Rajansa kaikella

Olen 44-vuotias teini-ikäisten autististen kaksospoikien yh-äiti. Mies lähti nuoremman matkaan, ja sen jälkeen huomasin olevani raskaana. Ensin epäiltiin molaa. Ultrien ja lapsivesinäytteen jälkeen selvisi, että tarjolla on identtiset kolmoset, joilla on kaikilla downin syndrooma ja kahdella sydänvika. Eli siis kaikin puolin huippuriskiraskaus. En todellakaan aio viettää vanhuuttani erittäin vaativaa lapsilaumaa hoitaen, jos tämä raskaus yleensäkään jatkuisi. Ihan siedettävää muutenkin tässä elämässä. Eli päätös on jo tehty.

Vai haluaisiko joku pinkit lasit nenillään kulkeva hoitaakseen autistiset kaksoseni kuukausien sairaalassa makaamiseni ajan?
772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En kyllä yhtään ihmettele, että päädyit aborttiin. Tsemppiä noin muuten! Tuskin kukaan fanaatikkovastustaja on laittanut muutenkaan tikkua ristiin kenenkään lapsen takia ikinä. Mielellään otetaan se "kyllä yhteiskunta hoitaa" -liturgia.

Vastuuta on aina helppo sälyttää muiden niskoille, kun ei itse tarvitse tehdä mitään muuta kuin seistä jörbä ojossa hurskastelemassa.

Äänestä

olisin päätynyt aborttiin, vaikka muuten en kommentoi mitään

Äänestä

Suosijatrolli ei sit taaskaan parempaa provoo keksiny ;D säälittävää.....

"Tuskin kukaan fanaatikkovastustaja on laittanut muutenkaan tikkua ristiin kenenkään lapsen takia ikinä."

Ja kerroppa ne omat hyvyyden tekos.... vai meneekö vaan omienkin tappamispuolelle..

"kun ei itse tarvitse tehdä mitään muuta kuin seistä jörbä ojossa hurskastelemassa. "

Olet tästä mitä mainioin esimerkki.

Äänestä

Mene jo johonkin muualle runoilemaan sillä ei me jäädä ikävöimään.

Äänestä

Miten on mahdollista että 44v äiti jolla on vaativaa hoitoa tarvitsevat lapset-voi olla ykskaks raskaana? Eikö ollut ehkäisyä muka käytössä? Vai oliko kyse yhden illan jutusta ukkosi häivyttyä? Olen kyllä samaa mieltä että abortti varmasti oikea ratkaisu kohdallasi. Hoida ehkäisy kuntoon kesketyksen jälkeen(niin yleensä tehdäänkin)

Äänestä

Tämä oli trolli. Kokeilin vain tietämyksenne tasoa. Laitoin sellaiset tiedot, että jokaisesta synnytyssairaalasta olisi voitu varmistaa, että ei ole oikea tapaus. Kuumaa kesänjatkoa kaikille kiihkoilijoille!

Äänestä

"Tämä oli trolli."

Johan se huomattiin heti alkuvaiheessa.

"hohhoi, onx tylsää?
18.7.2014 18:58
Suosijatrolli ei sit taaskaan parempaa provoo keksiny ;D säälittävää..... "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajansa kaikella kirjoitti:

Olen 44-vuotias teini-ikäisten autististen kaksospoikien yh-äiti. Mies lähti nuoremman matkaan, ja sen jälkeen huomasin olevani raskaana. Ensin epäiltiin molaa. Ultrien ja lapsivesinäytteen jälkeen selvisi, että tarjolla on identtiset kolmoset, joilla on kaikilla downin syndrooma ja kahdella sydänvika. Eli siis kaikin puolin huippuriskiraskaus. En todellakaan aio viettää vanhuuttani erittäin vaativaa lapsilaumaa hoitaen, jos tämä raskaus yleensäkään jatkuisi. Ihan siedettävää muutenkin tässä elämässä. Eli päätös on jo tehty.

Vai haluaisiko joku pinkit lasit nenillään kulkeva hoitaakseen autistiset kaksoseni kuukausien sairaalassa makaamiseni ajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu