydämen uskovainen, huolimatta siitä että usko tulee aivoista, kuten esim. kesitaksella ja sillä toisella helluntailaisella narsistilla. Molemmat mulkoilevat ja pelkäävät Häntä, koska yritävät saada kelpo Keitaan vaikuksi ,koksa Hän osaa pisitää paikkoja väieiden tueksi lesta piru ??
(Kol.3:33) (Jehov5:66)

Siunausten siivin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu